Omatunto on niitä kappaleita, jotka jo kauan ovat herättäneet minun
erityistä huomiotani. Tuontuostakin olen matkan varrella merkinnyt
muistiin jonkun sitä koskevan havainnon. Näin minulle vähitellen kertyy
aineksia, joista joskus vanhoilla päivilläni, kun minusta tulee
suurfilosoofinen kirjailija, keitän kokoon paksun teoksen, nimellä:
"_Omatunto sivistysvaltioissa_."
Tässä taas teen sitä varten muutamia muistiinpanoja.
Kun tänä vuonna kylmä kevät ja tavaton tulva uhkasivat maatamme
katovuodella, kuulin työväen piireissä -- tosin etupäässä vanhemman
vaimoväen kesken -- selitettävän syyksi sitä, että "Jumala rankasee
kansaa ylpeydestä; työväki on tullut niin vaativaiseksi, tahtoo vain
koreilla ja elää hyvin. Ei se muu ole kuin Herran käsi, joka sitä nyt
kurittaa."
Tuota kuullessani ajattelin, että jopa on noilla akoilla arka omatunto.
Pitkällisellä kasvatuksella on papisto saanut muijaparat sille
kannalle, että jos milloin ei nälkä kurni suolissa tai ryysyt roiku
selässä, niin omatunto ei enää ole rauhallinen. Työväki pelkää olevansa
väärällä tiellä, jos edes jonkun osan vuotta pääsee nälkää näkemättä.
Samassa asemassa kuin mustalainen, joka ei rohjennut ottaa emännältä
kokonaista leipää, peläten ettei se ollut "oikeata antia."
Mutta vedenomistajat kapitalistit -- juolahtiko niiden kenenkään
mieleen ajatella, että tulva mahdollisesti oli _heidän_ syynsä?
Puhumattakaan siitä syntisestä ja kevytmielisestä elämästä, mitä he
viettävät, olisi edes joskus pitänyt heidänkin mieleensä välähtää
ajatus, että juuri heidän tehdasrakennuksensa, sulkunsa ja laitoksensa
koskissa estävät veden luonnollista kulkua. Tavallisena aikana se kyllä
valuu, mutta tulvan ollessa tulee hätä. Jumala, joka on nähnyt, kuinka
tarkoin kapitalistit ovat veden koskissa vallanneet, on näinä vuosina
sitä antanut tulla köyhänkin kansan varalta.
Kuinka taitavasti onkaan osattu käyttää hyväkseen työkansan arkaa
omaatuntoa! Sillehän perustuu koko meidän lainsäädäntömme, koko
yhteiskuntalaitoksemme.
Punastumatta sakottaa tämä lainsäädäntö yksinäisen viinanmyyjän
salokylissä. Mutta suuret viinankeittäjät ja myyjät -- ne istuvat
säätämässä lakeja kaiken pikkukilpailun poistamiseksi tältä alalta.
Tyytyväisenä kohtaloonsa syö moukka sakkonsa ja palaa kotiansa miehenä,
jonka maineessa on vikaa. Suurkeittäjä ja myyjä astuu kansan
arvokkaimpain etunenässä.
Työmies, joka ryöstää leivän nälkäänsä, on varas tai rosvo, ja toiset
työmiehet ovat valmiit vannomaan hänet sellaiseksi. Mutta joka
pankkiosakkeilla keinottelee taskuunsa satatuhatta markkaa vierasta
rahaa, on "toimelias liikemies", sopiva kaupunkinsa edustajaksi
valtiopäiville, säätämään lakeja pienille varkaille ja alotteleville
pettureille.
Ahneensekainen koronkiskuri, joka pikkulainoista kiskoo 10 prosenttia,
on kaikkien kammoama ja saa rangaistuksensa, kun asia tulee
todistetuksi. Mutta 20 prosentin nostaminen liikeyrityksestä on
säälittävän pientä voittoa vielä.
Eräs Helsingin tehtaista jakoi toista miljoonaa markkaa voittoa
osakkailleen yhdeltä vuodelta. Siinä tehtaassa ei ole viittä sataa
työntekijää, mutta jos olisi, niin jokaisen työntekijän ansiosta veivät
osakkaat yli 2,000 markkaa. Työntekijät saavat korkeintaan 1,000
markkaa, siis kolmannen osan ansiostaan. Tämä ei suinkaan ole
rosvousta. Sillä osakkaat ovat kunnioitetuimpia miehiä maassamme, eräät
valtiopäivämiehiä. Eikä niin saa ajatella, että suuret varkaat
istuisivat säätämässä lakeja pienempien kilpailua vastaan! Vai kuinka?
Tampereen suurissa tehtaissa saa työväki vielä vähemmän, ainoastaan
noin 20 prosenttia -- se on viidennen osan -- ansioistansa palkakseen.
Neljä viidesosaa menee tehtaan omistajalle. Ilmankos niistä onkin tehty
jo vapaaherroja ja parooneja!
Sama on asia kaikilla muillakin aloilla. Mikään teko ei ole rikos, kun
se tehdään lainmukaisessa järjestyksessä ja riittävän suuressa
määrässä.
Murha esim. on kyllä yksityistapauksissa rikos, mutta joukolla tehden
sitä käsitetään mitä kunniakkaammaksi teoksi. Suurimmat joukkomurhaajat
saavat rintansa täyteen ristejä "urhoollisuudesta." Vielä kuolemansa
jälkeen heitä ylistetään lauluissa ja historiassa. Myrkytyskin on
luvallista, kunhan myrkyttää kokonaisia kansoja, eikä myrkky ole
paikalla kuolettavaa.
Naisten vietteleminen on myös rangaistava rikos, jos sitä harjoitetaan
vähin erin. Mutta jos keinotellaan joku tuhat tyttöä kerrallaan
sellaiseen tilaan, että heidän täytyy valita joko nälkäkuolema taikka
kunniansa kauppaaminen, niin siitä ei koira perään hauku. Joku
pahantuulen lapsi eli n.s. pessimisti pui nyrkkiä housujensa taskussa
näille oloille, joissa toisten ihmisten kunnia ja elämänonni on toisten
ostettavissa -- juuri noilta onnettomilta ryöstetyillä rahoilla.
Eikä kenenkään "omatunto" suutaan aukase!
Aivan samoin kuin nykyiset olot suosivat suurteollisuutta
pienteollisuuden kustannuksella, aivan yhtä luonnolliseksi katsotaan,
että kaikki lait ja laitokset turvaavat suurrikollisuutta
pikkurikoksellisuuden kilpailua vastaan.