Harmaalan pieni vene, millä pehtoori aamulla oli tullut, kulki
Harmaalaan päin. Sitä souti yksinäinen.
Tämä soutaja oli Johannes. Kuusiston saarelle silmäili hän surullisesti.
«Minun onneni hauta!« jupisi hän.
Nyt ei hän ihaillut seudun kauneutta. Kun oli Kuusiston saari näkyvissä,
katseli hän sitä. Kuu se katosi, loi hän katseensa alas, veneen pohjaan.
«Mikä maisterilla on? Onko hän sairas?« oli kirkkomaalla suntio kysynyt
lukkarilta; tämä samaa Johannekselta.
«En!« oli Johannes vastannut.
«Hän on tottamaarian sairas«, oli väki kirkkomaalla sanonut; niin hän on
kuin haudasta noussut«. --
«Mikä hänen nyt on? -- Muut herrat menivät niinkuin ainakin pappilaan
kirkkoherran nimipäivää viettämään; mihin maisteri menee?« kysyttiin.
«Harmaalaan«, oli Johannes vastannut.
«Antakaa minun tulla soutamaan teidän venettänne?» oli vanha ukko
pyytänyt. --
«Minä pääsen yksinkin«, vastasi Johannes hänelle.
«Oho!« mörisi itsekseen ukko. «Kirkossa hän puhui niin suloisia sanoja,
nyt ärkkyy hän kuin suuttunut. --«
Mitä hänelle oli sanottu, mitä hän oli vastannut, siitä ei Johannes
tietänyt mitään.
Hän oli kuin mielipuoli.