Auringon himmeä kehrä
aaltoihin heijastui —
halkoen keltaista usvaa
purjeeni ääneti ui.
Harmaanvihreinä, vaahdoten lyö
hyrskyt kalliorantaa,
keinuen, verkkaan ne purteni mun
valkamas äärehen kantaa.
Korkeat marmoriportaat
ylhäältä linnasta tuo
murattipengertä pitkin
laakean laiturin luo.
Valkoisen hunnun jo hulmuvan nään,
tukkasi kultaisna hohtaa,
helmas on tummia ruusuja täys,
jalka kuin tanssihin johtaa.
Orvokintuoksuiset kasvos
hienot, kalpeat on —
ulappa purttamme vartoo
paahteinen, tuntematon.
Käännänkö keulan ma aavoja päin,
tuulta jo purjeemme halaa!
Katso, kuin liekkejä lainehet juo,
punainen aurinko palaa!