Oottako kuullu jotta Ilimajojell’on hiljan ollu suuria herroja
liikkeellä?
Ja jotta herraan nenän eres nousi tiä pysthyn?
Joo niin on teheny. Eikä herraan oo auttanu mikään, vaikka n’oon kuinka
volokistellehet ja pääknekasseisnehet.
S’oli täs, pari viikkuakahan siit’on ny sitte, kun siälä Ilimajojella
viätethin tuperkkelijuhlaa rintataurin hyväksi. Niin sinne tuli oikee
kaks karikkakuarmaa viinaherroja ripittämhän syntisiä ilimajokisia
viinan viljelyksestä, eikä keuhkotaurista puhuttu paljo mitää.
Siin olikin itte jehut huiskeella. Niitä suuria herroja oli kaks
kuormaa ja niitä piänempiä herroja mä en tuntenukkaa.
Suuria herroja kuljetethin kevarin kärryyllä, jotta pää klenaji ja
piänemmät ajelivat apostolin kyytillä. Kun viälä kaikki Ilimajojen 300
viinapoliisia marssii peräjullikkaa seurahuanehelle, niin tiätää sen,
jotta tiät siin’ oli ravalla.
Niin kurall’ oli maantiä Tiähaaran Santerin puarin nurkasta Palon
sillallen, jotta herrat päättivät ajaa kiarrostiätä sen Kalle-isännän
pihan kautta, jok’on justhin siinä sillansuus.
Tuloovat sittc noukkapystys kovasti ihaallen maisemia kärryyltä, kaks
valmista ministeriä erellä yhres kuarmas ja kaks ministerin planttua
peräs toises. Kääntyyvät Kallen liiverin paitte, ajaavat pihan poikki
ja justhin meinaavat nosta takaasin maantiälle, niin tiä nousikin
pysthyn.
Kalle oli pannu veräjänsä kiinni suurella munalukulla ja avaamen
housunplakkarihinsa.
Ja Kalle itte istuu peräkamaris ja luki Vaasan lehtiä eikä ollu
tiätääksensä vaikka kevarin poika tuli kun paiskattu tuphan ja
henkikurkus höpötti jotta:
— Tulkaa herranähköhön aukaashon veräjä kun tääll’on suuria herroja
kärryyllä.
— Hä? herroja, olkhon, — sanoo Kalle isäntä ja rupes lukhon
huutokauppoja.
— Kun on itte se viinaministeriki ja muita herroja kaks kuormaa! —
hätääli poika.
— No jo on oikee trusapääs herroja kulukeella — tuumas Kalle isäntä ja
lähti kattohon.
Ja herrat istua kököttivät kärryyllä ku meijäriflaskut.
— Pääsiskähän tästä, isäntä, menöhön? — pyyti sitte yks herra vähä
nöyrää.
— Ei pääse! — sanoo isäntä. — Veräjä on lukus niinkus näjettä ja yli ei
oo väärtti yrittää.
Kyllä herraan oli silimät pyäriääsnä! Kyyttimiäs oli aivan pleikinä
naamasta. Se koitti viittoja käsillänsä isännällen salaasinpualin.
— Huisuuta mitäs huisuutat, mutta täst’ei mennä! — sanoo isäntä. — Laki
on laki, eikö herrat sitä tiärä? Ja sitä kaikki nourattakhon, niinkuu
lais sanothan.
— No kuinkas me ny tästä päästhän? — PYYteli yks ministeri.
— Kiärtäkää saman tiän ku ootta tullehekkin. Ei s’oo kun pualen virstan
kaarros. Ja oottapa joutilahia miähiä.
Herrat pyyteli ja pyyteli, mutta isänt’ ei antanu perähän.
Viimmeen lupas kumminkin, jotta herrat saa kaahia airan ylitte. Mutta
hevoosten piti lähtiä takaasi.
Eiväkkä tahtonehet airan ylitte päästäkkään.
Piti puntata toinen toistansa.
Mutta pääsivät sitte lopuuksi ja lähtivät aika hamppua filttuamahan
seurataloolle.
Kovasti ne mennehnänsä klopottivat ja aina välihi kattoovat
Kalle-isännän huushollihin päin.
Sellaasia poikia meillä täälä Pohjammaall’on, jotta opetethan kun siksi
pannahan herroollekki lakia, eikä aina vain taloonjussiille.