Etäisellä pitäjänkulmalla, kaukana teiltä ja poluilta, kaukana
kaikesta ruotsalaista viljelystä muistuttavasta, on vanha suomalaisten
asuinpaikka.
Vaikea on sinne löytää, sillä raivattuja teitä ei kulje läpi
salomaiden, ja siellä asuva kansa on jäykkää taikuriväkeä, joka ei
juuri vieraskäyntejä suvaitse.
Tarina kertoo:
Kovina nälkävuosina isonvihan aikana lähti pari Salmijoen isäntää
kotiseudultansa kaikkine väkineen ja soutivat he suurilla veneillä yli
Merenkurkun Ruotsiin, jossa nousivat maihin. Heitä ei kansa, joka ei
tulijain kieltä ymmärtänyt, ottanut kovinkaan ystävällisesti vastaan,
heitä peljättiin noituutensa vuoksi. Rahatta ei heille annettu muuta
kuin vihaa ja kovia sanoja.
Katkeruutuneina vaelsivat vieraat, joiden lukua puutteet ja kärsimykset
olivat vähentäneet, Helsinglannin ja Medelpadin välisiin korpimaihin.
Synkät metsät peittivät heidät aherteluinensa vihollisilta ja monia
vuosia elivät he kertaakaan näyttäytymättä ruotsalaisseuduilla.
Kaskeamisella, kalastuksella ja metsästyksellä suomalaiset täällä
elelivät. Ja kun he eivät milloinkaan joutuneet ruotsalaisten kanssa
tekemisiin, unohtivat nämä piankin muinen kuljeskelevat, noituudessa
taitavat suomalaiset.
Mutta sattuipa, että eräs ruotsalainen raivasi itselleen uutistalon
salolle. Tuvastansa Hjuloosenilla näki hän väliin korkeiden
savupatsaiden kohoovan sieltä täältä metsämailta, joita hänen
tietääksensä ei vielä koskaan ollut ihmisjalka polkenut.
Suuresti kummastellen tuommoista, uutisasukas eräänä päivänä lähti
tutkiskelemaan, mistä savut kohoilivat. Hän kulki Juvajoen vartta ja
näki ihmeeksensä, että koskiin oli pantu sinne tänne portaita. Ja
ylempänä joen partaalla näki hän vanhojen kaskimaiden jälkiä.
Sellaista viljelystapaa ei Hjuloosen Pietari vielä koskaan ollut
nähnyt, mutta isältänsä, joka oli ollut sotilaana viime Venäjän
sodassa, oli hän kuullut, että suomalaisilla oli tapana viljellä
maatansa tulta käyttämällä.
Puoleksi peloissansa jatkoi hän matkaansa ja tuli pienen lammen
rannalle, jonka jakoi kahtia keskelle pistävä niemeke.
Järven pohjoispuolella näki hän pari harmaata omituisesti rakennettua
pirttiä, jotka enemmän olivat lappalaisten hirsistä tehtyjen kotain
kuin uutisasukkaiden tupain kaltaisia. Savua kohosi lähimmän tuvan
katosta ja Hjuloosan Pietari suuntasi askeleensa sinne.
Tervetulleeksi ei häntä toivotettu, mutta katon alla sai hän suojaa
yöksi ja evästä reppuunsa aamulla mennessänsä. Hän huomasi kumminkin,
etteivät perheenväen silmät olleet hänelle leppeät ja itse hän
tuumaili, että seitsemän peninkulman metsä olisi paras naapurisovun
edistäjä.
Monia vuosia kuluikin ennenkuin Hjuloosan Pietari uudelleen teki tuon
matkan. Mutta kun se tapahtui, olikin hänellä suuri joukko seuralaisia.
Oli näet sattunut, että Borgsjön talonpojilta, joilla oli laitumensa
ja karjamajansa Hjuloosan rajamailla, oli viety koko joukko elukoita.
Hjuloosan Pietaria epäiltiin varkaudesta ja ahdistettiin kovasti.
Pelastaaksensa oman nahkansa hän kertoi salon suomalaisasujamista,
jotka hän oli tavannut.
Vihan vimmoissa talonpojat kerääntyivät mennäksensä varkaita
rankaisemaan. Hjuloosan Pietari tarjoutui oppaaksi.
Verinen selvitys siitä koitui. Voima oli ainoa oikeuden mittaaja.
Pirtit poltettiin ja niiden asukkaat lyötiin armotta kuoliaaksi.
Ani harvain onnistui paeta niemekkeelle, jossa helpommin voivat
puolustautua, ja kun lopulta borgsjöläisten eväspussit alkoivat
tyhjetä, oli sotaisten talonpoikain mentävä tiehensä onnistumatta
kokonaan hävittää suomalaisia.
Vuosikymmeniä kului — ja Matalalammen suomalaisasutus kasvoi uudelleen.
Mutta naapurisopu ei ollut kovinkaan hyvä. Jos suomalainen ja joku
uutisasukas tapasivat toisensa syttyi useinkin tappelu, jossa oli
kyseessä elämä ja kuolema. Jos he tapasivat toisensa Sundsvallin tai
Hudikvallin markkinoilla, oli puukko höllällä tupessa.
Kovia taisteluja käytiin metsissä näiden kahden kansan kesken,
jotka saloilla elelivät kumpikin omaa elämäänsä, kunnes uusi aika
lempeimpine tapoineen ja vapaampine katsantokantoineen koitti. Niinpä
sulivat metsäsuomalaiset vähitellen ruotsalaiseen kansaan, ja mitä ei
pari vuosisataa täynnänsä vihaa ja hyökkäyksiä ollut saanut aikaan,
nimittäin Matalalammen suomalaisia omana kansallisuutena häviämään,
sen sai aikaan muutamien vuosikymmenien sopu ja rakkaus. Nyt ovat
miltei kaikki suomalaisten jäljet Borgsjön tienoilta kadonneet, mutta
sattuupa vieläkin, että illalla takan ääressä kerrotaan tarinoita
suomalaisasukkaiden ajoilta.