Oottako kuullu jotta kyllä s’oon jo liikaa se sellaane koiran passoo ku
täälä Vaasas yhres herrasväjes pirethän?
S’oon lapsetoon pari ja frouv’ on ottannu kasvateeksi mäyräkoiran,
jok’on niin ruma ja pitkänkruppinenki, jotta sais panna kolmannen
jalkaparin ala, jottei vatta maata kraapisi.
Ja sitä koiraa ku ne syättää ja passaa, n’otta sivullisiaki hävettää se
sellaane homma.
Ottaasivat eres jonkin köyhän ihmisen liikalapsen, mutta ei! Koiraa vaa
syätethän — sanoovat ihmiset ja niin mäki tykkään.
Sillä syätethän vain sokuriplättyjä ja paakelssia ja maittilaa ja
kryyrätyytä lihapullia. Ja frouva kanteloo erestakaasi pränkarullekki.
Kyllä s’oon niin kamalaa, jotta oikee hävettää ku luantokappalesta niin
passathan.
Sängyn päälle on koiralle tehty fiini tikuttu täkki ja sillä se makaa
ja huakii. Frouva käy silloo tällöö mötystä kääntämäs, kun s’oon
niin lihava, jotta s’oon ruvennu ähkymähä. Talvella sill’oli tikuttu
villatakki ja oikee pikkuune punaane lakkiki pääs.
Ja välihin nostethan se koira pöyrälle klasista kattoho ja haukkumhan
ihmisille, jottei sen olsi ikävä. Frouva nostaa sen klasia vasthan
pystyhyn ja pitelöö kiinni kun sill’on niin ympyriääne perä, jottei se
pysy istumaskaa.
Täs kerraasti tuli sutari elikkä nokikolari köökkihi ku sillä
frouvall’oli se koira sylys.
Ja voi ku se koira koitti haukkua räkyttää ja murista sille
nokikolarille!
Ku kolari oli sitte menny, niin kyllä se koira inuu ja vinkuu ja oikee
sen näki, jotta se pyyti saara vastaki haukkua sille sutarille.
Se koira rääpäles oli oikee kipiä monta päivää, eikä se syänykkää enää,
irvisteli vain prässyltyn palallekki, ukaji ja aina meni köökkihi ja
koitti murista.
Ja niin viisas s’oli, jotta sit’ei saanu narratuksikaa. Frouva itkiä
pinnas niin kauvan, jotta herran piti kerraasti nojeta naamansa ja
tulla köökkihi muka sutarina. Ja frouva toi sitte koiran sinne ja
viisas jotta:
— Katto ny, Caesar, sutari, hus ii!
Ja se haukahtiki pari kertaa, mutta sitte äkkäs, jotta meinathan
narrata.
Ja voi ku se irvisteli rumasti ja näytti hampahia!
Se vinkuu ja ulisi monta päivää oikohonsa, n’otta siinä huushollis ei
ollu enää yän päivän rauhaa.
Herran piti viimmeen mennä ettimhän sitä sutaria ja pyythön tulla
kotiansa, jotta se koira sais haukkua. Ja sutari tuliki kun sai 25 mk.
Ja ny n’oon tehnehet se herrasväki sen sutarin kans vissin
piställingin, jotta se sutari kulkoo kaksi kertaa viikon siälä, jotta
se koira saa haukkua.