Aaltoja, viileitä aaltoja alla,
aaltojen siintoa ympäri vain!
Taakseni kuohuja halkomalla
jää vana kuplien vaahtoavain.
Valkeat hattarat viittovat yllä
pois sinen polttavan ilohon —!
Luoksenne, luoksenne kaihoon kyllä,
mutta vain eespäin matkani on.
Ääretön ulappa kaikkia kantaa,
harvat taipuvat kuunteluhun:
nousta ja vaipua, anteeks antaa
ensin itselles täytyy sun.
Syvin, kantavin tyrskähdyksin
elämän meri aaltoelkoon —
kuulla ja nähdä, taistella yksin,
siihen vain minä syntynyt oon.
Kiitävä virta se alkuunsa palaa,
yöt yhä päiviä pyytää taas:
matkan ja määrän poveni salaa,
juo, sydän, ikuista unelmaas!
Milloin, Hiljainen Tuomari, milloin
velkani maksan ja nukkua saan?
Valkeat hattarat, niin olen illoin
väsynyt kuohuja kuuntelemaan!