SEITSEMÄS KIBJA.

1. Kun tieto Marathonin taistelusta oli saapunut kuningas Dareiokselle,

Hystaspeen pojalle, joka jo ennestäänkin oli suuresti katkeroitunut

atenalaisia kohtaan heidän hyökkäyksestään Sardesta rastaan, suuttui

hän paljoa ankarammin ja hankkiutui vielä innokkaammin lähtemään sotaan

Hellasta vastaan. Ja heti hän lähetti kautta kaupunkien käskyn asettaa

jalkeille sotajoukon, määräten kunkin varustamaan entistä paljoa

enemmän väkeä ynnä sotalaivoja, hevosia, viljaa ja kuorma-aluksia.

Tämän käskyn kiertäessä maita oli Aasia järkyksissä kolmen vuoden ajan,

sillä parhaimmat miehet kerättiin kokoon ja harjoitettiin ikäänkuin

Hellaan retkeä varten. Mutta neljäntenä vuotena egyptiläiset, jotka

Kambyses oli tehnyt orjiksi, luopuivat kapinallisesti persialaisista.

Silloin Dareios vieläkin innokkaammin hankkiutui sotaretkelle molempia

kansoja vastaan.

2. Sillä välin kuin Dareios hankki lähtöä Egyptiä ja Atenaa vastaan,

syntyi hänen poikiensa kesken riita hallituksesta, koska kuninkaan,

persialaisten lain mukaan, tuli nimittää seuraajansa ennen sotaan

lähtemistä. Dareiokselle oli näet, jo ennenkuin hän pääsi kuninkaaksi,

hänen edellisestä vaimostaan, Gobryaan tyttärestä, syntynyt kolme

poikaa, ja, hänen kuninkaaksi tultuaan, Kyroksen tyttärestä, Atossasta,

toiset neljä. Edellisistä oli vanhin Artobazanes, myöhemmin syntyneistä

taas Xerxes. Ja koska nämä eivät olleet saman äidin lapsia, niin he

olivat keskenään eripuraiset; Artobazanes vetosi siihen, että hän oli

vanhin koko lapsijoukosta ja että kaikkien ihmisten kesken vanhimmalla

on tapana pitää hallitusta. Xerxes taas siihen, että hän oli Atossan,

Kyroksen tyttären, poika ja että Kyros oli se, joka oli persialaisille

vapauden hankkinut.

3. Ennenkuin Dareios vielä oli ajatuksensa ilmaissut, sattui niin, että

samoihin aikoihin saapui Susaan myös Aristonin poika Demaratos, joka

oli menettänyt Spartan kuninkuuden ja oli vapaaehtoisesti lähtenyt

maanpakoon Lakedaimonista. Kuultuaan Dareioksen lasten eripuraisuudesta

tuli tämä mies, kuten huhu kertoo, Xerxeen tykö ja neuvoi tätä sen

lisäksi, mitä hän jo oli lausunut, huomauttamaan, että hän oli syntynyt

Dareioksen jo ollessa kuninkaana ja hallitessa persialaisia, jota

vastoin Artobazanes oli syntynyt Dareioksen vielä ollessa yksityisenä

miehenä. Niinmuodoin ei ollut oikein eikä kohtuullista, että jollakin

toisella kuin Xerxeellä oli tuo arvo ja etuus. Sillä, niinkuin

Demaratos neuvoessaan lausui, Spartassakin vallitsee semmoinen laki.

että jos muutamat pojista ovat syntyneet ennenkuin heidän isänsä on

päässyt hallitukseen, mutta, yksi syntyy myöhemmin, isän jo hallitessa,

niin tämä jälestäpäin syntynyt perii kuninkuuden. Xerxes käytti

hyväkseen Demaratoksen neuvoa, ja Dareios, joka arveli tämän poikansa

puhuvan oikein, nimitti hänet kuninkaaksi. Minun luullakseni kuitenkin

olisi Xerxes ilman tätä neuvoakin päässyt kuninkaaksi, sillä Atossaila

oli käsissään kaikki valta.

4. Nimitettyään Xerxeen persialaisten kuninkaaksi alkoi Dareios

varustella sotaanlähtöä. Mutta tämän tapauksen sekä Egyptin kapinan

jälkeisenä vuotena kohtasi kuolema Dareioksen. kesken hänen

sotavalmistuksiaan, hänen hallittuaan kaikkiaan kuusineljättä vuotta;

eikä hänen ollut onnistunut kostaa egyptiläisille enempää kuin

atenalaisillekaan.

5. Dareioksen kuoltua siirtyi kuninkuus hänen pojalleen Xerxeelle.

Aluksi Xerxes ei lainkaan ollut halukas käymään Hellaan kimppuun, vaan

kokosi sotajoukkoa Egyptiä vastaan. Mutta hänen luonaan oleskeli

Gobryaan poika Mardonios, joka oli Xerxeen serkku ja Dareioksen

sisarenpoika sekä nautti suurinta arvoa persialaisten kesken, ja tällä

oli aina tapana lausua näin: "Herra, ei ole kohtuullista, että

atenalaiset, jotka ovat tehneet niin paljon pahaa persialaisille, eivät

saa mitään rangaistusta teoistaan. Vaan pane nyt toimeen se, mikä

sinulla juuri on käsillä. Mutta jahka olet suistanut Egyptin

röyhkeyden, niin vie sotajoukkosi Atenaa vastaan, jotta saavuttaisit

hyvän maineen ihmisten kesken ja jokainen vastedes kavahtaisi ryhtyä

sotaan sinun valtakuntaasi vastaan." Tämä hänen puheensa siis tarkoitti

kostoa. Mutta siihen hän vielä lisäsi, että Europa on erittäin kaunis

maa, joka kantaa kaikenlaisia istutettuja puita, on erinomaisen

hedelmällinen ja sen arvoinen, että kaikkien kuolevaisten joukosta vain

kuninkaan tulee saada se omakseen.

6. Näin Mardonios puhui, koska hän halusi valtiollisia seikkailuja ja

itse tahtoi päästä Hellaan käskynhaltijaksi. Ja aikaa myöten hänen

onnistuikin taivuttaa ja suostuttaa Xerxes tähän. Oli myös muita

seikkoja, jotka osaltaan auttoivat häntä siinä. Ensiksikin näet saapui

Tessaliasta aleuadien lähettämiä sanansaattajia, jotka vakuuttivat

näiden täydellistä alttiutta ja kutsuivat kuningasta Hellaaseen.

Nämät aleuadit olivat Tessalian kuninkaita. Toiseksi pitivät ne

peisistratidit, jotka olivat tulleet Susaan, samaa puhetta kuin

aleuaditkin ja kärttivät Xerxestä vielä enemmän kuin edelliset. Sinne

tullessaan he olivat ottaneet mukaansa Onomakritos nimisen atenalaisen

ennuslauseitten selittäjän ja Musaioksen oraakelivastausten

järjestäjän, jonka kanssa he sitä ennen olivat tehneet sovinnon.

Peisistratoksen poika Hipparkhos oli näet karkoittanut Onomakritoksen

Atenasta, syystä että hermionelainen Lasos oli todistanut hänen

liittäneen Musaioksen oraakelilauseisiin ennustuksen, jonka mukaan

Lemnoksen edustalla sijaitsevat saaret kerran vajoaisivat meren

pohjaan. Siitä syystä oli Hipparkhos karkoittanut hänet, vaikka hän

ennen kyllä oli paljon tämän kanssa seurustellut. Nyt oli Onomakritos

matkannut peisistratidien myötä Susaan, ja nämä puhuivat hänestä

ihmeellisiä asioita. Siitä syystä hän, aina milloin saapui kuninkaan

eteen, luki julki ennuslauseitaan. Ja jos ne sisälsivät jotakin, joka

tiesi onnettomuutta barbarille, ei hän puhunut asiasta mitään, vaan

valikoi ja luki vain onnekkaimmat kohdat ja sanoi olevan säädetyn, että

persialainen mies oli tekevä sillan Hellespontoksen yli, sekä kuvaili,

kuinka ylimeno oli tapahtuva. Niinpä hän, lukemalla julki

ennustuksiaan, ahdisti kuningasta, samoinkuin myös tekivät

peisistratidit ja aleuadit esittämällä mielipiteitään.

7. Niin pian kuin Xerxes oli päättänyt lähteä sotaan Hellasta vastaan,

pani hän, toisena vuotena Dareioksen kuolemasta, toimeen sotaretken

kapinoitsijoita vastaan. Kukistettuaan nämät ja saatettuaan koko

Egyptin vielä ankarampaan orjuuteen, kuin missä se oli Dareioksen

aikana ollut, hän uskoi sen veljensä Akhaimeneen, Dareioksen pojan,

huostaan. Mutta Akhaimeneen hoitaessa Egyptiä surmasi hänet jonkun ajan

perästä libyalainen Inaros, Psammetikhoksen poika.

8. Kun Xerxes Egyptin valloituksen jälkeen oli aikeessa ryhtyä

sotaretkeen Atenaa vastaan, kutsui hän etevimmät persialaiset

kokoukseen, kuullakseen heidän mielipiteensä ja itse kaikkien

läsnäollessa ilmaistakseen oman tahtonsa. Heidän kokoonnuttuaan Xerxes

lausui näin: "Persian miehet, en minä ensimäisenä aio keskuudessanne

ottaa käytäntöön tätä tapaa, vaan noudatan tapaa, jonka itse olen

vastaanottanut. Sillä niinkuin vanhemmilta ihmisiltä olen kuullut, emme

koskaan vielä ole nauttineet lepoa aina siitä saakka kuin me, silloin

kun Kyros oli kukistanut Astyageen, meedialaisilta perimme tämän

vallan. Mutta näin ohjaa asioita jumala, ja meidän monet toimemme

saavat onnellisen päätöksen. Mitä nyt Kyros ja Kambyses ja minun isäni

Dareios ovat suorittaneet ja mitkä kansat he ovat entisten lisäksi

hankkineet, sitä ei tarvinne mainita, koska sen hyvin tunnette. Mutta

siitä perin kuin minä itse otin vastaan tämän valtaistuimen, olen

miettinyt, millä tavoin menettelisin, jotta en jäisi jälelle niistä,

jotka aikaisemmin ovat tässä arvossa olleet, enkä heitä vähemmin

lisäisi persialaisten valtaa. Ja miettiessäni huomaan, että samalla

kuin meille karttuu kunniaa eikä tuo maa ole pienempi tai huonompi,

vaan päinvastoin tuottavampi tätä maata, jonka nyt omistamme, samalla

me saamme kostaa ja rangaista. Senvuoksi olen nyt kutsunut teidät

kokoon, jotta esittäisin teille, mitä aion tehdä. Minä aion rakentaa

sillan Hellespontoksen yli ja marssittaa sotajoukon Europan halki

Hellasta vastaan, kostaakseni atenalaisille sen, minkä he ovat tehneet

persialaisille ja minun isälleni. Olettehan nähneet, kuinka isäni

Dareioskin valmisti sotaretkeä näitä miehiä vastaan. Mutta hän kuoli,

eikä hän saanut kostetuksi heille. Vaan minä en aio herjetä hänen enkä

muiden persialaisten puolesta heille kostamasta, ennenkuin valloitan ja

poltan Atenan, joka ensiksi on alkanut harjoittaa vääryyttä minua ja

isääni vastaan. Ensinnäkin näet he tulivat Sardeeseen, jonne saapuivat

orjamme, miletolaisen Aristagoraan kera, ja sytyttivät siellä lehdot

ynnä pyhätöt. Ja mitä he sitten tekivät meille, kun me Datiin ja

Artafreneen johdolla olimme heidän maahansa tunkeutuneet, sen

luultavasti tiedätte kaikki. Tämän vuoksi olen nyt siis varustautunut

lähtemään sotaretkelle heitä vastaan, ja harkitessani huomaan tästä

yrityksestä koituvan meille näin suuria etuja: jos kukistamme heidät

sekä heidän naapurinsa, jotka asuvat fryygialaisen Pelopsin maassa,

niin teemme Zeus jumalan ilmankannen rajaksi Persian valtakunnalle. Ei

näet aurinko ole katseleva yhtään maata, joka meidän valtakuntaamme

rajoittuisi, vaan kaikki ne olen minä teidän kerallanne saattava

yhdeksi ainoaksi maaksi, koko Europan halki samottuani. Olen nimittäin

kuullut asianlaidan olevan sellaisen, että jos meidän vain onnistuu

poistaa mainitsemani kansat vihollistemme luvusta, niin ei ole jääpä

jälelle mitään miesten kaupunkia eikä ihmisheimoa, joka meidän

kanssamme pystyisi ottelemaan. Niin tulevat niskoilleen saamaan

orjuuden ikeen sekä meitä vastaan syylliset että syyttömät. Jos te

tämän teette, niin varmaan saavutatte suosioni. Kun minä teille

ilmoitan ajan, jolloin on tultava, pitää kunkin teistä alttiisti

saapua. Ja sille, joka tullessaan tuo mukanaan parhaiten järjestetyn

sotajoukon, annan semmoisia lahjoja, joita meidän kesken pidetään

arvokkaimpina. Teidän on siis tehtävä näin. Mutta jotten teistä

näyttäisi tekevän tätä päätöstä omin päin, niin minä esitän asian

yhteisesti keskusteltavaksi, samalla kuin käsken sitä teistä, kuka vain

haluaa, lausumaan mielipiteensä." Näin sanottuaan hän lopetti puheensa.

9. Hänen jälkeensä lausui Mardonios: "Oi herra, sinä et ainoastaan ole

paras kaikista tähän asti eläneistä ja elävistä persialaisista, vaan

myös kaikista vastedes elävistäkin, koska kaikki, mitä olet

kosketellut, on ylen oivallista ja totta, mutta varsinkin, koska et

salli Europassa asuvien arvottomien ioonilaisten pitää meitä

pilkkanaan. Sillä olisihan kauhea asia, jos me, vain lisätäksemme

valtaamme, olemme kukistaneet ja pidämme orjinamme sakeja. indialaisia,

etiopilaisia, assyrialaisia yunä monta muuta suurta kansaa, vaikka nämä

eivät ole persialaisille tehneet mitään pahaa, mutta emme kosta

helleeneille, jotka ensin ovat ruvenneet meitä loukkaamaan. Mitä me

pelkäämme? Millaista väkijoukkoa? Minkälaisia rahavaroja? Tunnemmehan

heidän taistelutapansa, tunnemmehan, että heidän valtansa on heikko.

Olemmehan kukistaneet ja pidämme hallussamme heidän lapsensa, jotka

asuvat maassamme ja joita kutsutaan ioonilaisiksi, aiolilaisiksi ja

doorilaisiksi. Olenhan jo minä itsekin näitä miehiä koetellut, isäsi

käskystä marssiessani heitä vastaan. Ja kun minä silloin olin samonnut

Makedoniaan saakka ja olin vähällä päästä itse Atenaan, ei yksikään

tullut vastaani taisteluun. Ja kuitenkin on, kuten olen kuullut,

helleeneillä tapana ymmärtämättömyydestä ja typeryydestä järjestää

sotansa mitä ajattelemattomimmalla tavalla. Sillä aina milloin he

julistavat sodan toisiansa vastaan, he hakevat itselleen kauniimman ja

tasaisimman paikan ja menevät sinne taistelemaan, niin että

voittajatkin poistuvat sieltä suurella tappiolla; voitetuista taas ei

minun kannata puhuakaan, he kun kokonaan joutuvat tuhon omiksi. Ja

kuitenkin pitäisi heidän, koska samaa kieltä puhuvat, ratkaista

riitansa käyttämällä kuuluttajia ja sanansaattajia ja vaikka mitä

keinoa tahansa mieluummin kuin taisteluita. Jos nyt kaikin mokomin

täytyisi taistella toisiansa vastaan, pitäisi toki kummankin

riitapuolen etsiä itselleen semmoinen paikka, missä sitä olisi

vaikeampi ahdistaa, ja siinä koetella voimiaan. Mutta vaikka helleenit

muuten noudattavat tätä huonoa tapaa, eivät he ajatelleetkaan taistelua

silloin, kun olin marssinut Makedonian maahan saakka. Vaan kuka, oi

kuningas, on sinua vastaan tuleva sotimaan, silloin kun Aasiasta tuot

muassasi koko väenpaljoutesi ja kaikki laivasi. Minun luullakseni ei

helleenien mahti moiseen röyhkeyteen kohoa. Mutta jos nyt minä

mielipiteessäni pettyisin ja he ajattelemattomuudessaan pöyhkeinä

todella käyvät meitä vastaan taisteluun, niin he kyliä saavat huomata,

että me sota-alalla olemme etevimmät kaikista ihmisistä. Älköön siis

jätettäkö mitään koettamatta. Sillä itsestään ei ihmisille mikään

onnistu, vaan yrittämällä he ylimalkaan saavat kaikkensa toimeen."

10. Tällä tavoin suositeltuaan Xerxeen mielipidettä Mardonios lakkasi

puhumasta. Kun nyt muut persialaiset olivat vaiti eivätkä uskaltaneet

lausua esitetylle vastakkaista mielipidettä, virkkoi Artabanos,

Hystaspeen poika, joka oli Xerxeen setä, juuri tähän asemaansa

luottaen, näin: "Oi kuningas, jollei keskenään vastakkaisia

mielipiteitä esitetä, ei saata valitessa ottaa parempaa, vaan täytyy

noudattaa sitä, mikä kerran on lausuttu, mutta kyllä, jos on eri

mielipiteitä esitetty, aivan niinkuin emme semmoisenaan saata eroittaa

sekoittamatonta kultaa, vaan vasta kun hivutamme sitä rinnan muun

kullan kanssa, me havaitsemme sen paremmaksi. Minä jo kielsin isääsi,

veljeäni Dareiosta, lähtemästä sotaretkelle skyytejä vastaan, miehiä,

joilla ei missään kohden maataan ole kaupunkia. Vaan hän, joka toivoi

kukistavansa heidät, ei minua totellut. Hän läksi sotaretkelle, mutta

kääntyi takaisin, kadotettuaan monta hyvää miestä sotaväestään. Vaan

sinä, oi kuningas, aiot lähteä miehiä vastaan, jotka ovat paljoa

etevämmät skyytejä ja joiden sanotaan sekä maalla että merellä olevan

kaikista parhaimmat. Mikä vaara tässä uhkaa, se tulee minun ilmaista

sinulle. Sinä väität rakentavasi sillan Hellespontoksen yli ja sitten

kuljettavasi sotajoukon Europan halki Hellaaseen. Nytpä saattaa käydä

niin, että sinä joko maa- tai meritaistelussa joudut tappiolle, taikka

molemmissakin. Sillä noiden miesten kerrotaan olevan uljaita, ja sen

saattaa myös päättää siitä, että atenalaiset yksin tuhosivat sen suuren

sotajoukon, joka Datiin ja Artafreneen johdolla tuli Attikan alueelle.

Mutta otaksutaanpa, että meillä ei molemmilla tahoilla ole menestystä.

Jos he nyt kuitenkin laivoillaan tekevät hyökkäyksen, voittavat

meritaistelussa, purjehtivat Hellespontokseen ja purkavat sitten

sillan, koituu siitä sinulle, oi kuningas, suuri vaara. Enkä minä päätä

tätä minkään oman viisauteni nojalla, vaan siitä onnettomuudesta, joka

oli vähällä kohdata meitä, silloin kun sinun isäsi teki sillan

traakialaisen Bosporoksen ja Istros-joen yli sekä astui skyytien

maahan. Silloin skyytit pyytämällä pyysivät niitä ioonilaisia, joille

sillan vartioiminen oli uskottu, purkamaan sen. Ja jos silloin

Miletoksen itsevaltias Histiaios olisi seurannut muiden valtiasten

mielipidettä eikä olisi sitä vastustanut, olisi persialaisten mahti

ollut mennyttä. Ja kuitenkin, onhan kauheata kuulla mainittavankaan,

että kuninkaan koko mahti kerran on riippunut yhdestä ainoasta

miehestä. Älä siis huoli saattaa itseäsi mihinkään tämmöiseen vaaraan,

kun ei ole mitään pakkoa, vaan tottele sinä minua. Hajoita nyt tämä

kokous, harkitse ensin itseksesi ja, milloin katsot hyväksi, ilmoita

sitten se, mikä sinusta näyttää parhaalta. Hyvää neuvoa näet minä pidän

mitä suurimpana voittona. Sillä joskin se kohtaa vastustusta, on neuvo

yhtäkaikki hyvä, ja sattumasta vain riippuu, että se joutuu tappiolle.

Mutta se, joka on huonon neuvon keksinyt, on onnellisimmassa

tapauksessa vain tehnyt hyvän löydön, sillä huonon neuvon hän

yhtäkaikki on keksinyt. Etkö näe, kuinka jumala salamallaan iskee muita

ylemmäksi kohoaviin luontokappaleisiin eikä salli niiden suurennella,

vaan että pienet eivät häntä ärsytä. Etkö näe, kuinka hän aina

suurimpiin rakennuksiin ja korkeimpiin puihin vasamansa viskaa. Sillä

jumalan tekee aina mieli typistää kaikkea, mikä pistää muita ylemmäksi.

Samaten myös saattaa lukuisan sotajoukon tuhota vähäinen, kun jumala

kateellisena sotilaissa herättää pelkoa tai heihin iskee ukkosensa,

niin että he kunniattomasti saavat tuhonsa. Sillä jumala ei salli

kenenkään muun kuin itsensä olla korkea. Hätiköiminen kaikessa

synnyttää hairahduksia, joista tavallisesti aiheutuu suuria vahinkoja.

Mutta maltti tuottaa, jos kohta ei heti paikalla näkyviä etuja, niin

kuitenkin semmoisia, joita aikaa myöten huomataan. Tämän neuvon siis

annan sinulle, oi kuningas. Mutta lakkaa sinä, Gobryaan poika Mardonios

pitämästä joutavaa puhetta helleeneistä, jotka eivät huonoa mainetta

ansaitse. Sillä helleenejä parjaamalla yllytät kuningasta lähtemään

sotaan. Ja juuri sitä vartenhan sinä näytät ponnistavan kaikki voimasi.

Vaan älköön niin käykö. Sillä parjaus on mitä kauheinta, koska siinä on

kaksi väärintekijää ja yksi vääryyttä kärsivä. Parjaaja näet tekee

väärin syyttäessään poissaolevaa, toinen taas tekee väärin uskoessaan,

ennenkuin täsmälleen on päässyt selville asiasta. Ja se, joka ei ole

läsnä tässä keskustelussa, kärsii tällöin heidän puoleltaan vääryyttä

siinä, että toinen häntä parjaa ja toinen hänestä saa huonon

käsityksen. Mutta jos nyt välttämättömästi täytyy näitä miehiä vastaan

lähteä sotaan, no hyvä, silloin jääköön kuningas itse persialaisten

kotiseuduille, me molemmat taas pankaamme lapsemme pantiksi, ja valitse

sinä itse ne miehet, joita tahdot, ja lähde sotaan, mukanasi niin suuri

sotajoukko kuin vain haluat. Ja jos nyt kuninkaan asioiden käy,

niinkuin sinä sanot, tapettakoon minun lapseni, ja niiden lisäksi minut

itsenikin. Mutta jos käy niinkuin minä ennustan, kärsikööt sinun

lapsesi tämän, ja niitten mukana sinä itsekin, jos nimittäin palaat.

Jos sitä vastoin et tahdo alistua tähän, vaan kaikin mokomin aiot viedä

sotajoukon Hellasta vastaan, niin väitän, että moni tänne jääneistä

kerran on saava kuulla Mardonioksen, jonkun suuren onnettomuuden

persialaisille tuotettuaan, joutuneen koirien ja lintujen raadeltavaksi

joko ehkä atenalaisten tai ainakin lakedaimonilaisten maassa, jollei jo

aikaisemminkin matkalla, ja saaneen kokea, millaisia miehiä vastaan

kehoitat kuningasta sotaan lähtemään."

11. Täten virkkoi Artabanos, mutta Xerxes vastasi vihastuneena näin:

"Artabanos, sinä olet isäni veli. Se sinua suojelee saamasta ansaittua

palkkaa tyhjänpäiväisistä sanoistasi. Sen häväistyksen toimitan

kuitenkin sinulle, rangaistukseksi kehnoudestasi ja pelkuruudestasi,

ettet saa seurata myötäni Hellasta vastaan, vaan että sinun täytyy

jäädä tänne naisten pariin. Minä olen kyllä ilman sinuakin paneva

toimeen, mitä olen lausunut. En näet soisi olevani Dareioksen poika

enkä polveutuvani Hystaspeesta, Arsameesta, Ariaramneesta, Teispeestä,

Kyroksesta, Kambyseestä ja Akhaimeneesta, ellen saa kostaa

atenalaisille. Sillä minä ymmärrän hyvin, että joskin me pysymme

rauhallisina, eivät he kuitenkaan sitä tee, vaan lähtevät

toistamiseenkin maatamme vastaan, jos nimittäin voi päättää heidän

alkuhankkeistaan, kun he nimittäin sytyttivät Sardeen tuleen ja

samosivat Aasiaan. Ei kumpikaan siis saata vetäytyä takaisin, vaan

kysymyksessä on molempien onni tai onnettomuus: joko on kaikki, mikä

tällä puolen on, joutuva helleenien, tai kaikki, mikä tuollapuolen on,

joutuva persialaisten valtaan, sillä meidän vihollisuutemme välillä ei

ole mikään sovinto mahdollinen. On siis oikein, että me, jotka ensiksi

olemme kärsineet loukkausta, nyt kostamme, yksin senkin vuoksi, jotta

minä oppisin tuntemaan tuon kauhean vaaran, marssimalla näitä miehiä

vastaan, jotka isieni orjakin, fryygialainen Pelops, siihen määrään

kukisti, että aina näihin saakka sekä ihmiset itse että heidän maansa

ovat kukistajansa mukaan kantaneet nimeään."

12. Niin pitkälle tätä puhetta jatkui. Mutta kun sitten tuli yö,

vaivasi Artabanoksen tuuma Xerxestä. Ja yön varrella mietiskellessään

hän huomasi, ettei hänen lainkaan ollut edullista lähteä sotaan

Hellasta vastaan. Tehtyään nyt taas tämän päätöksen hän nukkui. Ja

nähtävästi unessa hän, kuten persialaiset kertovat, näki tämmöisen

näyn. Xerxeestä tuntui siltä, kuin olisi kookas ja kaunismuotoinen mies

asettunut hänen viereensä ja lausunut: "Muutatko, oi persialainen,

todella päätöksesi, niin ettet viekään sotajoukkoa Hellasta vastaan,

vaikka jo annoit persialaisille käskyn kerätä sotaväkeä? Et sinä niin

ollen tee oikein, jos muutat päätöksesi, enkä minä, joka tässä

vieressäsi seison, ole sitä sinulle antava anteeksi. Vaan seuraa sinä

sitä tietä, jota päivällä päätit kulkea."

13. Sen lausuttuaan hän Xerxeestä näytti liitävän pois. Mutta päivän

valjettua ei kuningas ollenkaan välittänyt tästä unennäöstä, vaan

kerättyään ne persialaiset, jotka hän edelliselläkin kertaa oli

kutsunut kokoon, hän lausui heille näin: "Persian miehet, antakaa

minulle anteeksi, että niin äkkiä muutan päätökseni. En ole näet vielä

saavuttanut ymmärrykseni huippua, eivätkä ne, jotka kehoittavat minua

tuolla tavoin tekemään, hetkeksikään jätä minua rauhaan. Kuultuani

Artabanoksen mielipiteen tosin aluksi kyllä minun nuoruuteni kuohahti,

niin että syydin vanhempaani miestä vastaan varsin sopimattomia sanoja,

mutta nyt olen kuitenkin myöntynyt ja aion noudattaa hänen neuvoaan.

Koska siis olen päättänyt olla lähtemättä Hellasta vastaan, niin olkaa

te levolliset."

14. Tämän kuultuaan persialaiset iloissaan heittäytyivät maahan hänen

eteensä. Mutta yön tultua asettui unessa sama haamu nukkuvan Xerxeen

ääreen ja virkkoi: "Oi Dareioksen poika, sinä olet siis julkisesti

persialaisten kuullen peruuttanut sotaretken ja vähäksynyt minun

sanojani, aivan kuin jos joltakin mitättömältä olisit ne kuullut.

Niinpä tiedä siis tämä! Ellet heti lähde sotaan, tulee siitä tämä

sinulle seuraukseksi. Yhtä suureksi ja mahtavaksi kuin lyhyessä ajassa

olet paisunut, yhtä halpa olet myös ennen pitkää jälleen oleva."

15. Kovin säikähtyneenä unennäöstään Xerxes kavahti vuoteeltaan pystyyn

ja lähetti sanansaattajan kutsumaan Artabanoksen luokseen. Tämän

saavuttua virkkoi Xerxes hänelle näin: "Artabanos, heti aluksi minä

tosin olin epäviisas lausuessani sinulle tyhjänpäiväisiä sanoja

oivallisen neuvosi johdosta. Vaan vähän ajan kuluttua minä kaduin ja

huomasin, että minun olikin tehtävä, niinkuin sinä olit neuvonut. Mutta

kuitenkaan en kykene tätä tekemään, vaikka haluankin. Sillä siitä

saakka kuin nyt olen kääntynyt ja muuttanut päätökseni, käy minun

luonani ja ilmestyy minulle unessa haamu, joka ei lainkaan hyväksy,

että teen näin. Ja nyt se poistuessaan vielä uhkasikin minua. Jos siis

sen lähettäjä on jumala ja hänen tahtonsa on, että kaikin mokomin

sotaretki Hellasta vastaan tehdään, on tämä sama unennäkö liitävä

sinunkin luoksesi, antaen sinulle saman käskyn kuin minullekin. Ja minä

luulen, että tämä voisikin tapahtua, jos ottaisit kaikki minun

vaatteeni, pukisit ne yllesi, sitten istuutuisit valtaistuimelleni ja

lopuksi paneutuisit nukkumaan minun vuoteeseeni."

16. Näin lausui Xerxes Artabanokselle. Mutta tämä ei totellut

ensimäisestä käskystä, koska hän ei katsonut olevansa oikeutettu

istuutumaan kuninkaalliselle valtaistuimelle; lopulta kuitenkin, kun

hänet siihen pakoitettiin, hän teki työtä käskettyä ja lausui näin:

"Minun mielestäni, oi kuningas, on samantekevää, ajatteleeko itse

oikein, vai tahtooko totella sitä, joka antaa hyvän neuvon. Mutta

sinut, joka olet kummankin näistä saavuttanut, vievät huonojen ihmisten

puheet harhaan, aivan niinkuin kerrotaan, että tuulten vihurit

ahdistavat merta, tuota ihmisille mitä hyödyllisintä, eivätkä salli sen

noudattaa omaa luontoaan. Kuullessani sinulta soimauksia, eivät ne

surettaneet minua niin katkerasti kuin se, että, kun persialaisilla oli

edessään kaksi mielipidettä, joista toinen kiihoitti röyhkeyttä, toinen

sitä taltutti ja sanoi olevan pahaa opettaa sielua aina tavoittamaan

jotakin enempää, kuin mikä käsillä on, -- että kun siis sellaiset

mielipiteet olivat tarjona, sinä valitsit itsellesi ja persialaisille

vaarallisemman. Nyt siis, kun olet kallistunut parempaan mielipiteeseen

ja heittänyt sikseen retken helleenejä vastaan, väität, että luonasi

unessa käy jonkun jumalan lähettämä haamu, joka ei salli sinun jättää

kesken retkeä. Mutta ei tämä, poikani, ole mitään jumalallista.

Ihmisten luo liitelevät unikuvat ovat sellaisia, kuin minä, joka olen

sinua monta vuotta vanhempi, nyt tahdon sinulle opettaa. Ne asiat,

joita päivällä ajattelee, tavallisesti liitelevät unennäköinä. Nytpä me

viimeksi kuluneina päivinä aivan erityisesti olemme pohtineet juuri

tätä sotaretkeä. Jos taas tämän asian laita ei ole sellainen kuin minä

selitän, vaan siinä on jotakin jumalallista, niin olet sinä lyhyesti jo

maininnut kaiken; niinpä ilmestyköön näky siis minullekin, samoinkuin

sinulle, ja käskien samaa. Mutta ei sen silti tarvitse pikemmin minulle

ilmestyä, jos minulla on ylläni sinun pukusi, kuin jos minulla ei sitä

ole, eikä ennemmin sinun vuoteellasi kuin omallani, jos se ylipäänsä

tahtoo näyttäytyä. Sillä eihän se ole niin yksinkertainen -- mikä

sitten lieneekään tuo, joka sinulle unessa ilmestyy --, että se päättää

vain puvustasi ja, nähdessään siinä minut, luulee minua sinuksi. Mutta

nyt on tutkittava, eikö se pidä minua missään arvossa tai huoli

ilmestyä ja käydä luonani, olipa minulla sitten yllä oma pukuni tai

sinun. Sillä jos se yhtämittaa saapuu, niin sanoisin minäkin sen olevan

jumalallisen. Mutta jos nyt olet vakaasti päättänyt, että tulee

tapahtua näin, eikä ole mahdollista sitä välttää, vaan minun todella

täytyy sinun vuoteessasi nukkua, no niin, silloin minä tahdon sen

tehdä. Ja ilmestyköön näky minullekin. Mutta siihen saakka tahdon pysyä

esittämässäni mielipiteessä."

17. Sen verran lausuttuaan Artabanos, joka toivoi voivansa osoittaa,

että Xerxes puhui joutavia, teki niinkuin käskettiin. Hän pukeutui

Xerxeen vaatteisiin ja istuutui kuninkaalliselle valtaistuimelle, ja

Artabanoksen käytyä levolle tuli hänen nukkuessaan sama näky, joka oli

käynyt Xerxeenkin luona, asettui Artabanoksen yläpuolelle ja lausui:

"Sinäkö se olet, joka neuvot Xerxestä luopumaan sotaretkestään Hellasta

vastaan, muka huolenpidosta häntä kohtaan? Vaan etpä sinä vastedes,

enempää kuin tälläkään haavaa, ole rankaisematta koettava torjua sitä,

minkä kerran täytyy tapahtua. Ja Xerxeelle itselleen on jo osoitettu,

kuinka hänen on käyvä, jos hän ei tottele."

18. Artabanoksesta näytti kuin olisi unikuva näin uhkaillut ja

hehkuvilla rauta-aseilla aikonut polttaa häneltä silmät päästä. Ääneen

huudahtaen hän kavahti pystyyn ja istuutui Xerxeen viereen sekä kertoi

juurta jaksaen unennäkönsä. Sitten hän lausui näin: "Minä, oi kuningas,

miehenä, joka jo olen nähnyt monen suuren vallan sortuneen heikompansa

kautta, en sallinut sinun kaikessa noudattaa nuoruuttasi, koska

ymmärsin, että on pahaa haluta paljon tavaraa, ja muistelin, kuinka

kävi Kyroksen retken massagetejä vastaan, ja niinikään muistelin

Kambyseen retkeä etiopilaisia vastaan, samoinkuin myös jouduin ottamaan

osaa Dareioksen sotaan skyytejä vastaan. Tämän käsittäen arvelin, että

jos pysyisit alallasi, olisit kaikkien ihmisten silmissä oleva

onnellinen. Mutta koska nyt joku yliluonnollinen voima meitä työntää

eteenpäin ja, kuten näyttää, jokin jumalan tuoma tuho tapaa helleenit,

niin minä itsekin käännyn ja muutan mielipiteeni; mutta ilmoita sinä

persialaisille jumalan lähettämä sana ja käske itse heidän noudattaa

aikaisempaa määräystäsi varustuksiin nähden sekä tee niin, että kun

jumala kerran tämän sallii, sinä puolestasi et mitään laiminlyö." Hänen

näin lausuttuaan he rohkaistuivat unennäöstä. Heti päivän tultua Xerxes

ilmoitti tämän persialaisille, ja Artabanos, joka aikaisemmin yksin

peittelemättä oli varoittanut sotaretkestä, kehoitti nyt yhtä

avonaisesti siihen.

19. Xerxeen parhaillaan varustaessa sotaanlähtöä ilmestyi hänelle

unessa kolmas näky, jonka maagit, siitä kuultuaan, selittivät

tarkoittavan koko maan piiriä, väittäen, että kaikki ihmiset olivat

joutuvat hänen orjikseen. Ja unennäkö oli tämä. Xerxeestä tuntui

ikäänkuin olisi hänellä ollut päässään öljypuunlehvä-seppele ja kuin

öljypuusta lähtevät oksat olisivat kattaneet koko maan, mutta sitten

oli seppele hänen päästään hävinnyt. Maagien annettua tämän selityksen

matkusti kohta joka mies kokoonkutsuttujen persialaisten joukosta omaan

maakuntaansa ja osoitti mitä suurinta alttiutta käskyjen täyttämisessä,

koska itsekukin tahtoi saada tarjona olevat lahjat. Sillä tavoin Xerxes

pani toimeen sotajoukon keräyksen, tutkistellen joka paikkaa

mannermaalla.

20. Sillä Egyptin valloituksesta saakka hän neljä täyttä vuotta varusti

sotajoukkoa sekä sotajoukon tarpeita, mutta viidennen vuoden kuluessa

hän suurella väenpaljoudella lähti sotaan. Niistä sotaretkistä, jotka

me tunnemme, oli näet tämä kaikkein suurin, niin ettei sille vertoja

vetänyt Dareioksen retki skyytejä vastaan, ei skyytien retki, kun nämä,

ajaessaan takaa kimmeriläisiä, hyökkäsivät Meedianmaahan, laskivat

valtansa alaiseksi melkein koko Yiä-Aasian ja siinä asustivat -- retki,

josta heille Dareios myöhemmin koetti kostaa -- ei, mikäli

kertomuksesta voi päättää, atreidien matka Ilioniin, eikä myysialaisten

ja teukrolaisten ennen Troian sotaa suorittama retki, jolloin he

Bosporoksen kohdalta tunkivat Europan puolelle, saattoivat valtansa

alle kaikki traakialaiset, laskeutuivat Ioonian-meren rannalle ja

samosivat etelään päin Peneios-joelle saakka.

21. Kaikkia näitä, ja jos mitä sotaretkiä niiden lisäksi on ollut, ei

voida tähän verrata. Sillä mitä kansaa ei Xerxes Hellasta vastaan

vienyt? Mikä vesi, lukuunottamatta suuria jokia, ei juotaessa häneltä

ehtynyt? Sillä toiset kansat asettivat laivoja, toisia käskettiin

tulemaan jalkaisin, toisten oli määrä antaa ratsuväkeä, toisten asettaa

aluksia hevosten kuljetusta varten, samalla kuin heidän itsensä tuli

ottaa osaa sotaan, toisten hankkia sotalaivoja siltojen laatimista

varten, toisten taas toimittaa viljaa ja aluksia.

22. Ja aluksi, koska ensimäisten Athos-niemen ympäri purjehtineitten

oli käynyt onnettomasti, tehtiin noin kolmen vuoden aikana

pääsyvalmistuksia varsinkin Athos-niemen varalle. Elaius-kaupungissa

Khersonesoksessa oli nimittäin kolmisoutuja ankkurissa. Sieltä käsin

läksi sotajoukosta kaikenlaatuista väkeä, jotka saivat kaivaa

ruoskaniskujen alla, ja toisia tuli aina sijaan. Kaivoivatpa myös

Athos-vuoren seuduilla asuvaiset. Työtä johti kaksi persialaista,

Bubares, Megabazoksen poika, ja Artakhaies, Artaioksen poika. Athos on

laaja ja kuuluisa vuori, joka pistää mereen ja on ihmisten asuma. Siltä

kohtaa, missä vuori liittyy mannermaahan, se jatkuu niemimaan tapaisena

ja muodostaa noin kahdentoista stadionin levyisen kannaksen. Tämä on

tasankoa, jossa on matalia kumpuja ja joka ulottuu Akanthoksen merestä

Toronea vastassa olevaan mereen. Tällä kannaksella, johon Athos

päättyy, sijaitsee eräs helleeniläinen kaupunki, Sane, mutta Sanen

ulkopuolella ja itse Athos-niemellä ovat ne kaupungit, jotka

persialainen silloin ryhtyi tekemään mannermaakaupungeista

saarikaupungeiksi. Nämät ovat: Dion, Oiofyxos, Akrothoon, Thyssos ja

Kleonai.

23. Nämät ovat ne kaupungit, jotka sijaitsevat Athos-niemellä. Mutta

jaettuaan työ-alueen kansojen kesken barbarit kaivoivat näin. He

vetivät suoran viivan Sane-kaupungin kohdalta, ja kun kaivanto oli

saatu syväksi, kaivoivat alimpana seisovista toiset, toiset taas

jättivät aina sen maan, mikä luotiin, toisille, jotka seisoivat

yläpuolella, portailla, vastaanottajat puolestaan toisille, kunnes se

saapui ylimpänä oleville. Nämä kantoivat maan sieltä ja kaatoivat sen

pois. Muilta, paitsi foinikialaisilta, luhistuivat tällöin kaivannon

seinät, tuottaen siten kaksin verroin vaivaa. Sillä koska muut tekivät

sen yhtä leveäksi alhaalta kuin ylhäältäkin, täytyi heille käydä näin.

Mutta foinikialaiset, jotka kaikissa muissakin toimissaan osoittavat

älyä, osoittivat sitä tässäkin. Saatuaan näet heille tulevan osuuden

laittoivat he kaivannon yläosan kaksi vertaa niin leveäksi kuin miksi

kaivanto itse oli tuleva, ja työn edistyessä he aina vain kavensivat

sitä. Ja kun tultiin pohjaan, oli heidän kaivannollaan sama leveys kuin

muiden tekemillä osuuksilla. -- Siellä on niitty, jossa heillä oli tori

ja myyntipaikka. Ja Aasiasta tuli heille runsaassa määrin jauhoja.

24. Ja niinkuin minä päätellessäni olen havainnut, käski Xerxes

ylpeydestä kaivattaa kannaksen, koska tahtoi näyttää mahtiaan ja jättää

jälkeensä muistomerkin. Sillä vaikka persialaisten olisi ollut

mahdollista ilman mitään vaivaa vetää laivat kannaksen poikki, käski

hän kaivaa merikanavan, niin leveän, että kaksi kolmisoutua saattoi

soudettaessa kulkea rinnan. Mutta näille samoille miehille, joitten oli

määrä tehdä kaivanto, annettiin myös tehtäväksi rakentaa silta

Strymon-joen yli.

25. Näin hän nyt tässä kohden menetteli. Ja siltojen varalle hän

varusti bybloksesta ja valkoliinasta tehtyjä köysiä, annettuaan

foinikialaisille ja egyptiläisille käskyn hankkia näitä ja niinikään

muonavaroja, kerätäkseen niitä kokoon sotajoukkoa varten, jotteivät

sotajoukko ja juhdat, marssiessaan Hellasta vastaan, tulisi näkemään

nälkää. Ja tutkittuaan paikkoja hän käski koota muonavaroja sopivimpiin

kohtiin sekä kaikkialta Aasiasta kuormalaivoilla ja lautoilla tuoda

mitä minnekin. Viljan ainakin toivat toiset Traakian niinkutsutulle

"Valkorannalle", toisia käskettiin viemään sitä perintholaisten

omistamaan Tyrodizaan, toisia Doriskokseen, toisia Eioniin,

Strymon-joen varrelle, ja vielä toisia Makedoniaan.

26. Sillä välin kuin nämä puuhasivat siinä työssä, mikä heillä oli

käsillä, matkasi koko maasotajoukko Xerxeen keralla Sardeeseen, lähtien

liikkeelle Kappadokian Kritallasta. Sinne oli näet koko sen sotajoukon,

jonka mannermaata myöten oli määrä matkata yhdessä Xerxeen itsensä

kanssa, käsketty kokoontua. Kuka nyt käskynhaltijoista oli tuonut

parhaiten järjestetyn sotajoukon ja kuninkaalta saanut tarjona olevat

lahjat, sitä en saata ilmoittaa. En näet edes tiedä, joutuivatko he

siitä ensinkään kilpailemaan. Kuljettuaan nyt Halys-joen yli he

joutuivat Fryygiaan ja tämän kautta matkatessaan he saapuivat

Kelainaihin, jossa kumpuaa ilmoille Maiandroksen sekä erään toisen joen

lähteet, joka ei ole Maiandrosta vähempi ja jonka nimi on Katarrektes.

Viimemainittu pulppuaa esiin itse Kelainain torilla ja laskee

Maiandros-jokeen. Sen luona on myös näytteille ripustettuna Marsyas

sileenin nahka, hänen, jonka fryygialaisten puheen mukaan Apollon oli

nylkenyt ja jonka nahan hän sitten oli sinne ripustanut.

27. Tässä kaupungissa odotti heitä eräs lyydialainen Pythios, Atyksen

poika, joka kestitsi mitä suurenmoisimmalla tavalla kuninkaan koko

sotajoukkoa ja Xerxestä itseään, ja ilmoitti olevansa halukas

asettamaan rahaa sotaan. Kun Pythios teki tämän rahatarjouksen, kysyi

Xerxes läsnäolevilta persialaisilta, mikä Pythios oli miehiään ja

kuinka suuria summia hän omisti, koska semmoista tarjoili. He

lausuivat: "Oi kuningas, tämä on se, joka isällesi Dareiokselle

lahjoitti kultaisen plataanin ja viiniköynnöksen. Hän on vielä nytkin,

mikäli me tiedämme, rikkaudessa ensimäinen mies sinun jälkeesi."

28. Ihmeissään heidän puheensa loppuosasta Xerxes sitten kysyi

Pythiokselta itseltään, kuinka paljon rahaa hänellä oli. Tämä virkkoi:

"Oi kuningas, en minä tahdo sinulta salata omaisuuttani enkä

puolustella itseäni tietämättömyydelläni, vaan, koska asian tunnen,

tahdon täsmälleen mainita sen. Sillä heti kun sain tietää sinun astuvan

Hellaan merta kohti, niin minä, joka tahdoin sinulle antaa rahaa

sotaan, otin selvän asiasta ja laskiessani havaitsin, että minulla on

hopeassa kaksituhatta talenttia ja kullassa seitsemäätuhatta vaille

neljäsataa kertaa kymmenentuhatta Dareios-stateria [s.o. 3,093,000

stateria]. Ja nämä minä sinulle lahjoitan. Itse saan minä riittävän

toimeentulon orjistani ja maatiluksistani."

29. Näin hän virkkoi, mutta ihastuksissaan näistä sanoista Xerxes

lausui: "Lyydialainen vieras, aina siitä asti, jolloin minä läksin

Persian maasta, en, lukuunottamatta sinua, ole tähän saakka tavannut

ainoatakaan miestä, joka olisi mielinyt sotajoukolleni tarjota

vieraslahjoja, enkä ketään, joka olisi tullut kasvojeni eteen ja

itsestään tahtonut kerätä kokoon rahoja sotaan. Mutta sinähän olet

suurenmoisesti kestinnyt sotajoukkoani ja lisäksi vielä ilmoitat

antavasi suuria rahasummia. Niinpä minä palkaksi niistä annan sinulle

nämä kunnialahjat. Minä teen sinut kestiystäväkseni ja saatan sinun

neljäsataa kertaa kymmenentuhatta stateriasi täyteen antamalla omistani

seitsemäntuhatta, jotta eivät nuo sinun neljä miljoonaasi olisi

vajanaiset, vaan että summa, minun täyttämänäni, tasoittuisi. Pidä

omanasi, mitä itse omin neuvoin olet hankkinut, ja ymmärrä aina olla

sellainen. Sillä jos näin teet, ei sinun tällä hetkellä, enempää kuin

vastedeskään, tarvitse katua."

30. Näin lausuttuaan ja täytettyään lupauksensa Xerxes matkasi yhä vain

eteenpäin. Ja sivuutettuaan Anaua nimisen fryygialaisen kaupungin sekä

järven, josta saadaan suolaa, hän saapui suureen Kolossai-kaupunkiin

Fryygiassa. Siellä on Lykos-joki, joka syöksyy maan aukeamaan ja häviää

näkymättömiin, mutta ilmestyy sitten noin viiden stadionin päässä

jälleen, purkautuakseen sekin Maiandros-jokeen. Lähtien Kolossaista

Fryygian ja Lyydian rajoille sotajoukko saapui Kydrara-kaupunkiin,

missä on maahan isketty patsas, jonka on pystyttänyt Kroisos ja johon

piirretty kirjoitus osoittaa rajoja.

31. Astuessaan Fryygiasta Lyydiaan Xerxes tuli tienhaaraan, missä

toinen tie vie vasemmalle, Kaariaan päin, toinen taas oikealle,

Sardeeseen. Jälkimäistä matkatessa on pakko kahlata Maiandros-joen yli

ja kulkea Kallatebos-kaupungin sivuitse, missä asuu käsityöläisiä,

jotka valmistavat hunajaa tamariskista ja vehnästä. Tätä tietä

matkatessaan Xerxes tapasi plataanin, jolle hän sen kauneuden vuoksi

lahjoitti kultaiset koristeet ja jonka hän uskoi ainaisen hoitajan

huostaan. Seuraavana päivänä hän saapui lyydialaisten pääkaupunkiin.

32. Sardeeseen saavuttuaan hän ensiksikin lähetti kuuluttajia

Hellaaseen vaatimaan maata ja vettä sekä julistamaan, että

valmistettaisiin aterioita kuninkaalle. Ainoastaan Atenaan ja

Lakedaimoniin hän jätti lähettämättä sanansaattajat vaatimaan maata,

mutta kaikkialle muuanne hän lähetti. Ja toistamiseen hän lähetti

vaatimaan maata ja vettä tästä syystä. Hän otaksui, että kaikki ne,

jotka aikaisemmin eivät olleet sitä Dareiokselle antaneet, nyt ainakin,

hänen lähetettyään sanan, pelosta sen tekisivät. Koska hän siis

tarkalleen tahtoi saada tämän selville, lähetti hän taas sanan.

33. Tämän jälkeen hän varustautui marssimaan Abydokseen. Sillä välin

toiset rakensivat sillan Hellespontoksen yli Aasiasta Europaan.

Hellespontoksen Khersonesoksessa on Sestos- ja Madytos-kaupunkien

välillä leveä, mereen pistäytyvä kallioniemi, vastapäätä Abydosta.

Siellä ottivat vähän myöhemmin atenalaiset sotapäällikkönsä

Xanthippoksen, Arifronin pojan, johdolla vangiksi Sestoksen

käskynhaltijan, Artayktes nimisen persialaisen ja naulitsivat hänet

elävältä paaluun -- saman miehen, joka Protesilaoksen pyhättöön

Elaiuksessa oli kuljetellut naisia ja siellä harjoitellut

rikollisuutta.

34. Tähän kallioniemeen siis ne, joitten tehtävänä se oli, rakensivat

kaksi siltaa Abydoksesta käsin, jolloin foinikialaiset rakensivat

toisen, valkoliina-köysistä, egyptiläiset toisen, byblos-köysistä.

Abydoksesta on seitsemän stadionia vastapäiseen rantaan. Mutta kun

sillat oli tehty salmen poikki, nousi ankara myrsky, joka särki ja

hajoitti ne.

35. Saatuaan tästä tiedon käski Xerxes, pahoillaan siitä, antaa

Hellespontokselle kolmesataa ruoskaniskua sekä upottaa mereen

kahleparin. Olenpa kuullut, että hän tämän toimeenpanijain myötä myös

lähetti vasituisia miehiä painamaan orjanleiman Hellespontokseen. Joka

tapauksessa hän käski pieksijöitä lausumaan nämä barbariset ja syntiset

sanat: "Oi sinä katkera vesi, sinun valtiaasi on tämän rangaistuksen

sinulle säätänyt, siksi että olet hänelle vääryyttä tehnyt, vaikk'et

häneltä ole mitään vääryyttä kärsinyt. Ja kuningas Xerxes on sinun

ylitsesi astuva, tahdoitpa tai et. Syystä siis ei kukaan ihminen

sinulle uhraa, sinä samea ja suolainen virta." Näitten tehtäväksi hän

siis määräsi meren kurittamisen, mutta niiltä, jotka olivat johtaneet

Hellespontoksen sillanrakennus-työtä, hän leikkautti päät.

36. Ja ne, joitten toimena tämä epämieluinen tehtävä oli, tekivät sen,

mutta sillat rakensivat toiset rakennusmestarit. Ja he rakensivat ne

täten. He asettivat riviin viisikymmen-airokkaita ja kolmisoutulaivoja,

Pontos Euxeinoksen puolelle kolmesataa kuusikymmentä, toisaalle,

Hellespontoksen puolelle taas kolmesataa neljätoista, suorassa kulmassa

Pontosta vastaan, mutta yhdensuuntaisesti Hellespontoksen virran

kanssa, jotta laivasilta kannattaisi pingoitettuja köysiä. Ja

asetettuaan laivat riviin he laskivat veteen suunnattoman suuria

ankkureita, toiset Pontosta vastaan, toisen sillan kohdalle,

sisäpuolelta puhaltavien tuulien varalle, toiset toisen sillan

kohdalle, länteen ja Aigeian-merelle päin, länsi- ja etelätuulen

varalle. Mutta viisikymmen-airokkaitten ja kolmisoutujen väliin he

jättivät läpikulkua varten aukon, jotta, kuka vain tahtoisi, voisi

keveillä aluksilla purjehtia sekä Pontokseen että Pontoksesta ulos. Ja

tehtyään tämän he maasta käsin jännittivät köysiä, pingoittaen niitä

puisilla keloilla. Mutta nyt he eivät enää järjestäneet molempia

köysilajeja erikseen, vaan määräsivät kumpaakin siltaa kohti kaksi

valkoliina- ja neljä byblos-köyttä. Niitten paksuus ja kauneus oli

sama, mutta liinaiset olivat suhteellisesti painavammat, sillä kyynärä

tätä painoi talentin. Ja kun nyt oli laskettu köydet salmen poikki,

sahasivat he hirsiä, tekivät ne sillan leveyden pituisiksi ja asettivat

ne järjestykseen jännitettyjen köysien päälle; ja pantuaan ne riviin

toistensa viereen he liittivät ne toisiinsa. Tämän tehtyään he toivat

niitten päälle lautoja ja asetettuaan järjestykseen laudatkin he loivat

vielä näitten päälle maata, jonka he sitten polkivat lujaksi, sekä

laittoivat vihdoin suojuksen kumpaakin laitaa pitkin, jotta eivät

juhdat pelästyisi nähdessään meren allaan.

37. Kun sillanteko oli suoritettu ja samoin työt Athos-vuorella,

nimittäin ne kanavan suiden kohdalla olevat padot, jotka oli luotu

aallokon varalle, jott'eivät kaivannon suut täyttyisi, sekä itse kanava

ilmoitettiin kokonaan valmistuneeksi, läksi sotajoukko talvehdittuaan

kevään tullen liikkeelle Sardeesta marssiakseen Abydokseen. Ja juuri

sen lähtiessä matkalle poistui aurinko paikaltaan taivaalla ja meni

näkymättömiin, ja vaikkei taivas ollut pilvessä vaan oli selkeä, tuli

päivän sijasta yö. Kun Xerxes sen näki ja huomasi, alkoi ilmiö häntä

huolestuttaa, ja hän kysyi maageilta, mitä se tiesi. He selittivät,

että jumala ennusti helleenien kadottavan kaupunkinsa, sanoen auringon

olevan helleenien kohtalon ennustajan, kuun taas heidän omansa.

Saatuaan tämän tietää Xerxes ylen iloisena antoi lähtökäskyn.

38. Kun hän parhaillaan pani sotajoukkonsa liikkeelle, tuli

lyydialainen Pythios, säikähdyksissään taivaalla näkyneestä merkistä,

mutta ylpeästi luottaen antamiinsa lahjoihin Xerxeen luo ja virkkoi

näin: "Oi valtias, minä tahtoisin anoa ja saada sinulta jotakin, joka

sinun on helppo minulle suoda, mutta jonka saaminen minulle on

suuriarvoinen." Xerxes, joka luuli hänen aikovan anoa mitä muuta

tahansa ennemmin kuin sitä, mitä hän todella pyysi, sanoi sen

täyttävänsä ja käski niinmuodoin Pythiosta lausumaan julki, mitä

halusi. Tämän kuultuaan Pythios rohkaistuneena lausui näin: "Oi

valtias, minulla sattuu olemaan viisi poikaa, ja nyt on niin osunut,

että heidän kaikkien täytyy sinun seurassasi lähteä sotaan Hellasta

vastaan. Mutta, oi kuningas, sääli minua, joka olen näin korkean iän

saavuttanut, ja vapauta sotapalveluksesta yksi pojistani, nimittäin

vanhimpani, jotta hän voisi hoitaa sekä minua itseäni että tavaroitani.

Mutta muut neljä vie myötäsi ja saapuos aikeesi täyttäjänä takaisin."

39. Xerxes vihastui kovin ja vastasi näin: "Oi kurja ihminen, oletko

sinä, silloin kun minä itse olen lähtenyt sotaan Hellasta vastaan ja

vienyt myötäni poikani, veljeni, omaiseni ja ystäväni, uskaltanut

muistella omaa poikaasi, sinä, minun orjani, jonka olisi vaimoinesi ja

kaikkine kotiväkinesi pitänyt seurata mukanani? Niinpä tiedä nyt, että

ihmisten korvissa asustaa mieli, joka hyviä kuullessaan täyttää koko

olennon mielihyvällä, mutta kuullessaan päinvastaista joutuu

kuohuksiin. Ja vaikka sinä nyt olet tehnyt hyvää ja olet ilmoittanut

tekeväsi vielä enemmänkin, ei sinun kuitenkaan pidä kehuman hyvillä

töilläsi voittaneesi kuningasta. Vaan koska nyt olet kääntynyt

julkeaksi, olet saava palkkasi, jos kohta et koko ansiosi mukaista

Kestilahjasi pelastavat sinut ja neljä poikaasi; mutta sen

rangaistuksen olet kärsivä, että se yksi, johon enimmin olet kiintynyt,

menettää henkensä." Näin vastattuaan hän heti käski niitä, joitten

toimena se oli, etsimään esille vanhimman Pythioksen pojista ja

hakkaamaan hänet keskeltä kahtia, ja sen tehtyään sijoittamaan molemmat

puoliskot, toisen oikealle, toisen vasemmalle puolelle tietä, ja antoi

sitten sotajoukon marssia niitten välitse.

40. Heidän tehtyään täten kävi sotajoukko siitä välitse. Ensimäisinä

kulkivat kuormarengit ynnä juhdat, näitten jälestä tuli kaikenlaisista

kansoista kokoonhaalittu väkijoukko, sikinsokin ja epäjärjestyksessä.

Mutta kun enemmän kuin toinen puoli oli mennyt, oli kulkueessa

väliaukko; nämä näet eivät vielä kuuluneet kuninkaan seuraan.

Etunenässä kulki sitten tuhat persialaista ratsumiestä valittua väkeä.

Näiden jälestä tuli tuhat keihäänkantajaa, nekin valittuja

persialaisia, ja ne pitivät peitsenkärkensä maahan käännettyinä. Sitten

tuli kymmenen niinkutsuttua pyhää nesaionilaista hevosta, jotka olivat

mitä oivallisimmin koristetut. Niitä kutsutaan nesaionilaisiksi

hevosiksi tästä syystä: Meediassa on suuri tasanko, jonka nimi on

Nesaionin tasanko. Tältä tasangolta ovat nuo suuret hevoset kotoisin.

Näiden kymmenen hevosen taakse oli sijoitettu Zeun pyhät vaunut, joita

veti kahdeksan valkoista hevosta, ja niiden takana seurasi jalan

ohjaksia pitävä ajaja. Sillä ei yksikään ihminen saa nousta niiden

päällä sijaitsevalle valtaistuimelle. Niiden takana ajoi itse Xerxes

nesaionilaisten hevosten vetämissä vaunuissa. Hänen vieressään seisoi

ajaja, nimeltä Patiramfes, persialaisen Otaneen poika.

41. Tällä tavoin Xerxes aloitti marssin Sardeesta, mutta aina milloin

hänen mielensä teki, hän astui sotavaunuista katettuihin

matkavaunuihin. Hänen takanaan kulki tuhat keihäänkantajaa, parhaimmat

ja jaloimmat persialaisten joukosta, pitäen keihäitään tavalliseen

tapaan, sitten tuli toinen, persialaisten keskuudesta valittu

tuhatmiehinen ratsujoukko, ja ratsujoukon jälestä kymmenen tuhatta

muiden persialaisten joukosta valittua miestä. Nämä olivat

jalkaväkeä. Heistä oli tuhannella keihäissään kenkäinten sijasta

kultaiset granaattiomenat ja he sulkivat joka puolelta muut, mutta

niitten sisäpuolella olevilla yhdeksällä tuhannella oli hopeiset

granaattiomenat. Kultaiset granaattiomenat oli myös niillä, jotka

käänsivät keihäänkärkensä maahan, ja kultaiset omenat niillä, jotka

lähinnä seurasivat Xerxestä. Näiden kymmenentuhannen jälkeen oli

sijoitettu ratsujoukko, jossa oli kymmenentuhatta miestä. Ratsujoukon

taakse oli jätetty aina kahden stadionin pituinen väli ja sitten

seurasi muu joukko sikin sokin.

42. Mutta Lyydiasta sotajoukko matkasi Kaikos-jokea ja Myysian

maata kohti, Kaikoksen luota taas se, kulkien niin, että Kane-vuori

joutui sen vasemmalle puolelle, marssi Atarneuksen kautta

Karene-kaupunkiin. Sieltä se kulki Teeban tasangon halki, sivuuttaen

Adramytteion-kaupungin sekä pelasgilaisen Antandroksen. Jättäen

Ida-vuoren vasemmalle kädelleen se sitten samosi Ilias-maakuntaan.

Mutta ensi aluksi, sen viettäessä yötä Ida-vuoren juurella,

yllättivät sen ukkonen ja salamat, tuhoten sangen paljon väkeä.

43. Sieltä sotajoukko saapui Skamandros-joelle, joka, siitä saakka kun

he Sardeesta käsin olivat matkalle lähteneet, oli ainoa joki, minkä

vesi ehtyi ja mikä juotaessa ei sotajoukolle ja elukoille riittänyt.

Niin pian kuin siis Xerxes saapui tälle joelle, nousi hän Priamoksen

linnaan, koska häntä halutti sitä katsella. Katseltuaan sitä ja

tiedusteltuaan sikäläisiltä asukkailta juurta jaksaen kaikkea hän

uhrasi iliolaiselle Athenelle tuhat lehmää, ja maagit valoivat

sankarien kunniaksi juomauhreja. Kun he sen olivat tehneet, valtasi

yöllä kauhu leirin. Päivän tullen sotajoukko läksi sieltä, jättäen

vasemmalle kädelle Rhoitionin kaupungin sekä Ofryneionin ja

Dardanoksen, joka viimemainittu rajoittuu Abydokseen, oikealle taas

teukrolaiset gergithit.

44. Mutta kun sotajoukko oli päässyt Abydokseen, tahtoi Xerxes nähdä

sen kokonaisuudessaan. Ja koska vartavasten hänelle ennakolta oli tähän

paikkaan tehty korkea marmorinen istuin -- abydolaiset olivat näet

kuninkaan käskystä aikaisemmin sen tehneet --, istuutui hän siihen. Ja

kääntäen silmänsä rannikolle päin hän katseli sekä maasotajoukkoa että

laivoja, ja hänen katsellessaan teki hänen mieli nähdä, kuinka

suoritettiin kilpataistelu laivojen kesken. Ja kun se suoritettiin ja

Sidonin foinikialaiset voittivat, joutui hän ihastuksiinsa

kilpaleikistä ja laivastosta.

45. Vaan nähdessään koko Hellespontoksen laivojen peittämänä ja kaikki

rannat sekä Abydoksen tasangot täynnänsä ihmisiä hän kiitteli itseään

onnelliseksi, mutta sitten hän vuodatti kyyneleitä.

46. Kun Artabanos, joka alussa vapaasti oli lausunut mielipiteensä,

kehoittaessaan Xerxestä olemaan lähtemättä sotaan Hellasta vastaan --,

kun tämä mies sen huomasi ja näki Xerxeen vuodattavan kyyneleitä, kysyi

hän näin: "Oi kuningas, kuinka vallan toisin menettelet nyt, kuin

vastikään. Silloinhan kiittelit itseäsi onnelliseksi, nyt itket."

Xerxes virkkoi: "Minun tuli näet sääli, punnitessani, kuinka lyhyt

kaikki inhimillinen elämä on, sillä näistä näin monesta ei sadan vuoden

perästä ole ketään jälellä." Mutta Artabanos vastasi lausuen: "Vielä

toisesta, tätäkin säälittävämmästä seikasta täytyy meidän elämämme

varrella kärsiä. Sillä ihmisluonto on sellainen, että tässä näin

lyhyessä elämässä ei ole ketään, ei näitten eikä muittenkaan joukossa,

jonka mieleen ei monasti, eikä vain kerran, se ajatus johtuisi, että

hän mieluummin haluaisi kuolla kuin elää. Sillä kohtaavat onnettomuudet

ja taudit järkyttävät meitä ja vaikuttavat sen, että elämä, joka on

lyhyt, kuitenkin tuntuu pitkältä. Koska nyt elämä on niin vaivaloinen,

koituu kuolema näin ihmisen toivotuimmaksi turvapaikaksi. Ja jumala,

joka ensin on antanut maistaa elonajan makeutta, havaitaankin juuri sen

kautta kateelliseksi."

47. Xerxes vastasi sanoen: "Artabanos, koska nyt ihmiselo on sellainen,

kuin sinä sitä kuvailet, niin lakatkaamme siitä puhumasta, älkäämmekä

muistelko pahoja asioita, kun meillä on käsillä hyviä. Mutta ilmoita

minulle tämä. Olisitko sinä, jos unennäkö ei olisi näin selvästi

sinulle ilmestynyt, pysynyt vanhalla kannallasi ja kehoittanut minua

olemaan lähtemättä sotaan Hellasta vastaan vai olisitko muuttanut

mieltäsi? Sanoppa tämä minulle tarkkaan!" Artabanos vastasi sanoen: "Oi

kuningas, päättyköön ilmestynyt unennäkö sillä tavoin, kuin me molemmat

haluamme; minä puolestani olen yhä vielä täynnä pelkoa enkä voi

saavuttaa mieleni tasapainoa, niin hyvin punnitessani useita muita

asioita kuin erittäin nähdessäni kaksi sinun pahinta vihollistasi."

48. Tähän virkkoi Xerxes näin: "Kummallinen mies, mitkä nämä kaksi

minun pahinta vihollistani ovat, joista puhut? Onko maasotaväki

lukumääränsä puolesta moitittava, ja näyttääkö siltä, että helleenien

sotajoukko on oleva monta vertaa suurempi meidän joukkoamme, vai onko

meidän laivastomme jäävä heistä jälelle vai onko molempien käyvä niin?

Sillä jos meidän voimamme tässä kohden näyttävät puutteellisilta,

kerättäköön mitä pikimmin kokoon toinen sotajoukko."

49. Artabanos vastasi sanoen: "Oi kuningas, ei kukaan, jolla järkeä on,

moittisi tätä sotajoukkoa eikä laivojen lukumäärää. Mutta jos kokoot

useampia sotajoukkoja, tulevat ne kaksi vihollista, joista puhun,

vieläkin vaarallisemmiksi. Nämä kaksi ovat maa ja meri. Sillä minun

nähdäkseni ei ole missään kohti merta niin suurta satamaa, että se

myrskyn noustua riittäisi ottamaan vastaan tämän laivastosi ja

pelastamaan laivat. Eikä kuitenkaan tarvita ainoastaan yhtä semmoista,

vaan useita, pitkin koko sitä rannikkoa, jota matkasi noudattaa. Ja

koska nyt ei ole olemassa satamia, jotka voivat ottaa laivoja vastaan,

niin ota huomioon, että sattumat hallitsevat ihmisiä eivätkä ihmiset

sattumia. Ja kun siis näistä kahdesta vihollisesta toinen on mainittu,

lähden nyt puhumaan toisesta. Maa on tässä kohden vihollisesi. Jos ei

mikään vastarinta ole sinua kohtaava, tulee maa sinulle sitä

vaarallisemmaksi, mitä kauemmaksi etenet, alati huomaamatta

tunkeutuessasi eteenpäin. Mitään täydellistä menestystä ei ole

ihmisillä. Niinpä minä väitän, että, vaikkei kukaan asettuisikaan

vastaasi, maa aikaa myöten laajenemistaan laajetessaan on synnyttävä

nälänhädän. Siksi se mies minusta olisi paras, joka suunnitellessaan

pelkää ja ottaa huomioon jokaisen mahdollisen tappionsa, mutta

toimeenpanossa olisi rohkea."

50. Xerxes vastasi näin: "Artabanos, sinä arvostelet näitä molempia

seikkoja niinkuin tuleekin. Mutta älä kuitenkaan kaikkea pelkää äläkä

punnitse kaikkea samalla lailla. Jos nimittäin tahtoisit jokaisen

kulloinkin kohtaavan tapauksen edellä punnita kaikkea samalla lailla,

et saisi koskaan mitään aikaan. On parempi uskaltaa kaikkea ja vaikkapa

kärsiä puolet tappioista kuin jokaista asiaa ennakolta pelätä eikä

koskaan kärsiä mitään vauriota. Ja jos vain intät kaikkea vastaan, mitä

sanotaan, etkä itse esitä mitään varmaa, niin sinä saatat siinä erehtyä

yhtä hyvin kuin se, joka on väittänyt päinvastaista. Toinen on siis

yhtä hyvä kuin toinenkin. Mutta kuinka saattaa, kun kerran on ihminen,

tietää mitään varmaan? Minun luullakseni se on mahdotonta.

Tavallisestihan voitto suosii yritteliäitä, mutta ei hevin niitä, jotka

kaikessa arvelevat ja vitkastelevat. Sinä näet, mihin valta-asemaan

persialaisten mahti on kohonnut. Jos nyt ne, jotka ennen minua ovat

olleet kuninkaina, olisivat samoin ajatelleet kuin sinä, tai jos

heillä, vaikk'eivät itse olisikaan niin ajatelleet, olisi ollut

joitakin samanlaisia neuvonantajia, et olisi koskaan saanut nähdä sen

kehittyvän tälle kannalle. Mutta nyt he juuri antautumalla vaaroihin

ovat vieneet asiansa näin pitkälle. Sillä suurten vaarojen uhalla

saavutetaan tavallisesti suuria tuloksia. Heidän esimerkkiään siis

seuraten me oivallisimpana vuodenaikana lähdemme liikkeelle, ja

laskettuamme valtamme alaiseksi koko Europan palaamme takaisin,

kohtaamatta missään nälkää tai kärsimättä mitään epämieluista. Sillä

ensiksikin me matkaamme, vieden itse mukanamme paljon rehua, ja

toiseksi saamme niiden viljaa, joiden maan ja väestön kimppuun käymme.

Mehän lähdemme sotaan kyntäjä-, ei paimentolaiskansaa vastaan."

51, Artabanos lausui tämän jälkeen: "Oi kuningas, koska et salli pelätä

mitään asiaa, niin ota ainakin vastaan tämä neuvoni. Sillä

laajaperäiset asiat vaativat välttämättömästi, että niistä puhutaan

laveammalti. Kyros, Kambyseen poika, laski koko Ioonian, paitsi Atenaa,

veronalaiseksi persialaisille. Neuvon siis sinua, ettet millään muotoa

veisi näitä miehiä heidän isiänsä vastaan. Pystymmehän me ilman

näitäkin pääsemään vihollisista voitolle. Sillä jos he seuraavat,

täytyy heidän joko esiintyä mitä väärämielisimpinä, orjuuttaessaan

emäkaupunkinsa tai mitä oikeamielisimpinä, osaltaan puoltaessaan sen

vapautta. Edellisessä tapauksessa he eivät tuota meille erinäistä etua;

jälkimäisessä taas he saattavat suuresti vahingoittaa sotajoukkoasi.

Siispä muista myöskin, mitä vanha tosi sananlasku sanoo, ettei loppu

näy asian alussa."

52. Tähän vastasi Xerxes: "Artabanos, niitten mielipiteitten joukosta,

joita olet esittänyt, on tämä kaikkein väärin, kun pelkäät ioonilaisten

muuttavan mielensä; onhan meillä heistä mitä paras näyte, jonka

todistajana sinä itse voit olla, samoinkuin muut Dareioksen mukana

skyytejä vastaan sotaan lähteneet. Silloin kun koko persialaisen

sotajoukon hukkuminen tai säilyminen riippui heistä, osoittivat he

oikeamielisyyttä ja uskollisuutta eivätkä mitään epämieluista meille

tuottaneet. Sitäpaitsi, kun olemme omaan maahamme jättäneet heidän

lapsensa ja vaimonsa ynnä rahansa, ei tarvitse ajatellakaan heidän

ryhtyvän joihinkin kumouksellisiin hankkeisiin. Näin ollen älä pelkää

tätä, vaan ole rohkealla mielin ja suojaa taloani sekä itsevaltiuttani.

Sinun huostaasi näet yksin kaikkien joukosta minä uskon valtikkani."

53. Näin lausuen Xerxes lähetti Artabanoksen Susaan. Sitten hän

kutsutti luokseen arvokkaimmat persialaiset. Ja heidän saavuttuaan hän

lausui heille näin: "Olen kutsunut teidät kokoon ja pyydän, että

esiintyisitte, persialaiset, kelpo miesten lailla ettekä häpäisisi

persialaisten muinaisia, suuria ja ansiokkaita tekoja, vaan

osoittakaamme kukin erikseen ja kaikki yhdessä alttiutta. Sillä se

hyvä, jonka puolesta uurastetaan, on yhteistä kaikille. Tämän takia

kehoitan teitä innokkaasti antautumaan sotaan. Sillä niinkuin minä olen

kuullut, lähdemme sotaan urhoollisia miehiä vastaan, ja jos me heidät

voitamme, ei varmaankaan mikään muu sotajoukko ikinä meitä vastaan

asetu. Vaan nyt astukaamme yli salmen, rukoiltuamme niitä jumalia,

jotka Persian ovat huomaansa ottaneet."

54. Sinä päivänä he valmistautuivat ylimenoon. Mutta seuraavana päivänä

he odottivat, kunnes näkisivät auringon nousevan, ja sytyttivät

kaikenmoista suitsutusta silloilla sekä siroittivat myrtinoksia tielle.

Mutta kun aurinko nousi, valoi Xerxes kultaisesta maljasta juomauhrin

mereen ja rukoili aurinkoa, ettei hänelle sattuisi mitään sellaista

onnettomuutta, joka estäisi häntä laskemasta valtansa alle Europan,

ennenkuin hän sen viimeisiin ääriin olisi ehtinyt. Ja rukoiltuaan hän

viskasi Hellespontokseen maljan, kultaisen sekoitusastian ja

persialaisen miekan, jota he kutsuvat nimellä "akinake". Sitä en

kuitenkaan saata tarkalleen ratkaista, auringolleko pyhittäen hän

heitti ne mereen, vai katuiko hän ruoskineensa Hellespontosta ja tahtoi

tekonsa hyvitykseksi lahjoittaa ne merelle.

55. Niin pian kuin tämä oli suoritettu, astuivat toista, Pontoksen

puoleista siltaa myöten jalkaväki ja koko ratsuväki, Aigeian-meren

puoleista myöten taas juhdat ja palvelusväki. Etunenässä kulkivat nuo

kymmenentuhatta persialaista, kaikki seppelöityinä, näiden jälestä

kulki kaikenmoisista kansoista sekoitettu sotajoukko. Sinä päivänä

kulkivat nämä, seuraavana päivänä ensiksi ratsumiehet ja ne, jotka

käänsivät keihäänkärkensä maahan. Nämätkin olivat seppelöidyt. Sitten

tulivat pyhät hevoset ja pyhät vaunut, ja näitten jälestä Xerxes itse

ynnä keihäänkantajat sekä tuhat ratsumiestä, ja näitten perästä muu

sotajoukko. Ja samalla laivat läksivät merelle ja laskivat vastakkaista

rantaa kohti. Olenpa myös kuullut kuninkaan kaikkein viimeisenä

kulkeneen ylitse.

56. Astuttuaan Europan puolelle Xerxes katseli, kuinka sotajoukko

ruoskien hoputtamana kulki yli. Ja se kulki siitä seitsemässä päivässä

ja seitsemässä yössä, hetkeksikään herkeämättä. Siellä kerrotaan,

Xerxeen jo astuttua Hellespontoksen yli, erään hellespontolaisen miehen

lausuneen: "Oi Zeus, minkä vuoksi sinä, tekeytyen persialaisen miehen

näköiseksi ja ottaen Zeus nimen sijasta nimeksi Xerxes, tahdot hävittää

Hellaan, tuoden mukanasi koko maailman ihmiset? Olisithan sinä ilman

näitäkin sen saattanut tehdä."

57. Niin pian kuin kaikki olivat astuneet yli ja alkoivat taivaltaa,

ilmestyi heille suuri ihme, josta Xerxes ei vähintäkään välittänyt,

vaikka se oli niin helposti selitettävissä. Tamma synnytti näet

jäniksen. Se oli nimittäin helposti selitettävissä sillä, että Xerxes

suuresti rehennellen ja kopeillen aikoi marssittaa sotajoukkonsa

Hellasta vastaan, mutta oman henkensä hädässä juosten oli palaava

samaan paikkaan. Ja Xerxeelle sattui toinenkin enne, hänen ollessaan

Sardeessa. Muuli synnytti nimittäin muulin, jolla oli kahdet siittimet,

oriin ja tamman, ja oriin olivat yläpuolella. Välittämättä kummastakaan

hän kuitenkin matkasi edelleen, ja hänen mukanaan maasotajoukko.

58. Mutta laivasto purjehti ulkopuolelle Hellespontosta ja kulki pitkin

rannikkoa, päinvastaiseen suuntaan kuin maasotajoukko. Se purjehti näet

länteen päin, suunnaten matkansa Sarpedonin nientä kohti, jonne

tultuaan sen oli määrä pysähtyä. Mutta maasotajoukko marssi itään päin

ja auringon nousua kohti Khersonesoksen kautta, oikealla puolellaan

Hellen, Athamaan tyttären, hauta, vasemmalla Kardian kaupunki, ja

matkaten erään kaupungin läpi, jonka nimi on Agora. Sieltä se, kiertäen

niin kutsutun Melas-lahden, astui Melas-joen yli, jonka vesi ei silloin

riittänyt sotajoukolle, vaan loppui kesken. Astuttuaan siis tämän joen

yli, josta myös mainittu lahti on nimensä saanut, se läksi länteen

päin, kulkien aiolilaisten Ainos-kaupungin ja Stentoris-järven ohi,

kunnes se saapui Doriskokseen.

59. Doriskos on Traakiassa oleva rannikko ja suuri tasanko, ja tämän

halki virtaa suuri Hebros-joki. Sinne oli rakennettu kuninkaallinen

vallitus, tuo, jota juuri kutsutaan nimellä Doriskos, ja siellä oli

Dareioksen asettama persialainen varusväki aina niistä ajoista saakka,

jolloin hän läksi sotaan skyytejä vastaan. Tämä paikka siis näytti

Xerxeestä sopivalta sotaväen järjestämiseen ja lukemiseen ja hän

tekikin niin. Kaikki laivat olivat myös saapuneet Doriskokseen, ja

laivainpäälliköt toimittivat ne Xerxeen käskystä Doriskoksen

läheisyydessä olevaan rantaan, missä sijaitsee samothrakelainen

kaupunki Sale sekä Zone, ja joka päättyy kuuluisaan Serreionin

niemenkärkeen. Tämä paikka oli muinoin kikonien oma. Laskettuaan laivat

tähän rantaan he vetivät ne maihin kuivumaan. Mutta Doriskoksessa

Xerxes sillä välin pani toimeen sotajoukon katselmuksen.

60. En saata täsmälleen sanoa, kuinka suuren osuuden kukin kansa

suoritti koko määrään. Sillä sitä ei kukaan ihminen kerro. Mutta koko

maasotajoukon miesluku osoittautui miljoonaksi seitsemäksisadaksi

tuhanneksi mieheksi. Ja ne laskettiin tällä tavalla: he ajoivat kokoon

samaan paikkaan kymmenentuhatta ihmistä, ja sullottuaan heidät yhteen

niin tiiviisti kuin saattoivat, he piirsivät niitten ympäri piirin.

Piirrettyään ja laskettuaan nuo kymmenentuhatta menemään he laativat

pitkin piiriä aitauksen, niin korkean, että se ulottui miehen navan

kohdalle. Tehtyään tämän he antoivat toisten astua aitaukseen, kunnes

kaikki tällä tavoin olivat lasketut. Ja laskettuaan he järjestivät

heidät kansojen mukaan.

61. Ne, jotka ottivat osaa sotaretkeen, olivat seuraavat. Ensiksi

persialaiset, jotka olivat tällä tavoin varustetut. Päässään heillä oli

veltosti riippuvat "tiara" nimiset päähineet, ruumiin verhona oli

heillä kirjavat pitkähihaiset ihotakit ja kalansuomuja muistuttavat

rautasuomu-haarniskat, jaloissa roimahousut ja tavallisten kilpien

sijasta pajuista palmikoidut kilvet, joiden alapuolella viinet

riippuivat. Heillä oli lyhyet keihäät, suuret jouset, ruo'oista tehdyt

nuolet ja lisäksi tikarit, jotka riippuivat oikealla kupeella vyöstä.

Päällikkönään oli heillä Otanes, Amestriin, Xerxeen vaimon isä, ja

helleenit kutsuivat heitä muinoin kefeneiksi, mutta itse he, samoinkuin

heidän naapurinsakin, kutsuivat itseään artalaisiksi. Mutta sittenkuin

Danaen ja Zeun poika Perseus oli saapunut Beloksen pojan, Kefeuksen,

luo, ja ottanut vaimokseen hänen tyttärensä Andromedan, syntyi hänelle

poika, jolle hän antoi nimeksi Perses, ja tämän hän jätti sinne.

Kefeuksella näet ei sattunut olemaan miespuolista perillistä. Hänestä

siis ovat persialaiset saaneet nimensä.

62. Samalla tavoin puettuina läksivät meedialaiset sotaan. Sillä nämä

tamineet ovat meedialaisia, eivätkä persialaisia. Meedialaisten

päällikkönä oli Tigranes niminen akhaimenidi, ja heitä kutsuivat

muinoin kaikki arialaisiksi, mutta kolkhilaisen Medeian saavuttua

Atenasta näitten arialaisten tykö muuttivat he nimensä. Näin kertovat

meedialaiset itse itsestään. Sotaan lähtevät kissiläiset taas olivat

muuten varustetut samalla tavoin kuin persialaiset, mutta tiarain

sijasta he pitivät päänauhoja. Ja kissiläisiä komensi Anafes, Otaneen

poika. Hyrkanialaiset taas olivat asestetut samalla lailla kuin

persialaiset, ja heillä oli johtajanaan Megapanos, joka myöhemmin tuli

Babylonin hallitusmieheksi.

63. Sotaan lähtiessään assyrialaisilla oli vaskikypärät, punotut

jollakin barbarisella tavalla, jota ei ole helppo selittää, heillä oli

kilvet, keihäät ja egyptiläisten veitsien kaltaiset tikarit, edelleen

rautanauloilla nastoitetut puunuijat ynnä pellavahaarniskat. Näitä

kutsuvat helleenit syyrialaisiksi, mutta barbareilta he ovat saaneet

nimen assyrialaiset. Heitä komensi Otaspes, Artakhaieen poika.

64. Baktrialaiset läksivät sotaan, päässään aivan samanlaiset päähineet

kuin oli meedialaisilla, mutta heillä oli kotimaiset ruokojouset ja

lyhyet keihäät. Skyytiläisillä sakeilla oli päässään terävähuippuiset

kankeat pystylakit, jaloissa roimahousut sekä aseina kotimaiset jouset

ja tikarit, ja lisäksi vielä "sagaris" nimiset kirveet. Näitä, jotka

ovat amyrgolaisia skyytejä, he kutsuivat sakeiksi. Persialaiset

kutsuvat näet kaikkia skyytejä sakeiksi. Baktrialaisia ja sakeja

komensi Hystaspes, Dareioksen ja Kyroksen tyttären, Atossan, poika.

65. Indialaisilla oli yllään puuvillavaatteet, ja heillä oli

ruokojouset ynnä ruokonuolet, joissa oli rautakärki. Tällä tavoin

olivat indialaiset varustettuina, ja heillä oli päällikkönään

Farnazathres, Artabateen poika.

66. Arialaiset olivat varustetut meedialaisilla jousilla, mutta muuten

niinkuin baktrialaisetkin. Arialaisia johti Sisamnes, Hydarneen poika.

Parthilaiset, khorasmilaiset, sogdilaiset, gandarit ja dadikit läksivät

sotaan samoissa tamineissa kuin baktrialaisetkin. Näiden johtajina

olivat seuraavat: parthilaisten ja khorasmilaisten Artabazos, Farnakeen

poika, sogdilaisten Azanes, Artaioksen poika, gaudarien ja dadikien

Artyfios, Artabanoksen poika.

67. Kaspialaisilla sotureilla oli yllään turkit, ja aseina kotimaiset

ruokojouset sekä lyhyet miekat. Näin olivat nämä asestetut, ja

johtajanaan heillä oli Ariomardos, Artyfioksen veli, sarangit taas

koreilivat värjätyissä vaatteissaan, ja heillä oli polviin ulottuvat

saappaat sekä meedialaiset jouset ja keihäät. Sarangeja komensi

Ferendates, Megabazoksen poika. Paktyeillä oli turkit sekä kotimaiset

jouset ja tikarit. Paktyeillä oli päällikkönään Artayntes, Ithamitreen

poika.

68. Utilaiset, mykiläiset ja parikanit olivat asestetut samalla lailla

kuin paktyit. Heidän johtajinaan olivat: utilaisten ja mykiläisten

Arsamenes, Dareioksen poika, parikanien taas Siromitres, Oiobazoksen

poika.

69. Arabialaisilla oli pitkät, vöillä sonnustetut viitat, ja oikealla

kupeellaan pitkät, taapäin jännitettävät jouset. Etiopilaisilla

oli verhonaan pantterin- ja jalopeurantaljat ja heillä oli pitkät,

jopa neljänkin kyynärän pituiset, taatelipalmun lehtien varsista

tehdyt jouset ja lisäksi pienet ruokonuolet. Mutta raudan sijasta

oli teräväksi hiottu kivi, jommoisella he myös kaivertavat

sinettisormuksensa. Lisäksi heillä oli keihäät, joiden nenässä oli

peitsenkärjen tavoin teräväksi hiottu gasellin sarvi. Heillä oli myös

nauloilla nastoitetut nuijat. Mutta taisteluun mennessään he sivelivät

toisen puolen ruumistaan kipsillä, toisen puolen punamaalilla.

Arabialaisia ja Egyptin tuollapuolen asuvia etiopilaisia komensi

Arsames, Dareioksen ja Artystonen, Kyroksen tyttären, poika, -- hänen,

jota Dareios vaimojensa joukosta enimmin rakasti ja jonka kuvan hän oli

takomalla teettänyt kullasta.

70. Egyptin tuollapuolen asuvia etiopilaisia ja arabialaisia siis

komensi Arsames, itäiset etiopilaiset taas -- heitä oli näet

sotajoukossa kahta lajia -- olivat liitetyt indialaisiin eivätkä

ulkonäöltään ollenkaan eronneet toisista, vaan ainoastaan kieleensä ja

hiuksiinsa nähden. Itäiset etiopilaiset ovat näet suorahiuksiset,

Libyan etiopilaiset taas ovat kiharatukkaisimmat kaikista ihmisistä.

Nämä Aasian etiopilaiset olivat enimmäkseen asestetut samalla tavoin

kuin indialaisetkin, ja heillä oli päässään hevosen otsanahka, nyljetty

korvineen harjoineen. Harja kävi heillä töyhdöstä, ja he antoivat

hevosten korvien jäykkinä törröttää. Ja suojanaan he kilpien sijasta

käyttivät kurjennahkoja.

71. Libyalaiset kulkivat nahkaisissa tamineissa ja käyttivät tulessa

karaistuja heittokeihäitä. Heidän päällikkönään oli Massages,

Oarizoksen poika.

72. Paflagonit läksivät sotaan, päässään punotut kypärät, ja heillä oli

pienet kilvet ja lyhyet keihäät sekä lisäksi heittokeihäät ja tikarit

ja jaloissa kotimaiset, puolipohkeeseen ulottuvat saappaat.

Ligyiläiset, matienit, mariandynit ja syyrialaiset läksivät sotaan

samalla tavoin puettuina kuin paflagonit. Näitä syyrialaisia kutsuvat

persialaiset kappadokialaisiksi. Paflagoneja ja matieneja komensi

Dotos, Megasidroksen poika, mariandynejä, ligyiläisiä ja syyrialaisia

Gobryas, Dareioksen ja Artystonen poika.

73. Fryygialaisilla oli lähinnä samanlaiset tamineet kuin

paflagoneilla, vain hiukan niistä poikkeavat. Mutta, kuten

makedonialaiset kertovat, kutsuttiin fryygialaisia brigeiksi, niin

kauan kuin he Europassa asuen olivat makedonialaisten naapureina, mutta

siirryttyään Aasiaan he, samalla kertaa kuin vaihtoivat maansa,

muuttivat nimensäkin fryygialaisiksi. Armenialaiset, jotka ovat

fryygialaisten siirtolaisia, olivat samalla lailla asestetut kuin

fryygialaisetkin. Näitä molempia komensi Artokhmes, joka oli nainut

Dareioksen tyttären.

74. Lyydialaisilla oli aivan samanlaiset aseet kuin helleeneillä.

Lyydialaisia kutsuttiin muinoin maioneiksi, mutta Lydoksen, Atyksen

pojan, mukaan he saivat tämän nimityksen, vaihtaen siihen entisen

nimensä. Myysialaisilla oli päässään kotimaiset kypärät, heillä oli

pienet kilvet ja he käyttivät tulessa karaistuja heittokeihäitä. He

ovat lyydialaisten siirtolaisia, ja Olympos-vuoren mukaan heitä

kutsutaan olympieneiksi. Lyydialaisia ja myysialaisia komensi

Artafrenes, Artafreneen poika, hänen, joka yhdessä Datiin kanssa oli

hyökännyt Marathoniin.

75. Traakialaiset läksivät sotaan päässään ketunnahkaiset päähineet ja

ruumiinsa yllä ihotakit, joitten päälle he olivat kietoneet kirjavia

viittoja, jaloissaan ja pohkeillaan heillä oli hirvennahkaiset

saappaat, ja aseina heittokeihäät, keveät kilvet ja pienet tikarit.

Näiden muutettua Aasian puolelle ruvettiin heitä kutsumaan

bithynialaisiksi, mutta aikaisemmin, Strymon-joen luona asuessaan,

heillä oli, kuten he itse kertovat, nimenä strymonilaiset. Väitetään,

että teukrolaiset ja myysialaiset karkoittivat heidät heidän

olinpaikoiltaan. Aasiassa asuvia traakialaisia komensi Bassakes,

Artabanoksen poika.

76. ......illa [tässä mainitun kansan nimi on käsikirjoituksista

hävinnyt] oli pienet karvaamattomasta härännahasta tehdyt kilvet,

jokaisella oli kaksi lykialais-tekoista metsästyskeihästä, ja päässään

heillä oli vaskikypärät. Kypäriin oli liitetty vaskiset häränkorvat

ja -sarvet, ja niitten yläpuolella oli töyhdöt. Mutta pohkeittensa

ympäri he olivat käärineet purppuranvärisiä vaatekaistaleita. Näitten

ihmisten maassa on Areen ennuspaikka.

77. Maionilaisilla kabaleilla, joita kutsutaan lasoneiksi, oli samat

tamineet kuin kilikialaisilla, ja aion kuvata niitä, silloin kun

kuvauksessani joudun kilikialaisten osastoon. Milyeillä oli lyhyet

keihäät ja soijilla kiinnitetyt vaatteet. Muutamilla heistä oli

lykialaiset jouset, ja päässään heillä oli nahasta tehdyt sotalakit.

Näitä kaikkia komensi Badres, Hystaneen poika.

78. Moskheilla oli päässään puiset kypärät, ja heillä oli pienet kilvet

ja keihäät, joissa oli pitkät kärjet. Tibarenit, makronit ja

mossynoikit läksivät sotaan, asestettuina samalla tavoin kuin

moskhitkin. Heitä johtivat seuraavat päälliköt: moskheja ja tibareneja

Ariomardos, Dareioksen ja Parmyksen, Kyroksen pojan Smerdiin tyttären,

poika, makroneja ja niossynoikeja Artayktes, Kherasmiin poika, joka oli

hallitusmiehenä Hellespontoksen Sestoksessa.

79. Mareilla oli päässään kotimaiset, punotut kypärät sekä aseina

pienet nahkakilvet ja heittokeihäät. Kolkhilaisilla oli päässään

puukypärät, pienet karvaamattomasta nahasta tehdyt kilvet ja lyhyet

keihäät, ja lisäksi heillä oli väkipuukot. Mareja ja kolkhilaisia

komensi Farandates, Teaspiin poika. Alarodit ja saspeirit läksivät

sotaan, varustettuina samalla tavoin kuin kolkhilaisetkin. Näitä

komensi Masistios, Siromitreen poika.

80. Punaisen meren saarilta mukana seuraavilla kansoilla -- nimittäin

niiltä saarilta tulevilla, joihin kuningas lähettää niinsanotut

maastakarkoitetut asumaan, -- oli lähinnä samanlaiset vaatteet ja aseet

kuin meedialaisilla. Näitä saarelaisia komensi Mardontes, Bagaioksen

poika, joka Mykalen luona päällikkönä ollessaan toisena vuotena tämän

jälkeen kaatui taistelussa.

81. Nämä olivat ne kansat, jotka maitse läksivät sotaan ja jotka olivat

määrätyt palvelemaan jalkaväkenä. Nämä mainitut henkilöt siis

komensivat tätä sotajoukkoa ja he myös järjestivät ja laskivat miehet

sekä nimittivät tuhannen- ja kymmenentubannen-päälliköt, ja

kymmenentuhannenpäälliköt taas sadan- ja kymmenenpäälliköt. Mutta

osastoilla oli toiset, kansoilla toiset päällysmiehet.

82. Päällikköinä olivat siis nämät, jotka mainittiin, mutta näiden sekä

koko yhteisen jalkaväen ylipäällikköinä olivat Mardonios, Gobryaan

poika, Tritantaikhmes, Artabanoksen poika, hänen, joka oli esittänyt

sen mielipiteen, ettei pitänyt lähteä sotaan Hellasta vastaan, ja

Smerdomenes, Otaneen poika, molemmat viimemainitut Dareioksen

veljenpoikia ja Xerxeen serkkuja, Masistes, Dareioksen ja Atossan

poika, Gergis, Ariazoksen poika, ja Megabyzos, Zopyroksen poika.

83. Nämä olivat koko yhteisen jalkaväen ylipäälliköt, lukuunottamatta

kymmentätuhatta. Näiden kymmenentuhannen ylipäällikkönä oli Hydarnes,

Hydarneen poika, ja näitä persialaisia kutsuttiin kuolemattomiksi

seuraavasta syystä. Jos luku tuli vajanaiseksi sen kautta, että joku

joko kuoli tai sairastui, oli jo ennakolta valittu sijaan toinen mies,

eikä heitä koskaan tullut olemaan kymmentätuhatta useampia eikä

harvempia. Parasta järjestystä osoittivat kaikkien joukosta

persialaiset, ja he olivat myös urhoollisimmat. Heillä oli sellaiset

tamineet, kuin olen maininnut, sitäpaitsi he upeilivat suunnattomalla

kullallaan ja kuljettivat mukanaan katettuja matkavaunuja, ja niissä

jalkavaimonsa sekä lukuisan ja hyvin varustetun palvelusväkensä. Ja

kamelit ynnä vetojuhdat kuljettivat, muusta sotaväestä erillään,

ruokavaroja heitä varten.

84. Ratsupalvelusta taas suorittavat seuraavat kansat; kaikki

kuitenkaan eivät asettaneet ratsuväkeä, vaan ainoastaan nämä. Ensiksi

persialaiset, varustettuina samalla tavalla kuin heidän jalkaväkensä,

paitsi että muutamilla heistä oli päässään myös vaskesta ja raudasta

taotut kypärälaitokset.

85. On olemassa eräs paimentolais-kansa, nimeltään sagartit, jotka ovat

persialaista heimoa ja puhuvat persiankieltä ja joitten varukset ovat

persialaisten ja paktyiläisten varustusten keskivälillä. Nämä asettivat

kahdeksantuhatta ratsumiestä, mutta heidän ei ole tapana pitää

vaski- eikä rauta-aseita, lukuunottamatta tikareita, vaan he käyttävät

hihnoista punottuja pauloja. Näihin luottaen he menevät taisteluun. Ja

näiden miesten taistelutapa on tämmöinen. Jouduttuaan vihollisten

kanssa käsikähmään he viskaavat paulat, joiden nenässä on silmukka.

Mihin hyvänsä mikin heistä osaa, hevoseen tai mieheen, niin hän vetää

sen puoleensa. Ja toiset saavat surmansa, ikäänkuin satimeen joutuen.

86. Tämmöinen on niiden taistelutapa, ja he olivat liitetyt

persialaisiin. Edelleen meedialaiset, samoissa tamineissa kuin heidän

jalkaväkensäkin, ja kissiläiset niinikään. Indialaiset olivat

varustetut samalla tavalla kuin heidän jalkaväkensä ja he sekä

ratsastivat että ajoivat vaunuissa; mutta vaunujen eteen oli

valjastettu hevosia ja villiaaseja. Baktrialaiset olivat asestetut

samalla tavoin kuin heidän jalkaväkensä, ja paktyit niinikään, ja

libyalaiset myös samaten kuin heidän jalkaväkensä. Nämätkin kaikki

ajoivat vaunuissa. Niinikään olivat kaspialaiset ja parikanit

varustetut samalla lailla kuin heidän jalkaväkensä. Arabialaisilla oli

samat tamineet kuin heidän jalkaväellään ja he ratsastivat kaikki

kameleilla, jotka nopeudessa eivät jää hevosista jälelle.

87. Ainoastaan nämä kansat suorittavat ratsupalvelusta. Ratsuväen luku

teki kahdeksankymmentä tuhatta miestä, lukuunottamatta kameleja ja

vaunuja. Muut ratsumiehet olivat järjestetyt osastoittain, mutta

arabialaiset olivat asetetut viimeisiksi. Sillä koska hevoset eivät

siedä kameleja, olivat nämä asetetut viimeisiksi, jott'eivät hevoset

niitä säikähtäisi.

88. Ratsuväen päällikköinä olivat Datiin pojat Harmamithres ja

Tithaios. Mutta heidän kolmas toverinsa päällikkyydessä, Farnukhes, oli

sairauden takia jätetty Sardeeseen. Sillä kun he juuri olivat

lähtemässä liikkeelle Sardeesta, oli häntä kohdannut surkea

onnettomuus. Hänen ratsastaessaan oli näet hevosen jalkoihin juossut

koira, jolloin hevonen, joka ei ollut katsonut eteensä, säikähti, nousi

pystyyn ja viskasi selästään Farnukheen. Lankeemuksesta oli se seuraus,

että hän alkoi sylkeä verta, ja sairaus päättyi näivetystautiin. Mutta

hevonen rangaistiin heti ensi aluksi sillä tavoin kuin Farnukhes käski.

Palvelijat taluttivat sen siihen paikkaan, missä se oli herransa

heittänyt maahan, ja leikkasivat poikki sen jalat polvien kohdalta.

Sillä tavoin Farnukhes joutui pois johdosta.

89. Kolmisoutujen luku taas teki tuhat kaksisataa seitsemän, ja laivoja

asettivat seuraavat kansat. Foinikialaiset yhdessä Palestinan

syyrialaisten kanssa antoivat kolmekymmentä ja olivat tällä tavoin

varustettuina. Heillä oli päässään melkein aivan helleeniläisten tapaan

tehdyt kypärät, he olivat puetut pellavahaarniskaan ja heillä oli

kilvet, joissa ei ollut reunoja, sekä heittokeihäät. Nämä

foinikialaiset asuivat, kuten he itse kertovat, muinoin Punaisen meren

rannalla, mutta siirtyivät sieltä ja asuvat nyt Syyriassa, meren

ääressä. Tätä Syyrian osaa ynnä koko Egyptiin ulottuvaa aluetta

kutsutaan Palestinaksi. Egyptiläiset asettivat kaksisataa laivaa.

Heillä oli päähineinä punotut kypärät, edelleen kuperat kilvet, joissa

oli suuret reunat, sekä laivapeitset ja suuret sotakirveet. Useimmilla

heistä oli haarniska ja pitkä väkipuukko.

90. Sillä tavoin nämä olivat varustetut. Kyprolaiset puolestaan

asettivat sataviisikymmentä laivaa, ja heillä oli tämmöiset tamineet.

Heidän kuninkaillaan oli pään ympäri kiedotut nauhat, toisilla heistä

oli ihotakit, mutta muuten he olivat puetut niinkuin helleenit. Näitä

ovat seuraavat heimot: Salamiista ja Atenasta, Arkadiasta,

Kythnoknesta, Foinikiasta sekä Etiopiasta alkuisin olevat, kuten

kyprolaiset itse kertovat.

91. Kilikialaiset asettivat sata laivaa. Näillä taas oli

kotimaiset kypärät päässään, tavallisten kilpien sijasta heillä oli

karvaamattomasta härännahasta tehdyt pienet kilvet, ja he olivat puetut

villaisiin ihotakkeihin. Kullakin oli kaksi heittokeihästä ja miekka,

lähinnä samanlainen kuin egyptiläiset väkipuukot. Heitä kutsuttiin

muinoin hypakhaialaisiksi, nykyisen nimensä he saivat Kilix nimisen

foinikialaisen, Agenorin pojan, mukaan. Pamfylit asettivat

kolmekymmentä laivaa ja olivat varustetut helleeniläisillä aseilla.

Nämä pamfylit ovat niitä, jotka yhdessä Amfilokhoksen ja Kalkhaan

kanssa hajaantuivat Troiasta.

92. Lykialaiset asettivat viisikymmentä laivaa ja heillä oli haarniskat

sekä säärystimet. Heillä oli edelleen kanukkapuiset jouset, sulattomat

ruokonuolet ja heittokeihäät, heidän hartioillaan riippui vuohennahka,

päässään heillä oli sulkien reunustama hattu. Heillä oli tikarit ja

sirpit. Lykialaisia, jotka ovat kotoisin Kreetasta, kutsuttiin ennen

termileiksi, nykyisen nimityksensä he saivat Lykos nimisen atenalaisen,

Pandionin pojan, mukaan.

93. Aasian doorilaiset asettivat kolmekymmentä laivaa, heillä oli

helleeniläiset aseet ja he ovat alkuisin Peloponnesoksesta. Kaarilaiset

asettivat seitsemänkymmentä laivaa ja olivat muuten asestetut samalla

tavoin kuin helleenit, mutta heillä oli sirpit ja tikarit. Kuinka heitä

aikaisemmin kutsuttiin, se on tämän historian ensimäisissä

kertomuksissa mainittu.

94. Ioonilaiset asettivat sata laivaa ja olivat varustetut samalla

tavoin kuin helleenit. Niin kauan kuin ioonilaiset asuivat siinä

Peloponnesoksen maakunnassa, jonka nimenä nykyään on Akhaia, ja

ennenkuin Danaos ja Xuthos saapuivat Peloponnesokseen, kutsuttiin

heitä, kuten helleenit kertovat, aigialolaisiksi pelasgeiksi, mutta

Ionin, Xuthoksen pojan, mukaan heitä sittemmin nimitettiin

ioonilaisiksi.

95. Saarelaiset asettivat seitsemäntoista laivaa ja olivat asestetut

niinkuin helleenit, ollen hekin pelasgilaista heimoa; mutta myöhemmin

kutsuttiin heitä ioonilaisiksi, samalla tavalla kuin Atenasta kotoisin

olevia "kahdentoista kaupungin" ioonilaisia. Aiolilaiset asettivat

kuusikymmentä laivaa ja olivat varustetut samalla tavoin kuin

helleenit; helleenien kertomuksen mukaan kutsuttiin heitä muinoin

pelasgeiksi. Hellespontolaiset -- lukuunottamatta Abydos-kaupungin

asukkaita, joille kuningas oli antanut toimeksi pysyä alallaan ja

vartioida siltoja, -- lähtivät Pontoksesta sotaan, asettaen sata

laivaa, ja olivat varustetut samalla tavoin kuin helleenit. Nämä olivat

ioonilais- ja doorilais-heimoisia siirtolaisia.

96. Kaikissa laivoissa palveli merisotureina persialaisia, meedialaisia

ja sakeja. Parhaiten purjehtivat laivat näistä olivat foinikialaiset,

ja heidän joukostaan sidonilaiset, asettaneet. Näillä kaikilla,

samoinkuin niillä, joita oli käsketty maata myöten kulkemaan, oli

kullakin kotimaiset johtajansa, joita minä en tässä ole maininnut, ne

kun eivät ole tutkimukselleni välttämättömiä. Sillä eivät jokaisen

kansan johtajat olleet merkillisiä, ja kussakin kansassa oli yhtä

monta johtajaa kuin oli kaupunkejakin, eivätkä nämä seuranneet

sotapäällikköinä, vaan orjina, kuten muutkin, pelkät sotilaat. Ja minä

olenkin jo maininnut kaikki ne persialaiset sotapäälliköt, joilla oli

ylin valta ja jotka johtivat kutakin kansaa.

97. Laivaston ylipäällikköinä olivat Ariabignes, Dareioksen poika,

Prexaspes, Aspathineen poika, Megabazos, Megabateen poika, ja

Akhaimenes, Dareioksen poika. Ioonilaista ja kaarilaista sotavoimaa

johti Ariabignes, Dareioksen ja Gobryaan tyttären poika, egyptiläisten

päällikkönä oli Akhaimenes, joka oli Xerxeen veli sekä isän että äidin

puolelta, ja muuta sotajoukkoa johtivat molemmat muut. Kolmikymmen- ja

viisikymmen-airokkaitten sekä pursien ynnä pitkien hevos-alusten

havaittiin yhteen laskettuina tekevän kolmetuhatta laivaa.

98. Huomattavimmat laivastossa olevista, ylipäällikköjen

jälkeen, olivat nämä: sidonilainen Tetramnestos, Anysoksen poika,

tyrolainen Matten, Siromoksen poika, Merbalos, Agbaloksen poika,

Arados-kaupungista, kilikialainen Syennesis, Oromedonin poika,

lykialainen Eyberniskos, Sikaan poika, ja kyprolaiset Gorgos, Khersiin

poika, ja Timonax, Timagoraan poika, sekä kaarilaisista Histiaios,

Tymneen poika, Pigres, Hysseldomoksen poika, ja Damasithymos,

Kandauleen poika.

99. Muita osastonpäällikköjä en ole maininnut, koska en pidä sitä

välttämättömänä, mutta enimmin minä ihailen Artemisiaa, joka, jos kohta

nainen, otti osaa sotaretkeen Hellasta vastaan. Vaikka hän näet

miehensä kuoltua itse hoiti hallitusta ja hänellä jo oli poika

nuorukais-iässä, läksi hän innosta ja miehuudesta sotaan, olematta

siihen mitenkään pakoitettu. Hänen nimensä oli siis Artemisia, ja hän

oli Lygdamiin tytär, ollen isän puolelta peräisin Halikarnassoksesta,

äidin puolelta taas kreetalainen. Hän johti halikarnassolaisia sekä

Kos-, Nisyros- ja Kalydna-saarten miehistöä ja asetti viisi laivaa.

Sidonilaisten jälkeen hän asetti koko laivaston mainioimmat laivat ja

antoi kaikkien liittolaisten joukosta parhaimmat neuvot kuninkaalle.

Mutta kaikkien niiden kaupunkien koko väestön, joita olen maininnut

Artemisian johtaneen, minä väitän olevan doorilaista heimoa;

halikarnassolaiset ovat näet troizenilaisia, muut epidaurolaisia. Sen

verran olkoon mainittuna laivastosta.

100. Mutta sittenkuin sotajoukko oli laskettu ja järjestetty, halusi

Xerxes, itse kulkien joukkojen läpi, niitä katsella. Niinpä hän tekikin

sen. Ja ajaen vaunuissa kunkin kansan sivu hän tiedusteli kutakin, ja

kirjurit merkitsivät kaikki muistiin. Ja hän ajoi, kunnes oli saapunut

sekä ratsu- että jalkaväen toisesta päästä toiseen. Kun Xerxes tämän

oli tehnyt, työnnettiin laivat mereen, jonka jälkeen hän vaunuista

siirtyi sidonilaiseen laivaan, istuutui kultaisen teltan alle ja

purjehti laivankokkien editse, tiedustellen jokaista niistä samalla

tavalla, kuin maasotajoukolle oli tehnyt, ja kirjoituttaen tiedot

muistiin. Mutta kaikki laivanpäälliköt olivat vieneet laivansa noin

neljän pletrin päähän rannasta, ankkuroineet ne sinne, kokat maahan

päin, ja asettaneet merisotilaat kuten taisteluun ainakin. Vaan

kuningas purjehti laivan kokkien ja rannikon välitse ja katseli niitä.

101. Purjehdittuaan näidenkin ohi ja astuttuaan laivasta hän noudatti

luokseen Demaratoksen, Aristonin pojan, joka hänen seurassaan otti osaa

sotaretkeen Hellasta vastaan. Ja kutsuttuaan tämän luokseen hän kysyi

häneltä näin: "Demaratos, nyt minua huvittaa kysyä sinulta erästä

asiaa, jonka tahdon tietää. Sinä olet helleeni ja, kuten sinulta sekä

muilta puheilleni saapuvilta helleeneiltä olen saanut tietää, olet

kotoisin kaupungista, joka ei ole pienin eikä heikoin. Sano siis

minulle tämä: uskaltavatko helleenit tehdä vastarintaa minulle? Sillä

minun luullakseni, vaikka kaikki helleenit ja kaikki muut lännessä

asuvat ihmiset kokoontuisivat, eivät he kykene kestämään minun

hyökkäystäni, joll'eivät nimittäin ole keskenään ystäviä. Tahdon

kuitenkin kuulustella sinunkin mielipidettäsi, mitä sinä heistä sanot."

Niin hän kysyi, mutta Demaratos virkkoi vastaukseksi: "Kuningas,

tuleeko minun noudattaa totuutta vai puhua sinulle mieliksi?" Xerxes

käski hänen noudattaa totuutta sanoen, ettei hän siltä olisi vähemmän

kuninkaan mieleen kuin ennenkään.

102. Tämän kuultuaan Demaratos lausui näin: "Kuningas, koska käsket

kokonaan noudattamaan totuutta ja puhumaan niin, ettet myöhemmin

jostakin valheesta tapaisi, niin tiedä tämä: köyhyys on aina ollut

Hellaan toveri, mutta hyve on jälestäpäin saavutettu, ymmärryksen ja

ankaran lain hankkimana. Ja tätä käyttämällä Hellas torjuu luotaan sekä

köyhyyden että sortovallan. Minä tosin kiitän kaikkia noissa

doorilaisissa maissa asuvia helleenejä, mutta se, mitä nyt lähden

kertomaan, ei koske näitä kaikkia, vaan lakedaimonilaisia yksin.

Ensiksi on mahdotonta, että he milloinkaan hyväksyisivät sinun

sanojasi, jos ne tarkoittavat Hellaan orjuuttamista, ja toiseksi he

lähtevät vastaasi taisteluun, vaikkapa kaikki muut helleenit pitäisivät

sinun puoltasi. Mitä taas lukumäärään tulee, niin älä tiedustele,

kuinka monta heitä tarvitaan kyetäkseen sen tekemään. Sillä jos heitä,

lähtiessään sotaan, on tuhat miestä, taistelevat he sinua vastaan ja

samoin, jos heitä on siitä joko päälle tai alle."

103. Tämän kuultuaan virkkoi Xerxes naurahtaen: "Demaratos, millaisen

sanan lausuitkaan, kun väität, että tuhat miestä on taisteleva näin

suurta sotajoukkoa vastaan. No niin, sano minulle tämä. Sinä väität

itse olleesi näiden miesten kuninkaana. Tahdotko siis heti paikalla

taistella kymmentä miestä vastaan? Ja kuitenkin, jos teidän

valtiolaitoksenne on kokonaan sellainen, kuin miksi sinä sitä kuvailet,

tulee sinun, heidän kuninkaansa, teidän lakienne mukaan asettua kahta

vertaa niin suurta vihollisvoimaa vastaan. Sillä jos kukin heistä on

kymmenen minun sotajoukkoni miehen veroinen, niin minä vaadin, että

sinä asetut kahtakymmentä vastaan. Silloinhan pitäisi sinun väitteesi

paikkansa. Mutta jos te olette sellaisia ja sen mittaisia kooltanne

kuin sinä ja ne helleenit, jotka ovat olleet minun puheillani, ja

kuitenkin näin kovin kehutte, niin varo vain, ettei tämä puheesi ole

joutavaa kerskausta. Sillä katsotaanpa, miten kaiken todennäköisyyden

mukaan on asianlaita. Kuinka voisi tuhat, tai kymmenenkin tuhatta

taikkapa viisikymmentäkin tuhatta miestä, jotka kaikki yhtäläisesti

ovat vapaita eivätkä yhden ainoan hallitsemia, asettua näin suurta

sotajoukkoa vastaan? Sillä jos heitä on viisituhatta, tulee meitä

olemaan enemmän kuin tuhat jokaista vastaan. Jos näet heitä, samalla

tavoin kuin meitä, hallitsisi yksi, niin he tämän pelosta saattaisivat,

vastoin omaa luontoaan, tulla urhoollisiksi ja ruoskan pakoittamina

mennä harvalukuisempina useampia vastaan. Mutta vapauteen päässeinä he

eivät varmaankaan tee kumpaakaan näistä. Luullakseni helleenit, vaikka

lukumäärältään olisivatkin tasaväkiset, tuskin taistelisivat yksistään

persialaisiakaan vastaan. Mutta meillä sitävastoin juuri tavataan sitä,

mistä sinä puhut, jos kohta ei suuressa määrässä, vaan harvassa. Sillä

minun peitsenkantajieni joukossa on semmoisia, jotka tahtoisivat

taistella yhtaikaa kolmeakin helleeniläistä miestä vastaan. Vaan sitä

sinä et tunne ja siksi puhut joutavia."

104. Siihen virkkoi Demaratos: "Oi kuningas, alun pitäen minä ymmärsin,

että jos noudatan totuutta, en saata puhua sinulle mieliksi. Mutta

koska pakoitit minua puhumaan totista totta, kerroin, miten

spartalaisten on laita. Ja kuitenkin ymmärrät itse parhaiten, missä

määrin minä tätä nykyä rakastan noita, jotka vietyään minulta arvoni ja

isiltä perityt etuoikeuteni ovat riistäneet minulta kaupungin ja

tehneet minut maanpakolaiseksi, kun sitävastoin sinun isäsi otti minut

vastaan ja antoi minulle elatuksen ja kodin. On siis kohtuullista, että

järkevä mies ei työnnä luotaan ilmeistä hyväntahtoisuutta, vaan

rakastaa sitä mitä suurimmassa määrin. Enpä minä lupaa kykeneväni

taistelemaan kymmentä enkä kahtakaan miestä vastaan, ja mieluimmin

olisin taistelematta yhtäkään vastaan. Mutta jos olisi pakko tai jokin

suuri kilvoitus yllyttäisi, taistelisin kaikkein kernaimmin yhtä

vastaan niistä, jotka kukin väittävät olevansa kolmen helleenin

veroisia. Niinpä myös lakedaimonilaiset, taistellessaan yksitellen,

eivät ole keitäkään miehiä kehnompia, mutta joukkona ollen he ovat

kaikista miehistä urhoollisimmat. Sillä vaikka ovatkin vapaita, eivät

he kuitenkaan ole vapaita kaikessa. Heidän valtiaanaan on näet laki,

jota he pelkäävät vielä paljoa enemmän kuin sinun väkesi sinua. He

tekevät siis, mitä ikinä se käskee. Ja se käskee aina samaa,

taistelemaan mitään ihmispaljoutta pakenematta ja jäämään paikoilleen

joko voittaen tai kuollen. Jos katsot minun tässä jutelleen joutavia,

tahdon vaieta, sen pitemmältä enää puhumatta. Minkä puhuin, sen olin

pakoitettu puhumaan. Käyköön kuitenkin mielesi mukaan, kuningas."

105. Näin Demaratos vastasi. Mutta Xerxes käänsi asian leikiksi eikä

ensinkään suuttunut, vaan lähetti hänet suosiollisesti luotaan.

Sittenkuin Xerxes tämän keskustelun jälkeen oli asettanut

käskynhaltijaksi yllämainittuun Doriskos-kaupunkiin Maskameen,

Megadosteen pojan, sitä ennen pantuaan viralta Dareioksen asettaman,

marssitti hän sotajoukkonsa Traakian kautta Hellasta vastaan.

106. Niinpä Xerxes sinne jätti Maskameen, joka esiintyi niin

miehuullisesti, että Xerxeen oli tapana hänelle lähettää lahjoja, koska

hän oli enimmin kunnostanut itseään kaikkien niiden joukosta, jotka

Xerxes itse tai Dareios oli asettanut käskynhaltijoiksi. Ja hänen oli

tapana lähettää niitä joka vuosi. (Samoin teki myös Artaxerxes, Xerxeen

poika, Maskameen jälkeläisille.) Sillä jo ennen tätä sotaretkeä oli

kaikkialle Traakiassa ja Hellespontoksessa asetettu käskynhaltijoita.

Kaikki nämä, sekä Traakiassa että Hellespontoksessa olevat, paitsi

Doriskoksen käskynhaltijaa, karkoittivat tämän sotaretken jälkeen

helleenit; mutta Doriskoksessa olevaa Maskamesta eivät ketkään vielä

ole voineet karkoittaa, vaikka monet ovat sitä koettaneet. Siitä syystä

siis hänelle lähettää lahjoja se, joka kulloinkin Persiassa hallitsee.

107. Mutta helleenien karkoittamista käskynhaltijoista ei kuningas

Xerxes pitänyt ketään niin urhoollisena kuin Bogesta Eionissa. Vaan

tätä hän ei lakannut kiittelemästä ja hän kunnioitti mitä suurimmassa

määrin hänen Persiaan jääneitä lapsiaan. Ja Boges ansaitsikin todella

suurta kiitosta. Sillä kun atenalaiset ja Kimon, Miltiadeen poika,

häntä piirittivät, olisi hänellä ollut tilaisuus, sopimuksen tehden,

lähteä pois ja palata Aasiaan. Mutta siihen hän ei suostunut, jottei

kuningas luulisi hänen pelkuruudesta jääneen henkiin, vaan hän kesti

piirityksen viimeiseen asti. Vaan kun linnoituksessa ei enää ollut

mitään muonaa, käski hän pinota suuren rovion, tappoi lapsensa,

vaimonsa, jalkavaimonsa ja palvelijansa ja viskasi ne sitten tuleen,

jonka jälkeen hän kokosi kaiken kullan ja hopean, mitä kaupungissa oli,

ja siroitti sen muurilta Strymon-jokeen. Ja sen tehtyään hän itse

heittäytyi tuleen. Siksi persialaiset vielä tänäkin päivänä syystä

kiittävät häntä.

108. Doriskoksesta Xerxes matkasi Hellasta vastaan ja pakoitti kaikki,

jotka vain tiellään tapasi, ottamaan osaa sotaretkeen. Sillä kuten jo

ennenkin olen osoittanut, oli koko maa Tessaliaan saakka laskettu

kuninkaan vallan alle ja maksoi hänelle veroa, sittenkuin Megabazos ja

myöhemmin Mardonios olivat sen kukistaneet. Ja Doriskoksesta

matkatessaan hän ensiksi sivuutti samothrakelaiset linnoitukset, joista

viimeisenä lännessä on Mesambria niminen kaupunki. Siihen rajoittuu

thasolaisten kaupunki Stryme, ja näiden molempien keskitse virtaa

Lisos-joki, jonka vesi silloin ei riittänyt Xerxeen sotaväelle, vaan

loppui. Tämän maan nimenä oli muinoin Gallaike, nyt se on Briantike.

Oikeinta on sanoa tätäkin kikonien maaksi.

109. Astuttuaan Lisos-joen kuivaneen uoman poikki hän sivuutti

seuraavat helleeniläiset kaupungit: Maroneian, Dikaian ja Abderan.

Näiden ohi hän siis kulki ja samoin seuraavien, niiden kohdalla olevien

järvien: Maroneian ja Strymen välillä sijaitsevan Ismaris-järven,

Dikaian kohdalla olevan Bistonis-järven, johon kaksi jokea, Trauos ja

Kompsantos laskevat vetensä. Abderan kohdalla Xerxes ei sivuuttanut

mitään kuuluisata järveä, mutta sensijaan Nestos-joen, joka virtaa

mereen. Näiden paikkojen jälkeen hän sivuutti thasolaisten mannermaalla

sijaitsevat kaupungit, joista yhden ääressä on ympärimitaten noin

kolmenkymmenen stadionin laajuinen, kalainen ja erittäin suolainen

järvi. Tämän saattoivat kuivilleen jo juhdat yksinään, kun niitä

juotettiin. Ja tämän kaupungin nimi on Pistyros.

110. Näitten helleeniläisten rannikkokaupunkien ohi hän siis kulki,

jättäen ne vasemmalle kädelleen. Mutta ne traakialaiset kansat, joiden

maan kautta hän matkasi, olivat: paitilaiset, kikonit, bistonit,

sapalaiset, dersalaiset, edonit ja satrit. Näistä seurasivat retkelle

meren ääressä asuvat laivoillaan, mutta ne näistä luettelemistani

kansoista, jotka asuivat sisämaassa, paitsi satrit, pakoitettiin kaikki

seuraamaan jalan.

111. Satrit eivät ole vielä olleet kenenkään alamaisia, mikäli me

tiedämme, vaan he, yksin kaikkien traakialaisten joukosta, ovat aina

minun aikoihini saakka yhtämittaa pysyneet vapaina. He asustavat näet

korkeilla, kaikenlaatuista metsää taajaan kasvavilla, lumen peittämillä

vuorilla ja ovat sodassa erinomaisia. Nämä juuri omistavat Dionysoksen

ennuspaikan. Tämä ennuspaikka sijaitsee mitä korkeimmassa vuoristossa,

ja satrien joukosta ovat bessit ne, joitten keskuudesta pyhätön

ennuspapit otetaan, mutta ennuslauseet julistaa papitar, samoinkuin

Delfoissa; eikä ole hevin mitään sen pulmallisempaa.

112. Kuljettuaan mainitun alueen ohi Xerxes sitten sivuutti

pieriläisten linnoitukset, joista toisen nimenä on Fagres ja toisen

Pergamos. Tästä hän matkasi näiden linnoitusten sivu, jättäen oikealle

kädelleen laajan ja korkean Pangaion-vuoren, missä on kulta- ja

hopeakaivoksia, joita pieriläiset, odomantit ja varsinkin satrit

käyttävät.

113. Sitten hän, mennen Pangaion-vuoren pohjoispuolella asuvien

paionien, doberien ja paioplien ohi, kulki länteen päin, kunnes saapui

Strymon-joelle ja Eion-kaupunkiin, jonka päällikkönä oli silloin vielä

elossa oleva Boges, sama, josta vähän aikaisemmin mainitsin. Tämän

Pangaionvuoren ympärillä olevan maan nimenä on Fyllis, ja se ulottuu

länteen päin Angites-jokeen saakka, joka laskee Strymoniin, etelään

taas itse Strymoniin. Viimemainitulle maagit uhrasivat valkoisia

hevosia saadakseen onnellisia enteitä.

114. Suoritettuaan nämä taikatemput ynnä sen lisäksi paljon muutakin

joen kunniaksi he saapuivat Ennea Hodoi ("Yhdeksän tietä") nimiseen

paikkaan ja kulkivat siellä Strymonin poikki niitä siltoja myöten,

jotka he siellä tapasivat. Mutta saatuaan tietää, että tämän paikan

nimi oli "Yhdeksän tietä", kaivoivat he siellä yhtä monta maan

asukasten poikaa ja neitosta elävinä maahan. Tämä elävältä maahan

kaivaminen on persialainen tapa, koska olen kuullut, että myös Xerxeen

vaimo Amestris vanhoilla päivillään oli maahan kaivattanut neljätoista

persialaista poikaa, jotka olivat huomattavien miesten lapsia, siten

omasta puolestaan osoittaakseen kiitollisuuttaan sille jumalalle, jonka

sanotaan asuvan maan alla.

115. Ja kun sotajoukko oli lähtenyt Strymonin luota, oli lännessä

rannikko ja siinä Argilos niminen helleeniläinen kaupunki, jonka ohi

kulku kävi. Tämän, samoinkuin sen yläpuolella olevan seudun nimenä on

Bisaltie. Sieltä Xerxes, vasemmalla kädellään Posideionin luona oleva

lahti, kulki niinkutsutun Syleuksen tasangon halki, sivuuttaen

helleeniläisen Stagiros-kaupungin, ja saapui Akanthokseen, vieden

mukaansa jokaisen sekä näistä että Pangaion-vuoren ympärillä asuvista

kansoista, menetellen samalla tapaa kuin aikaisemmin luettelemilleni

kansoille; merenrannalla asuvat hän näet pakoitti laivoillaan ottamaan

osaa sotaretkeen, mutta merestä loitolla asuvat seuraamaan jalan. Tätä

tietä, jota myöten kuningas Xerxes marssitti sotajoukkonsa, eivät

traakialaiset luo umpeen eivätkä sille kylvä, vaan pitävät sitä vielä

tänäkin päivänä erinomaisen pyhänä.

116. Niin pian kuin siis Xerxes oli saapunut Akanthokseen, julisti hän

asukkaille kestiystävyyttä, lahjoitti heille meedialaisen puvun ja

kiitti heitä nähdessään, kuinka he itse olivat halukkaat sotaan, ja

kuullessaan heidän uutteruudestaan kaivaustyössä.

117. Xerxeen ollessa Akanthoksessa sattui, että kaivaustyön esimies

Artakhaies, jota Xerxes piti arvossa ja joka oli syntyperältään

akhaimenidi sekä kooltaan suurin persialaisista (hän oli näet neljää

sormea vaille viittä kuninkaallista kyynärää pitkä) ja vahvaäänisin

kaikista ihmisistä, kuoli tautiin. Siksi oli Xerxes suuresti pahoillaan

tästä ja toimitti hänelle mitä komeimmat hautajaiset. Ja koko

sotajoukko loi hänelle kummun. Tälle Artakhaieelle uhraavat

akantholaiset erään oraakelilauseen johdosta kuten puolijumalalle,

mainiten häntä nimeltä.

118. Näin siis kuningas Xerxes suri Artakhaieen kuolemaa. Mutta ne

helleenit, jotka olivat ottaneet vastaan sotajoukon ja kestinneet

Xerxestä, joutuivat täydelliseen kurjuuteen, niin että heidän täytyi

jättää kotinsa ja kontunsa. Niinpä olivat thasolaiset, joitten

mannermaalla olevien kaupunkiensa puolesta oli täytynyt ottaa vastaan

Xerxeen sotajoukko ja sitä kestitä, tätä toimittamaan valinneet erään

kansalaistensa joukossa erittäin suurta arvoa nauttivan miehen,

Antipatroksen, Orgeuksen pojan. Ja tämä todensi, että ateriaa varten

oli suoritettu neljäsataa hopeatalenttia.

119. Jotenkin samanlaiset laskut esittivät muidenkin kaupunkien

päämiehet. Ateria, josta jo kauan ennen oli ilmoitettu ja jota

pidettiin erittäin tärkeänä, toimeenpantiin seuraavalla tavalla.

Ensiksi, heti kun kaupunkilaiset ympäri maata ilmoittavilta

kuuluttajilta olivat saaneet asiasta tiedon, jakoivat he kaupunkien

kesken viljan ja valmistivat kaikki useiden kuukausien kuluessa

vehnä- ja ohrajauhoja. Sitten he, voidakseen ottaa vastaan sotaväen,

hakivat kauniimmat elukat, jotka he ostivat ja syöttivät, sekä

ruokkivat häkeissä ja lammikoissa maa- ja vesilintuja. Edelleen he

laittoivat kultaisia ja hopeaisia juoma-astioita sekä sekoitusmaljoja

ynnä kaikkea muuta, mitä pöydälle pannaan. Tämä tehtiin ainoastaan

kuninkaalle ja hänen pöytäkumppaneilleen, mutta muulle sotajoukolle

valmistettiin vain semmoista, joka kuului ruokintaan. Ja aina milloin

sotajoukko saapui, oli siihen valmiiksi pystytetty teltta, johon Xerxes

itse asettui asumaan, mutta muu sotaväki oleskeli taivasalla. Vaan kun

tuli aterian aika, saivat isännät nähdä vaivaa, mutta persialaiset

söivät kyllikseen, viettivät siellä yönsä, ja seuraavana päivänä he

kiskoivat maasta teltan, ottivat mukaansa kaiken irtaimiston ja

läksivät siten matkoihinsa, jättämättä mitään ja vieden kaiken

mukaansa.

120. Tämän johdosta lausui sattuvasti eräs Megakreon niminen

abderalainen, neuvoessaan abderalaisia menemään järjestänsä, miehet ja

vaimot, pyhättöihinsä rukoilemaan jumalia ja pyytämään, että nämä

vastakin torjuisivat toisen puolen heitä uhkaavista onnettomuuksista,

ja lausumaan entisistä hartaat kiitokset jumalille siitä, että kuningas

Xerxeellä ei ollut tapana kahdesti joka päivä aterioida. Sillä jos

abderalaisia olisi käsketty valmistamaan aamiainen samalla lailla kuin

päivällinen, ei heillä olisi ollut valittavanaan muuta kuin joko olla

jäämättä odottamaan Xerxeen tuloa tai odottaa ja joutua huutavimpaan

hukkaan.

121. Mutta vaikka he siis olivat näin ahtaalla, niin he kuitenkin

panivat täytäntöön, mitä käskettiin. Akanthoksesta Xerxes antoi

laivojen lähteä luotaan, käskettyään sitä ennen laivaston päälliköitä

odottamaan Thermessä, tuossa Thermen lahden äärellä sijaitsevassa

kaupungissa josta tämä lahtikin on nimensä saanut. Sinne näet hän kuuli

olevan lyhyimmän tien. Sillä Akanthokseen saakka matkasi sotajoukko

Doriskoksesta tällä tavoin järjestettynä: jaettuaan koko maasotajoukon

kolmeen osastoon Xerxes käski yhden niistä mennä meren rantaa myöten ja

pysytellä laivaston läheisyydessä; sen päällikköinä olivat Mardonios ja

Masistes. Toinen sotajoukon kolmannes oli käsketty kulkemaan sisämaan

kautta ja sen päällikköinä olivat Tritantaikhmes ja Gergis. Ja kolmas

osasto, jonka mukana Xerxes itse matkasi, kulki edellisten keskitse, ja

sen päällikköinä olivat Smerdomenes ja Megabyzos.

122. Niin pian kuin nyt Xerxes oli päästänyt luotaan laivaston,

purjehti se Athos-niemen poikki kaivetun kanavan läpi, joka ulottui

siihen lahteen, minkä ääressä sijaitsevat kaupungit Assa, Piloros,

Singos ja Sarte. Otettuaan näistäkin kaupungeista sotaväkeä se purjehti

edelleen, laskien suoraan Thermen lahtea kohti. Ja kiertäen Toronen

alueella sijaitsevan Ampelos-niemen se sivuutti seuraavat

helleeniläiset kaupungit, joista se myös otti laivoja ja sotaväkeä:

Toronen, Galepsoksen, Sermylen, Mekybernan ja Olynthoksen.

123. Tämän alueen nimenä on Sithonia. Mutta laivasto oikaisi

Ampelos-niemestä suoraa päätä Kanastraia-nientä kohti, mikä on

ulkonevin kärki koko Pallenen niemimaalla, ja sieltä se otti laivoja ja

sotaväkeä Poteidaiasta, Afytiistä, Neapoliista, Aigesta, Therambosta,

Skionesta, Mendestä ja Sanesta. Nämä näet ovat siinä maassa sijaitsevat

kaupungit, jonka nimenä nykyään on Pallene, mutta jolla aikaisemmin oli

nimenä Flegra. Purjehdittuaan tämänkin maan ohi laivasto saapui

määräpaikkaansa ja otti mukaansa sotaväkeä myös Pallenesta eteenpäin

Thermen lahden varrella olevista kaupungeista, joiden nimet ovat:

Lipaxos, Kombreia, Aisa, Gigonos, Kampsa, Smila ja Aineia.

Sen alueen nimenä, jossa ne sijaitsevat, oli vielä siihen aikaan

Krossaia. Mutta Aineiasta alkaen, johon kaupunkeja luetellessani

lopetin, kävi laivaston matka jo Thermen lahtea ja Mygdonian maata

kohti. Ja purjehtiessaan se saapui yllämainittuun Thermeen sekä

Sindos-kaupunkiin ja Khalestraan Axios-joen varrella, joka eroittaa

toisistaan Mygdonian ja Bottiaiïs-maan; viimemainitun kapealla

rannikkokaistaleella sijaitsevat kaupungit Ikhnai ja Pella.

124. Tähän paikkaan siis, Axios-joen ja Therme-kaupungin sekä näiden

molempien välisten kaupunkien seuduille, laivasto asettui leiriin

odottamaan kuningasta. Mutta Xerxes ynnä maasotajoukko kulki

Akanthoksesta suoraa tietä sisämaan halki saapuakseen Thermeen. Ja hän

matkasi Paionian ja Krestonian kautta Kheidoros-joelle, joka, alkaen

krestonien maasta, virtaa Mygdonian alueen halki ja laskee Axios-joen

ääressä olevan suon kohdalla mereen.

125. Hänen matkatessaan tätä tietä hyökkäsi jalopeuroja hänen muonaa

kantavien kameliensa kimppuun. Sillä jalopeurat laskeutuivat öisin

olinpaikoistaan, mutta eivät kajonneet mihinkään muuhun, ei juhtiin

eikä ihmisiin, vaan raatelivat ainoastaan kameleja. Ja minä ihmettelen,

mikä syy mahtoi pakoittaa jalopeuroja pysymään erillään muista ja

käymään vain kamelien kimppuun, jota eläintä eivät ennen olleet nähneet

eivätkä koetelleet.