Seuraavina päivinä mietti Valle usein tuota takaa-ajotapausta. Se oli
tehnyt häneen hyvin epämiellyttävän vaikutuksen.
Niin viattomaksi kuin se sittemmin huomattiinkin, piti Valle sitä kuin
edelläkäypänä varotuksena.
Paljon pahempi yllätys oli nähtävästi odotettavissa, ellei hän ajoissa
muuttaisi uhmamielistä seurustelutapaansa Reginan kanssa.
Hän oli ollut huomaavinaan Akun käytöksessä salattua nurjuutta itseänsä
kohtaan.
Tai oliko se ehkä mielikuvitusta?
Kuka sen tietää, vaikka Aku sittenkin olisi hänelle mustasukkainen.
Ehkä hän kääntyisi takaisin Reginan luo nyt kun hänen ystävättärensä
oli karannut ja tehnyt hänet naurunalaiseksi.
Jos Akulla tosiaankin olisi tämän suuntaisia taipumuksia, niin olisi
hän, Valle, loukkauskivenä ystävänsä tiellä.
Tilanne oli muodostunut Vallelle kiusallisen häiritseväksi.
Hän, jota oli pidetty selväpiirteisimpänä ja tahdillisimpana koko
ystäväpiirissä, oli joutunut aiheeksi avioliittoselkkauksille.
Niin juuri — aiheeksi!
Onhan mahdollista, että Aku oli tuntenut palavan käryä jo
Seurahuoneen juhlassa, ja kentiesi juuri se oli antanut aiheen heidän
avioerohommalleen.
Valle ei ollut koskaan kysynyt heiltä kummaltakaan. Hän ei tahtonut
kajota niin arkaluontoisiin asioihin.
Ja mikä syy hänellä olisi ollutkaan tunkeutua toisten salaisuuksiin,
eihän hänellä ollut niissä mitään intressejä valvottavana.
Tyhmä sattuma oli sijoittanut hänet kuin shakki-nappulan laudalle, ja
siirrellyt ruudulta ruudulle.
Ilman hänen omaa tahtoaanko?
Valle myönsi, että tyhmä sattuma oli alussa sokaissut hänet. Ja
sattuman liittolaisena oli epäilemättä ollut Reginan vaikutus.
Mutta Valle oli pitkin matkaa tehnyt erinäisiä omiakin alotteitaan,
eikä vain ollut tahdottomana shakki-nappulana.
Syytä hänessä oli paljonkin.
Kuinkahan kävisi, jos oikein tarkka mittaus tehtäisiin?
Siinä voisi ilmetä sellaisia ratkaisukohtia, että Regina kokonaan
vapautuisi alkusyyllisyydestä.
Mahdotonta on enään, tarkimmankaan erittelemisen avulla, saada selville
kumpi heistä on ensimäisen siemenen kylvänyt.
Miksi ei hän yhtä hyvin kuin Regina?
Ainakin hänen on lähdettävä siitä, että syy on hänen, eikä kenenkään
muun.
Entä sitten?
Silloin on hänen velvollisuutensa myös ensin pysähtyä.
Niin hän oli yrittänytkin tehdä. Hän ei ollut tehnyt enään pariin
viikkoon omasta alotteestaan mitään. Hän oli kyllä puolestaan antanut
perääntymisen merkin.
Riittikö se?
Ei! Se ei ollut riittänyt.
Kuuluvana samaan seurapiiriin, oli Vallen mahdoton karttaa Reginaa.
He tapasivat teattereissa, konserteissa, näyttelyissä, kutsuilla ja
ravintoloissa.
He olivat alituisesti tilaisuudessa tapaamaan toisiaan.
Niin tänäänkin!
Hm!
* * * * *
Näissä mietteissä ajoi Valle yksityisiin naamiaisiin Seurahuoneelle.
Hän ei huomannut ihanaa talvea, joka oli saman päivän tulos.
Kärryt olivat saaneet väistyä rekien tieltä.
Talven suloinen rauha oli yhtäkkiä peittänyt suurkaupungin ärryttävän
melun valkoisella taikavaipallaan.
Äänettöminä liukuivat reet. Ainoastaan kulkuset kilisivät, muistuttaen
niin ihmeellisesti maaseudun joulu-aamua.
Iloa ja vilinää oli kaikkialla. Syksyn painostamat mielet olivat
virkistyneet uuteen eloisuuteen.
Tätä ei Valle huomannut. Hänen mielensä ei ollut virkistynyt. Se oli
syksyn-raskas.
Hän heräsi mietelmistään vasta määräpaikkaan pysähdyttäissä.