Oottako kuullu jotta kyllä sit’on emäntä-ihmisellä hompsottamista?
Kun on askarehet, pärinän kuarimiset, kaffinkeitot, isännän
passaamiset, kakaraan kurmoottamiset, krannin haukkumiset ja kaikki
vaivoona n’otta sitä on oikeen päivän mittahan katketa ja välihin
oikeen sekooksis, jottei tiärä mitä teköökää.
Ja kun on kyllä paljo tyätä ja tohinaa, niin tuloo viälä kesken kaikkia
pirttiihin pyyttö!
Ja kun sinne ny ainakin pitää mennä, niin, eikös silloo piika rupia
pritakoomaha!
Kyllä s’oon niin harmillista, jotta oikee välihin riivooksihi pakkaa.
Niinku Ilmajoella Ujaasten kyläs täs menhellä viikolla.
Emäntä oli justhin saanu haaston pirttiihi yhren toisen isoon taloon
emännän tyä. Ja emäntä ku hössäs ja sössäs askarehia n’otta silmät
väärinpualin pääs ja huuti ja hoilas piiallekki jotta:
— Tee ny säki hyvä ihminen jotaki, jotta mä pääsen lähtemhän sen
pirttikeen tyä!
Niin eikös tua piikapössöö, en paremmin tuu ja sano, rupia huuthon
kolottamhan jotta:
— Tällääne taloo, kun ei muuta ku silakkaa ja pärinää, pärinää ja
silakkaa ja aiva pitää ittensä tappaa!
Hairas kaatirauskan vyältänsä, n’otta poikki meni, nakkas patapenkille
ja sanoo jotta:
— Tuas o’. Minä lähren!
Emäntä suuttuu kans ja rupes mokottohon jotta:
— Mee hyvä läjä — — —.
Ja piika ettii kimpsunsa, eikä kampsua tarvinnu ettiäkkää, ja niin meni
n’otta ovet paukkuu!
Pesi viälä peijakas ainualla purkkihilla verellä silmänsäkki, n’otta
ku emäntä meinas keittää ittellensä sen harmin päälle kaffit ja pani
pannun kraakuhun, niin ei vettä ollukkaa!
Ja pirttiihi olis heti pitäny lähtiä. Ja prunni oli kuivilla ja vettä
oli piika vetäny ainaki kolmen pyssyhollin päästä yhrestä kivenkolosta,
john’oli lähres.
— Ku kaikki tulemukset täs pitääki tulla yhtaikaa! — pahkulootti
emäntä. — Ja sinne pirttiihi ny ainaki pitää lähtiä ku
tuliaas-mosseloki on ollu pantuna jo kauan aikaa. Ja vesi on kaikki ja
väki tuloo kuuren aikana kotia ja mennä pitääs —
Kyllä sillä emännäll’ oli tuska ja vaiva, niinku ittekki ymmärrättä.
Ja niin se päätti lyärä kaks kärpäästä niinku sanothan, yhrellä
mällillä.
Emäntä hairas korveen loukosta ja haki kamarista sen pirttimosselonsa,
john’oli salvamatoon juusto, korja varileipä ja pikkuuset punaraitaaset
sukat, pisti korveehi ja kannen päälle.
Porraspääs makas kola ja siihe täjäs korveen päälle ja niin lähti.
Sanooki jotta:
— Täshän se ny menöö yksillä tulehilla, käyrä pirtiis ja tuara
takaasi tulles viälä vesikorvee. Sanoovat jotta akat ei taira tällätä
asiootansa, mutta kas vai ku taitaavakki!
Ja emäntä mennä lykkäs mosseluansa korvees kolalla toista virstaa
pirttitaloohin asti. Porraspääs otti mosselon korveesta ja vei
pirttikeelle.
Eikä se viälä lasta nähnykkää, ku jo että:
— Kyllä s’oon niin ymmyrääsmuatoone ja friski flikka, jotta harvoo
näköö! Ja niin kovast äiteensä näkööne!
Sitä sai sitte emäntäki nostaa ja kattella ymparinsä ja kovasti ne
pirttisukat passasivat sen jalkoohi.
Kaffit juathin ja ku oikee toren sanoo, niin vähä sekahanki pantihin,
niinku pirtiis pruukathan.
Ja sitte lähti emäntä hyvis aijoos takaasi kotiappäi lykäte kolaansa.
Kotonsa likillä poikkes lähtehelle vettä hakhon, ja kyllä sitä kismitti!
Kun ei s’ollukkaa muistanu ottaa nappua joukkohon! Eikä korvehella
kivenkolosta saanu. Niin sai tulla kotia asti takaasi lykäten kolalla
korveja ja ottaa napon följyhy. Ja taas takaasi sinne lähtehelle. Ja ku
se siinä napolla kipotti vettä korveehi, niin se jahkaasi jotta:
— Sen tuhannen päitäkö mä tätä korveja oon erestakaasi lykkiny? —