Oi, jos olisin koulupoika, pitkäsäärinen, kapeakaulainen, isän ilo,
äidin ylpeys, opettajain silmäterä! Tahi jospa olisin edes
huonopäinenkään koulupoika, josta kuitenkin vielä on vähän toivoa!
Niin huolettomia päiviä et koskaan vietä kuin koulupoikana ollessasi.
Tulet nimismieheksi, ryöstät köyhältä ainoan lehmän -- tulet papiksi,
joudut seurakunnan kanssa rettelöihin pappilan rakennuksista -- käännyt
sotilasuralle, sorrut vekseleihin ja onnettomiin naimisiin -- tulet
tuomariksi, päätät asiat vasten lakia taikka sitte vasten vakaumustasi
-- kohoat kuvernööriksi, saat harmia kelvottomista virkamiehistäsi ja
nälänhätäisistä kunnista -- nouset senaattoriksi, loukkaat omaatuntoasi
taikka menetät virkasi. Niin on tie ohdakkeinen palvella valtiota
semmoisessakin maassa, jota sentään sanotaan virkamiesten luvatuksi
maaksi. Kaipauksella muistelet iloisia kouluaikojasi. Koulupoikana et
näistä huolista tiedä. Viet kotiisi puhtaan paperin, jossa käytös on
10, ahkeruus ei kuin hiukan vähempi ja eri aineitten joukossa vilahtaa
joku kymmenikkö tai yhdeksikkö, jos ei muussa niin voimistelussa.
Kotonasi silloin on juhlahetki. Isäsi ottaa auki sen laatikon,
jossa hänellä ovat säilössä kaikkein tärkeimmät asiakirjat:
virkavahvistuskirjansa, julkasemattomat runokokeet rakkausvuosilta,
palovakuutuspaperit ja yksityiset kirjeet suosiollisilta esimiehiltä.
Sen hän ottaa auki ja etsii sieltä oman todistuksensa vastaavalta
asteelta, vertailee ja koettaa saada selville, mitä lahjoja olet
perinyt häneltä, mitä saanut äidiltäsi. Ja hän on äärettömän onnellinen
nähdessään, ettei hänen antamansa leiviskä ole sinussa kevennyt, vaan
että äidin mukana vielä on tullut uusia lahjoja sukuun. Kesken
kiireintä kevätsiivousta istahtaa äitikin tutkimaan todistusta, vaikka
hänen muut lukemisensa viime vuosina ovat supistuneet postillaan ja yhä
uudistuviin keittokirjoihin. Hänessäkin herää hämärä muisto, että hän
joskus maailmassa on kuullut semmoisen nimen kuin "geometria" -- niin,
ja "algebraa" -- eikös se vain ollut algebraa, jota he niin hartaasti
kärttivät maisterin opettamaan viimeisellä luokalla, vaikka siitä ei
sitte tullut mitään?
Mutta jos isä huomaa sinun jossain määrässä jääneen osattomaksi suvun
henkisestä etevyydestä, näkee hän siinä selvän viittauksen, että luonto
onkin aikonut poikaa toiselle uralle, käytännöllisille aloille,
niinkuin postivirkoihin, metsähallintoon, apteekkiin, rautateille,
kauppaan, maanviljelykseen j.n.e. Ja jos käytöksessä tai ahkeruudessa
on huono numero, ei äiti voi kyllin surkutella opettajain
puolueellisuutta ja vähäpätöisyyttä; he ovat jostain pikkuasiasta
suuttuneet isään tahi heidän rouvansa kadehtivat äidin viimeistä
leninkiä -- siinä kaikki. "Mutta sinullahan ei toki voi olla mitään
huonoja tapoja, ei vaikka. On sinua toki sen verran osattu kasvattaa."
Ellei kateus olisi liian alhainen tunne minunlaiselleni miehelle, niin
melkeinpä katsoisin kateudella teitä punaposkisia, virkeäsilmäisiä
koulupoikia, jotka saatte koko kesän olla omissa valloissanne ja
nuoruuden mielellä nauttia luonnon nuoruudesta. Mutta enhän voi teitä
kadehtia. Eihän se ole teidän syynne, ettei minulle elämä enää maistu
samalta kuin teidän ijällänne. Silloin kun salaa luihautin savun
opettajain heittämästä paperossin pätkästä, niin olipa se toisen
makuinen kuin mitä nyt saan hyvästäkään sikarista; 25 pennin
omistaminen tuotti silloin runsaamman riemun kuin nykyisellä ajalla
sadat markat; toisin kuin nyt hypähti silloin rinnassa sydän, jos
vilahduksenkaan näki tuosta lyhytpalmikkoisesta ihanteesta -- toisin
hypähti kuin nyt, tiedustellessa itsekunkin niiden myötäjäisiä, jotka
voisivat tulla kysymykseen; ja ne pienet kepposet, mitä koulussa
tehtiin, ne tuottivat paljoa puhtaamman nautinnon kuin nyt hyvätkään
luikerrukset raha-asioissa tai parhaiten onnistuneet vaalikeinottelut.
Nauttikaa vain nuoruudestanne, koululaiset, niin kauan kuin huolet ja
murheet eivät ole päässeet häiritsemään mielenne rauhaa. Kerran tulee
sekin päivä, jona sanotte, että kouluaika se kumminkin oli elämänne
iloisin aika. Huono numero on kyllä ikävä näyttää vanhemmille, mutta
vielä ikävämpi on näyttää vekseliä pankkiherroille; "ehdot" ovat kyllä
tukalat kesäkumppanit maalla ja vaikealta tuntuu niitä lähteä syksyllä
suorittamaan, mutta vielä vaikeampi on puuhata "akordia" saamamiestensä
kanssa.