Oli kulunut kolme päivää. Minna oli vainiolla asettelemassa pesutuvasta
tuotuja märkiä vaatteita pylväitten väliin nuorille kuivamaan. Pauli
nähdessään Minnan olevan siellä yksin, meni luokse ja sanoi loistavin
kasvoin: "Eipähän ne sinun ehtosi olleet munan solmulle vetämistä, eikä
hiuksen halkaisemista. Nyt meillä on kirja."
Hän otti povestaan kirjan, meni vaatteitten taakse, jottei näkyisi
talon akkunoihin ja sanoi: "Katsoppas sinäkin tätä kirjaa." Minna
kuivasi kätensä esiliinaansa, otti paperin käsiinsä ja kuuma punastus
kasvoissaan rupesi lukemaan. Mutta kun hän oli lukenut kirjan loppuun,
ilmestyi kasvoihin tyytyväinen hymy ja hän sanoi: "Hyvä kirja... Kaikki
tuo Pajunevan ja Pehkosennevan ja Pehkosenpuron niitty meille ja kolme
sataa hehtaaria metsämaata! Lummelahden uusi talo vaimoineen, irtainta
viisi aikuista lehmää, kaksi hiehoa, kahdeksan lammasta, laukkiruuna
hevonen talvi- ja kesä-ajokaluineen ja viisikymmentä hehtoa viljaa...
kyllä kai tuota näkyy alkuun pääsevän, kun sitten Jumala suonee
myötäkäymistä jatkamaan... — Hyvä on kirja."
Pauli otti kirjan ja sitä taittaessaan kokoon ja työntäessään poveensa
sanoi:
— Johan minä olen sanonut, ettei isä ole mikään kitupiikki eikä sanansa
syöjä... Mutta milloin sitä lähdetään papin pakinoille?
Pauli katsoi kiinteästi Minnan silmiin nähdäkseen, mikä vaikutus näillä
sanoilla olisi. Mutta Minnan kasvoissa ei ilme Paulin kysymyksestä
muuttunut. Hän sanoi vain vakavasti:
"Se jää nyt sinun valtaasi. Olen valmis lähtemään milloin vain haluat."
— Tapahtukoon se sitten ensi pyhänä.
— Milloin vaan... Mutta minä lähden sinne talollemme puhdistamaan
kartanon seutua rakennusjätteistä, kun vaan saan nämä vaatteet
kuivamaan. Etkö sinäkin lähde sinne?
— Minä en pääse. Isä käski meidän poikien mennä kyntämään. Mutta mene
sinä, kun pääset, sanoi Pauli ja pyörähti lähtemään, sillä kartanosta
kuului ääniä. Toiset kyntömiehet olivat jo menossa.
Minna rupesi nyt kiireesti levittämään vaatteita nuorille, missä lievä
toukokuun tuuli niitä hulmutteli ja kohta olivatkin kymmenet nuorat
täynnä vaatteita ja Minna matkalla uudelle talolleen päin.
Seuraavana lauantaina oli aurinko jo kallistumassa iltaan kun Minna
ja Pauli saapuivat pastori Pilvensalolle saadakseen kuulutuskirjan
huomiseksi kirkkoon. Minna ei Timolassa ollessaan ollut pitänyt rouva
Hinderlingin antamaa kesäpukua ollenkaan, mutta nyt hänellä oli se taas
yllään, kun hän meni rouva Pilvensaloa tervehtimään. Kahdenkymmenen
neljän vuoden vanhan Minnan iloiset kasvot uhkuivat nuoruuden
kukkeutta, joka yhdessä puvun kanssa loi häneen aivan harvinaisen
viehätyksen.
Nähdessään Minnan rouva Pilvensalokin kiirehti tervehtimään ja kädestä
taluttaessaan saliinsa sanoi: "Olen oikein iloinen kun sain sinut
vieraakseni. En ole sitten Timolan mummovainaan hautajaisten sinua
nähnytkään."
Sitten rouva vei Minnan keinutuoliinsa. Istuutui itse rinnalle ja alkoi
kysellä hänen jaksamisestaan ja aikeistaan.
Minna tuli vakavan näköiseksi ja sanoi: "Tänä päivänä juuri
ratkeaa kysymys mitä teen. Jätän ikuisen hyvästini avaralle
maailmalle. Olen täällä Timolan Pauli-nimisen pojan kanssa ottamassa
avioliittokuulutusta."
— Niinkö! huudahti rouva tarttuen kaksin käsin Minnan käteen. — Jumala
suokoon runsaan siunauksensa. Onko sulhasesi täällä?
— Luulen hänen olevan pastorin luona kansliassa.
Rouva hulmahti sinne ja palasi samassa pastorin ja Paulin kanssa.
Pastorikin kasvot iloisina tervehti Minnaa ja sanoi: "Olen erittäin
iloinen kuullessani sinun onnesi ohjat. Ei mikään ole mieluisempaa
kuulla, kuin että olet menemässä avioliittoon tämän Timolan nuorukaisen
kanssa."
Rouva pani nyt Paulin istumaan vastapäätä Minnaa ja pastorikin otti
itselleen tuolin ja rupesi kyselemään Timolan talon oloista. Hän sai
kuulla, että Minnalla ja Paulilla on oma uusi talo, mihin siirrytään
heti kun heidät on vihitty ja että Hanneksella, Paulin veljellä, on
kihloissa Valkolan Henriikka. Hekin luultavasti tulevat lähiaikoina
kuulutusta ottamaan.
— Vai niin, vai niin, sanoi pastori ja näkyi vähän miettivän,
mitä sanoisi. Olihan vähän omituista, että toisella veljellä oli
miljoonatalon tyttö kihloissa ja toisella köyhä orpo.
Samanlainen ajatus syntyi rouvankin mielessä, mutta kun ei sitä asiaa
voinut kosketella, kääntyi hän Minnaan päin ja sanoi: "Mutta jopa
sinulla on pulska sulhanen, vaikka eipä tuota ole itsessäsikään vikaa."
— Kala kansaistaan, verkko silmäistään. — Enhän minä nyt aivan
tuhkimukseen olisi mieltäni vaihtanut, virkkoi Minna veikeästi.
— Mutta minun täytyy saada nähdä se teidän uusi talonne. Uuno, sinun
pitää vihkiä nämä siellä. Silloin tulee talokin vihityksi.
— Sitä ajattelen itsekin, että kun kolmannen kerran on kirkossa
julistettu, niin tulemme sinne aivan omilla silmillämme näkemään teidän
kotinne, sanoi pastori päättävästi.
— Sen me teemme. Mikäs kumma sinne on tullessa, kun pääsee maantietä,
ihasteli rouva.
— Se meille onkin suuri ilo, kun te olette ensimmäiset vieraat uudessa
talossamme.
Sitten Minna kääntyi pastoriin päin ja sanoi: "Haluaisiko pastori nähdä
meidän talon kirjoja. Paulilla lienee mukana."
— Hyvin mielelläni.
Pauli kaivoi povestaan, paperin ja ojensi pastorille. Pastori luki
sen ääneen, että rouvakin kuulisi. Luettuaan pastori näpisti huulensa
tiukkaan yhteen ja salaperäisin kasvoin hieman kallisteli päätään.
Tuokion perästä hän sanoi: — Näyttää siltä, kuin ukko olisi tätä
kirjaa tehdessään ajatellut semmoista, mitä ei vielä ole kenellekään
sanonut. Niin minä luulisin, että viisaasti olette tehneet, kun
olette hankkineet itsellenne tällaisen omistuskirjan. Ajattelin äsken
kuullessani miljoonatalon tytön olevan tulossa miniäksi taloon, että
voi siitä selkkauksiakin vielä syntyä. Eiköhän ukko tätä kirjaa
tehdessään liene ajatellut, että hän voi, jos hyväksi näkee, kerran
siirtyä luoksenne sinne uuteen taloon.
— Olkoon hän tervetullut, sanoi Minna.
— Tervetuloa vaan mitä pikemmin, sillä jos hän tulee, ei hän tule
tyhjin käsin, sanoi Paulikin iloisesti hymyillen.
Sitten pastori ojensi paperin Paulille ja sanoi vakavasti: — Olkoon se
puoli asiasta miten olkoon, siitä vaan saatte olla iloiset, että teillä
on talon yhdeksäntenä perillisenä tämmöinen omistuskirja.
Palvelija ilmestyi ovelle ja rouvan silmiin katsoen ilmoitti
päivällisen olevan pöydässä.
Rouva pyysi nyt vieraansakin päivälliselle. Päivällispöydässä yhä
jatkettiin keskustelua mahdollisuuksista, joita voi sattua ennenkuin
kaikilla perikunnan jäsenillä on osansa käsissään, ja siitä, miten
kaikkien kohtaloitten kaitsija on Minnalle hyvän osan antanut.
Aterialta päästyä rouva meni suoraa päätä ison palmun luo ja sanoi
Minnaan kääntyen:
— Kun sinulla on uusi talo ja muutenkin vasta panet kotia pystyyn,
niin minä annan sinulle morsiuslahjaksi tämän kaikkein komeimman ja
suurimman palmun ja tuon suurimman Arabiankuusen... Ja ehkäpä keksin
vielä muutakin sopivaa.
Minnan sydän lämpeni, hän tarttui molemmin käsin rouvan käteen ja sanoi:
— Sanoilla en voi kylliksi kiittää teitä lahjoistanne. Mitään
suuriarvoisempaa lahjaa ette olisi voinut antaa. Nämä ovat jokapäivä
edessäni, ja milloin näihin silmäni sattunevatkin, muistan teitä
ja teidän hyvyyttänne. Ja sen takaan, että hoitoa näiltä ei tule
puuttumaan.
Hövelinin Benjami oli tullut kansliaan pastorin luo ja pastori oli
kehoittanut Benjamia menemään toivottamaan Minnalle onnea. Benjami
kiiruhtikin saliin ja sanoi iloisesti: "Päivää, Minna". Hänen pitkä
kätensä oli jo kaukaa Minnaa kohti. — "Toivotan onnea, kun pastorilta
kuulin, että olet kihloissa". — Mutta Minna käänsi hänelle selkänsä
eikä virkkanut mitään.
Benjami kääntyi nolona takaisin kansliaan mutisten jotain mennessään.
Benjamin mentyä rouva kehoitti Minnaa ja Paulia istumaan ja naurahti:
— Siitäpä näppärästi päästiin.
— Niin päästiin. Moinen lurjus vielä muka onnea toivottamaan! virkkoi
Minna tyynesti, mutta mielessään hän tunsi, että äskeinen iloisuus oli
poissa.
Rouva alkoi taas puhua huonekasveista, miten ne parhaiten saataisiin
nuorten uuteen kotiin. Pauli sanoi aikovansa tehdä kiskotuista päreistä
niin korkeat kopat, että kasvit sopivat niihin pystyyn, ja köyttää ne
sitten kärryjen lava-aisoille pystyyn; siten ne eivät pääse kaatumaan
ja sillä lailla ne menevät. Rouva myönsi Paulin keksinnön hyväksi ja
kehoitti noutamaan Aasvit hyvissä ajoin, joka tapauksessa ennen häitä.
Minnan mielestä häipyi vähitellen Benjamin tuoma varjo, ja kielikin
taipui taas puhelemaan kaikenlaisista asioista, joista hän tunsi rouvan
haluavan kuulla ja puhella.
* * * * *
Kolme viikkoa kului ja tänä aikana Minnan ja Paulin uusi talo
laitettiin kaikin puolin sekä sisältä että ulkoa asuttavaksi. Pauli oli
käynyt hevosella hakemassa lahjaksi saadut kasvit. Rouva Pilvensalo oli
antanut paljon kasveja palmun ja Arabiankuusen lisäksi. Ne oli Minna
laittanut saliinsa hyvään järjestykseen. Muistoksi äidin kuolinhetkestä
hän laitatti puusepällä kaunispuitteisen umpinaisen taulun, jonka
sisälle pantiin Minnalle rakas aapisen lehti. Tämän taulun Minna asetti
salin peräseinälle. Se näkyi nyt lattialla seisovan Arabian kuusen ja
palmun välistä.
Pastori Pilvensalo oli lähettänyt Minnalle ja Paulille sanan, että hän
ensi pyhänä jättää kirkon yksinään rovastille ja hänen apulaiselleen ja
tulee Lummelahden uuteen taloon vihkimään Minnan ja Paulin.
Tämän sunnuntain edellisenä päivänä oli uuteen taloon kuljetettu
kaikkea, mitä uudet asukkaat tulivat tarvitsemaan. Ruokatarpeita
oli kuljetettu runsaasti siltäkin varalta, että voidaan tarjota
hääpäivälliset koko Timolan väelle.
Pastori oli rouvineen lähtenyt niin aikaisin sunnuntaiaamuna, että oli
Timolassa jo puolenpäivän aikaan. Mutta Timolaan täytyi jättää vaunut
ja hevonen ja lähteä jalkasin Lummelahdelle, joten puolenpäivän aika
oli jo kaukana pastorin ja rouvan tullessa Lummelahdelle. Pastori ei
ollut aikonut viipyä yötä vaan päättänyt palata vaikkapa läpiöiseen
takaisin. Siksi hän hetkisen istuttuaan, ihailtuaan taloa ja juotuaan
kupin kahvia alkoi kiirehtiä vihkimistä.
Vihkimäpaikka laitettiin saliin Pilvensalon rouvalta saatujen suurten
kasvien väliin. Seinällä riippuva kultapuitteinen taulu näkyi
vihittävän parin päiden yli.
Hääjoukossa oli Valkolan Henriikkakin. Hän pysyi kuitenkin
umpimielisenä. Hän näytti olevan selvillä siitä, että Hanneksesta ja
hänestä ei laittamallakaan saada niin komeaa paria kuin Minna ja Pauli
nyt ovat, eikä ympäristöäkään saada näin juhlalliseksi ja kauniiksi.
Vihkimästä päästyään piti pastori pienen raamatunselityksen talon
vihkimiseksi. Hartaushetken hän lopetti syvämielisellä rukouksella,
joka liikutti kovimmatkin kuulijat.
Päivällisen jälkeen alkoi aurinko painua iltaan. Pastori kiirehti
kotimatkalle ja hänen mukanaan lähti Timolan väkikin. Minna ja Pauli
menivät saattamaan pastoria ja hänen rouvaansa, mutta puolimatkassa
Timolan ja Lummelahden välillä he sanoivat hyvästit.
Palattuaan saattamasta Minna ja Pauli istuivat rinnatusten salin pöydän
taakse. Minnan kädet menivät vaistomaisesti ristiin ja hän sanoi: "Isä,
äiti ja koti ovat kalliita nimiä. Jumalalle kiitos, että kuitenkin
viimeinen niistä on käsissämme."
Aurinko laskeutui Teerijärven metsän suojaan. Rannan puut kuvastuivat
tyyneen järven kalvoon. Mailleen painuvan auringon kultainen hohde
täytti koko luonnon, täytti hohtoseinäiset huoneet ja kultasi seinällä
riippuvan taulun, näkyvän muiston orvon kyynelistä.