Oottako kuullu kuinka Ylistaros täs hiljan annettihin tämmi yhrelle
isännälle?
Niinku te tiärättä, niin ny erootethan joka pitäjäs torpparia ja
mökkilääsiä ittenääseksi n’otta pritaa, niinku teuvalaane sanoo.
Ylistaros s’oonki yleensä menny hyvin ja mukavasti. Isännät eivät oo
pannehet vastahan ja hinnoostaki on helposti sovittu. Torppari on
hommannu litran pontikkaa, s’oon yhtehöösesti ryypätty, vähä laulettu
päälle ja sillä hyvä.
Mutta oli siälä yks isäntä, joka rupes panhon vastahan. Torppari
ilmootti asian lautamiähelle ja lautamiäs lähti kahren viarahanmiähen
kans lukhon kovaa hopiaa sille isännälle, anthon tämmiä.
Ne tulooki noukkapystyä perätyste kujaa pitkin taloohi ja emäntä sattuu
uuniklasista äkkäämähän. Sekös huuti isännälle jotta:
— Sussiunakkoho tänne tuloo lautamiäs kahren miähen kans!
Isäntä hyppäs kans kattomhan jotta:
— Voi piihana sen tähre!
Hairas pärinäkellarin luukun auki, sukaasi piänintä kakaraa päähä ja
hyppäs kellarihi.
Sitä kersaa se löi sitä varte, jotta se tiätääs pitää suunsa kiinni,
jos kysytähän. Ei se sitä keriinny sille kersalle sanua, mutta se
ymmärti sen siitä mällistä.
Kellaris sattuu sille vähä vahinkojaki, ku kaatuu emännän maitofati
niskahan ja voipyttyki meni silmällensä multaha. Mutta mitäs siitä.
Lautamiäs tuli miähinensä, mutta emäntä huuti jo oves jotta:
— Ei isäntää oo kotona. S’oon mettäs rankakuarmaa hakemas.
Ja sen hyvän kans sai lautamiäs lähtiä. Mutta lupas pian tulla toiste.
Siitä nousi kova funteeri taloos, jotta pitääkö isännän lähtiä joka
päivä Koppeloho päiväkuntaha vai istua loppu talvi kellaris, jottei
lautamiäs rookaasi sitä tämmin kans.
Mutta mitäs ollakkaa, niin ei kulunu ku kaks päivää, ku lautamiäs
paukahti taas taloon pihalle viarasten miästen kans.
Isännän ahristi juaksujalkaa tallihin, ja ovi kiinni, muttei saanu
hakaha.
Lautamiäs havaatti sen ja lähti perähän.
Isännälle tuli hätä kätehe. Se aukaasi tallinluukun ja rupes tukkimhan
sen kautta pihalle.
Mutta tarttuuki vattasta kiinni.
Lautamiäs aukaasi oven ja hyvän aikaa ettii ympärinsä, ennenkö se
havaatti isännän jalaat ja piaksut.
Viarahat miähet vetivät kumpikin isäntää sääristä, mutta s’oli tarttunu
niin lujaha, jotta sit’ei saatu irti.
— No mitäs siinä! — tuumas lautamiäs. — Lujethan sille tämmi, mutta
oikialta pualen.
Ja menivät tunkiolle.
Lautamiäs luki paperista kirkkahalla äänellä sontaluukkuhu
tarttunehelle isännälle jotta:
— Täten kuttuthan ja haastethan —
Ja viarahat miähet toristivat jotta tämmi tuli laillisesti annetuksi ja
vastapläsiä lujetuksi, niinku laki määrää.