Sa pyytäin rinnan rauhaa uutta
taas astu aamuun hopeiseen —
juo taivaan ilmain avaruutta
syysäärettömäks auenneen!
Nyt syksyn vainioiden yllä
on valon suuri sunnuntai,
nyt onni on myös hyljätyllä,
Maa tyynen armovoiman sai.
Jo malmisoinnuin kutsuu kellot
pois hämyyn vanhan temppelin,
ja paljaat, kellertävät pellot
jää unhoon mullan unihin —
ah, ihaniin kuin toivo parhain
Maan lapsen aina suruisen
tääll' yli elon tyhjäin harhain
vain saada voima sydämen.
Oi kylä pieni, yksinäinen —
ei pyhäs rauha kuulla voi,
kuin syksyn tuuli herääväinen,
vihurin viesti, ylläs soi!
On pyynnöt turhat Aikaa vastaan,
ikuisen voiton unelmin
jo myrskyn ääni kutsuu lastaan
pois meren suuren sotihin.