Kiiluu taivas tumma,
välkkyy kuollut maa,
kuu, yön silmä kumma
talveen tuijottaa.
Villi vihuri pauhaa.
Pilvet vasten tuulta
repee, halkeaa,
metsäin harjat kuulta
aaveloiston saa.
Lasinen maailma nukkuu.
Pasuunaan soi suureen
myrskyn puhallus,
tunkee sydänjuureen
tuska, autius!
Yötä ja myrskyä kestää.
Sisintään ei koskaan
sielus antaa voi,
syvin taisteloskaan
sydämiin ei soi.
Kylmät on elämän muurit.
Pakkashanget loistaa —
uhka sydämein
tuulen huudon toistaa
hurjin sävelein.
Myrskylle mieleni annoin.