Myrsky (Puhuri).
Päivänpaiste (Sees).
Köyhä mummo.
Leikkipaikka on maantie, joka kulkee metsän Läpi. On kevättalvi, lumi
sulaa ja linnut laulavat. Muuten voidaan asetella miten hyvänsä; lunta
vain näkyy ja linnunlaulua kuuluu. Päivänpaiste on pieni valkopukuinen
tyttö, päässä vaaleanpunainen huivi tai huntu. Hän istuu kalliolla ja
syö pois lunta ympäriltään. Kädessä hänellä on värttinä, jolla hän
kehrää punaista silkkiä. Hän näyttää hyvältä tytöltä ja hänellä on
hyvin iloiset silmät.
_Päivänpaiste_ (puhuu). Tässä minä olen taas maan päällä. Jopa siitä on
pitkä aika, kun viimeksi näin vehreän kuusimetsän ja lehdettömät
koivut. Ohi, miten ikävä minulla oli tuolla ylhäällä tyhjässä
avaruudessa! Oli niin väsyttävä matkustaa tähdestä tähteen. Minun
papallani, auringon kuninkaalla, on monta lasta, joita hän lähettelee
lämmittämään kiertotähtiänsä ja kuitansa, ja minä olen hänen
maatyttönsä. Tänä aamuna hän sanoi minulle: Lennä, Sees Päivänpaiste,
ja toimita itsellesi jalansija maan päällä! Minä lensin ja lensin:
Merkurius-tähdestä Venus-tähteen, Venuksesta kuuhun ja kuusta maan
päälle. Kahdeksassa minuutissa se matka oli tehty. Mutta kun pääsin
maan ilmapiiriin, oli siinä edessä raskaita pilviä kuin muuri. Kyllä
minä tiedän, kuka ne kokoon puhalsi; kukas muu kuin Puhuri Myrsky. Oh,
sen herran minä hyvin tunnen; eipä ole vallattomampaa poikaa maan ja
taivaan välillä. Miten minä niitä pilviä taputtelin! Mutta hajosivatko
ne? Jopahan nyt. Ei sinne päinkään; ne pakkautuivat yhä tiheämmäksi
eteeni, kunnes viimein aloin katsella niitä. Sepä oli kummallista;
jotakin lienee tapahtunut pilvissä. Mitä enemmän minä katsoin, sitä
enemmän väistyivät pilvet syrjään, ja viimein pääsin maan päälle.
Mutta mitä nyt ryhdyn tekemään? Lumen syöminen tulee ajan pitkään
ikäväksi: se on vain vesivelliä ilman rusinoita... Enköhän tuudittaisi
pajupensasta eloon? Koetanpahan sitä.
(Ottaa oksan pajupensaasta, tuudittaa sitä polvillaan ja laulaa:)
Paju pieni, uinahda,
Viel' on talven tavat.
Ruusu, lilja, kanerva,
Koivu uinahtavat.
Paljo aikaa tarvitaan
Kukkaa saamaan pihlajaan.
Paju pieni, uinu,
Viel' on talven tavat.
(Puhuu.) Mutta älä ole tuosta pahoillasi, pikku pajulapsi. Kun minä
sinua katselen, alkaa nesteet nousta hienoon kuoreesi, rupeaa tuntumaan
lämpimältä viluisen sydämmesi ympärillä ja sinä tunnet olevan jotakin
ilmassa, joka sanoo, että kevät jo tulee. Niin, niin on. (Laulaa.)
Syleiles ja silmäilee
Sua päivän terä.
Kukat kohta komeilee,
Ruohot, lehdet herää.
Päivän pyyntö pieni vaan
Pajun saa jo puhkeemaan.
Syleilee ja silmää
Sua päivän terä.
(Puhuu.) Niin, niin se oli. Mitä nyt, pajulapsi, luulenpa, että jo
aukaset pienet untuvasi, pehmeät kuin kissanpoika. Häpeä vähän äläkä
hätiköi; luuletko sopivan poikanulikkain pitää partaa? Muista Puhuri
Myrskyä! Yht'äkkiä hän saattaa ajella pois sievät pikku untuvasi, ja
niin olet taas parraton kuin kuus'viikkoinen lapsi. Mitä jo sanoin?
Tuossa hän on; kuuluuhan hänen räikkänsä melu tuolta mäntyjen
latvoista.
(Puhuri Myrsky tulla rymistää meluten ja räikkäänsä
kaikin voimin päristellen.)
_Myrsky_. Hei, pois tieltä, risut ja männynkävyt! Joutua pitää,
eteenpäin ja sukkelaan; en siedä kuhnailemista. Maailma on kilpikonnan
vetelys; kyllä minä panen sen jalat liikkeelle. (Laulaa.)
Ilmojen kautta lintujen teitä
Syöskäämme pois yli vetten ja maan.
Hopeasauvalla Aamutar meitä
Viittaavi nousehen maailmahan...
(Puhuu.) Mitä mä näen? Sees Päivänpaiste on taaskin nähnyt hyväksi
kunnioittaa maatamme korkealla läsnäolollansa. Mitenkä sinä pääsit
pilvien läpi, pikku raukka? En minä luullut sinun ruususormiasi niin
vahvoiksi.
_Päivänpaiste_. Tulinpa kuitenkin sinun kiusaksesi. Luulet varmaankin
olevasi niin hirmuisen väkevä, mutta onpa joku sinuakin väkevämpi.
_Myrsky_. Tokkohan? No, kuka se joku sitte olisi, jos saan kysyä?
_Päivänpaiste_. Minä.
_Myrsky_ (räikkäänsä päristäen). Sinäkö? Ohoh, sepä hullua. No, koska
olet niin väkevä, niin koetapas vetää sormikoukkua minun kanssani.
_Päivänpaiste_. Kiitoksia paljon, en. Mutta pannaanko vetoa?
_Myrsky_. Etkö tiedä, että minä jaksan kaataa suurimmatkin metsät?
_Päivänpaiste_. Mutta minä nostan ne maasta pystyyn.
_Myrsky_. Minä nostan valtameren aallot pilviin.
_Päivänpaiste_. Mutta minä voin rauhoittaa meren.
_Myrsky_. Minä ajelen pilviä.
_Päivänpaiste_. Ja minä ne hajoitan.
_Myrsky_. Minä peitän maan tuiskuavalla lumella.
_Päivänpaiste_. Ja minä sulatan lumen.
_Myrsky_. Minä puhallan maailman supi puhtaaksi.
_Päivänpaiste_. Ja minä sen nuorennan.
_Myrsky_. Minä surmaan...
_Päivänpaiste_. Ja minä annan elämän.
_Myrsky_. Kas, kas, pienokaista, miten suurelliseksi hän nyt on
muuttunut!
_Päivänpaiste_. Minä en kehu, vaan minua huvittaa suurisuisten
kerskailijain kukistaminen.
_Myrsky_. No, mitä pannaan vetoon?
_Päivänpaiste_. Tuolla maantiellä tulee köyhä mummo. Häntä viluttaa ja
hän käärii paremmin ympärilleen vanhaa turkkiansa. Se meistä on
väkevämpi ja voittaa vedon, joka saa riistetyksi mummon yltä turkin.
_Myrsky_. Hyvä, hyvä. Ja voittaja saa voittonsa merkiksi kiskaista
höyhenen toisen siivestä. Kyllä minä sinut höyhennän, Sees
Päivänpaiste; usko se kerrassaan.
_Päivänpaiste_. Saammepahan nähdä.
(Köyhä mummo tulee,)
_Myrsky_. Kuules, akka! Mistä sinä olet turkin varastanut?
_Mummo_. Hyvänen aika, rakas herra; minä olen rehellinen mummo parka;
en minä ole ikänäni mitään varastanut, ja turkki on aivan omatekoinen
turkkini. Tottapahan itse tiennen, että se on tehty sarvipässistä, joka
puski itsensä kuoliaaksi viistoista vuotta sitte.
_Myrsky_. Siitä minä vähät. Minä tahdon turkkisi, ja jos et sitä anna
hyvällä, niin pudistelen sinua, että villatöpyt lentelevät kuin
lumihöytäleet ympärilläsi.
_Mummo_. Auttakaa, täällä on rosvoja metsässä! Eikö täällä ole ketään?
Auttakaa!
_Myrsky_ (pudistellen mummoa). Kas, nyt otan turkin, pikku akka!
_Mummo_ (ponnistellen vastaan). Et ota, sen jätät tekemättä, vaikk'en
olisi ikänäni suurusta nähnyt. Omatekoinen pässiturkkini! Rosvo,
tahdotko kokea kynsiäni?
_Myrsky_ (päästäen hänet). Kas vain semmoista vanhaa kissaa! Hänellähän
on kynnet kuin parsinneulat.
_Päivänpaiste_. No, Puhuri Myrsky, kuinka käy vedon?
_Myrsky_. Ei sille pahukselle voi itse myrskykään mitään. Hän rimpuilee
kuin raivokas vastavirtaan.
_Mummo_ (häärien turkkia paremmin ympärilleen). Eipähän saanut tuo
Puhuri! Hui, miten on kylmä, aivan on sielu jäätyä köyhältä
ihmisraukalta.
_Päivänpaiste_ (taputellen mummoa olkapäälle). Onko sinulla hyvin vilu,
mummo parka.
_Mummo_ (äreästi). Koskeeko se sinuun. Anna minun olla rauhassa.
_Myrsky_. Ha, ha, Sees Päivänpaiste, turhaa vaivaa näet.
_Päivänpaiste_ (mummolle). Olet niin yksin, ei kukaan koko maailmassa
huoli sinusta. Onko sinulla nyt lämpimämpi?
_Mummo_. Vähän parempihan tuo on. Mutta se tulee vain turkista.
_Päivänpaiste_ (katsoen häntä silmiin). Niin, luultavasti se tulee
turkista. Mummo raukka, sinä olet kärsinyt paljon talvella.
_Mummo_. Kyllähän tuota saa kärsiäkin; puuta on kyllin metsässä, vaan
ruoan puoli ei ollut juuri kehuttava. Sinä näytät hyvältä tytöltä.
Oikein sydämmeni lämpiää, kun katselet minua noilla iloisilla
silmilläsi.
_Päivänpaiste_. Se tulee turkista. Mutta se varmaankin oli hyvä pässi,
jota sinä rakastit, koska se on viistoista vuotta kuolemansa jälkeenkin
vielä lämmittänyt sinua.
_Mummo_. Niin, tietysti, kyllä pässistä on hyötyä kylmällä, mutta
välistä on se melkein liiankin lämmin näin kevätpuoleen. Minä välistä
oikein hikoilen.
_Myrsky_. Älä häntä usko, mummo; hän on veitikka ja narraa turkin pois
yltäsi.
_Mummo_. Ole vaiti, Puhuri. Niin paljon minä toki itsekin ymmärrän,
että osaan erottaa palelemisen ja hikoilemisen.
_Päivänpaiste_ (katsoen mummoon). Miksi on sinulla niin kylmä ja pimeä
yksinäisessä tuvassasi? Ottaisit luoksesi hyvän pikku lapsen, joka
sinua sydämmestänsä rakastaisi, kampaisi harmaan tukkasi ja silittelisi
ryppyiset poskesi, ja lohduttaisi sinua, milloin surullinen olet, ja
leikkisi kanssasi, milloin sinulla on iloa, laulaisi sinulle kauniita
lauluja ja pitäisi lämpimissä käsissään sinun kohmettuneita käsiäsi.
Kas, silloin ei tuntuisi vilun väristyksiä sydämmessäsi.
_Mummo_ (pitäen kättään silmäinsä edessä). Kah, miten merkillisesti
paistaa silmiini ja sieluuni asti, kun puhut tuolla tavalla! Ja miten
lämmin on tullut! Huh, nyt en jaksa enää. Pidäs hihasta, minun pitää
riisua turkkini.
(Riisuu.)
_Päivänpaiste_. Puhuri Myrsky, sinä menetit vedon! Minä höyhennän
siipesi.
_Myrsky_. Kyllä näen, että voitit. Mutta on se kuitenkin ihan
käsittämätöntä. Onko todellakin maailmassa mitään, joka on voimaa
vahvempi?
_Päivänpaiste_. On _hyvyys!_ Tule, mummo kulta, nyt minä palkinnoksi
valasen köyhän tupasi runsaimmalla kullalla.