Viimeisen sairasteluni aikana minä tavallista syvällisemmin jouduin
ajattelemaan uskonnollisia asioita. Eikä se ihme ollutkaan, kun olin jo
niin heikkona.
Samalla vointini mukaan seurasin päivän tapahtumia sanomalehdistä.
Siten muodostui näistä ja uskonnollisista mietteistäni sangen
kummallisia ajatusyhtymiä, joista kenties kehittämällä olisi voinut
saada syntymään jonkunlaista "käytännöllistä kristinoppia",
samansuuntaista kuin amerikkalaisten pappien sanotaan saarnaavan ja
jota joskus meilläkin kuulee.
Asian voin parhaiten valaista esimerkillä.
Sanomalehdissä herätti silloin erityistä huomiotani Lillen ja Erkon
kuuluisa kunnianloukkausjuttu vanhaa Yrjö-Koskista vastaan.
Sanomattomasti ihailin Jonas Castrénin asianajokykyä, kun hän sai
Yrjö-Koskisen tuomituksi _puhdistusvalalle_. Ajatelkaas -- itsensä
Yrjö-Koskisen! "Ei se ole paljasta sinua, se Jonas", tuumailin
itsekseni.
Uskonnollisella alalla taas on minua aina enimmän vaivannut
_syntiinlankeemuksen_ ankara ongelma, joka -- vaikka pääasiassa onkin
aika visaa -- kuitenkin sisältää muutamia hyvin sattuvia piirteitä ja
erinomaisen käytännöllisiä saarna-aineksia.
En osaa tarkemmin selittää, kuinka nämä kaksi asiaa: Jonas Castrén
pakottamassa Yrjö-Koskisen puhdistusvalalle ja syntiinlankeemuksen
historia, sitte oikein kietoutuivatkaan yhteen ajatuksissani. Jonaksen
synnillisyyden takia se ei tapahtunut, siitä olen varma, sillä ei kait
hänellä sen enempää syntejä ole kuin hän kärsivällisyydellä kantaa
jaksaa. Säännölliset pääkaupunkilaisen vanhanpojan perisynnit sekä
suuren asianajajan ja poliitikon tavalliset tekosynnit, ei muuta.
Pikemmin lienee ajatusvärkkeihini vaikuttanut puhujien ja
esitelmänpitäjien yleinen tapa lähteä alkuun maailman luomisesta,
syntiinlankeemuksesta tahi viimeistäänkin vedenpaisumuksesta. Kaiketi
he sen tekevät sitä varten, että kun lähdetään liikkeelle tuollaisista
yleisesti tunnetuista kiintopisteistä, saadaan kuulijakunnan ajatukset
mukaan. Silloin on hyvä toivo olemassa, että ne pysyvätkin mukana,
vaikka sitte vähitellen kohottaisiin kauas ylös siintäviin korkeuksiin.
"Onko Jonas Aatamin lapsi?" Se kysymys minun ensimäiseksi oli
ratkaistava ajatuksissani. Asiaa hetken harkittuani sain vastaukseksi:
"On se, mutta paljon edistynyt esi-isästään."
Tosin ilmeni Aatamissakin heikkoja lakimiehen taipumuksien alkeita, kun
hän koetti lykätä syyn syntiinlankeemuksesta Jumalan itsensä niskoille.
"Vaimo, _jonkas minulle annoit_, antoi minulle", hän selitti. Mutta
tämä, sen aikaiseksi kylläkin terävä väitös, jäi kokonaan huomioon
ottamatta, kun sitä ei tuotu esiin Jonaksen ponnella, varmuudella ja
äänivaroilla. Kaikissa tapauksissa tämä hänen haparoiva yrityksensä
kuitenkin todistaa, että vanha Aatami on asianajajienkin kantaisä.
Monta tuhatta vuotta on kulunut Aatamin ajasta. Kehitys on tehnyt
tehtävänsä kaikilla aloilla.
Olisipas ollut Jonas Aatamin housuissa! (Sanansaivartelijain varalle
huomautan, että Aatamille tosiaan niinä aikoina tehtiin ensimäiset
housut.)
Aatami livisti pakoon, kun kuuli Jumalan äänen paratiisissa. Mutta jos
sieltä vesakosta olisi hänen huutoonsa vastattu "_halloo_!" Jonaksen
äänellä, olisi asia voinut saada ihan toisen käänteen.
Itse pääasiaa -- kielletyn hedelmän ottamista -- sitä Jonas ei suinkaan
olisi noin vaan tunnustanut.
"Minua suuresti hämmästyttää", niin hän olisi vastannut, "kantajan
röyhkeä esiintyminen -- hämmästyttää sitäkin enemmän, kun kantaja
rohkenee tehdä kunnialle käyvän syytöksensä ilman pienimpiäkään
todistuksia. Tuokoon hän esille vierasmiehet julkean väitteensä tueksi,
jos hänellä niitä on. Taikka esittäköön edes todistusvoimaisen
luettelon, joka jonkunlaisella varmuudella selvittäisi sen perin
tärkeän seikan, joka epäilemättä on pidettävä koko asian lähtökohtana:
nimittäin _kuinka monta omenaa_ puheenalaisessa puussa alkuansa on
ollut, ja montako siinä on nyt. Sellaisen selvityksen puuttuessa täytyy
minun leimata julkeaksi valheeksi se kantajan väitös, että yhtään
omenaa ollenkaan on kadonnutkaan. Ja koska tämä väärä syytös ilmeisesti
on tehty vastoin parempaa tietoa, ainoastaan ilkeydestä ja
vahingoittamisen tarkoituksella, vaadin kantajalle ankarinta
edesvastausta tästä törkeästä herjauksesta Rikoslain 27 luvun 1 pykälän
mukaan sekä sitäpaitsi kulunkieni korvaamista vähintään tuhannella
markalla. Saman vaatimuksen teen myös vaimoni puolesta, hänen
laillisena edusmiehenänsä."
Tämmöisen murjovan puolustuksen jälkeen Jumala varmaankin olisi
kiittänyt onneaan, jos edes puhdistusvalalla olisi saanut nahkansa
pelastetuksi. Mutta koska "valalla voidaan vastata vaan ei kantaa", ei
hänelle olisi voitu suoda tätäkään tilaisuutta puhdistamaan puoltansa.
Hänen olisi armotta täytynyt kärsiä seuraukset varomattomasta
ilmiannostaan.
Itse pääasia olisi tietysti toteennäyttämättömänä rauennut. Ihmiset
istuisivat paratiisissa vielä tänäkin päivänä. Heitä eivät mitkään
sapeliniekat olisi saaneet sieltä häädetyksi edes maaomistuksen
nojalla, sillä Jonaksella on "maariita-asioissa taitavia ammattimiehiä"
käytettävänään.
Oli se sentään vahinko, ettei Jonas sinä aikana sattunut paratiisiin!