Tietenkään ei yksikään persoonallinen kertomus ole täydellinen, ellei
päähenkilöä seurata loppuun asti. Mutta tämä ei ole mikään tarina
parannetusta juoposta. Minä en ole koskaan ollut juoppo, enkä minä
ole parantunutkaan.
Joku aika sitten jouduin tekemään purjealuksella sadan neljänkymmenen
kahdeksan päivän pituisen matkan kiertäen Kap Hornin kautta. En
ottanut mukaan alkoholia yksityistarpeekseni, ja vaikka olisin
jok'ikinen päivä voinut saada ryypyn kapteenilta, en maistanut
pisaraakaan. En maistanut pisaraakaan, koska en välittänyt
väkijuomista. Ei kukaan aluksella juonut. Siellä ei vallinnut
juomiselle otollinen ilmasto, eikä minun elimistössäni ollut mitään
orgaanista alkoholin tarvetta. Kemiallinen kokoomukseni ei vaatinut
alkoholia.
Ja niin heräsi mielessäni problemi, selvä ja yksinkertainen problemi:
_Tämä on niin helppoa; miksi et jatkaisi, kun saavut takaisin
maihin?_ Pohdin tätä kysymystä huolellisesti. Pohdin sitä viiden
kuukauden ajan olematta missään tekemisissä alkoholin kanssa.
Ja menneen kokemuksen perustalla minä saatoin tehdä erinäisiä
johtopäätöksiä.
Ensinnäkin olen vakuutettu siitä, ettei yksikään ihminen kymmenestä
tai edes sadasta tuhannesta ole todellinen, kemiallinen juoppohullu.
Minun käsitykseni mukaan juominen on itse asiassa yksinomaan hengen
tottumusta. Se on toisenlaista kuin tupakka, kokaini, morfiini tai
monet muut huumausaineet. Alkoholihimo on aivan erikoisesti alkuaan
sielullinen. Se vaatii henkistä tottumusta ja versoo sosialisessa
maaperässä. Ei yksikään juomari miljoonasta ala ryypiskellä
yksikseen. Kaikki juomarit alkavat seurassa ja tähän juomiseen
liittyy tuhansia seuraelämän nostatuksia, jommoisia olen tämän
kertomuksen alkupuolella kuvannut omasta kokemuksestani. Nämä ovat
niitä aineksia, joista juomistapa on suureksi osaksi muodostunut.
Alkoholilla itsellään on varsin vähäinen osa, kun sitä vertaa sen
sosiaalisen ilmapiirin merkitykseen, missä sitä nautitaan. Harvoin
syntyy näinä päivinä ihmisolentoa, joka, perehtymättä pitkälti
juomisen sosiaaliseen puoleen, tuntee elimistössään vastustamatonta
kemiallista pakotusta alkoholin puoleen. Mahdollisesti sellaisia
harvinaisia yksilöitä syntyy, mutta itse en ole koskaan kohdannut
ainoatakaan.
Tällä pitkällä, viisi kuukautta kestävällä matkalla havaitsin, että
kaikkien ruumiillisten tarpeitteni ohella ei ilmennyt vähäisintä
hituistakaan ruumiillisesta alkoholin tarpeesta. Mutta sen huomasin,
että tarpeeni oli henkistä ja sosiaalista laatua. Alkoholia
ajatellessani ajattelin samalla seuraa. Seuraa ajatellessani mieleeni
johtui alkoholi. Seura ja alkoholi olivat Siamilaisia kaksosia. Ne
ilmenivät aina yhteen kasvaneina.
Kun istun laivatuolissani lukien tai toisten kanssa jutellen,
tarvitsi vain mainita jokin tuntemani paikka, niin heti heräsi
mielessäni muisto juomisesta ja juomaveikoista. "Venetsia" tuijottaa
minuun kirjan sivulta, ja minä muistan katukäytäville sijoitetut
kahvilapöydät. "Santiagon taistelu", virkkaa joku, ja minä vastaan:
"Niin, minä olen käynyt siellä." Mutta en näe taistelupaikkaa, en
Kettle Hilliä enkä Rauhan puuta. Minulla on silmieni edessä Cafe
Venus Santiagon torin varrella, missä eräänä yönä juttelin pitkään ja
join syvään erään kuolemaan tuomitun keuhkotautisen kanssa.
Lontoon East End, minä luen jostain tai joku lausuu; ja ensimäisenä
välähtää silmieni editse valoisten kapakkain näky ja korvissani
kajahtavat tilaukset "kaksi karvasta" ja "kolme skottilaista".
Quartier Latin -- heti olen ylioppilaskapakoissa, ympärilläni
säteileviä kasvoja ja rohkeita henkiä, maistellen viileätä absinttia,
sillä välin kuin meidän äänemme paisuvat ja kohoavat ranskalaiseen
tapaan ratkaistessamme kysymyksiä Jumalasta ja taiteesta ja
kansanvaltaisuudesta ja kaikki muut yksinkertaiset olemassaolon
problemit.
Joutuessamme myrskyn kynsiin La Plata virran suulla me pohdimme,
jos olemme kärsineet pahoja vaurioita, pitäisikö purjehtia Buenos
Ayresiin, "Amerikan Pariisiin", ja eteeni ilmestyy näkyjä kirkkaasti
valaistuista kokouspaikoista, kohotetuista laseista, kuulen laulua
ja hurraahuutoja ja hilpeiden äänten humua. Kun olemme päässeet
Tyvenen valtameren luoteisreitille, me koetamme taivuttaa kuolevaa
kapteeniamme pyrkimään Honoluluun, ja puhuessani minä näen itseni
jälleen juomassa _cocktaileja_ viileillä _lanailla_ ja whiskyä
Waikikin luona, missä hyrskyt vyöryvät rantaan. Joku puhuu siitä
tavasta, millä sorsia keitetään San Franciscon ravintoloissa, ja
viipymättä minä siirryn lukemattomien pöytien ääreen valoisaan
ja meluisaan ympäristöön, missä saan katsella vanhoja ystäviä
pitkäkantaisten reininviinilasien kultareunan ylitse.
Minä pohdin problemiani. En haluaisi käydä uudelleen kaikissa näissä
ihanissa paikoissa, ellen voisi tehdä sitä samalla tapaa kuin
edelliselläkin kerralla. _Lasi kädessä!_ Tuossa sanassa on jotain
taikavoimaa. Se merkitsee enemmän, kuin kaikki sanakirjan sanat
voidaan saada merkitsemään. Se on nyt osa sitä ainetta, mistä minä
olen muodostunut. Minä pidän älyn pulppuavasta kisailusta, raikuvasta
naurusta, kaikuvista äänistä, kun miehet lasi kädessä sulkevat
harmaan maailman ulkopuolelle ja kannustavat aivojaan kiihtyvän
valtimon pilalla ja hullutuksilla.
Ei, minä päätin; otan silloin ja tällöin lasillisen. Huolimatta
kaikista kirjoistani, kaikista mietiskelijäin ajatuksista, joille
oma erikoinen luonteensävyni antaa vivahduksensa, minä päätin
kylmästi ja harkitsevasti tehdä edelleenkin, mitä olin harjaantunut
haluamaan. Minä nauttisin väkijuomia -- mutta paljoa taitavammin,
paljoa varovaisemmin kuin konsanaan ennen. En koskaan enää rupeisi
kiertäväksi tulipaloksi. En koskaan enää huutaisi avuksi Valkoista
Logiikkaa. Olin oppinut, miten saattaisin olla kutsumatta sitä.
Valkoinen Logiikka makaa nyt kunniallisesti haudattuna Pitkän
Taudin rinnalla. Niistä ei kumpikaan enää kiusaa minua. Monta
vuotta on kulunut siitä, kuin erosin Pitkästä Taudista; se nukkuu
makeasti. Ja aivan yhtä makeasti nukkuu Valkoinen Logiikka. Ja
kuitenkin kaikitenkin saatan lopuksi sanoa, että toivon esi-isieni
karkoittaneen Tuliliemen ennen minun aikaani. Minä valitan, että
Tuliliemi sai rehennellä kaikkialla siinä yhteiskunnassa, missä minä
synnyin; muutoin en olisi tutustunut häneen, ja hänen tuttavuutensa
muodostui minulle peräti pitkäaikaiseksi.