— Minä raakastan — — —
Haistoo ruusua ja mulkaasi niin suloosesti, että itku oli akoolta
pillahtanu. Aivan hulluuna olivat naiset kiakkaroonehet.
Mutta herrat olivat istunhet kovasti tyrniää ja oikoosna.
Vasta maanantaki iltana tästä pahennuksen tekijästä päästhin.
Asemataloon piirittivät Vaasan hullaantunhet naiset. Tungos oli
Pentiksin ympärillä hirmuune. Sitä verettihin joka knapista ja viälä
hännästäki Mikä taputti, mikä silootti ja kaikki ainakin kehräsivät.
Toiset liputti kiältä, toiset ihanasti silmiä liruttivat. Yks pussas
kättä, toinen painoo polttavat huulensa Pentiksin kapsäkin nurkkahan.
Kun juna lähti, heitti Pentiks kourallisen poträttiänsä keskelle
akkakasaa, jokka rupesivat ku kanat heti noukkimha.
Mutta ku kukkoo on pois, niin kuapiivat kanat, kaakottaavat ja
kraapiivat toisiansa. Aivan niinku Vaasan fiinit frouvat ja fröökynäkki
tekivät.
Hattuja kruttaantuu ja hamehia repes.
Höyheniäki pöläji paikalle.
Mutta kaikkihin rakastunehimmat eivät saanehet silmiänsä irti suloosen
Pentiksin ihanilta huulilta. Ne eivät äkännehet, jotta se kuvia
paiskaskaa, kun tryykööttivät junan perähän vain, ku se lähti.
Mennä flinttasivat niin kauas ku jaksoovat ja vasta Vanhasta Vaasasta
pyärtivät parhuuset.
Ja nyt tuloo kuulkaa siitä oikee oikeurenkäynti. Ne peräsjuassehet kun
eivät saanehekkaan Pentiksin kuvaa, vaikka s’oli muka niille meinannu!
Ovat oikeen poliisin kans vaatinehet ittellensä kuvaa niiltä toisilta,
jokka pitivät varansa ja kerkesivät saamhan.
Ja n’ei lupaa antaa vaikka linnahan viätääs.
»Vasaplari» kirjootti jotta: »naiset sulivat kaupungintaloolla, ku
Pentiks lauloo».
Sitä mä en esti uskonu, mutta totta kuuluu olovan.
M’oon käyny vahtimestarin frouvalta kysymäs ja se sanoo jotta:
— Joo-oh, trasulla piti käyrä jälkiä pyhkimäs!
Aivan oli oikohonsa naisilta liraannu kyynnelehet.