Palte sanoi: "äiti on sitonut seitsemän huivia hänen silmiensä eteen ja
pannut seitsemän vaippaa kuopan suulle."
Matti sanoi: "äiti on antanut hänet Murralle ja Murra on vienyt hänet
tunturille."
Tämän kuultuansa punastui uudistalolainen vihasta, mutta hänen vaimonsa
tuli valkoiseksi kuin palttina eikä voinut vastata muuta kuin: "Hän oli
Lapin penikka ja lappalaiset ovat taikureita."
Tähän ei uudistalolainen mitään vastannut, mutta niin väsyksissä kuin
olikin, meni hän heti talliin, valjasti hevosensa ja läksi ajamaan.
Ensin ajoi hän Murran luo, kaappasi hänet rekeensä ja pakotti neuvomaan
sen paikan, johon hän oli lapsen jättänyt. -- Tunturille tultuansa
nousivat he reestä ja hiihtivät suksilla lumisten rotkojen poikki.
Jouduttuansa sinne, minne Murra oli lapsen jättänyt, näkivät he vielä
siinä, missä lapsi oli levännyt, pienen kuopan hangella, -- ja vähän
matkaa siitä näkyi suksen jälkiä. Mutta Tähtisilmää ei siellä näkynyt,
poissa oli hän. Edellä hiihti uudistalolainen ja vähän jäljempänä
Murra. Silloin kuului huuto; uudistalolainen kääntyi takaisin juuri kun
oli aika kyytiä mäkeä alas kiitämässä ja näki lauman Lapin nälkäisiä
susia mäen päällä Murraa repimässä. Jyrkkä mäki esti uudistalolaista
apuun joutumasta, ja kun hän vihdoin vaivalla mäen päälle pääsi, olivat
sudet jo syöneet Murran. Surullisena kääntyi hän takaisin ja saapui
kotiansa juuri kun kirkon kellot kutsuivat aamukirkkoon.
Uudistalolaisen vaimo istui kotona katkeralla mielellä. Hän ei
rohjennut mennä kirkkoon Jumalaa ylistämään, sillä aamusilla, kun hän
oli lampaita ruokkimaan mennyt, ei huoneessa ollut yhtään elukkaa
jäljellä; sudet olivat täälläkin käyneet tuhoja tekemässä, tunkeutuen
lammasnavettaan.
"Nyt alkaa rangaistuksemme", sanoi uudistalolainen. "Äiti, menkäämme
kirkkoon lasten kanssa; nyt on se meille tarpeellisempaa kuin ennen,
sillä suuri synti on meillä anteeksi pyydettävänä."
Tästä päivästä lähtien ei kukaan tiennyt, minne Tähtisilmä oli
joutunut. Suksen jäljistä sen paikan luona, jossa Tähtisilmä oli
hangella ollut, tultiin siihen luuloon, että hyvä enkeli oli taas
jonkun matkustajan erämaahan ohjannut; tämä oli sitte lapsen löytänyt
ja mukaansa ottanut. Täytyneehän uskoa niin käyneen, mutta kukaan ei
tiedä, ken matkustaja oli taikka minne Tähtisilmä sitte joutui ja missä
uuden kodin sai, toivoaksemme paremman kodin; siellä on hän siunausta
tuottava ja näkevä enemmän kuin toiset näkevät. Niin, hän on näkevä
seitsenkertaisten muurien läpi, hän on näkevä ihmisten sydämmiin, hän
on näkevä sivuitse tähtien, taivaan sinisen kannen läpi autuaiden
asunnoille saakka.
Ja mitä merkillistä tämä sitte on? Eikös tuollaista taitoa nähdä
joillakuilla, että he voivat ikäänkuin lukea toisten ajatuksia? Eikös
löydy hyviä ja hurskaita ihmisiä, jotka vahvalla uskollansa voivat
nähdä autuuden esirippua? Esirippua etemmä he eivät voi nähdä, sillä
siellä on vielä paljo, jota "ei yhdenkään korva ole kuullut eikä silmä
ole nähnyt". Mutta sekin on jo suuri lahja, kun voi nähdä maailmaa
etemmä ja sitä voivat ainoastaan valitut.
Ennen uskottiin ihmisten kohtalon riippuvan tähdistä. Nyt uskotaan
ihmisen kohtalon riippuvan Jumalan tahdosta, mutta tähdet eivät
kuitenkaan ole ihmeellistä voimaansa kadottaneet. Sillä kun oikein
hartaasti katsomme niitä, näemme ikäänkuin kaistaleen Jumalan
kirkkauden puvusta hänen äärettömässä luomakunnassaan. Sieltähän
loistaa aina osa ijankaikkisuutta maailman yöhön, ja siitä se tulee,
jos valonheijastusta jääpi silmihimme ja sieluhumme. Valon heijastus
jäi Tähtisilmään, sillä hän oli viaton, hyljätty lapsi, jolla ei ollut
turvaa maailmassa. Erotus on siinä, että muiden silmissä vaalenee
tähtien valo niin usein niiden ajatuksien ja halujen tähden, jotka
mieltämme maailmaan vetävät.
Nythän ei kukaan tiedä, missä Tähtisilmä on. Hän on varmaankin vielä
lapsi, sillä ei siitä ole kovin kauan, kun hän katosi. Sentähden
katsele kaikkia hyviä, kirkassilmäisiä lapsia: kukaties on joku niistä
kadonnut Tähtisilmä. -- Sanottiin häntä ruskeasilmäiseksi ja
mustatukkaiseksi, mutta ei sinun tarvitse sentähden luulla, ett'ei hän
voisi olla vaaleiden sinisilmienkin joukossa. Sellainen sivuseikka ei
mitään merkitse. Onhan hän voinut muuttua toisen näköiseksi. Tarkasta
vain, voiko hän lukea ajatuksesi, voiko hän asettaa myrskyn ja voiko
hän tietää salaisuuden seitsemän villahuivin läpi. Jos hän sen voi, on
hän varmaan Tähtisilmä. Jos löydät hänet, niin ilmoita meille, mutta
älä sano sitä hänelle itselleen, sillä hän on jo aikoja sitte unohtanut
ihmisten kovuuden ja tuon kolkon kuopan tuvan permannon alla, ja
parempi onkin, että hän on ne unohtanut.
Oi, pikku Tähtisilmä, minä näin sinut kerran, mutta en sano, missä minä
näin sinut ja sinä luit minun ajatukseni; sinä kiersit kätösesi
kaulaani, sillä sinä näit, että minä rakastin sinua. Kukapa sinua ei
rakastaisi, sinä suloinen lapsi, äärettömyyden valosta säteilevin
silminesi!