Tapaa kristillisten keinojen _epäpyhyyden selvimmässä muodossaan_, jos

mittaa kristillistä päämaalia Manun lakikirjan päämaalilla, -- jos tuo

tämän suurimman päämaalivastakohdan voimakkaaseen valaistukseen.

Kristinopin arvostelijalle ei säästetä kristinopin _halveksittavaksi_

tekemistä. Sellainen lakikirja kuin Manun syntyy niinkuin jokainen hyvä

lakikirja: se kokoo yhteen pitkien vuosisatojen kokemuksen, viisauden

ja koemoraalin, se lopettaa, se ei luo enää mitään. Edellytys sen lajin

kokoomiseen on tieto siitä, että ne keinot, joilla hankkii hitaasti ja

kalliisti voitetulle _totuudelle_ auktoriteetin, ovat perinpohjin

eroitetut niistä, joilla tämä totuus todistetaan. Lakikirja ei kerro

milloinkaan hyötyä, syitä, kasuistiikkaa lain esihistoriassa: juuri

siten se poistaisi käskevän äänensä vaikutuksen, sanansa "sinun

täytyy", edellytyksen siihen, että sitä totellaan. Probleemi on juuri

tässä. -- Kansan kehityksen jossakin määrätyssä kohdassa selittää sen

laajimmalta ympärilleen katsova, s.o. taakse- ja eteenpäin katsova

kirjoitus, sen kokemuksen päättyneeksi, jonka mukaan tulee s.o. _voi_

elää. Sen päämaali on korjata kokeilun ja _kovan_ kokemuksen ajan sato

niin rikkaana ja täydellisenä kuin mahdollista. Nyt siis on ennen

kaikkea varottava yhä-edelleen-kokeilemista, arvojen sulanaolemistilan

jatkumista, koettelemista, valitsemista, arvojen arvostelemista

_äärettömiin saakka_. Tätä vastaan asetetaan kaksinkertainen muuri:

toisella kertaa _ilmoitus_, se on väitös, että näiden lakien järki ei

ole syntyisin ihmisistä, että sitä ei ole hitaasti ja erhettyen

etsitty ja löydetty, vaan on se jumalallista alkuperää, kokonaan,

täydellisesti, ilman historiaa, lahja, ihme, ainoastaan ilmoitettu...

Sitten _traditsiooni_, se on väitös, että laki on ollut voimassa

ikivanhoista ajoista saakka, että on puuttuvaa kunnioitusta, rikosta

esi-isiä kohtaan epäillä sitä. Lain auktoriteetti perustetaan

väitteellä: jumala _antoi_ sen, esi-isät _noudattivat_ sitä. --

Sellaisen menettelyn korkeampi järki on tarkoituksessa työntää askel

askeleelta takaisin tietoisuus oikeaksi tunnustetusta (s.o. äärettömän

ja ankarasti valikoidun kokemuksen kautta _todistetusta_) elämästä:

niin että saavutetaan vaiston -- täydellinen koneellisuus, -- tämä

kaiken mestariuden, kaiken elämän taidon täydellisyyden edellytys.

Laatia Manun tavoin lakikirja on antaa jollekin kansalle vapaus

vastaisuudessa tulla mestariksi, tulla täydelliseksi, pyrkiä elämän

korkeimpaan taitoon. _Sitä varten se täytyy tehdä itsetiedottomasti_:

tämä on jokaisen pyhän valheen päämaali. -- _Kasteihin järjestäminen_,

ylin, vallitseva laki, on vain luonnonjärjestyksen vahvistamista,

ensiarvoista luonnonlainmukaisuutta, joka ei ole yhdenkään mielivallan,

yhdenkään "modernin idean" vallan alaisena. Jokaisessa terveessä

yhteiskunnassa eroittautuu, tehden keskinäisesti toisiltaan

vaatimuksia, kolme fysioloogisesti eripainoista tyyppiä, joista

kullakin on oma terveydenhoitonsa, oma työalansa, oma lajinsa

täydellisyyden-tunnetta ja mestariutta. Luonto, _ei_ Manu, eroittaa

toisistaan henkisesti etevämmät, lihaksiltaan ja luonteensävyltään

voimakkaammat ja ne, jotka eivät missään suhteessa ole erikoisia,

keskinkertaiset, -- jälkimmäiset suurena joukkona, edelliset

valittuina. Ylimmällä kastilla -- kutsun sitä nimellä _kaikkein

harvemmat_ -- on täydellisenä myöskin harvimpien etuoikeudet: siihen

kuuluu edustaa onnea, kauneutta, hyvyyttä maan päällä. Vain

henkisimmillä ihmisillä on lupa kauneuteen, kauniiseen: heissä yksin ei

hyvyys ole heikkoutta. _Pulchrum est paucorum hominum_: hyvyys on

etuoikeus. Mitään ei voi sitävastoin vähemmän sallia heille kuin rumia

tapoja tai pessimististä katsomusta, silmää, joka _rumentaa_ --, tai

edes suuttumusta olioiden yleiskuvasta. Suuttumus on Tshandalan

etuoikeus; samoin pessimismi. "_Maailma on täydellinen_ -- niin puhuu

henkisimpien vaisto, myöntäväinen vaisto --: epätäydellisyys, jokainen

laji meidän valtamme alla olevaa, välimatka, välimatkan paatos,

Tshandala itse on osa tästä kokonaisuudesta". Henkisimmät ihmiset

_voimakkaimpina_ löytävät onnensa siinä, missä toiset löytäisivät

perikatonsa: labyrintissa, kovuudessa itseään ja toisia kohtaan,

koettamisessa; heidän ilonsa on itsensähillitseminen: askeettisuus käy

heissä luonnoksi, tarpeeksi, vaistoksi. Vaikeata tehtävää he pitävät

etuoikeutena, leikkiä taakoilla, jotka painavat toiset maahan, on

heille _virvoitusta_... Tieto -- askeettisuuden muoto. -- Heidän

lajinsa on kunnioitettavin ihmislaji: mikä ei estä, että he ovat

iloisimmat, rakastettavimmat. He hallitsevat, eivät senvuoksi, että

tahtovat, vaan siksi, että _ovat_; heille ei ole vapaaehtoista olla

toisarvoisia. -- _Toiset_ arvojärjestyksessä: ne ovat oikeuden

vartioita, järjestyksen ja varmuuden vaalijoita, ne ovat ylhäisiä

sotilaita, ennen kaikkea _kuningas_ sotilaan korkeimpana tyyppinä,

tuomarina ja lain voimassapitäjänä. Nuo arvoltaan _toiset_ ovat

henkisimpien käskyn toimeenpanijoita, lähimpinä heihin kuuluvia, niitä,

joiden osaksi on tullut kaikki _karkeampi_ työ hallitsemisessa, --

heidän seurueensa, heidän oikea kätensä, heidän parhaat oppilaansa. --

Kaikessa tässä, toistan sen vielä kerran, ei ole mitään mielivaltaa,

mitään "tehtyä"; mikä _toisin_ on, se on tehtyä, -- luontoa on silloin

häväisty... Kastien järjestys, _arvojärjestys_, muodostaa vain elämän

oman korkeimman lain; näiden kolmen tyypin eroittaminen on välttämätön

yhteiskunnan ylläpitämiseksi, tekemään mahdollisiksi korkeammat ja

korkeimmat tyypit, -- vasta oikeuksien _erilaisuus_ on ehtona siihen,

että oikeuksia on olemassa. -- Oikeus on etuoikeus. Olemisensa lajissa

on kullakin etuoikeutensa. Älkäämme väheksikö _keskinkertaisten_

etuoikeuksia. Elämän kovuus kasvaa _korkeuden_ mukaan, -- kylmyys

kasvaa, vastuunalaisuus kasvaa. Korkea kultuuri on pyramiidi:

se pysyy pystyssä vain leveällä jalustalla, sen kaikkein

ensimäisenä edellytyksenä on voimakkaasti ja terveesti tiivistetty

keskinkertaisuus. Käsityö, kauppa, maanviljelys, _tiede_,

suurin osa taidetta, sanalla sanoen kaikki, minkä voi lukea

_ammatti_toimekkaisuuteen, viihtyy ainoastaan taitamisen ja halun

keskinkertaisuudessa; sellainen olisi siirrettävä poikkeuksien

joukkoon, siihen kuuluva vaisto vastustaisi sekä aristokraattisuutta

että anarkismia. Olla yleisenä hyötynä, pyöränä, funktsioonina, siihen

on olemassa luonnonmääräys; _ei_ yhteiskunta, vaan sellainen _onni_,

joihin kaikkein useimmat kykenevät, tekee heidät älykkäiksi koneiksi.

Keskinkertaiselle on onni olla keskinkertainen; mestaruus yhdessä,

erikoisala: luonnollinen vaisto. Syvemmälle hengelle olisi

täydellisesti arvoa alentavaa nähdä vastaväitettä jo

keskinkertaisuudessa itsessään. Se juuri on _ensimäinen_

välttämättömyys, jotta poikkeuksia voisi olla: se vaatii korkeata

kultuuria. Jos poikkeusihminen kohtelee juuri keskinkertaisia

lempeämmin kuin itseään ja vertaisiaan, niin se ei ole ainoastaan

sydämen säädyllisyyttä, -- se on yksinkertaisesti hänen

_velvollisuutensa_... Ketä vihaan enin tämänpäivän roskaväestä?

Sosialistiroskaväkeä, Tshandala-apostoleita, jotka turmelevat työmiehen

vaiston, ilon, hänen tyytyväisyydentunteensa pienellä olemisellaan, --

jotka tekevät hänet kateelliseksi, jotka opettavat hänelle kostoa...

Vääryys ei ole milloinkaan erilaisissa oikeuksissa, se on "yhtäläisten"

oikeuksien vaatimisessa... Mikä on _huonoa_? Mutta minä olen jo sanonut

sen: kaikki, mikä syntyy heikkoudesta, kateudesta, _kostosta_. --

Anarkisti ja kristitty on samaa syntyperää...

58.

On todellakin jokin ero, mihin tarkoitukseen valhetellaan: jos sillä

ylläpitää tai _turmelee_. On täysi oikeus pitää _kristittyä ja

anarkistia_ yhtäläisinä: heidän tarkoituksensa, heidän vaistonsa tähtää

turmelemiseen. Tämän väitteen todistamiseksi ei tarvitse muuta kuin

lukea historiaa: se on siinä hirvittävän selvänä. Jos juuri olemme

oppineet tuntemaan uskonnollisen lainsäädännön, jonka tarkoituksena oli

"ikuistaa" elämän _kukoistamisen_ ensimäinen ehto, yhteiskunnan suuri

muodostus, -- niin kristinoppi on löytänyt tehtävänsä juuri sellaisen

muodostuksen hävittämisessä, koska _elämä viihtyi_ siinä. _Siellä_ piti

saattaa pitkäaikaisen kokeilun ja epävarmuuden järjensaalis

kaukaisimpien aikain hyväksi ja korjata sato niin suurena, niin

rikkaana, niin täydellisenä kuin mahdollista: täällä sitävastoin

_myrkytettiin_ sato yhtenä yönä... Se, joka oli _vaskea ikuisempi,

imperium Romanum_, suuremmoisin organisatsiooni-muoto vaikeitten

ehtojen alaisena, mitä tähän saakka on saavutettu, ja johon verrattuna

kaikki edelläkäypä, kaikki sen jälkeinen on keskeneräistä työtä,

hutiloimista, dilettantismia, -- nuo pyhät anarkistit ovat tehneet

itselleen "hurskaan ansion" siitä, että ovat tuhonneet "maailman", se

on _imperium Romanumin_, kunnes ei ollut kiveä kiven päällä, -- kunnes

germaanitkin ja muut lurjukset saattoivat tulla sen herroiksi...

Kristitty ja anarkisti: molemmat dekadentteja, molemmat kykenemättömiä

toimimaan toisin kuin hajoittavasti, myrkyttävästi, huonontavasti,

_vertaimevästi_, molemmat _verisen vihan_ vaistoa kaikkea kohtaan, mikä

on pystyssä, suuresti pystyssä, millä on pysyväisyyttä, mikä lupaa

elämälle tulevaisuutta... Kristinusko oli _imperium Romanumin_

vampyyri, -- se on yhdessä yössä tehnyt tyhjäksi roomalaisten

suunnattoman työn voittaa maa-ala suurelle kultuurille, _jolla on

aikaa_. Eikö yhä vieläkään ymmärretä sitä? Tämä _imperium Romanum_,

jonka me tunnemme, jota Rooman provinsin historia opettaa meitä yhä

paremmin tuntemaan, tämä suuren tyylin ihailtavin taideteos, oli alku,

sen rakenne oli laskettu _todistamaan_ voimaansa vuosituhansilla, --

tähän saakka ei ole vielä milloinkaan rakennettu niin, ei milloinkaan

edes uneksittu, että rakennettaisiin samassa määrin _sub specie

aeterni_! -- Tämä organisatsiooni oli kyllin luja kestämään huonoja

keisareita: henkilövaihdos ei saa merkitä mitään sellaisille olioille,

-- kaiken suuren arkitehtuurin _ensimäinen_ perussääntö. Mutta se ei

ollut kyllin luja kestämään turmeluksen turmelevinta lajia,

_kristittyä_... Tämä salainen matelija, joka yössä, usvassa ja

kaksimielisyydessä ryömi jokaisen yksityisen kimppuun ja imi hänestä

vakavuuden _tosia_ asioita kohtaan, yleensä vaiston _realiteetteihin_

nähden, tämä arka, feminiininen ja makoinen joukkio on askel askeleelta

vieroittanut "sielut" tästä suunnattomasta rakennuksesta, -- nuo

arvokkaat, nuo miehekkään-ylhäiset luonteet, jotka Rooman asiassa

näkivät oman asiansa, oman totisuutensa, oman _uljuutensa_. Tekopyhä

ryömiminen, hartauskokous-salakähmä, synkkä käsite kuten helvetti,

viattoman uhraaminen, _unio mystica_ verenjuonnissa, ennen kaikkea

koston, Tshandalakoston hitaasti liehdottu tuli -- se tuli Rooman

herraksi, samanlainen uskonto, jonka edeltäolomuotoa vastaan jo

Epikuros oli taistellut. Luettakoon Lukretiusta, jotta ymmärrettäisiin,

_mitä_ vastaan Epikuros on taistellut, ei pakanuutta, vaan

"kristinoppia" vastaan, s.o. sielujen turmelemista syy-, rangaistus- ja

kuolemattomuuskäsitteellä. -- Hän taisteli _manalaista_ kulttia

vastaan, koko salaista kristinoppia vastaan, kieltää kuolemattomuus oli

silloin jo todellista _lunastusta_. -- Ja Epikuros olisi voittanut,

jokainen kunnioitettava henki Rooman valtakunnassa oli epikuurolainen:

_silloin ilmestyi Paavali_... Paavali, lihallistunut, neroksi muuttunut

Tshandalaviha Roomaa kohtaan, "maailmaa" kohtaan, juutalainen, ikuinen

juutalainen _par excellence_... Hänen ymmärryksensä oli siinä, kuinka

pienen lahkolaisen kristillisliikkeen avulla juutalaisuuden ohessa

voisi sytyttää "maailmanpalon", kuinka symboolilla "jumala ristillä"

voisi yhteenlaskea suunnattomaksi voimaksi kaiken alemman, kaiken

salaisesti kapinallisen, kaikki anarkistisen vehkeilyn perilliset

valtakunnassa. "Lunastus tulee juutalaisista." -- Kristinoppi

kaikenlaisten manalaisten kulttien tarjoomismuotona, Osiriksen, suuren

äidin, Mithraksen esimerkiksi -- ja niiden yhteenlaskemismuotona: tässä

taidossa on Paavalin nerokkaisuus. Hänen vaistonsa oli tässä niin

varma, että hän säälimättömällä väkivallalla totuutta kohtaan asetti

keksimänsä "lunastajan" suuhun, eikä ainoastaan suuhun, juuri ne

ajatukset, joilla nuo Tshandala-uskonnot haltioivat -- että hän teki

hänestä sellaisen, jonka mithrapappikin saattoi ymmärtää... Tämä oli

hänen silmänräpäyksensä Damaskuksessa: hän ymmärsi _tarvitsevansa_

kuolemattomuususkoa tehdäkseen "maailman" arvottomaksi, että "helvetti"

käsite tulee vielä Rooman herraksi, -- että "tuonpuolisella" _surmataan

elämä_... Nihilisti ja risti: ne muodostavat loppusoinnun, eivätkä

ainoastaan loppusointua...

59.

Antiikin maailman koko työ tehty tyhjäksi: minulla ei ole sanoja

ilmaistakseni, mitä tunnen näin hirvittävän johdosta. -- Ja katsoen

siihen, että sen työ oli esityötä, että juuri oli ennätetty laskea

perustus vuosituhansien työlle graniittikovalla itsetietoisuudella:

antiikin maailman koko _tarkoitus_ turhaan!... Miksi kreikkalaisia?

Miksi roomalaisia? Kaikki edellytykset oppineeseen kultuuriin, kaikki

tieteelliset _metoodit_ olivat jo olemassa, suuri, verraton taito lukea

oikein oli jo saavutettu -- tämä edellytys kultuurin traditsiooniin,

tieteen kokonaisuuteen; luonnontiede matematiikan ja mekaniikan

yhteydessä oli kukoistamassa, -- _asiallisuusaistilla_, -- viimeisellä

-- ja -- arvokkaimmalla -- kaikista aisteista, oli koulunsa, jo

monisatavuotinen traditsiooninsa! Ymmärretäänkö tätä? Kaikki

_oleellinen_ oli löydetty, jotta olisi voitu ryhtyä työhön: --

metoodit, täytyy toistaa se kymmenen kertaa, _muodostavat_ tuon

oleellisen, myös vaikeimman, myöskin sen, jota tottumus ja

laiskuus kauimmin vastustavat. Mitä me tänään sanomattomalla

itsehillitsemisellä, sillä meidän kunkin ruumiissamme on vielä tavalla

tai toisella huonot vaistot, kristilliset -- olemme valloittaneet

takaisin itsellemme, vapaan katseen realiteetteihin nähden, varovaisen

käden, kärsivällisyyden ja totisuuden vähäisimmässä, tietämisen koko

_rehellisyyden_ -- se on jo kerran ollut olemassa! Enemmän kuin kaksi

vuosituhatta sitten! Ja, sitäpaitsi, hyvä, hieno aisti ja maku! _Ei_

aivotottumuksena! _Ei_ "saksalaisena" sivistyksenä tolvanatavoilla!

Vaan ruumiina, eleenä, vaistona sanalla sanoen realiteettina... _Kaikki

turhaan!_ yksi ainoa yö, ja sitten vain muisto! -- Kreikkalaiset!

Roomalaiset! Vaiston ylhäisyys, maku, metoodinen tutkimus,

järjestämis- ja hallitsemisnerokkuus, usko, _tahto_ ihmistulevaisuuteen,

kaikkien kappaleitten suuren myöntämisen toteuttaminen _imperium

Romanumina_, kaikkien aistien havaittavana, suuri tyyli ei enää vain

taiteena, vaan todellisuudeksi, totuudeksi, _elämäksi_ käyneenä... --

Ja tätä ei yhtenä yönä hävittänyt luonnonmullistus. Sitä eivät

tallanneet maahan germaanit ja muut kämpäjalat! Vaan viekkaat,

hiipivät, näkymättömät, verettömät vampyyrit turmelivat sen! Sitä ei

voitettu, -- imettiin vain tyhjiin!... Kätketty kostonhimo, pieni

kateus tullut _herraksi_! Kaikki katala, itsestään kärsivä, huonojen

tunteitten rankaisema, sielun koko _ghettomaailma_ päässeenä yhdellä

erää _voittoon_! -- Luettakoon vain jotakin kristillistä agitaattoria,

pyhää Augustinusta esimerkiksi, jotta ymmärrettäisiin, tunnettaisiin

_hajusta_, mitkä siivottomat veitikat ovat täten tulleet herroiksi.

Pettyisi perinpohjin, jos epäiltäisiin, että kristillisen liikkeen

johtajilta puuttuisi hiukankin älyä: -- oi, he ovat viisaita, viisaita

aina pyhyyteen saakka, nämä herrat kirkkoisät! Aivan toista se on, mitä

heiltä puuttuu. Luonto ei ole pitänyt heistä huolta, -- se unhoitti

antaa heille kunnioitettavien, säädyllisten, _puhtaitten_ vaistojen

häveliään myötäjäislahjan... Meidän kesken, he eivät ole edes miehiä...

Jos Islam halveksii kristinoppia, niin sillä on tuhat kertaa oikeus

siihen: Islamilla on edellytyksenä _miehiä_...

60.

Kristinoppi on riistänyt meiltä antiikisen kultuurin sadon, se on

myöhemmin riistänyt meiltä myös _Islam_-kultuurin sadon. Espanjan

ihmeellinen maurilainen kultuurimaailma, _meille_ oikeastaan

läheisempi, meidän aistiamme ja makuamme enemmän miellyttävä kuin Rooma

ja Kreikka, _tallattiin maahan_ (-- en sano mitkä jalat tallasivat

sen --), miksi? Siksi, että se sai kiittää ylhäisiä, miehekkäitä

vaistoja synnystään, siksi että se myönsi elämän, ja vieläpä

maurilaisen elämän omituisilla ja raffineeratuilla kalleuksilla!...

Ristiritarit voittivat myöhemmin jonkin, minkä edessä heidän paremmin

olisi sopinut maata tomussa, -- kultuurin, johon verrattuna itse

yhdeksästoista vuosisatamme pitäisi tuntea itsensä hyvin köyhäksi,

hyvin jälkeenjääneeksi. -- Tosin, he tahtoivat saalista: itä oli

rikas... Voi olla huoletta! Ristiretket -- korkeampaa merirosvoutta, ei

muuta! Saksalainen aateli, viikinkiaatelia perinpohjin, oli siinä

mielialallaan: kirkko tiesi vain liian hyvin, millä _saa_ saksalaisen

aatelin... Saksalainen aateli, alati kirkon henkivartija, alati kirkon

kaikkein huonoimpien vaistojen palveluksessa, mutta _hyvästä

maksusta_... Juuri saksalaisten miekkojen, saksalaisen veren ja

rohkeuden avulla, on kirkko käynyt verivihollisuussotaansa kaikkea

ylhäistä vastaan maan päällä! Tässä kohdassa on kokonainen joukko

katkeria kysymyksiä. Saksalainen aateli on melkein poissa korkeamman

kultuurin historiasta: syyn arvaa... Kristinusko, alkohooli --

turmelemisen molemmat suuret keinot... Itsessäänhän ei pitäisi olla

mitään valintaa Islamiin ja kristinoppiin nähden, yhtä vähän kuin

arapialaiseen ja juutalaiseen nähden. Se on jo ennakolta ratkaistu:

kenellekään ei ole vapaaehtoista valita tässä. Joko on Tshandalaa, tai

ei ole sitä... "Sotaa Rooman kanssa aina veitseen saakka! Rauhaa,

ystävyyttä Islamin kanssa": niin tunsi, niin toimi tuo suuri

vapaa-ajattelija, nero Saksan keisarien joukossa, Fredrik toinen.

Kuinka? Täytyykö saksalaisen ensin olla nero, ensin olla

vapaa-ajattelija tunteakseen _säädyllisesti_? En ymmärrä, kuinka

saksalainen on milloinkaan voinut tuntea kristillisesti...

61.

Tässä täytyy koskettaa saksalaisille vielä sata kertaa kiusallisempaa

muistoa. Saksalaiset ovat riistäneet Europalta viimeisen suuren

kultuurisadon, jonka Europa olisi voinut korjata, -- _renessansin_.

Ymmärretäänkö vihdoin, _tahdotaanko_ ymmärtää, mitä renessansi oli?

_Kaikkien kristillisten arvojen uudestaan arvioiminen_, koe kaikilla

keinoilla, kaikilla vaistoilla, kaikella nerolla saada vastakkaisarvot,

_ylhäiset_ arvot voittoon... Tähän saakka oli olemassa vain _tämä_

suuri sota, tähän saakka ei ollut olemassa mitään ratkaisevampaa

kyseeseenasettamista kuin renessansin, -- _minun_ kysymykseni on sen

kysymys --: ei ollut myöskään milloinkaan perusteellisempaa, suorempaa,

ankarampaa, koko rintamalla ja keskukseen tähdättyä _hyökkäyksen_

muotoa! Hyökätä ratkaisevimman paikan, itse kristinopin istuimen,

kimppuun, asettaa täällä _ylhäiset_ arvot valta-istuimelle, s.o.

sielläistuvien vaistoihin, sisäisimpiin tarpeisiin ja pyyteisiin...

Näen edessäni _mahdollisuuden_, jolla on aivan ylimaailmallinen lumo ja

väriloiste: -- minusta tuntuu kuin se säteilisi raffineeratun kauneuden

kaikissa väristyksissä, siinä on taide tarttunut työhön, niin

jumalallisesti, niin saatanallisen jumalallisesti, että turhaan etsii

halki vuosituhansien vielä toista sellaista mahdollisuutta; näen

näytelmän, niin nerokkaan, samalla niin ihmeellisen oudon, että se

antaisi kaikille Olympon jumaluuksille aiheen kuolemattomaan nauruun --

_Cesare Borgia paavina_ -- Ymmärretäänkö minut?... No niin, se olisi

ollut se voitto, jota minä yksin tänään toivon --: sillä olisi

kristinoppi ollut hävitetty! -- Mitä tapahtui? Saksalainen munkki,

Luther, tuli Roomaan. Tämä munkki, epäonnistuneen papin kaikki

kostonhimoiset vaistot ruumiissaan, nousi Roomassa renessansia

_vastaan_... Sensijaan, että syvimmällä kiitollisuudella olisi

ymmärtänyt sen suunnattoman, mikä oli tapahtunut, kristinopin

voittamisen sen omalla _istuimella_, -- ymmärsi hänen vihansa ottaa

vain ravintoa tästä näytelmästä. Uskonnollinen ihminen ajattelee aina

vain itseään. -- Luther näki paavikunnan _turmeluksen_, kun vastakohta

juuri oli saavutettavissa: vanha turmelus, _peccatum originale_,

kristinoppi, ei ollut enää paavin istuimella! Vaan elämä! Elämän

riemuvoitto! Kaikkien korkeitten, kauniiden, rohkeiden asiain

myöntäminen! Myöntäminen!... Ja Luther _korjasi kirkon jälleen

entiselleen_: hän karkasi sen kimppuun... Renessanssi -- tapahtuma

vailla tarkoitusta, suuri _turhaanraukeaminen_! -- Ah näitä

saksalaisia, mitä ne ovat meille jo maksaneet! Tyhjiin -- se oli aina

saksalaisten _työtä_. -- Uskonpuhdistus; Leibniz; Kant ja tuo niin

sanottu saksalainen filosofia; "vapaus"-sota; valtakunta -- joka

kerta tyhjiin jokin, joka jo oli olemassa, jokin _entiselleen

palauttamaton_... He ovat minun vihollisiani, nämä saksalaiset,

tunnustan sen: halveksin heissä käsitteen ja arvojen epäpuhtauden

jokaista lajia, _pelkuruutta_ jokaiseen rehelliseen myöntämiseen ja

kieltämiseen nähden. He ovat, melkein jo vuosituhannen, sekoittaneet ja

hämmentäneet kaiken, mihin sormineen ovat tarttuneet, heidän

omallatunnollaan on kaikki puolinaisuudet -- kolmekahdeksasosaisuudet!

-- joista Europa on sairas, heidän omallatunnollaan on myöskin

mauttomin laji kristinoppia, mitä on olemassa, parantumattomin,

kumoamattomin, protestanttisuus... Ellei milloinkaan päästä

kristinopista, niin saksalaiset ovat siihen syypäät...

62.

-- Täten olen lopussa ja langetan tuomioni. Minä _tuomitsen_

kristinopin, minä lausun kristillistä kirkkoa vastaan hirvittävimmän

kaikista syytöksistä, mitä yksikään syyttäjä milloinkaan on lausunut.

Se on minulle korkein ajateltavissa oleva turmelus, sillä on ollut

tahto äärimmäiseen mahdolliseen turmelukseen. Kristillinen kirkko ei

jättänyt turmeluksellaan mitään rauhaan, se on tehnyt jokaisesta

arvosta arvottomuuden, jokaisesta totuudesta valheen, jokaisesta

rehellisyydestä sielunalhaisuuden. Uskallettakoon minulle muistuttaa

vielä sen "humaanisia" siunauksia! _Poistaa_ yhtäkään hädänalaisuutta,

se soti sen syvimpiä harrastuksia vastaan, se eli hädänalaisuuksista,

se loi hädänalaisuuksia ikuistaakseen _itsensä_... Synnin madon

esimerkiksi: tällä hädänalaisuudella on vasta kirkko rikastuttanut

ihmiskuntaa! -- "Sielujen yhtäläisyys jumalan edessä", tämä

valheellisuus, tämä kaikkien halpamielisten _kaunan tekosyy_, tämä

käsitteen räjähdysaine, joka viimein on käynyt vallankumoukseksi,

moderniksi ideaksi ja koko yhteiskuntajärjestyksen

alenemisperiaatteeksi, -- on _kristillistä_ dynamiittia... Kristinopin

"humaaniset" siunaukset! Kurittaa humaanisuus ristiriitaisuudeksi

itsensä kanssa, itsesaastutustaidoksi, tahdoksi valheeseen mistä

hinnasta tahansa, vastahakoisuudeksi, kaikkien hyvien ja rehellisten

vaistojen halveksimiseksi! Ne ovat minusta kristinopin siunauksia! --

Loiselämä kirkon ainoana tapana; juoden kalvetustauti-, "pyhyys"

ihanteellaan kaiken veren, kaiken rakkauden, kaiken elämäntoiveen;

tuonpuoleinen tahtona jokaisen realiteetin kieltämiseen; risti

tunnusmerkkinä manalaisimmasta salaliitosta, mitä milloinkaan on ollut,

-- terveyttä, kauneutta, sopusointuisuutta, urhoollisuutta, henkeä,

sielun hyvyyttä, _elämää itseään_ vastaan...

Tämän iankaikkisen syytöksen kristinoppia vastaan tahdon kirjoittaa

kaikille seinille, missä vain seiniä on, -- minulla on kirjaimia, jotka

tekevät sokeatkin näkeviksi... Minä kutsun kristinoppia ainoaksi

suureksi kiroukseksi, ainoaksi suureksi sisäiseksi turmelukseksi,

ainoaksi suureksi kostonvaistoksi, jolle yksikään keino ei ole kylliksi

myrkyllinen, salainen, manalainen, pieni, -- minä kutsun sitä

ihmiskunnan ainoaksi kuolemattomaksi häpeäpilkuksi...

Ja ajanlasku alkaa tuosta epäonnen päivästä, _dies nefastus_, jolloin

kohtalokas tapahtumasarja käynnistyi -- kristinopin ensimmäisestä

päivästä! -- Miksei mieluummin _viimeisestä, tästä_ päivästä? -- Kaikki

arvot uusiksi!

LOPPU.

Antikristus: Arvostelukoe kristinopista · 第 6 / 6 段