mittaa kristillistä päämaalia Manun lakikirjan päämaalilla, -- jos tuo
tämän suurimman päämaalivastakohdan voimakkaaseen valaistukseen.
Kristinopin arvostelijalle ei säästetä kristinopin _halveksittavaksi_
tekemistä. Sellainen lakikirja kuin Manun syntyy niinkuin jokainen hyvä
lakikirja: se kokoo yhteen pitkien vuosisatojen kokemuksen, viisauden
ja koemoraalin, se lopettaa, se ei luo enää mitään. Edellytys sen lajin
kokoomiseen on tieto siitä, että ne keinot, joilla hankkii hitaasti ja
kalliisti voitetulle _totuudelle_ auktoriteetin, ovat perinpohjin
eroitetut niistä, joilla tämä totuus todistetaan. Lakikirja ei kerro
milloinkaan hyötyä, syitä, kasuistiikkaa lain esihistoriassa: juuri
siten se poistaisi käskevän äänensä vaikutuksen, sanansa "sinun
täytyy", edellytyksen siihen, että sitä totellaan. Probleemi on juuri
tässä. -- Kansan kehityksen jossakin määrätyssä kohdassa selittää sen
laajimmalta ympärilleen katsova, s.o. taakse- ja eteenpäin katsova
kirjoitus, sen kokemuksen päättyneeksi, jonka mukaan tulee s.o. _voi_
elää. Sen päämaali on korjata kokeilun ja _kovan_ kokemuksen ajan sato
niin rikkaana ja täydellisenä kuin mahdollista. Nyt siis on ennen
kaikkea varottava yhä-edelleen-kokeilemista, arvojen sulanaolemistilan
jatkumista, koettelemista, valitsemista, arvojen arvostelemista
_äärettömiin saakka_. Tätä vastaan asetetaan kaksinkertainen muuri:
toisella kertaa _ilmoitus_, se on väitös, että näiden lakien järki ei
ole syntyisin ihmisistä, että sitä ei ole hitaasti ja erhettyen
etsitty ja löydetty, vaan on se jumalallista alkuperää, kokonaan,
täydellisesti, ilman historiaa, lahja, ihme, ainoastaan ilmoitettu...
Sitten _traditsiooni_, se on väitös, että laki on ollut voimassa
ikivanhoista ajoista saakka, että on puuttuvaa kunnioitusta, rikosta
esi-isiä kohtaan epäillä sitä. Lain auktoriteetti perustetaan
väitteellä: jumala _antoi_ sen, esi-isät _noudattivat_ sitä. --
Sellaisen menettelyn korkeampi järki on tarkoituksessa työntää askel
askeleelta takaisin tietoisuus oikeaksi tunnustetusta (s.o. äärettömän
ja ankarasti valikoidun kokemuksen kautta _todistetusta_) elämästä:
niin että saavutetaan vaiston -- täydellinen koneellisuus, -- tämä
kaiken mestariuden, kaiken elämän taidon täydellisyyden edellytys.
Laatia Manun tavoin lakikirja on antaa jollekin kansalle vapaus
vastaisuudessa tulla mestariksi, tulla täydelliseksi, pyrkiä elämän
korkeimpaan taitoon. _Sitä varten se täytyy tehdä itsetiedottomasti_:
tämä on jokaisen pyhän valheen päämaali. -- _Kasteihin järjestäminen_,
ylin, vallitseva laki, on vain luonnonjärjestyksen vahvistamista,
ensiarvoista luonnonlainmukaisuutta, joka ei ole yhdenkään mielivallan,
yhdenkään "modernin idean" vallan alaisena. Jokaisessa terveessä
yhteiskunnassa eroittautuu, tehden keskinäisesti toisiltaan
vaatimuksia, kolme fysioloogisesti eripainoista tyyppiä, joista
kullakin on oma terveydenhoitonsa, oma työalansa, oma lajinsa
täydellisyyden-tunnetta ja mestariutta. Luonto, _ei_ Manu, eroittaa
toisistaan henkisesti etevämmät, lihaksiltaan ja luonteensävyltään
voimakkaammat ja ne, jotka eivät missään suhteessa ole erikoisia,
keskinkertaiset, -- jälkimmäiset suurena joukkona, edelliset
valittuina. Ylimmällä kastilla -- kutsun sitä nimellä _kaikkein
harvemmat_ -- on täydellisenä myöskin harvimpien etuoikeudet: siihen
kuuluu edustaa onnea, kauneutta, hyvyyttä maan päällä. Vain
henkisimmillä ihmisillä on lupa kauneuteen, kauniiseen: heissä yksin ei
hyvyys ole heikkoutta. _Pulchrum est paucorum hominum_: hyvyys on
etuoikeus. Mitään ei voi sitävastoin vähemmän sallia heille kuin rumia
tapoja tai pessimististä katsomusta, silmää, joka _rumentaa_ --, tai
edes suuttumusta olioiden yleiskuvasta. Suuttumus on Tshandalan
etuoikeus; samoin pessimismi. "_Maailma on täydellinen_ -- niin puhuu
henkisimpien vaisto, myöntäväinen vaisto --: epätäydellisyys, jokainen
laji meidän valtamme alla olevaa, välimatka, välimatkan paatos,
Tshandala itse on osa tästä kokonaisuudesta". Henkisimmät ihmiset
_voimakkaimpina_ löytävät onnensa siinä, missä toiset löytäisivät
perikatonsa: labyrintissa, kovuudessa itseään ja toisia kohtaan,
koettamisessa; heidän ilonsa on itsensähillitseminen: askeettisuus käy
heissä luonnoksi, tarpeeksi, vaistoksi. Vaikeata tehtävää he pitävät
etuoikeutena, leikkiä taakoilla, jotka painavat toiset maahan, on
heille _virvoitusta_... Tieto -- askeettisuuden muoto. -- Heidän
lajinsa on kunnioitettavin ihmislaji: mikä ei estä, että he ovat
iloisimmat, rakastettavimmat. He hallitsevat, eivät senvuoksi, että
tahtovat, vaan siksi, että _ovat_; heille ei ole vapaaehtoista olla
toisarvoisia. -- _Toiset_ arvojärjestyksessä: ne ovat oikeuden
vartioita, järjestyksen ja varmuuden vaalijoita, ne ovat ylhäisiä
sotilaita, ennen kaikkea _kuningas_ sotilaan korkeimpana tyyppinä,
tuomarina ja lain voimassapitäjänä. Nuo arvoltaan _toiset_ ovat
henkisimpien käskyn toimeenpanijoita, lähimpinä heihin kuuluvia, niitä,
joiden osaksi on tullut kaikki _karkeampi_ työ hallitsemisessa, --
heidän seurueensa, heidän oikea kätensä, heidän parhaat oppilaansa. --
Kaikessa tässä, toistan sen vielä kerran, ei ole mitään mielivaltaa,
mitään "tehtyä"; mikä _toisin_ on, se on tehtyä, -- luontoa on silloin
häväisty... Kastien järjestys, _arvojärjestys_, muodostaa vain elämän
oman korkeimman lain; näiden kolmen tyypin eroittaminen on välttämätön
yhteiskunnan ylläpitämiseksi, tekemään mahdollisiksi korkeammat ja
korkeimmat tyypit, -- vasta oikeuksien _erilaisuus_ on ehtona siihen,
että oikeuksia on olemassa. -- Oikeus on etuoikeus. Olemisensa lajissa
on kullakin etuoikeutensa. Älkäämme väheksikö _keskinkertaisten_
etuoikeuksia. Elämän kovuus kasvaa _korkeuden_ mukaan, -- kylmyys
kasvaa, vastuunalaisuus kasvaa. Korkea kultuuri on pyramiidi:
se pysyy pystyssä vain leveällä jalustalla, sen kaikkein
ensimäisenä edellytyksenä on voimakkaasti ja terveesti tiivistetty
keskinkertaisuus. Käsityö, kauppa, maanviljelys, _tiede_,
suurin osa taidetta, sanalla sanoen kaikki, minkä voi lukea
_ammatti_toimekkaisuuteen, viihtyy ainoastaan taitamisen ja halun
keskinkertaisuudessa; sellainen olisi siirrettävä poikkeuksien
joukkoon, siihen kuuluva vaisto vastustaisi sekä aristokraattisuutta
että anarkismia. Olla yleisenä hyötynä, pyöränä, funktsioonina, siihen
on olemassa luonnonmääräys; _ei_ yhteiskunta, vaan sellainen _onni_,
joihin kaikkein useimmat kykenevät, tekee heidät älykkäiksi koneiksi.
Keskinkertaiselle on onni olla keskinkertainen; mestaruus yhdessä,
erikoisala: luonnollinen vaisto. Syvemmälle hengelle olisi
täydellisesti arvoa alentavaa nähdä vastaväitettä jo
keskinkertaisuudessa itsessään. Se juuri on _ensimäinen_
välttämättömyys, jotta poikkeuksia voisi olla: se vaatii korkeata
kultuuria. Jos poikkeusihminen kohtelee juuri keskinkertaisia
lempeämmin kuin itseään ja vertaisiaan, niin se ei ole ainoastaan
sydämen säädyllisyyttä, -- se on yksinkertaisesti hänen
_velvollisuutensa_... Ketä vihaan enin tämänpäivän roskaväestä?
Sosialistiroskaväkeä, Tshandala-apostoleita, jotka turmelevat työmiehen
vaiston, ilon, hänen tyytyväisyydentunteensa pienellä olemisellaan, --
jotka tekevät hänet kateelliseksi, jotka opettavat hänelle kostoa...
Vääryys ei ole milloinkaan erilaisissa oikeuksissa, se on "yhtäläisten"
oikeuksien vaatimisessa... Mikä on _huonoa_? Mutta minä olen jo sanonut
sen: kaikki, mikä syntyy heikkoudesta, kateudesta, _kostosta_. --
Anarkisti ja kristitty on samaa syntyperää...
58.
On todellakin jokin ero, mihin tarkoitukseen valhetellaan: jos sillä
ylläpitää tai _turmelee_. On täysi oikeus pitää _kristittyä ja
anarkistia_ yhtäläisinä: heidän tarkoituksensa, heidän vaistonsa tähtää
turmelemiseen. Tämän väitteen todistamiseksi ei tarvitse muuta kuin
lukea historiaa: se on siinä hirvittävän selvänä. Jos juuri olemme
oppineet tuntemaan uskonnollisen lainsäädännön, jonka tarkoituksena oli
"ikuistaa" elämän _kukoistamisen_ ensimäinen ehto, yhteiskunnan suuri
muodostus, -- niin kristinoppi on löytänyt tehtävänsä juuri sellaisen
muodostuksen hävittämisessä, koska _elämä viihtyi_ siinä. _Siellä_ piti
saattaa pitkäaikaisen kokeilun ja epävarmuuden järjensaalis
kaukaisimpien aikain hyväksi ja korjata sato niin suurena, niin
rikkaana, niin täydellisenä kuin mahdollista: täällä sitävastoin
_myrkytettiin_ sato yhtenä yönä... Se, joka oli _vaskea ikuisempi,
imperium Romanum_, suuremmoisin organisatsiooni-muoto vaikeitten
ehtojen alaisena, mitä tähän saakka on saavutettu, ja johon verrattuna
kaikki edelläkäypä, kaikki sen jälkeinen on keskeneräistä työtä,
hutiloimista, dilettantismia, -- nuo pyhät anarkistit ovat tehneet
itselleen "hurskaan ansion" siitä, että ovat tuhonneet "maailman", se
on _imperium Romanumin_, kunnes ei ollut kiveä kiven päällä, -- kunnes
germaanitkin ja muut lurjukset saattoivat tulla sen herroiksi...
Kristitty ja anarkisti: molemmat dekadentteja, molemmat kykenemättömiä
toimimaan toisin kuin hajoittavasti, myrkyttävästi, huonontavasti,
_vertaimevästi_, molemmat _verisen vihan_ vaistoa kaikkea kohtaan, mikä
on pystyssä, suuresti pystyssä, millä on pysyväisyyttä, mikä lupaa
elämälle tulevaisuutta... Kristinusko oli _imperium Romanumin_
vampyyri, -- se on yhdessä yössä tehnyt tyhjäksi roomalaisten
suunnattoman työn voittaa maa-ala suurelle kultuurille, _jolla on
aikaa_. Eikö yhä vieläkään ymmärretä sitä? Tämä _imperium Romanum_,
jonka me tunnemme, jota Rooman provinsin historia opettaa meitä yhä
paremmin tuntemaan, tämä suuren tyylin ihailtavin taideteos, oli alku,
sen rakenne oli laskettu _todistamaan_ voimaansa vuosituhansilla, --
tähän saakka ei ole vielä milloinkaan rakennettu niin, ei milloinkaan
edes uneksittu, että rakennettaisiin samassa määrin _sub specie
aeterni_! -- Tämä organisatsiooni oli kyllin luja kestämään huonoja
keisareita: henkilövaihdos ei saa merkitä mitään sellaisille olioille,
-- kaiken suuren arkitehtuurin _ensimäinen_ perussääntö. Mutta se ei
ollut kyllin luja kestämään turmeluksen turmelevinta lajia,
_kristittyä_... Tämä salainen matelija, joka yössä, usvassa ja
kaksimielisyydessä ryömi jokaisen yksityisen kimppuun ja imi hänestä
vakavuuden _tosia_ asioita kohtaan, yleensä vaiston _realiteetteihin_
nähden, tämä arka, feminiininen ja makoinen joukkio on askel askeleelta
vieroittanut "sielut" tästä suunnattomasta rakennuksesta, -- nuo
arvokkaat, nuo miehekkään-ylhäiset luonteet, jotka Rooman asiassa
näkivät oman asiansa, oman totisuutensa, oman _uljuutensa_. Tekopyhä
ryömiminen, hartauskokous-salakähmä, synkkä käsite kuten helvetti,
viattoman uhraaminen, _unio mystica_ verenjuonnissa, ennen kaikkea
koston, Tshandalakoston hitaasti liehdottu tuli -- se tuli Rooman
herraksi, samanlainen uskonto, jonka edeltäolomuotoa vastaan jo
Epikuros oli taistellut. Luettakoon Lukretiusta, jotta ymmärrettäisiin,
_mitä_ vastaan Epikuros on taistellut, ei pakanuutta, vaan
"kristinoppia" vastaan, s.o. sielujen turmelemista syy-, rangaistus- ja
kuolemattomuuskäsitteellä. -- Hän taisteli _manalaista_ kulttia
vastaan, koko salaista kristinoppia vastaan, kieltää kuolemattomuus oli
silloin jo todellista _lunastusta_. -- Ja Epikuros olisi voittanut,
jokainen kunnioitettava henki Rooman valtakunnassa oli epikuurolainen:
_silloin ilmestyi Paavali_... Paavali, lihallistunut, neroksi muuttunut
Tshandalaviha Roomaa kohtaan, "maailmaa" kohtaan, juutalainen, ikuinen
juutalainen _par excellence_... Hänen ymmärryksensä oli siinä, kuinka
pienen lahkolaisen kristillisliikkeen avulla juutalaisuuden ohessa
voisi sytyttää "maailmanpalon", kuinka symboolilla "jumala ristillä"
voisi yhteenlaskea suunnattomaksi voimaksi kaiken alemman, kaiken
salaisesti kapinallisen, kaikki anarkistisen vehkeilyn perilliset
valtakunnassa. "Lunastus tulee juutalaisista." -- Kristinoppi
kaikenlaisten manalaisten kulttien tarjoomismuotona, Osiriksen, suuren
äidin, Mithraksen esimerkiksi -- ja niiden yhteenlaskemismuotona: tässä
taidossa on Paavalin nerokkaisuus. Hänen vaistonsa oli tässä niin
varma, että hän säälimättömällä väkivallalla totuutta kohtaan asetti
keksimänsä "lunastajan" suuhun, eikä ainoastaan suuhun, juuri ne
ajatukset, joilla nuo Tshandala-uskonnot haltioivat -- että hän teki
hänestä sellaisen, jonka mithrapappikin saattoi ymmärtää... Tämä oli
hänen silmänräpäyksensä Damaskuksessa: hän ymmärsi _tarvitsevansa_
kuolemattomuususkoa tehdäkseen "maailman" arvottomaksi, että "helvetti"
käsite tulee vielä Rooman herraksi, -- että "tuonpuolisella" _surmataan
elämä_... Nihilisti ja risti: ne muodostavat loppusoinnun, eivätkä
ainoastaan loppusointua...
59.
Antiikin maailman koko työ tehty tyhjäksi: minulla ei ole sanoja
ilmaistakseni, mitä tunnen näin hirvittävän johdosta. -- Ja katsoen
siihen, että sen työ oli esityötä, että juuri oli ennätetty laskea
perustus vuosituhansien työlle graniittikovalla itsetietoisuudella:
antiikin maailman koko _tarkoitus_ turhaan!... Miksi kreikkalaisia?
Miksi roomalaisia? Kaikki edellytykset oppineeseen kultuuriin, kaikki
tieteelliset _metoodit_ olivat jo olemassa, suuri, verraton taito lukea
oikein oli jo saavutettu -- tämä edellytys kultuurin traditsiooniin,
tieteen kokonaisuuteen; luonnontiede matematiikan ja mekaniikan
yhteydessä oli kukoistamassa, -- _asiallisuusaistilla_, -- viimeisellä
-- ja -- arvokkaimmalla -- kaikista aisteista, oli koulunsa, jo
monisatavuotinen traditsiooninsa! Ymmärretäänkö tätä? Kaikki
_oleellinen_ oli löydetty, jotta olisi voitu ryhtyä työhön: --
metoodit, täytyy toistaa se kymmenen kertaa, _muodostavat_ tuon
oleellisen, myös vaikeimman, myöskin sen, jota tottumus ja
laiskuus kauimmin vastustavat. Mitä me tänään sanomattomalla
itsehillitsemisellä, sillä meidän kunkin ruumiissamme on vielä tavalla
tai toisella huonot vaistot, kristilliset -- olemme valloittaneet
takaisin itsellemme, vapaan katseen realiteetteihin nähden, varovaisen
käden, kärsivällisyyden ja totisuuden vähäisimmässä, tietämisen koko
_rehellisyyden_ -- se on jo kerran ollut olemassa! Enemmän kuin kaksi
vuosituhatta sitten! Ja, sitäpaitsi, hyvä, hieno aisti ja maku! _Ei_
aivotottumuksena! _Ei_ "saksalaisena" sivistyksenä tolvanatavoilla!
Vaan ruumiina, eleenä, vaistona sanalla sanoen realiteettina... _Kaikki
turhaan!_ yksi ainoa yö, ja sitten vain muisto! -- Kreikkalaiset!
Roomalaiset! Vaiston ylhäisyys, maku, metoodinen tutkimus,
järjestämis- ja hallitsemisnerokkuus, usko, _tahto_ ihmistulevaisuuteen,
kaikkien kappaleitten suuren myöntämisen toteuttaminen _imperium
Romanumina_, kaikkien aistien havaittavana, suuri tyyli ei enää vain
taiteena, vaan todellisuudeksi, totuudeksi, _elämäksi_ käyneenä... --
Ja tätä ei yhtenä yönä hävittänyt luonnonmullistus. Sitä eivät
tallanneet maahan germaanit ja muut kämpäjalat! Vaan viekkaat,
hiipivät, näkymättömät, verettömät vampyyrit turmelivat sen! Sitä ei
voitettu, -- imettiin vain tyhjiin!... Kätketty kostonhimo, pieni
kateus tullut _herraksi_! Kaikki katala, itsestään kärsivä, huonojen
tunteitten rankaisema, sielun koko _ghettomaailma_ päässeenä yhdellä
erää _voittoon_! -- Luettakoon vain jotakin kristillistä agitaattoria,
pyhää Augustinusta esimerkiksi, jotta ymmärrettäisiin, tunnettaisiin
_hajusta_, mitkä siivottomat veitikat ovat täten tulleet herroiksi.
Pettyisi perinpohjin, jos epäiltäisiin, että kristillisen liikkeen
johtajilta puuttuisi hiukankin älyä: -- oi, he ovat viisaita, viisaita
aina pyhyyteen saakka, nämä herrat kirkkoisät! Aivan toista se on, mitä
heiltä puuttuu. Luonto ei ole pitänyt heistä huolta, -- se unhoitti
antaa heille kunnioitettavien, säädyllisten, _puhtaitten_ vaistojen
häveliään myötäjäislahjan... Meidän kesken, he eivät ole edes miehiä...
Jos Islam halveksii kristinoppia, niin sillä on tuhat kertaa oikeus
siihen: Islamilla on edellytyksenä _miehiä_...
60.
Kristinoppi on riistänyt meiltä antiikisen kultuurin sadon, se on
myöhemmin riistänyt meiltä myös _Islam_-kultuurin sadon. Espanjan
ihmeellinen maurilainen kultuurimaailma, _meille_ oikeastaan
läheisempi, meidän aistiamme ja makuamme enemmän miellyttävä kuin Rooma
ja Kreikka, _tallattiin maahan_ (-- en sano mitkä jalat tallasivat
sen --), miksi? Siksi, että se sai kiittää ylhäisiä, miehekkäitä
vaistoja synnystään, siksi että se myönsi elämän, ja vieläpä
maurilaisen elämän omituisilla ja raffineeratuilla kalleuksilla!...
Ristiritarit voittivat myöhemmin jonkin, minkä edessä heidän paremmin
olisi sopinut maata tomussa, -- kultuurin, johon verrattuna itse
yhdeksästoista vuosisatamme pitäisi tuntea itsensä hyvin köyhäksi,
hyvin jälkeenjääneeksi. -- Tosin, he tahtoivat saalista: itä oli
rikas... Voi olla huoletta! Ristiretket -- korkeampaa merirosvoutta, ei
muuta! Saksalainen aateli, viikinkiaatelia perinpohjin, oli siinä
mielialallaan: kirkko tiesi vain liian hyvin, millä _saa_ saksalaisen
aatelin... Saksalainen aateli, alati kirkon henkivartija, alati kirkon
kaikkein huonoimpien vaistojen palveluksessa, mutta _hyvästä
maksusta_... Juuri saksalaisten miekkojen, saksalaisen veren ja
rohkeuden avulla, on kirkko käynyt verivihollisuussotaansa kaikkea
ylhäistä vastaan maan päällä! Tässä kohdassa on kokonainen joukko
katkeria kysymyksiä. Saksalainen aateli on melkein poissa korkeamman
kultuurin historiasta: syyn arvaa... Kristinusko, alkohooli --
turmelemisen molemmat suuret keinot... Itsessäänhän ei pitäisi olla
mitään valintaa Islamiin ja kristinoppiin nähden, yhtä vähän kuin
arapialaiseen ja juutalaiseen nähden. Se on jo ennakolta ratkaistu:
kenellekään ei ole vapaaehtoista valita tässä. Joko on Tshandalaa, tai
ei ole sitä... "Sotaa Rooman kanssa aina veitseen saakka! Rauhaa,
ystävyyttä Islamin kanssa": niin tunsi, niin toimi tuo suuri
vapaa-ajattelija, nero Saksan keisarien joukossa, Fredrik toinen.
Kuinka? Täytyykö saksalaisen ensin olla nero, ensin olla
vapaa-ajattelija tunteakseen _säädyllisesti_? En ymmärrä, kuinka
saksalainen on milloinkaan voinut tuntea kristillisesti...
61.
Tässä täytyy koskettaa saksalaisille vielä sata kertaa kiusallisempaa
muistoa. Saksalaiset ovat riistäneet Europalta viimeisen suuren
kultuurisadon, jonka Europa olisi voinut korjata, -- _renessansin_.
Ymmärretäänkö vihdoin, _tahdotaanko_ ymmärtää, mitä renessansi oli?
_Kaikkien kristillisten arvojen uudestaan arvioiminen_, koe kaikilla
keinoilla, kaikilla vaistoilla, kaikella nerolla saada vastakkaisarvot,
_ylhäiset_ arvot voittoon... Tähän saakka oli olemassa vain _tämä_
suuri sota, tähän saakka ei ollut olemassa mitään ratkaisevampaa
kyseeseenasettamista kuin renessansin, -- _minun_ kysymykseni on sen
kysymys --: ei ollut myöskään milloinkaan perusteellisempaa, suorempaa,
ankarampaa, koko rintamalla ja keskukseen tähdättyä _hyökkäyksen_
muotoa! Hyökätä ratkaisevimman paikan, itse kristinopin istuimen,
kimppuun, asettaa täällä _ylhäiset_ arvot valta-istuimelle, s.o.
sielläistuvien vaistoihin, sisäisimpiin tarpeisiin ja pyyteisiin...
Näen edessäni _mahdollisuuden_, jolla on aivan ylimaailmallinen lumo ja
väriloiste: -- minusta tuntuu kuin se säteilisi raffineeratun kauneuden
kaikissa väristyksissä, siinä on taide tarttunut työhön, niin
jumalallisesti, niin saatanallisen jumalallisesti, että turhaan etsii
halki vuosituhansien vielä toista sellaista mahdollisuutta; näen
näytelmän, niin nerokkaan, samalla niin ihmeellisen oudon, että se
antaisi kaikille Olympon jumaluuksille aiheen kuolemattomaan nauruun --
_Cesare Borgia paavina_ -- Ymmärretäänkö minut?... No niin, se olisi
ollut se voitto, jota minä yksin tänään toivon --: sillä olisi
kristinoppi ollut hävitetty! -- Mitä tapahtui? Saksalainen munkki,
Luther, tuli Roomaan. Tämä munkki, epäonnistuneen papin kaikki
kostonhimoiset vaistot ruumiissaan, nousi Roomassa renessansia
_vastaan_... Sensijaan, että syvimmällä kiitollisuudella olisi
ymmärtänyt sen suunnattoman, mikä oli tapahtunut, kristinopin
voittamisen sen omalla _istuimella_, -- ymmärsi hänen vihansa ottaa
vain ravintoa tästä näytelmästä. Uskonnollinen ihminen ajattelee aina
vain itseään. -- Luther näki paavikunnan _turmeluksen_, kun vastakohta
juuri oli saavutettavissa: vanha turmelus, _peccatum originale_,
kristinoppi, ei ollut enää paavin istuimella! Vaan elämä! Elämän
riemuvoitto! Kaikkien korkeitten, kauniiden, rohkeiden asiain
myöntäminen! Myöntäminen!... Ja Luther _korjasi kirkon jälleen
entiselleen_: hän karkasi sen kimppuun... Renessanssi -- tapahtuma
vailla tarkoitusta, suuri _turhaanraukeaminen_! -- Ah näitä
saksalaisia, mitä ne ovat meille jo maksaneet! Tyhjiin -- se oli aina
saksalaisten _työtä_. -- Uskonpuhdistus; Leibniz; Kant ja tuo niin
sanottu saksalainen filosofia; "vapaus"-sota; valtakunta -- joka
kerta tyhjiin jokin, joka jo oli olemassa, jokin _entiselleen
palauttamaton_... He ovat minun vihollisiani, nämä saksalaiset,
tunnustan sen: halveksin heissä käsitteen ja arvojen epäpuhtauden
jokaista lajia, _pelkuruutta_ jokaiseen rehelliseen myöntämiseen ja
kieltämiseen nähden. He ovat, melkein jo vuosituhannen, sekoittaneet ja
hämmentäneet kaiken, mihin sormineen ovat tarttuneet, heidän
omallatunnollaan on kaikki puolinaisuudet -- kolmekahdeksasosaisuudet!
-- joista Europa on sairas, heidän omallatunnollaan on myöskin
mauttomin laji kristinoppia, mitä on olemassa, parantumattomin,
kumoamattomin, protestanttisuus... Ellei milloinkaan päästä
kristinopista, niin saksalaiset ovat siihen syypäät...
62.
-- Täten olen lopussa ja langetan tuomioni. Minä _tuomitsen_
kristinopin, minä lausun kristillistä kirkkoa vastaan hirvittävimmän
kaikista syytöksistä, mitä yksikään syyttäjä milloinkaan on lausunut.
Se on minulle korkein ajateltavissa oleva turmelus, sillä on ollut
tahto äärimmäiseen mahdolliseen turmelukseen. Kristillinen kirkko ei
jättänyt turmeluksellaan mitään rauhaan, se on tehnyt jokaisesta
arvosta arvottomuuden, jokaisesta totuudesta valheen, jokaisesta
rehellisyydestä sielunalhaisuuden. Uskallettakoon minulle muistuttaa
vielä sen "humaanisia" siunauksia! _Poistaa_ yhtäkään hädänalaisuutta,
se soti sen syvimpiä harrastuksia vastaan, se eli hädänalaisuuksista,
se loi hädänalaisuuksia ikuistaakseen _itsensä_... Synnin madon
esimerkiksi: tällä hädänalaisuudella on vasta kirkko rikastuttanut
ihmiskuntaa! -- "Sielujen yhtäläisyys jumalan edessä", tämä
valheellisuus, tämä kaikkien halpamielisten _kaunan tekosyy_, tämä
käsitteen räjähdysaine, joka viimein on käynyt vallankumoukseksi,
moderniksi ideaksi ja koko yhteiskuntajärjestyksen
alenemisperiaatteeksi, -- on _kristillistä_ dynamiittia... Kristinopin
"humaaniset" siunaukset! Kurittaa humaanisuus ristiriitaisuudeksi
itsensä kanssa, itsesaastutustaidoksi, tahdoksi valheeseen mistä
hinnasta tahansa, vastahakoisuudeksi, kaikkien hyvien ja rehellisten
vaistojen halveksimiseksi! Ne ovat minusta kristinopin siunauksia! --
Loiselämä kirkon ainoana tapana; juoden kalvetustauti-, "pyhyys"
ihanteellaan kaiken veren, kaiken rakkauden, kaiken elämäntoiveen;
tuonpuoleinen tahtona jokaisen realiteetin kieltämiseen; risti
tunnusmerkkinä manalaisimmasta salaliitosta, mitä milloinkaan on ollut,
-- terveyttä, kauneutta, sopusointuisuutta, urhoollisuutta, henkeä,
sielun hyvyyttä, _elämää itseään_ vastaan...
Tämän iankaikkisen syytöksen kristinoppia vastaan tahdon kirjoittaa
kaikille seinille, missä vain seiniä on, -- minulla on kirjaimia, jotka
tekevät sokeatkin näkeviksi... Minä kutsun kristinoppia ainoaksi
suureksi kiroukseksi, ainoaksi suureksi sisäiseksi turmelukseksi,
ainoaksi suureksi kostonvaistoksi, jolle yksikään keino ei ole kylliksi
myrkyllinen, salainen, manalainen, pieni, -- minä kutsun sitä
ihmiskunnan ainoaksi kuolemattomaksi häpeäpilkuksi...
Ja ajanlasku alkaa tuosta epäonnen päivästä, _dies nefastus_, jolloin
kohtalokas tapahtumasarja käynnistyi -- kristinopin ensimmäisestä
päivästä! -- Miksei mieluummin _viimeisestä, tästä_ päivästä? -- Kaikki
arvot uusiksi!
LOPPU.