tapahtuu pyhänä kirkolla. Vihittyä menevät nuori parikunta kumpikin
kotiinsa, vaan ilta-päivällä tulee sulhanen joukkoineen morsianta
ottamaan. Morsiamen koti-talon pihalle tultua jääpi sulhanen ulos ja
lähettää vaan yhden puhemiehen tupaan kysymään, saapiko talossa yö-siaa.
Rahvas eivät sitä ensin antaisi, käskevät toiseen taloon. Hyvän aikaa
tästäkin asiasta leikitellen juteltua, lasketaan sulhais-kansa sisään,
ja talon-mies ottaa heidät vastaan laulaen värsyn eli kaksi jotain
jumalista virttä. Puhe-miehet vastaavat puoleltansa värsyn eli parin
laulamalla. Sen tehtyä ei tulijoiden vielä anneta rauhassa olla, sillä
rahvas kysyy nyt heiltä _tie-kirjaa_ eli passia. Puhe-miehet antavat
heille jonkun paperin, olipa se mikä tahaan. Rahvas, joka siitä on
lukevinaan, loruaa kaikenlaista muka näistä matka-miehistä, ja tässä ei
taas sanota puututtavan hävittömiä juoruja tie-kirjan lukijoilta. Sitten
tuovat morsiamen sauva ja niin monta muuta naista, kuin sulhasia on,
näille tyhjän kapan (kiulun) kullenkin, jossa on nästyykki päällä.
Sulhaset ottavat nästyykin ja panevat kappaan rahaa, mikä mitenkin,
jotka rahat jäävät morsiamelle. Syötyä sitten käydään tanssimaan, ja
näin menee koko yö ilossa ja riemussa. Häihin keräytyy tavallisesti
paljon rahvasta _kuokkimaan_, joita kuokkavieraitakin tapa vaatii edes
kerran syöttämään. Nämä laulavat nuorelle parikunnalle mikä hyvää, mikä
pahaa, enimmän kuitenkin jälkimäistä, ja usein koskevat laulajien
kuokka-sanat niin kipeästi laulettuun eli hänen heimolaisiinsa, että
ilosta erotaan tappelulla. -- Maanantai-aamuna ottaa sulhanen saaliinsa
omaksensa, ja morsiamen puolesta lähtevät kaaset ja hänen lähimäisiä
sukulaisiansa noude-miehinä häntä uuteen kotiinsa saattamaan. Täällä on
vastaan-otto, tie-kirjan kysyminen ja kaikki muut käytökset aivan
samanlaiset kuin sulhasenkin tullessa morsiamen kotiin. Yön tullen
saatetaan nuori parikunta "tupaseen" eli aittaan (jota paikoin myös
kutsutaan "huoneheksi") makaamaan. Siellä annetaan heidän olla noin pari
tuntia ja sitten viedään heille sinne ruoka. Vielä jonkun puoli tuntia
saavat he olla kahden kesken, vaan nyt menevät kaaset ja _hunnuttavat_
morsiamen, näin tehden hänen täydeksi vaimoksi. Morsiamen nimeä hän
kantaa kuitenkin vielä nuorikkonakin hyvän aikaa, muutamissa paikoin
Inkerin-maalla aina siksi, kunne anoppi kuolee ja hän saapi emännyyden
käteensä. Hunnun saatuansa tulee morsian tupaan, ja laulettua taas
jotakuta jumalista käydään syömään, jonka perästä ne lahjat, mitkä
morsian susimassa käydessänsä on saanut, "lauletaan tupaan". Nämä ovat
enimmin nästyykkiä, kintaita, esi-liinoja ja muita semmoisia. Morsiamen
veli eli joku muu heimolainen jakaa ne hää-väelle sillä keinoin, että
huutaa suku-nimeltään jokaisen, jonka luullaan kykenevän lahjaa vastaan
ottamaan, sillä siitä on raha annettava. Sulhasen isä, veljet ja sisaret
saavat, niinkuin muuallakin on tavallista, antimiksi paidan, josta
heidän myös täytyy antaa morsiamelle rahaa, ja enemmän kuin muiden.
Morsiamen noude-miehet saavat hyvät nästyykit, vaan nekin antavat
enemmän rahaa kuin muut vieraat. Lahjukset kuin ovat jaetut, käydään
sitten syömään, juomaan, tanssimaan ja kaikella tavalla iloa tekemään.
Seuraavana aamuna syötäessä viimeistä atriaa, joka pitää olla
muna-maitoa ja talkkunaa, ajetaan vaivaisen-rahaa, joka annetaan kirkon
kassaan ja ilmoitetaan tulevana pyhänä saarnas-tuolilta. Niille
noude-miehille, jotka ovat morsianta auttaneet hänen ompeluksissansa,
tavallisesti hänen lapsuuden-ystäviänsä, annetaan pois-lähtiessä
hää-ravinnoita kanssa niinkuin leipää, lihaa, putelli viinaa j.n.e. Nämä
kuin tulevat koti-kyläänsä, josta morsiankin on, menevät iltaisella
morsiamen kotitaloon, johon kylän nuori rahvas keräytyy, ja tässä
pidetään näistä tuomisista vielä pienet pidot. Tätä kutsutaan
_kurikoilla käymiseksi_. Ja häät sekä niitä seuranneet ilot ja pidot
päättyvätkin tähän.
V. Rahvas.
Monista tässä mainitsemattomista syistä ei rahvaan ulkonainen tila ole
kiitettävä. Paitse Kivennapaa, joka kuuluu Rajajoen kiväärti-pajan alle
ja jolla on hyvin huokeat verot, ja poisluettua vähäinen osa Valkjärveä
ja Sakkulaa, jotka ovat tavallista kruunun maata, ovat Viipurin läänin
koilliset pitäjät herrojen alustaa. Talonpojat ovat heidän lampuotiansa,
jotka voisniekka eli pehtori, jos liian huolimattomasti tilaansa
hoitavat eli muuten rikkovat hänen mielensä, voipi ilman lähtöpäivättä
luovuttaa maasta. Tähän epä-vakaiseen oloon ovat talonpojat itset
syy-päät. Sillä joku aika takaperin tahtoivat sekä isännät että
esi-valta saada heidät kontrahdin tekoon, jonka kautta he määrättyä
veroa vastaan olisivat edes kontrahdissa määrätyn pitemmän tahi lyhemmän
ajan olleet tiloillansa pysyväiset. Vaan onnettomat epäluulot
villitsivät rahvaan niin, että kontrahtia ei uskaltanut tehdä kuin hyvin
harvat, ja yleinen epäluuloisuus tätä vastaan oli ollut niin suuri, että
kontrahdin tehneiltä perheet pakenivat metsiin ja jättivät
perheen-miehen yksinänsä talossa istumaan. Arvattavasti on kontrahdin
pelko nyt jo paljon asettunut, kuin on keritty nähdä, että siitä sen
tehneillä ei ole ollut vahinkoa, vaan suuri hyöty. Jos siis moni
talonpoika nyt jo on katunut silloista tuhmuuttansa ja olisi valmis
kontrahdin tekoon, niin pitivät he tällöin parempana entiseen
epä-vakaisuuteensa jäämisen. Ja tässä onkin täkäläisen talonpojan
elämässä nähtävän huolimattomuuden, laiskuuden ja ventouden juuri. Sillä
arvellen: mitä minä huolin niin paljon työtä panna maahan, josta
kukaties huomenna olen poisluovutettu! laiminlyöpi hän maanviljelyksen
ja heittäytyy muille helpommille elatus-keinoille. Juuri samasta syystä
ei hän rakenna kartanoansakaan, vaan rypee esi-isien aikaan tehdyissä,
maahan kaatuvissa tuvan-töllissä, joihin hän ei paljon saa nauttiakseen
edes ilman saatavaa Jumalan valoakaan, sillä lasit ovat harvoissa
paikoin isommat nelis-nurkkaista puolta kyynärää, enimmäksi osaksi
paljoa pienemmät. Tämmöisessä hämärässä elettäessä hyöstyy
siivottomuuskin sanomattoman hyvästi, eikä lienekään Suomessa missään
niin siistitöintä kansaa kuin tämän puolen rahvas on. Porsaat, kukot ja
kanat liikkuvat, kuin perheen jäsenet konsanansakin, tuvassa
valloillansa. Eikä se emäntätä hämmästytä yhtään, jos kukko minkä tekisi
taikina-saaviinkin, jolla on samoin kuin pöydällä eli penkkilöillä
alinomainen paikkansa tuvassa, nim. pöydän alapäässä. Siinä pidetään
sitä eli sen kantta vielä joka-päiväisenä pöytänäkin, joten se
arvattavasti nuolautuu ja pinttyy ympärillä istujien likaisista jaloista
ja vaatteista niin paksuun tahrakkaan, että liasta ulko-puolelta milt'ei
voisi lastuja vuolla.
Syrjä-elatuskeinot ovat monenlaiset. Maan-viljelyksen eli pikemmin
karjanhoidon etuihin lienee kuitenkin vielä se luettava, että täältä
vedetään Pietariin vasikkoja, porsaita, kanoja, kananmunia ja
raja-pitäjistä maitoakin sekä "liyhkiä" eli päällistä; jälkimäistä niin
tarkkaan, että monin paikoin ei löydä voin-murua koko kylästä. Tämä
kauppa tuottaisi suuren edun rahvaalle, jos sitä oikein osattaisiin
hallita. Vaan hyvin arvaa jokainen, että yleinen köyhyys ei anna aikaa
eikä varaa syöttää teurastettavia eläimiä niin, eli pitää
maito-tuottavia siinä korjuussa, että niistä olisi pantavaa semmoisten
pöydälle, jotka kalliimman hinnan maksavat. Sen ohessa harjoitetaan
tässä kaupassa kaikenlaista pettuutta, joka kaikki yhteisesti tekee,
että ostaja varovasti käypi näiden kanssa kauppaan ja polkee hinnan niin
alas kuin suinkin voipi.
Muuan elatus-keino, jota Valkjärveläiset olletikin harjoittavat, on
_rätin keruu_. Minä satuin näkemään tämmöisen rätti-saksan Palkealan
kylässä Raudulla. Hänellä oli vähän saippuata, nauhaa ja muuta pientä
tavaraa kirstussa, jota hän antoi ämmille rätistä. Hän luki
rätti-puudasta vaan 15 eli 20 kop. hop., ja tavarana hinnan antaen sai
hän sen arvattavasti vielä huokeammasta. Tämmöiset kerääjät myövät tämän
tavaran sitten rajan takana oleviin paperi-ruukkiin suurella edulla, ja
jotakuta viikkokautta myöhemmin käydessämme semmoisessa tehtaassa
Valkeasaaren seurakunnassa kuulimme rätti-puudasta siiloin maksettavan
80 kop. hop.
Yleinen työ keväällä maan sulettua ja ennen kiireempiä töitä on _parkin
kiskominen_. Tänä vuonna kuului parkilla kumminkin olevan huono hinta
Pietarissa, johon sitä vedetään, eikä kuormalta saatavan juuri päälle 6
hopearuplan, joka ei suinkaan ole iso hinta, kuin muistelemme, mikä työ
parkkia on kiskoessa raalla kevät-ilmalla metsässä ja sitten vetäessä 10
ja 12 peninkulman päästä kauppa-paikkaan.
Paljoa varmempi ja myöskin paljoa isompi rahan tulo on näiden pitäjien
rahvaalla niin-kutsuttujen _ruunun-lasten elättämisestä_. Pietarissa
löytyy nim. suuri löytö-lasten huone, ja tästä annetaan lapsia
talonpoikain elättää sekä Venäjän että Suomen puolelle. Kuin talonpojan
vaimo on tehnyt lapsen, menee hän niin pian kuin voimat myöten-antavat
Pietariin ja annaksen mainittuun löytö-lasten huoneesen imettäjäksi.
Täällä on hän 3 eli 4 viikkoa, saapi ruuan ja hyvän palkan, noin 30 tahi
35 kop. hop. päivältä, ja lapsi, jota hän siellä on imettänyt, annetaan
sitten hänelle kotiin hoidettavaksi. Lapsien elatuksesta maksetaan
kymmenenteen vuoteen asti 1 rupl. 50 kop. ja sitä vanhemmista 1 rupl.
hop. kuukaudelta. Vaan ne pitääkin sitten hyvästi ruokkia, ja
varsinaiset virkamiehet ovat säätyt kahdesti kuukaudessa pitämään
niinkutsuttua "motrua" eli katselmusta, tokko lapset ovat terveet ja
puhtaat, ja jos kuka hänelle annettua lasta ei ole hyvästi hoitanut,
otetaan se häneltä pois. Arvattavasti tästä on suuri rahan tuloksi
maalle, sillä ainoastaan Raudun pienoisessa pitäjässä arveli kirkkoherra
elätettävän noin 800 kappaletta näitä isättömiä lapsia. Mutta kuinkas
käypi omille lapsille, jotka äiti voiton pyynnön tähden heti synnytettyä
jättää vieraan varaan, sarvella imetettäviksi, ja joiden lihavuudesta ja
puhdasna pitämisestä ei tarvitse vastata kellenkään "motru-herralle",
kellä oma-tunto ei motrua pidä? Tätä kysymystä on tässä vaikea vastata;
se kuitenkin on varma ja toden-peräinen asia, että täällä kuolee
mahdottoman paljo pieniä lapsia, ja että väki-luku muutamin paikoin,
esim. Raudulla, juuri sen (ei muuttojen eikä muun) kautta, on viimeisinä
vuosi-kymmeninä tuntuvasti vähennyt.
Kaikilla näillä keinoilla ja myöskin, jos muu ei auta, sillä
alinomaisella rahdin-vedolla pysytäksen etelä-Viipurilainen aina
rahassa. Vaan tämä raha kuluukin häneltä huvasti. Jauhokulia vedetään
lakkaamatta jo kaiken talvea ja sitten aina uutiseen asti Pietarista.
Sen ohessa on hän kaiken puolin herkullinen. Jolta vaan kopeekkakaan
joutaa, se syöpi monenlaiset ryyni-puurot, piirakkaiset ja muut
ruoka-herkut, se juopi "kohvit," juopi "sajut," ja sen tyttärillä löytyy
aina takana rinkeliä, kauruskoja (mesi-leipää) ja saikkoja
(vehnä-pullia), niinkuin eräässä runossakin sanotaan:
Tiimi on tyttöjen eleä,
Syövät saikkoa salissa,
Kauruskoa kammarissa.
Vaatteihin menettävät sekä miehet että naiset paljon. Äyrämöis-naisten
monenlaiset kirjat ja tikkaukset ovat kaikki osto-kangasta tehdyt, ja
niiden paljas tekeminen jo maksaa paljon, sillä se ottaa paljon aikaa.
Miehet, joilla pyhä-pukuna on tavallinen venäjän vaatteus, taikka
semmoiset "leäpät" (lakit) ja viitat kuin Helsingissäkin nähdään
kutsariloilla, ostavat saappaansakin valmiina Pietarista. Sieltä tuodaan
kaikki hevoisenkin kalut, yksin ne paksut vempeleetkin, joilla
Viipurilaisen nähdään ympäri maata koreilevan.
Jos helposti saatua rahaa siis säästyykin jollakulla saiturilla
siihenkin määrään, että hän voipi panna jonkun summan "lampartiinkin,"
elää enin osa rahvasta köyhyydessä, ja tämän puolen tavallisia rikkaita
ei ensinkään voi vetää niiden rinnalle, joita länsi- ja pohjais-Suomessa
rikkaiksi kutsutaan.
Alinomainen rahan kanssa liikkuminen synnyttää Viipurilaisessa monta
pahaa taipumusta. Jos vaan hyvän hinnan saapi, on hän valmis myömään
vaikka oman äitinsä, kaupassansa harjoittaa hän valhetta ja petosta, ja
on kärkäs oudon ja äkkinäisen kukkarosta hyötymään, vaikka hän
varkaudesta on yhtä puhdas kuin muukin Suomalainen. Varkautta parempi ei
kuitenkaan millään tavalla ole väärä todistus oikeuden edessä, ja jos
tosi lienee mitä tuomarien ja virka-miesten kuulee valittavan, niin
saadaan vieraat miehet täältä moninkin paikoin puhumaan, mitä asia-mies
panee heille suuhun. Se siveys tavoissa, josta tämän puolen naisväkeä
kiitetään, ei myöskään taida olla muuta kuin se yksinkertaisuus, joka
aina on tavattava raaemman kansan elannossa; jossa vähän on houkutusta,
siinä tullaan vähemmin erehtymäänkin. Vaan että läheinen rajanaapurius
kansan kanssa, jossa liiallista vapautta mies- ja vaimo-puolten välillä
ei pidetä minäkään vikana, ei ole ollut vaikutuksettansa
etelä-Viipurilaisten tavoissa, sen havaitsee jokainen siinä maassa
matkustava pian. Omasta kokemuksestani tiedän, että runoja kerätessä
kevyt-mieliset laulut ovat vaimoilla ensimäisinä, kuin vaan laulattajaan
kerran ovat perehtyneet, ja heidän kanssansa olet työllä saadessasi
heidät ymmärtämään, ett'ei semmoiset virret "kirjaan kelpaa."
Jumalan sanan tuntemattomuus ei kuitenkaan ole syynä näihin hänen
käskyjensä rikkomisiin. Sillä joka paikassa, missä laukkuni olen avannut
ja laukussa olevat kirjaset, joita rahvasta vasten olen pitänyt
kanssani, ovat tulleet näkyviin, ovat sekä nuoret että vanhat olleet
hyvin näpyljäät niitä joko ostamaan eli muuten ansaitsemaan, ja näissä
tiloissa näyttäinyt luku-taito on ollut kiitettävä, varsinkin mitä
lapsiin tulee. Vaan tämän kansan keveämpi mieli ei kauan pidä enemmän
kirjan kuin papinkaan opetusta tallella, ja sama mielen keveys, jos en
huoline sanoa kevyt-mielisyys, varjelelee sen herännäisyydestäkin, sillä
siementä tähän ohdakkeita kantavaan kasvuun ja sen kylväjiä ei
täälläkään ole puuttunut. Taikka jos etelä-Viipurilainen kerran kääntyy
heränneeksi, on hän tässäkin kevytmielinen ja palvelee silloin Jumalata
"hyppimällä," niin kuin niiden muutamissa paikoin ilmestyneiden
"lukijain" sanotaan salassa tekevän. Kansan luonto estää kuitenkin tämän
ainoastaan raja-kylissä näyttäineen vaarallisen villityksen laajemmalle
levenemästä, ja seurakuntien paimenet ovat myös kiitettävällä
valppaudella siitä lammas-laumansa varjelleet.
Mielen keveydeksikö lienee täkäläisen rahvaan luonnossa sekin luettava,
että se kernaasti apinoipi muita kansoja sekä vaatteissansa, niinkuin jo
miehistä sanoin, että kielessänsäkin. Harva mies löytyy, joka ei, vaikka
edes solventamalla, puhuisi venäjän kieltä. Sen ohessa ja juuri sen
kautta onkin kieleen tullut paljo venäjänkielisiä sanoja. Molempaan
seikkaan niin Venäjän puhumiseen kuin sanojen siitä lainaamiseen on
kumminkin tarviskin pakoittanut Viipurilaista, sillä kauppa-retkillänsä
tarvitsee hän mainittua kieltä välttämättömästi, ja lainatut sanat ovat
taas melkein yhtä, mitä muissa maakunnissa on lainattu ruotsinkielestä.
Tämän todistavat semmoiset sanat kuin: _lääppä (leäppä), kormano, läjät,
jassikka, pristani, perevosa, rokona, satu, liyhki_ j.m., joilla
toisissa paikoin maatamme ovat ruotsinkieliset vastaavaisensa: _hattu
eli myssy, tasku, silat, kori eli aski, ryki, lossi (saksankielisestä
sanasta floss), kyiti- eli holliraha, ryytimaa eli vieläpä rekoolikin,
reta_. On tähän murteesen ruotsinkielestäkin lainattu sanoja, niinkuin
esimerkiksi: _mollit_ helmat, _sunti_ salmi, _kaappi_ sekä kaappi että
pöytä-laatikko, _liivit_ j.n.e.
Viime aikoina on kansa jo kumminkin puhdas-kielisten kirjojen enemmän
levettyä maahan, ruvennut vähentämään näitä ulko-kielisiä sanoja
puheestansa. Pappien ja virka-miesten esimerkki, jotka täällä niinkuin
muissakin osissa maata puhuttavat lapsillansa aina kouluun lähettämiseen
asti rahvaan kieltä, kuluttaa kansasta vähitellen sen oman kielen
häpeilemisen, joka Suomalaisen täälläkin on saattanut vierailla
korestilla omaa ihanuutta peittämään. Varmaan parempaa kansallisuuden
tuntoa lapsissansa herättääkseen on muuan kirkkoherra eronnut tässä
asiassa virka-velistänsä ja ottanut lapsillensa hoitaja-naisen Kyyrölän
venäläisestä kylästä, josta seikasta hän toivoi perheellensä paljon
etuja, mitä sitten tulleekin, koska mainittu nainen jo oli oppinut sitä
kieltä, jota kirkkoherra itse puhui rouvansa kanssa, ja näin
tyhjäksi-tehnyt ne toivot, jotka olivat liikutelleet rakastavaista
isän-sydäntä.
Viipurin läänistä poikkesi kirjoittaja sitten matka-kumppalinsa kanssa
Inkerin-maahan, jossa he kävellen tätä maata useammissa suunnissa
keräsivät kelvollisen runo-kokouksen. Erottuaan mainitusta
kumppalistansa työskenteli kirjoittaja syksypuolen samaa kesää _Vatjan
kielen_ kanssa, josta hän seuraavana vuonna Ruotsin kielellä toimitti
kieli-opin, ja vielä syksymmällä oleskeli hän Tartonlinnan (Dorpat'in)
kaupungissa, Viron kieltä ja kirjallisuutta oppimassa, josta hedelmä,
kirjoitus _Viron nykyisemmästä kirjallisuudesta_, löytyy painettuna
aikatautisessa kirjassa Suomi vuodelta 1855 (sivv. 1-109). Mutta kuin
näillä matkoilla ei tullut muita erinäisiä matkamuistelmia
kirjoitetuksi, niin ei niiltä tässäkään voida sen enempää kertoa, vaan
saapi lukija heti lähteä kanssa sille matkalle, jonka kirjoittaja teki
seuraavana vuonna Aunuksessa.
Matka Aunuksessa v. 1855.
Ensimäinen Kirja.
Savodojen linnassa (Petrosavodsk'issa) 1 p. kesäk. 1855.
Rakas Ystävä! Viimeinkin istun nyt Oniegan rannalla, tämän järven, joka
ymmärtäjälle tietää niin paljon kertoa Suomalaisten muinaisuudesta ja
jonka tienoot vielä nytkin ovat isoksi osaksi Suomalaisilta asutut,
tällä rannalla, johon jo niin kauvan olen turhaan ikävöinyt. Hyvin
arvaat, että minulla sitä ensi kerran nähdessäni povessa hyppi vähäiset
thalatta-thalatta-tunteet, vaikka meri ei minulle ilmoittanutkaan
vaivojen loppua niinkuin Xenophon'in seuralaisille, vaan niiden alkua.
Niinkuin tiedät elää Suomen kansaa, eli kansoja, joiden seassa Suomen
kielellä tulet toimeen, ulkopuolella meidän Suomeamme lähes yksi verta
kuin meidän rajojen sisällä. Et ole niitä Köppen'in venäjänkielisiä
töitä tainnut saada käsillesi, jossa hän tekee tilin Venäjän vallan
europalaisen osan kansoista, niiden seassa Suomalaisistakin, ja
seuraavat numero-luvut, näistä töistä otetut, eivät sinusta siis tuntune
hyvin ikäviltä.
Venäjän piirissä, ulkopuolella Suomen rajoja, löytyy Suomalaisia:
Hämäläisiä. Karjalaisia
_Virolaiset_. Viron- ja Lihvinmaassa
Pietarin ja Pihkovan (Bikov'in) lääneissä 633,500.
_Liibi- eli Liiviliäiset_ Kuurinmaalla 2,100.
_Vatjalaiset_ Inkerin-maalla 5,100.
Muut _Inkerin-maan_ Suomalaiset asujat
(Savakot, Äyrämöiset ja Inkerikot) 90,000.
Karjalaiset _Novgorod'in läänissä_ 27,000.
Karjalaiset _Tver'in ja Jaroslav'in_ lääneissä 86,000.
_Vepsäläiset_ Novgorod'in ja Aunuksen lääneissä 16,000.
Karjalaiset _Aunuksen_ läänissä 44,000.
Karjalaiset _Arhangelin_ läänissä 11,200.
656,700. 258,200.
Näistä lähes 1 miljonasta Suomalaisesta elävät enimmät yhdessä jaksossa
Suomenmaan kanssa, ja tekisivät jo yksinänsäkin, vielä paremmin sen
kanssa yhtenä, pienoisen valtakunnan, vaikka toiselta puolen täytyy
sanoamme, että useampain tässä lueteltujen kansojen ja Suomenmaan
Suomalaisten välillä sivistyksessä on satoja vuosia.
Virolaisten kieltä mainitsemattakaan, on näiden muidenkin heimolaistemme
murteita aika välistä tutkittu Suomesta käsin, ja varsinkin on Aunuksen
ja Arhangelin Karjalaisten kieli heidän maassansa tehtyjen
runo-keräysten ja matkustusten kautta tultu hyvästi tuntemaan, vaikka
tieteelle siitäkin lienee vielä paljo työtä. Eteläisemmistä murteista
oli Sjögren-vainaja tutkinut kaikki, paitse Tver'in Karjalaisten kieltä,
vaan kuin hänen tutkintonsa näissä asioissa oli enemmän historiallinen
kuin kielellinen, niin ei kielitutkinto niistä hyötynyt muuten kuin sen
kautta että eri lahkojen rajat ja asuin-paikat tulivat paremmin
tunnetuiksi, ja etelämpänä Syväri-jokea (Svir'iä) olevista kielemme
haaroista ei vieläkään löydy kirjoitettuna muuta kuin Lönnrot'in
kelvollinen väitelmä: _Om det nord-Tschudiska språket_. Mutta
kielitutkintomme ja kieli-oppimme ei pääse eteenpäin ennenkuin kaikki
murteet, niin myös nämä mainitutkin, ovat tutkitut, jonka ohessa myös on
pelättävä, että jälkimäisistä monikaan ei enää kauan jaksa seisoa joka
puolelta päälle tunkeuvaa venäläisyyttä vastaan ja että ne sen yhteisen
äitin-kielen omituisuukset, joita kukin parhaiten viljeli, niinmuodoin
jäävät tuntematta, joten taas se alkuperäinen kuva, joka kieli-opin
kerran tulee yhteen-sommitella kaikista murteista, jäisi vajanaiseksi ja
epä-selväksi.
Minulle sattui se onni, että auttajien ja ystävien avulla sain
matkustella sekä Inkerin-maalla että Vironkin kielen piirissä, jolla
matkallani sain myös tilaisuuden tarkemmin ylös-panna Vatjalaistenkin
kieli-murteen omituisuukset. Niin heräsi mielessäni toivo, enkö yhdellä
tielläni vielä saisi Vepsäläistenkin ja eteläisten Karjalaisten murteita
tarkemmin tutkia, ja hyväin ystäväin toimesta on tämäkin matkani tullut
mahdolliseksi. Tämän matkan alkua saan sinulle nyt tässä vähän kertoa.