Oottako kuullu minkälaasia kommelluksia se viina teköö rehelliselle ja
kunniootettavalle kansalaaselle?
Tänne tuli Tuamhan markinoolle yks punti-isäntä yhrestä
rintapitäjähästä ja sitte ku s’oli ne akkaan asiat hoitanu, niin se
meni yhtehe fiinihi hotellihi pikkuusehe peräkamarihi toppasoffalle
istuinhan ja kellolla soitti piikaa, niinkun laulus laulethan.
Ja heti tuliki sellaane piperööne, fiini fröökynä, joll’oli krimpsuja
eres ja krampsuja takana ja hiukset niin pörröllänsä ja perä niin
pitkällä ku vanhalla salvialla. Ja sekös ny huiskutti häntäänsä ja
kattoo suloosesti sen isännän päälle. Sanoo jotta:
— Mitäs sais isännälle luvan olla?
— Kaffia!
— Paljasta kaffiako vaa? Eikös panna yhtikäs kretaa kans?
Ja siristi silmiä ja oli kiärän näkööne, se fröökynä.
— Tuata nuan, mitä kretaa fröökynä oikee meinaa?
— Hihihi — pani se flikka vain.
— Jassoo! — hoksas isäntä. — Jottako kialtolakia potus?
— Just just!
Ja sitte sitä tuli ja isäntä voi hyvin. Fröökynä teki seuraa ja en
tiärä, passaako mun sanuakkaa enempää. Se istuu polvellekki ja lopuksi
ne laulooki kaksäänisesti jotta:
Täällä virtaa rauhallisna
Kyyrön jooki uamassaan.
Täälä kaansa toimelliinen
tyätä teeköö innosnaan.
Ja sitte koolattihin ja laulettihin se laulu uurestansa. Ja taas
maistettihin n’otta isäntä oli ku kiimamettoo yhrentoista aikana.
Se rupes silloon rähisemhän ja lyämhän jalkaa laattiahan ja silloo se
viätihin porstuahan, pantihin väärä huano palttoo yle ja hattureuhka
päähä, vaikka sill’oli karvalakki, ja nakattihin pihalle.
Isäntä vislas vosikan ja pyyti sitä kuskaamahan johki yäpaikkahan,
jottei vain poliisi viä.
Vosikka vei Anstin hotellihin ja siälä se sai fiinin suuren kamarin,
jok’oli kovasti tyyris.
Mutta isänt’ ei saattanukkaa panna nukkumahan, kun lähti hömppäälemhän
kaupungille. S’oli niin päästä sekooksis, jotta joutuu Präntöölle.
Siälä se pöffääli jos johnaki ja ettii sitä hotellia, Anstin hotellia,
johna sill’oli kortteeri.
Viimmeen kolomen aikana yällä se näki suuren komjan taloon ja tuumas
jotta:
— Tuas se ny on, se kortteeripaikka.
Siin oli komjat portahat ja klasiovet ja soittukello, josfei trengänny
muuta ku vääntää, niin kovasti soittuu.
Ja se poika ku väänti ja klinuutti sitä kellua!
Viimmeen tuli piika unenpöpperös paitaasillansa aukaashon ovia ja kysyy
jotta:
— Onko se herra?
— Herrapa tiätysti min’oon — sanoo isäntä ja astoo leviää sisälle.
Piika mutaji jotaki itteksensä jotta »niin myähän tuloo», reeklas oven
kiinni ja meni köökkihi nukkumhan.
Ja se väsyny isäntä haparootti ympärillensä, löyti yhren oven, josta
tuli suurehen salihin. Ei viittiny riisuakkaa, paiskas vain soffalle
maata pukeesnansa ja nukkuu ku porsas.
Mutta aamulla se huamaatti siihe ku yks suuri lihava herra retuutti
sitä kauluksesta ja huuti jotta:
— Mike sine ole, häh?
— Eikös täm’oo Anstin hotelli?
— Anstin hotelli! — kiljuu se herra. — Kyllä mine näyttä Anstin hotelli!
Ja hairas isäntää niskasta kiinni ja siinä tultihin vähä tuhannemmoosta
jyrinää porraspäähä jotta tussahti.
Näytti viälä nyrkkiäki perähä ja uhkas hakia poliisin.
Lakitappäin tuli isäntä aamulla Präntöön siltaa kaupungille ja vasta
Anstin hotellin kobralla äkkäs jotta:
— No tuas se mun kortteripaikkani oliki!
Lakki ja takki ja rahakkin melekeen kaikki oli menny. Sai kumminki
yhreltä tutulta miäheltä senverran laihnaksi, jotta sai lakin päähänsä
ja piletin kotia.
Ja ny se on kovasti hiljaasta ja pelkää vain jotta:
— Voi peijakas jos ihmiset sais tiätää ja tulis nimi sanomalehtehe.