Me kansa Suomen aamukoin,
Sen toiveiden, sen taisteloin
Ens innostuksen kansa!
Miks mieliämme lämmittää
Niin ihanasti päivä tää?
Mi taika mukanansa?
Nyt juhlanhetki meillä on,
Mi tyynti, saatti lepohon
Jo taisteloinkin vimman.
Ne mielt' ei häiritä nyt saa:
Nyt juhlaa viettää Suomenmaa
Poikansa parahimman.
Kuin moni, mielin uljahin,
Riens eestä valon rivihin,
Löi iskun, -- eikä harhaan!
Mut kaatui, eikä nähnytkään,
Mi seuraus ol' iskun tään,
Mi he'elmä työnsä parhaan.
Soi toisin onni hänellen,
Jolleka Suomi riemuiten
Nyt kantaa kiitoksensa.
Työns' hedelmän hän näkee jo:
Työn suuren suuri palkkio
Näin tuli osaksensa.
Kun jouten toiset haaveksi,
Niin taistoon silloin uskalsi
Hän maansa eestä armaan.
Ei nähty hänen taantuvan,
Vaikk' usein työtäns uhkaavan
Hän näki hallan harmaan.
Nyt illall' iän taistelun
Hän näkee kauan kaivatun
Jo voiton rusoituksen,
Ja palkaks töiden suurien
Nyt kuulee kansans' sydämen
Hartaimman siunauksen.
Ja kiitollisin sydämin,
Näin kielin sadoin tuhansin
Nyt vannoo Suomen kansa:
Ei tekos kuole konsanaan,
Sen suojaa kansa Suomenmaan
Armainna aarteenansa.
Ei enää uhka myrskyjen,
Ei houkutuskaan kultainen
Kansaasi harhaan vietä;
Mut aina, vakain askelin,
Se mielin horjumattomin
Käy viittaamatas tietä.