EMÄNTÄ. Mene pakariin ja pyydä, että Vilma puhdistaa sinun takkisi
kahvilla.
JERE (menee oikealle).
ISÄNTÄ. Jos me sentään jättäisimme sen kirjeen lähettämättä.
EMÄNTÄ. Lähettämättä? Mitä sinä höpiset?
ISÄNTÄ. Sitä minä vaan meinaan, ettei se Heikki kumminkaan sinun
tuumiisi suostu.
EMÄNTÄ. Saadaanpa nähdä.
ISÄNTÄ. Et sinä sitä poikaa noin vaan oman mielesi mukaan kääntele.
Kukatiesi hänellä on omia aatoksia.
EMÄNTÄ. Tässä asiassa hänellä ei saa olla niitä.
ISÄNTÄ. Pyh!
EMÄNTÄ. Sano sinä mitä haluat, mutta minä luotan Heikkiin.
ISÄNTÄ. Heikki viis välittää Honkalan tyttärestä.
EMÄNTÄ. Miks'ei välittäisi. Onhan siinä välittämistä.
ISÄNTÄ. No on niin, mutta olethan sinä jo monasti Heikin mielen
huomannut. Ainahan se on pujahtanut ovesta pellolle, ennenkuin sinä
edes kunnolla olet päässyt juttuasi alkamaan.
EMÄNTÄ. No entäs sitten! Pujahtaa minun puhuessani, mutta pujahtaneeko
Honkalan Kertun vierestä.
ISÄNTÄ. Jätä sinä vaan ne hommasi. Ei sitä nykymaailman aikaan vaan
niin ihmisiä naiteta kuin ennen.
EMÄNTÄ. Ei sinun kalloosi näy mitään juuttuvan. Tätä minä olen
saarnannut jo Herra ties kuinka kauan ja sinä vielä vaan puhut noin.
Nytkö minä jättäisin kaikki, kun vihdoinkin olen saanut asian vauhtiin.
Honkalaisten kanssa olen puhunut jutun kypsäksi, Kertun mieltä olen
syrjäteitä kuulostellut. Hän on lapsesta asti pitänyt Heikistä. -- Ja
onhan siinä pojassa pitämistäkin! -- Nytkö minä lopettaisin. Ehei! Jere
vieköön kirjeen Honkalaan.
ISÄNTÄ. Kyllähän se lahja olisi, jos meidän joukko siihen Honkalaan
taas käsiksi pääsisi.
EMÄNTÄ. Ja Heikki sitä osaisi asuakin. Ei se hänen kädestään koskaan
vasaramarkkinoille joutuisi.