noin 200 virstaa lähelle Tobolsk'in kaupunkia, josta eteenpäin rahvas on
pelkkää venäläistä ja muutamin paikoin tatarilaistakin. Venäläisiä
löytyy kuitenkin ylempänäkin pohjan puolella pitkin näitä jokia aina
Beresov'aan asti ja vielä pohjempanakin niinkuin edellä olemme nähneet.
Maan-viljelys loppuu kokonansa noin kolme sataa virstaa pohjempana
Tobolsk'ista, jonka-tähden Obilaisten ja pohjaisten Irtyschiläistenkin
koko oleminen on niissä kahdessa: metsässä ja joessa. Metsästäminen ja
pyydettävät otukset ovat täällä yhden-laiset kuin Voguuleilla, joiden
metsästämisestä olen edellisessä kirjassani kertonut. Luotettavampi ja
rikkaampi kuin metsän anto on saalis joesta. Ob on varmaan
kala-rikkaimmia jokia maa-ilmassa. Jäiden lähdettyä nousee siihen
Jää-merestä lukematoin paljous kaiken-laista kallista kalaa, niinkuin:
sampi, sterletti, muksuni, nielina j.n.e. Syyksi tähän Ob'in suureen
kala-rikkauteen sanoo luonnon-tutkija Pallas sen pehmeätä ja mutaista
pohjaa kuin myös hiljaista juoksua, jotka seikat toiselta puolen taas
vaikuttavat sen että Ob'issa ei löydy lohta ja sonkaa, jotka kalat
tiettävästi löytyvät Jää-meressä ja siitä nousevat Venäjän muihin
jokihin niinkuin Petschoraan, Viena-jokeen j.n.e., vaan jotka rakastavat
kivikkoa pohjaa ja virtaista veden juoksua. Kalaa pyydetään
kaiken-laisilla pyydyksillä pienimmästä merrasta alkaen aina mahdottoman
suuriin nuottiin asti, mutta kalastus ei tulva-veden aikana tapahdu
itsessä suuressa Ob'issa, vaan syrjä-joissa, joen lahdelmissa ja muissa
matalammissa paikoissa, joihin kala ajaksen kutemaan. Kala-veden ainoat
isännät ovat Ostjakit, siksi tunnustetut lailtakin, vaan köyhyys on
estänyt heidät hankkimasta kunnollisia pyydyksiä, jonka-tähden se jo
vanhastaan on ollut tapana, että he enimmäksi osaksi ovat antaneet
kalastus-paikkansa vuokraan Venäläisille. Vaan kuin vuokraajat
tavallisesti kiehtovat nämä kauppa-veljensä loppumattomiin velkoihin ja
kovin polkemalla suorittavat heille vuokran, niin on hallitus ottanut
Ostjakkein kala-veden vuokralle antamisen huoleksensa, siten että
kalastus-oikeus myödään huuto-kaupalla enimmän tarjoavalle, jonka tulee
arenti-rahaa maksaa piirikunnan rahastoon, kusta Ostjakit sen sitten
itsellensä perivät. Vaikka näissä huuto-kaupoissa virka-miehet eivät
laimin-lyö omaakaan etuansa, on tästä asian menetyksestä kumminkin ollut
suuri etu Ostjakeille. Vuokrat ovat viime vuosina nousseet monin kerroin
entiseen nähden ja moni köyhtynyt Ostjakkilais-kylä on näin päässyt taas
vaurastumaan. Mainitut vuokraajat ovat enimmin kauppa-miehiä
Tobolsk'issa. Jokien auettua keväällä lähtevät he liikkeelle suurilla
aluksilla, joissa on laivuetta noin 50 ja 100:kin miestä ja jotka ovat
lastatut koko kesän tarpeilla ja ilman sittä vielä jauholla, suolalla ja
muulla tavaralla Ostjakeille myödä. Tämmöisiä aluksia tulee ala-Ob'ille
ja Ob'in lahden rannoille joka vuosi useampia kymmeniä, ja kuin ne ovat
raketut vaan yhdeksi matkaksi, samoin kuin Volgalla elo-parkat, niin
jäävät ne niinkuin nämäkin siihen paikkaan, jossa matka päättyy ja
käytetään siellä rakennus-tarpeihin eli poltto-puuksi. Kukin kalastaa
tietyllä paikallansa koko kesän, kuivaa, savustaa eli suolaa kalan
paikalla, ja syys-kuussa palaavat kalastajat pienemmillä aluksilla taas
koto-paikkoihinsa. Mennä vuonna syntyi, kalastamista varten
Irtysch'illa, Ob'illa ja Ob'in lahdella, Tobolsk'issa yhdyskunta, jonka
pää-summa on pari miljonaa hopea-ruplaa, ja joka, liikkuen omilla
höyry-laivoillansa ja pitäen tavara-paikkoja useammassa kohden näillä
vesillä, tulisi täällä valtaamaan sekä kalastuksen ja kalan oston että
metsän-nahkojenkin kaupan ja hävittämään kaiken yksinäisen liikunnon
näillä tavaroilla. Asian-tuntijat epäilevät tämmöisen yhdyskunnan
onnistumista, vaan varma on, että se tulee saattamaan paljon rahaa,
liikettä ja herätystä näissä köyhissä ja pimeissä tienoissa.
Höyry-alusten kulku-keino ei kuitenkaan ole enää näilläkään vesillä
tuntematoin, sillä Tjumen'in kaupungissa Tura-joen varrella löytyy
yhdyskunta, jolla kaksi höyry-laivaa joka kesä tekee matkoja mainitusta
kaupungista Tomsk'iin Turaa, Tobol'ia, Irtysch'ia ja Ob-jokea myöten, ja
joka kuuluu tavaran kulettamisesta näiden paikkojen välillä saavan
sangen hyvän hyödyn.
Kaksi sataa viis-kymmentä virstaa vaikeasti matkattuani tulin kolmantena
päivänä _Kondinsk'in_ monasteriin. Se seisoo korkealla mäen törmällä
Ob'in oikealla puolella; se on perustettu kuudennentoista vuosi-sadan
loppupuolella ja nyt viimeksi uudesta rakettu nykyisen arhimandrit'in
isä Arsenijn huolen-pidosta. Tarkoitus tällä monasterilla on ollut
Ostjakkein ja Samojeedein kääntäminen kristin uskoon, jota tarkoitustaan
sen asujat ovat myös voimiansa myöten täyttäneet saarnaamalla,
kastamalla ja opettamalla. Monasterilla on tulonsa hyvästä
kalastus-paikasta, joka sille jo perustettaessa annettiin, ja joku vähä
myös uskovaisten hurskaista lahjoista. Sen nykyiset asujat, mainittu
arhimandrit ja kaksi pappis-munkkia kutsutaan lähetys-saarnaajiksi, vaan
tämän velvollisuutensa täyttävät he nyt enimmiten vaan siten, että
monasterissa koulitsevat joukon Ostjakilais- ja Samojeediläisiä lapsia.
Huvittava on katsoa, kuinka nämä soisen ja raan Pohjolan lapset istuvat
luokissa, oppivat kirjoittamaan ja lukemaan ja totutetaan sivistyneen
elämän tavoille. Kiitetäänkin heitä niin käytöksensä kuin oppinsakin
puolesta sangen ilahuttaviksi oppilaisiksi, ja olletikin kuuluvat
Samojeedit olevan hyvä-oppisia, niinkuin he ulko-puoleltakin ovat
vilkkaamman ja pulskemman näköisiä kuin Ostjakit. Ollessani tässä
monasterissa vuoro-kauden sain sen isännältä lahjoituksen, jonka pidän
suuremmassa arvossa kuin matkalleni antamansa siunauksen, nim.
venäläis-ostjakilaisen sana-kirjan (käsi-kirjoituksessa), joka kuitenkin
minulle maksoi yhden-laisen lunastuksen kuin Muinais-tutkijalle W.
Scott'in saman-nimisessä romaanissa eräs harvinainen ja kallis-arvoinen
kirja, jonka hän voi omistajalta saada ainoastaan sillä ehdolla, että
tyhjensi tämän kanssa kolme-kymmentä putellia olutta.
Kondinsk'ista lähdettyäni sujui matkan-teko helpommasti kuin siihen
asti, johon suurin syy oli se, että täällä venäläisiä kyliä on
tiheämmässä, liike teillä siis oli suurempi ja yö-siatkin paremmat kuin
ennen. Puoli-kolmatta sataa virstaa kulettuani tulin Samarov'an kylään,
joka seisoo Ob'in ja Irtysch'in yhdistyksessä ja on hyvin rakettu ja
kaunis kylä noin parilla sadalla talolla. Tässä yhtyi minun
matkustukseni Castrén'in tutkinto-matkan kanssa, joka laski etelästä
päin Irtysch'ia myöten tähän asti ja tästä sitten kääntyi Ob'ille
vasta-virtaan nousemaan Gurgut'iin ja etemmäksi. Samarov'asta luetaan
Tobolsk'iin 560 virstaa, joka matka on kaikki Irtysch'ia myöten;
talvella mahtaa virsta-määrä olla vähän vähempi, sillä Irtysch on hyvin
polvekas joki, jonka-tähden talvi-tie useasti kulkeekin oikasemaila
maisin. Täällä oli minulla tilaisuus eräässä posti-paikassa nähdä
Ostjakkein tanssia ja kuulla heidän soittoansa ja lauluansa. Tuvan
seinällä posti-talossa riippui nim. soitto-kalu, josta olin kuullut
puhuttavan, vaan jota tätä ennen en ollut sattunut näkemään. Se on tehty
paksusta ja väärästä lepän juuresta ja muotoansa kuin vedessä istuva
hanhi, joksi sitä Venäläiset tämän tähden kutsuvatkin. Tämän hanhen
kupu, vastaava meidän kanteleen koppaa, on onsi niinkuin sekin, mutta
kielet ovat asetetut juoksemaan hanhen niskalta ja kaulalta purstoon ja
taka-selälle, joten koko kalu arvattavasti on pienen harpun näköinen.
Kielet ovat vaski-langasta ja määrältänsä on heitä muistaakseni
yhdeksän. Kysyttyäni eikö joukossa olisi ketä, joka voisi soittaa minun
kuullakseni tätä soitto-kalua, löydettiin pian eräs nuori mies, joka
epäili ensin hyvän aikaa ja vasta rommi-ryypyn saatuansa taipui viereeni
istumaan ja soittamaan. Soiton ääni oli ihmeellisesti yhden-lainen
kanteleen äänen kanssa, niinkuin niissä ostjakkilaisissa
soitannoissakin, jotka tässä tulivat ilmi, oli epäilemätöin heimolaisuus
monen suomalaisen laulannon kanssa. Laulannoista olivat muutamat
tanssiakin, ja kuultuansa niiden äänen, eivät nuoret Ostjakit malttaneet
olla näyttämättä hyppy-taitoansa. Kaksi heistä puki itsensä salaa
toisessa huoneessa vaimon-vaatteihin ja olivat tois-puoleisen asemesta
tanssivilla nuorukaisilla, enkä minä arvannut heitä miehiksi (sillä
kasvot olivat peitetyt, niinkuin Ostjakittarilla on tapana), ennenkuin
näin millä halulla ja taidolla he ryyppäsivät kupin toisensa perään
tarjoamaani nestettä. Tanssi oli sangen somaa kievahdellen
jumputtamista, vaan kuin minulla ei ole taitoa selittää tämmöisiä
asioita, täytyy minun tässä olla sitä lähemmin kirjoittamatta, pikemmin
olisin suonut olevani kuvaaja, jona olisin siinä saanut kauniin ja
omituisen kuvan Ostjakkein elämästä, ja laulannon-taitaja, jona olisin
voinut ihmetyttää Europan laulu-niekkoja peri-ostjakkilaisilla
laulannoilla; vaan molemmat nämä taidot olivat minulta oppimattomat ja
näin jäivät Ostjakkeini tanssit ja laulannot muiden onnellisempien
matkaajien ylös-panna.
Kuta lähemmäksi Tobolsk'ia tulin, sitä enemmän virkoni liike tiellä. Se
oli Ob'in ja Irtysch'in kala, joka matkaan-saattoi tämän liikkeen, ja
jota kauppa-miehet nyt ehättivät joulu-paaston alkuun saada
etelä-Siperiaan ja Uraalin vuori-tehtaihin, joissa tienoissa kalaa
pyydetään vähän eli ei ollenkaan. Tobolsk'in kaupunki, josta puoli
vuotta takaperin olin antanut niin vähän kiittelevän ehkä toden-mukaisen
kirjoituksen, tuntui minusta tällä kertaa pää-kaupungilta, ja
ihastuksella loin nyt kaupungin katuja myöten kävellessäni silmäni
milloin puotien hehkuille, milloin rakennusten somuudelle, milloin taas
ajelevien rouvien koreudelle ja ylpeille hevosille. Kaupungilla
liikkuvan väen paljous tuntui minusta niin suurelta, että arvelematta
kysyin eräältä ohitseni menevältä, mikä praasnikka silloin oli, kuin
niin paljon rahvasta oli liikkeellä, johon hän vastasi nyt ei mitään
praasnikkaa olevan eikä myös rahvaankaan olevan tavallista suuremman, ja
vähän häpeissäni havaitsin Voguulien ja Ostjakkein parissa tulleeni
sydän-maalaiseksi.
Tobolsk'ista voimme nyt, yli-hyppäämällä ne yhdeksän sataa virstaa,
jotka minä polvitellen kulin, muuttaa suoraan _Verhoturjen_ kaupunkiin
Perm'in lääniä. Tällä matkalla olemme kyllä nähneet ja kuulleet
kaiken-laista. Niin esim. tapahtui, että kuin eräsnä iltana tulin
Tjumen'in kaupunkiin ja ajoin majataloon, jossa jo ennen olin kahdesti
pitänyt majaa, sen vanha halli-parta kartanon-vartija, kysyttyäni: oliko
heillä huonetta antaa minulle? vastasi kysymykseeni toisella
kysymyksellä: kauppa-mieskö minä olin vai virka-mies? Minä vastasin:
virka-mies, "No kuin virka-mies lienette, niin meillä on matkustavia
kaikki huoneet täynnä." Tullessani olin jo talon harvassa loistavista
tulista arvannut, että huoneita mahtoi olla useampiakin kuin mitä minä
tarvitsin joutilaita, ja ukon ihmeellinen vastuu kummastutti minua myös.
Siis nousin reestä ylös, annoin ukon lyhdillänsä katsoa silmiini ja
sanoin: kuinka teillä ei ole huoneita? etkö sinä enää tunne vanhoja
tuttavia? --"Ahaa, tekö se olette, joka keväällä majasitte meillä;
antakaa anteeksi ett'en teitä heti tuntenut; kyllä minä teidän
juoma-rahanne olen aina muistanut, Jumalapa teitä siunatkoon; teille on
isännällä huoneita, kuin paljon tahdotte." Saattaessansa minua
ylä-kertaan, jossa enin osa vieras-huoneita oli, ja siellä riisuessansa
turkkia päältäni kertoi hän, että muuan kenraali oli sen-edellisellä
viikolla asunut heillä useampia päiviä moni-lukuisen seuransa kanssa,
vaan lähtiessään ei maksanut poluschkaakaan isännälle, josta tämä oli
tehnyt päätöksen, eteenpäin ei laskeaksensa luokseen korttieriin ketään,
joka vaan kruunulta palkan nautitsi! Tämän kertomuksen toden-peräisyyden
todisti tällä aikaa sisään tullut isäntä itsekin, lisäämällä tämän ei
olleen ensimäisen kerran, jolloin hänen maja-talossansa asuneet
virka-miehet olivat lähteneet pois maksamatta ruuasta ja huoneesta
mitään, vaan vahvisti kuitenkin samalla myös sen poikkeuksen hänen
päätöksestään, jonka dvornikka jo omin päinsä oli päättänyt tehdä minua
kohtaan. --Etempänä, eräässä hevosen-muutto-paikassa saman Tjumen'in
piirikunnassa oudoksuin emännälle sitä suurta siivottomuutta ja
epäjärjestystä, joka vieras-huoneessa oli ja kysyin sen syytä, kuin
hyvin tiesin, että talon-poika tässä osassa Siperiaa pitää huoneensa
siistimpänä kuin herrat monessa paikassa muuta Venäjää. Emäntä selitti
heillä pidetyn neljä päivää hengellistä oikeutta, joka oli istunut juuri
heidän kamarissansa ja vasta samana päivänä loppunut. Sen hengellisen
tutkinnon syy oli ollut se, että seurakunnan diakon eli papin-apulainen,
joka pari vuotta takaperin oli jäänyt vaimostansa leskeksi eikä virkansa
sääntöjä myöten saanut toista kertaa naida, ei ollut jaksanut hillitä
vielä nuoren lihansa himoja, vaan ottanut erään tytön kylästä
luoksensa ja sen kanssa elänyt kuin avio-vaimon kanssa. Muutamat
talon-poika-ryökäleet, joilla oli ollut vihaa diakonalle, olivat
kantaneet asian piispalle, ja tämän kanteen seuraus oli se nyt pidetty
tutkinto ollut. Kysyttyäni mihin päätökseen tutkijakunta oli joutunut,
selitti eukko, että kyläläisten oli tullut sääli hyvää miestä, jos hän
nyt niin vähästä syystä olisi joutunut viralta ja päälle päätteeksi
vielä monasteriin; sentähden olivat he kätkeneet sen, joka oli pahan
syy, tytön nim. lapsinensa erään talon saunaan, ja sen ohessa valallansa
vahvistaneet kanteen olevan aivan perättömän ja kantajien ansaitsevan
rangaistusta valheesta ja oikeuden turhasta vaivaamisesta. Tämän
todistuksen vaikutusta oli diakon itsekin auttanut siten, että oli
lahjoittanut tutkija-herroille kaksi-kymmentä kolikkoa, jonka lisäksi
hän oli ostanut heille ämpärin viinaa ja kyläläisille kaksi (Venäjän
ämpäri, vedro, on noin 4 Suomen kannua). Tutkinto oli päättynyt
tutkijain, tutkittavan ja kyläkunnan mieliin, vaan kantajien sekä selän
että kukkaron luuli emäntä tulevan tuntemaan, mitä se on että ruveta
nostamaan "juoruja ja levottomuutta" seurakunnassa. -- Perm'in lääniin
tultuani olivat kylien kehnot ja pienet rakennukset minusta kummaa, kuin
metsää näkyi joka paikassa olevan niin paljon, että asujat olisivat
työllä estäessään honkia kaatumasta heidän pienille pelloillensa ja
särkemästä heidän tupiansa. Tästä annettiin se selitys, että "kyllähän
sitä muka täälläkin rakennettaisiin semmoisiakin komeita kartanoita kuin
siellä Siperiassa on; vaan täällä meidän läänissä on joka piirikunnassa,
mitä Siperiassa ei ole, metsä-herra, jonka tulee katsoa ett'ei metsää
haaskata turhaan, ja jolta talon-poikien pitää lunastaa piljetti eli
lupa-kirja metsän-hakkaamiseen; ja sepä se lupa-kirja juuri estääkin
talon-pojan rakentamasta, sillä paitse kruunulle siitä menevää
lunastusta, jota yksinänsä suinkaan ei olisi vaikea suorittaa, pitää
lupa-kirjan antamisesta metsä-herralle itsellensäkin olla
hyvän-tekiäisiä: poltto-puu-piljetistä 2, luvasta saada ottaa hirsiä
yhden talon korjaamiseksi 10 ja luvasta hakata uuden talon rakennukset
metsästä 25 kolikkaa, ja niitä kuin on monenkin työläs suorittaa, niin
ollaan vähemmällä rakentamisella ja eletään ahtaammassa." Näitä ja
tämmöisiä kertomuksia kuulin matkallani, vaan niiden enempi kertaaminen
tässä estäisi minun puhumasta mitään muista yhdyttämistäni esineistä, ja
sen ohessa olemmekin jo tulleet Verhoturjeen, niinkuin taannoin sanoin,
ja se on myös tämmöinen muutamalla sanalla muistettava paikka. Ei
itsensä vuoksi, sillä kaupunki on surkea harakan-pesä eli ryhmä
harakan-pesiä, joissa elää pari tuhatta köyhää ja laiskaa ja huoletointa
ihmistä; eikä myös vanhan ja rikkaan luostarinsa tähden, joka on
perustettu erään ennen vanhaan hurskaasti eläneen ja autuaasti kuolleen
räätälin ihmeitä tekeville luille, ja johon monta tuhatta jumalista
sielua nyt vuosittain vaeltaa näiden luiden kautta rukoilemassa
ruumiillensa parannusta eli uskollensa hartautta. Vaan Verhoturje on
minun silmistäni merkillisin sen kautta että se on pohjainen keskus
Uraalin kuuluisille vuoren-kaivannoille ja tehtaille, joiden kaikkein
ylimäinen hallitus on, niinkuin sen ennen olen sanonut,
Jekaterinenburg'issa.
Uraali jakautuu ja jaetaan luonnollisesti kolmeen osaan: 1) eteläinen
eli _vilja_-Uraali, 50:nnestä leveys-pykälästä 55:een asti; 2)
keskimäinen eli _malmi_-Uraali 55:nnestä 61:een pykälään asti, ja 3)
pohjainen eli _nahka_-Uraali, 61:stä 69:een pykälään eli Jää-mereen
asti. Niinkuin nimikin ilmoittaa on keskimäinen Uraali se, joka tämän
vuoren on metalli-rikkautensa vuoksi tehnyt kuuluisaksi. Paitsi muutamia
lajia kalliita ja useampia lajia tarvis-kiviä saadaan Uraalin
vuori-kaivannoista enimmiten rautaa, vaskea ja kultaa; v. 1857 saatiin
kruunun ja yksinäisten tehtaissa yleensä: 24 miljonaa puutaa rautaa, 340
tuhatta puutaa vaskea ja 130 puutaa kultaa. Näistä numeroista arvaa
lukija, kuinka painava ja kallis-arvoinen tämä osa Uraalia on
Venäjän-maalle, ja mikä sivistynyt ja sivistäväinen vireys ja liike on
tarpeellinen tätä metallin paljoutta valmistaessa ja niitä ihmisiä
elättäessä, jotka tämän valmistuksen kanssa ovat toimessa. Vaan Uraalin
vuoren-kaivaminen ei ole nytkään vielä muuta kuin alulla, vaikka se
alettiin jo ennen Pietarin aikoja ja hänen hallitessansa sitten sai
jonkun vauhdin eteenpäin; sillä malmi-rikkaus on loppumatoin ja sen
saaminen hyvin huokea, vaan teko-paikan kaukaisuus myömä-paikoista ja
tavaran hitainen kuletus niihin ovat esteet, jotka tähän asti ovat
vaijistaneet tätä hyödyllistä työtä. Kuletus tapahtuu nyt
Uraalin-takaisista tehtaista ensin maisin muutamia kymmeniä virstoja
jolle-kulle niistä monista syrjä-joista, jotka sen länsi-vietteeltä
juoksevat Kamaan, sitten venehin näitä jokia, Kamaa ja Volgaa myöten
Nischnj-Novgorod'in markkinoille, josta tämä tavara, niinkuin kaikki
muukin sitten leveää ympäri Venäjätä. Vaan kuin hallitus kerran
päätäksen jatkamaan rauta-teitänsä, joista itäisin haara, Moskovasta
mainittuun markkina-paikkaan, nyt on tekeillä, --joka jatkaminen siitä
Kasan'iin ja tästä Perm'iin eli Jekaterinenburg'iin on näiden maakuntien
kaiken-laisen rikkauden suhteen niin tarpellinen, että se muutamien
vuosien sisällä on tapahtuva, -- niin kohoaa Uraalin vuoren-kaivanto
arvaamattomiin määriin, ja tuntijat sanovat, että tämä vuori yksinänsä
voipi täyttää koko Europan tarpeen esim. raudasta. Enin osa tätä Uraalin
rikkautta on yksinäisten vallassa, joista taas Demidov'ien lempeä ja
sivistynyt heimo on rikkain ja kuuluisin; sen alusta on Uraalin
itäisellä puolella, kaupunkien Jekaterinenburg'in ja Verhoturjen
välillä, ja pää-paikka tätä valtaa on Nishnij-Tagil'in ruukki, jossa on
yli 40 tuhannen asujan ja joka useamman virstan laveudelta on rakettu
kuin paras kaupunki.
Keskimäisen Uraalin yli kulkee kaksi tietä, toinen eteläinen Perm'istä
Kungur'in kautta Jekaterinenburg'iin, ja toinen pohjainen Solikamsk'ista
Verhoturjeen. Näistä teistä on vaan edellinen posti-tie, se suuri
valta-suoni, jonka kautta Europa näillä paikoin yhdistäksen Aasian
kanssa; sitä tietä menin minäkin itään päin ja siitä kuin myös Uraalista
sen kohdalla olen paikallansa ennen kertonut. Jälkimäinen tie, jota nyt
Verhoturjesta matkasin takaisin Solikamsk'iin oli ennen ainoa Venäjältä
Siperiaan, ja tulli-rahan suorittamisen tähden, joka näiden maiden
välillä kulkevista tavaroista kannettiin Verhoturjessa, oli matkustavien
kuoleman-rangaistuksen uhalla kielletty kulkemasta muita teitä kuin tätä
yhtä. Yleinen tarvis nyrytti tämän niinkuin monta muuta saman-laista
lakia mitättömäksi, ja kuin viisaampien neuvojen keksittyä väli-tulli
Verhoturjessa kumottiin, tuli eteläisempi ja suurempi tie, joka paitse
sitä kulki mäki-rikkaamman ja viljamamman maan kautta, aina enemmän
käytökseen, ja entinen tie jäi hylylle ja metsittymään. Kuitenkin on
hallituksen aikomus ja käsky nykyisempinä aikoina ollut avata tähän taas
kelvollinen tie, vaan kuin täällä tarkempi perään-katsomus on kaukana,
on tämä tien-teko kulkenut hitaasti eteenpäin. Hyvä tie olisi tässä
kohden kumminkin sangen tarpeellinen ja liike silläkin tien-tapaisella,
joka siinä nyt löytyy, on talvella sangen suuri. Idästä kulkee sitä
myöten leipä-neuvo ja kala Perm'in ja Vologdan läänien pohjaisiin osiin;
lännestä suola, ylellisyys- ja koreustavara itään päin, ja varsinkin
Irbit'in kuuluisan markkinan aikana (talvella helmi-kuussa) oikasee tämä
tie puoli tuhatta virstaa kolmen läänin kauppa-miehille ja tavaroille.
Tien pituus Verhoturjesta Solikamsk'iin on 270 virstaa, ja Uraaliksi
voipi tästä matkasta lukea noin 100 virstaa, jota myöten se tässä kohden
on leveämpi kuin suuren tien kohdassa, josta ennen olen puhunut. Vaan
vaikka rahvas Uraalia jo näillä seuduin ei muuten nimitäkään kuin
nimellä _kamen'_ (kivi, kallio), niin ei se tätä nimeä ansaitse siten,
että olisi louhikko, sillä kiveä ei täällä näe alunkaan, eikä sitenkään,
että sen korkeus olisi kovin suuri, sillä se ei ole tässäkään korkeampi
meidän Maan-selän selänneitä ja olletikin idästä päin tuleva matkustaja
ei arvaisikaan olevansa niin merkillisellä paikalla kuin Uraalin
harjalla, jos ei kyyditsijä sanoisi nousemisen _kalliolle_ nyt
loppuneen. Mutta jylhä on ja synkeä se metsä, joka alkuperäisessä
voimassansa painaa Uraalin hartioita, ja joka monin paikoin ahdistaa
tienkin niin supeaksi, että matka-miehen täytyy puita maahan hakkaamalla
raivata tietä rekensä siiville, ja kuitenkin useasti taitteleekin näitä
siipiä, sillä alinomaa lyöpi reki kolin-kolia yhdestä puusta toiseen. Ja
raaka ja kylmä on ilman laatu näillä tienoin, niin raaka, että vaikka
Solikamsk seisoo melkein rinnakkain s.o. yhden pykälän alla Helsingin
kanssa ja Verhoturje kokonaista pykälää etelämpänä, Uraalin seuduissa
näiden paikkojen välillä ei kylvetä paljon muuta kuin naurista, sillä
kovat hallat ja useasti lumi-sadekin Pietarin päivän aikaan tekevät
mitättömiksi maa-miehen koetteet. Matkatessani (joulukuussa) ihmettelin
lumen paljoutta, jota jo silloin oli parin kyynärän paksuudelta, ja
josta vastatusten tullen tiellä syntyi sille, jonka piti tie-puoleen
lähteä, useamman tunnin työ ja hilaus, jos hänellä oli kuorma. Vaan
sikäläiset asujat sanoivat tämän ei vielä olevan mitään; vasta keväällä
maalis- ja huhtikuissa, kuin lunta on neljän ja viiden kyynärän
korkeudelta, kuin tie on yhdelle harjalle tallautunut, silloin vasta
työllä kuuluttiin olevan päästessä toinen toisistansa, kuin vastaksutta
satutaan tulemaan, ja heikomman täytyy täälläkin hyvällä eli pahalla
loikota vahvemman tieltä. Minun tässä kulkiessani oli myös hirmuinen
pakkanen, niin että Pavdan kruunun-valtaan kuuluvassa kaivannossa, jossa
ystävällisen ja sivistyneen työn-käyttäjän luona olin yötä, tämä valitti
elo-hopeiset lämpö-mittarinsa jäätyneen ja Solikamsk'issa sitten
sanottiin väki-viinalämpö-mittarien silloin osoittaneen 38 pykälän
pakkaista. Tämmöisen luonnon kovuuden vuoksi ovatkin asujat (kaikki
Venäläisiä) niissä pienissä ja harvoissa kylissä, joita tässä seudussa
löytyy, köyhiä ja elättelekset enemmän metsän-pyynnöllä, rahdin-vedolla
ja muilla syrjä-töillä kuin maan-viljelyllä ja karjan-hoidolla, jotka
muuten ovat venäläisen talon-pojan paras ja rakkahin toimi. He niinkuin
melkein kaikki maalla asuva rahvas Perm'iin asti ovat orjia heimoille
Stroganov, Galitzin, Lazarev ja Buterov. Puhellessani heidän kanssansa
kohta saatavasta vapaudesta, jota monin paikoin muualla Venäjässä olin
rahvaan kuullut toivovan kuin maallista autuutta, havaitsin täkäläisen
kansan pikemmin epäilyksellä ja pelollakin kuin toivolla odottavan uuden
vapauden lahjoja, joka on varmin merkki siitä, että isännät suojelevat
alamaisiansa virka-miesten polusta eivätkä rääkkää heitä liian suurella
verolla, sillä sitä enempää huolen-pitoa venäläinen orjais-talon-poika
ei vaadi isännältänsä tyytyväisenä elääksensä. Etempänä, Solikamsk'in
seudussa ja edellensä Perm'iin päin, kohtaa matkalainen sitten, näiden
samojen herrojen alustoissa, milloin minkin, suuria kyliä, vahvoja
rauta-ruukkia ja väki-rikkaita suolan-keittoja; pellot, asunnot,
huone-kalut, kaikki todistaa rahvaan elävän hyvässä kunnossa, eikä
yhdessäkään paikassa kuulunut ääntä, joka olisi toivonut pois
herran-vallasta.