Swinemünden satamasta suoraa päätä junaan!
Jumalan kiitos, ettei tarvinnut mennä hitaalla laivalla Stettiniin asti!
Sitten yhtä ajoa läpi humisevan ja kuohuvan Berliinin, kohti Dresdeniä.
Autolla huimaa vauhtia vuoristoradalle, jolla noustiin "Valkoisen
Hirven" harjanteelle.
Jo näin lähellä!
Minuttiakaan hukkaamatta, hetkeäkään levähtämättä, oli Valle
taivaltanut.
Mutta hirmuisen hidasta oli kaikkien kulkuneuvojen vauhti. Jo tuhannen
kertaa oli Vallen ajatus käynyt määränpäässä.
Tuhansia eri mahdollisuuksia oli hän kuvitellut tapahtuneen, ja
tuhannella eri tavalla oli hän soimannut itseään menettelystään Lailaa
kohtaan.
Hänen syynsä oli yhä kasvanut, saaden pilvien jättiläismuodon ja
vuorien raskauden.
Kuinka voikin mies, jolla on edes senkinlaiset aivot ja senkinlainen
elämänkokemus kuin hänellä, menetellä näin kömpelösti, näin
tahdittomasti, näin epämiehekkäästi naista kohtaan, jota hän rakastaa!
Aivan kuin hän olisi ollut isä tai veli tai holhooja!
Hänhän ei ollut mitään niistä. Hän ei ollut muuta kuin mies, joka oli
silmittömästi rakastunut nuoreen, herttaiseen, ihanaan naiseen. Ja tämä
mies oli käyttäytynyt kuin vanha täti tai tekopyhä mailmanparantaja!
Hyi!
Miten sellainen oli mahdollistakaan? Ja mistä sellainen oli voinut
ollenkaan johtuakaan?
Tietysti hänen kirotusta tahdistaan, hillitystä elämänkatsomuksestaan,
tyhmistä sopivaisuuskäsitteistään ja valhe-siveydestään.
Vielä kerran — hyi!
Oliko hän mikään siveellisyyden apostoli!
Kyllä — muka!
Siveellisyyttäkö se oli ollut tuokin Reginan juttu!
Ja mitä hän tällä barbaarisuudellaan on voittanut?
Voittanutko?
Hän on voinut menettää kaikki.
Hän on voinut pelata valtit käsistään, tuntematta korttien arvoa.
Olisi vain oikein hänelle, oikein ja kohtuullista, että Laila olisi
lahjoittanut sydämensä ja itsensä jollekin toiselle.
Kenelle toiselle?
Tietysti Martille.
Kohtalo on asettanut sen miehen hänen tielleen ikuiseksi kiusaksi!
Hän on aina siellä, missä häntä ei tarvita.
Laila on syytön kaikkeen. Hän on viaton, vaikka mitä olisi tapahtunut.
Eihän sellainen ruusu ole syntynyt kuivettumista varten!
Ja kenen tähden?
Sellaisen mahdottoman ihmisen tähden kuin hän.
Oliko hän edes normaali-ihminen?
Ei mikään hänen toimistaan tässä asiassa voi sitä todistaa.
Ainoa oikea toimenpide on se, että hän nyt istuu tässä
vuoristorata-vaunussa, matkalla korjaamaan tyhmyyksiänsä.
Hän tulee myöskin tekemään kaikki, mitä tehtävissä on.
Ei hän tule syyttäjänä esiintymään, vaan nöyränä anteeksianojana.
Vuoristoratavaunu pysähtyi ylängön reunalla, ja Valle kiirehti auttoon,
sanoen osotteen.
Yhä rajummin jyskytti hänen sydämensä.
Nythän hän oli kohta määränsä päässä.