EMÄNTÄ. No mitä sinä sitten puhut kiusaamisesta?
HEIKKI. Rakas äiti ja isä, minä en mielelläni puhu tämmöisistä asioista
enkä oikeen voi... voi sietää, että niistä muutkaan puhuvat.
EMÄNTÄ. Sinä olet ollut liian paljon yksinäsi täällä korvessa, järvien
takana. Et sinä osaa edes ajatella niinkuin muut ihmiset.
JERE. No menenkös minä?
EMÄNTÄ. Tietysti! Mitä sinä siinä vielä töllötät?
HEIKKI. Äiti, te voisitte säästää minulta tämän, jos te tahtoisitte.
EMÄNTÄ (Jerelle). No etkö sinä jo lähde!
JERE (menee).
EMÄNTÄ. Täytyyhän sinun, hyvä ihminen, jo tuumia naimisiin menoa. Isäsi
vanhenee, minä vanhenen, kerran me kuolla kuukahdamme, ja silloin on
sinulla ympärilläsi vain vieraita.
ISÄNTÄ. Ei sinun talonpidostasi ikänä tule mitään ilman kunnollista
emäntää.
EMÄNTÄ. Mutta ethän sinä edes viitsi katsella ympärillesi. Ja kun minä
sinun parastasi toimitan, nostat sinä aika äläkän.
ISÄNTÄ. Niin juuri. Sinun parastasi. Et sinä mistään Kertun veroista
löydä.
EMÄNTÄ. Onhan täällä tyttöjä -- mitä on. Mutta Korpelan suvun vesalle
ei ole kelvollista.
ISÄNTÄ. Sinä tahdot tehdä uudistuksia, sinä tarvitset rahaa... Ja
kuitenkin sinä vain murjotat, kun me puhumme sinulle järkeä.
EMÄNTÄ. Saathan sinä täältä tyttöjä muitakin kuin Honkalan Kertun. Saat
rutiköyhäin talollisten ja renkien kakaroita.
ISÄNTÄ. Ja piikojen äpäriä.
EMÄNTÄ. Siinä on meidän Vilma. Mene ja nai hänet.
HEIKKI. Entäpä jos tekisin niin!
EMÄNTÄ. Mitä!
ISÄNTÄ. Poika, mitä sinä meinaat?
HEIKKI. Entäpä jos tekisin niin?
EMÄNTÄ. Oletko sinä tullut hulluksi?
ISÄNTÄ. Oletko sinä valveilla vai puhutko sinä unissasi?
HEIKKI. Kyllä minä olen täysin hereillä ja minun järkeni on kirkkaampi
kuin monasti ennen.
EMÄNTÄ. Minä en ymmärrä sinua.
ISÄNTÄ. En minäkään.
HEIKKI. Te olette tänään pakoittanut minut sanomaan, mitä jo kauan
sitten olen aikonut teille ilmaista. Minä tarvitsen kohta vaimon ja
minä olen valinnut itselleni vaimon, ja se on juuri meidän Vilma.
EMÄNTÄ. No jo minä kummia kuulen! Hahhaa! -- Mutta sehän sopiikin. Isä
juo ja pelaa talonsa ja poika nai piian äpärän. Kyllä tätä sukua on
Paha siunannut.
HEIKKI. Äiti!
EMÄNTÄ. Käsket kai minua vaikenemaan? Eei! Minä puhun mitä minua
haluttaa ja sinä kuuntelet! -- Vai sillä lailla! Sinä sotkeennut
ensimaiseen piikaan, jonka tapaat, ja olet valmis naimaan hänet. Ei ole
ennen piikoja Korpelan ja Vaarantaustan sukuihin naitu... Ja sinäkö sen
uuden mallin alkaisit. Ei niinkauan kuin minun pääni on pystyssä...
Kyllä niistä lutkista pian päästään! (Menee.)
HEIKKI. Minä pyydän teitä, äiti --.
ISÄNTÄ. Johan sinä nyt vallan pehmeitä tuumiskelet, Heikki. Ei sinun
heti kannata noin hätääntyä. Sattuuhan semmoista. -- Ja pääsethän sinä
siitä naisesta rahalla irti.
HEIKKI. Ei minun luonnollani sentään niin pitkälle mennä.
ISÄNTÄ. No mitä sinä sitten oikeen meluat? Ethän sinä tuommoista piikaa
voi vakavasti ajatella...
(Emäntä tulee raastaen Vilmaa käsivarresta.)
VILMA. Voi, emäntä, päästäkää! Te puristatte minun käteni poikki.
EMÄNTÄ. Suu kiinni, lutka!
HEIKKI. Tuollaiset sanat ovat vallan tarpeettomia, äiti.
EMÄNTÄ. Lutka kuin lutka!
VILMA. Antakaa minun mennä!
EMÄNTÄ. Luuletkos minun itseäsi täällä pidättävän! Tuoss' on sun
kaappisi ja tuossa on ovi. Mene! Äläkä koskaan tule minun silmieni
eteen... Mitä sinä epäröit! Kokoa tavarasi heti paikalla ja lähde!
HEIKKI (pidättäen Vilmaa). Sinä jäät!
VILMA. Anna minun mennä.
HEIKKI. Sinä jäät!
EMÄNTÄ. Mitä? Rupeatko sinä vastustamaan minun käskyjäni?
HEIKKI. Äiti, minä olen teitä aina totellut, mutta nyt minä en voi.
EMÄNTÄ. Sinä tahdot pakottaa äitisi ja isäsi elämään saman katon alla
-- jalkavaimosi kanssa.
ISÄNTÄ. Nääs, ei se ollenkaan... tuota... sillä lailla ole.
VILMA. Rakas emäntä... Heikki, anna minun mennä.
EMÄNTÄ. Sukusi kunnian sinä tallaat jalkojesi alle ja hyyssäät porton
penikkaa.
HEIKKI. Minä pyydän, älkää kiinoittako itseänne ja -- minua.
EMÄNTÄ. Tuo sinua kiihoittaa, tuo kiimainen narttu sinua kiihoittaa.
Ulos! Minä en jaksa katsella sinua enää. Maantielle! Sinä maantien
sikiö.
HEIKKI. Älkää, äiti kulta, älkää!
EMÄNTÄ. Mene... mene... portto!
HEIKKI. Jumalauta! Tästä täytyy tulla loppu! -- Jos teitä, äiti ja isä,
ei haluta asua saman katon alla tulevan miniänne kanssa, niin tuossa on
viisi hirttä poikki. Kyllä maailmassa tilaa on.
VILMA. Rakas Heikki, anna minun mieluummin mennä!
ISÄNTÄ. Kukas täällä oikeen käskee?
HEIKKI. Minä täällä käsken, jos niiksi tulee. -- Ette kai ole
unohtaneet, että jo uudesta vuodesta asti on Taneli Korpela muonalla ja
Heikki Korpela isäntänä?
EMÄNTÄ. Sinä olet noiduttu.
HEIKKI. Minä olen mikä minä olen ja Vilman minä otan vaimokseni ja nyt
se asia on selvä. (Vilma ja Heikki menevät.)
ISÄNTÄ. Johan minä sitä sanoin.
EMÄNTÄ. Hän on noiduttu.
ISÄNTÄ. Hän on sinun poikasi.
EMÄNTÄ. Mutta Honkalasta minä en luovu... Nytkö joku piian lutka
vetäisi mustan ristin minun vaivannäköjeni päälle. Ei sinä ilmoisna
ikänä!
ISÄNTÄ. Minkäs sinä Heikille mahdat?
EMÄNTÄ. Heikille? Ei tässä ole Heikistä kysymys.
ISÄNTÄ. Kyllä se Honkala nyt meiltä meni.
EMÄNTÄ. Minä hankin sen takaisin vaikka minun täytyisi noitia tuhota!
Esirippu.