SIIRI ja AGNES.
AGNES. Vai niin, ystäväiseni, että sinun onnesi ei ollut rakennettu sen
lujemmalle pohjalle?
SIIRI. Minun onneni!
AGNES. Minä kuulin kaikki tyyni. Hän on kauheasti pettänyt sinua.
SIIRI. Kuka? Tuureko?
AGNES. Niin, pysykäämme vain tosiasioissa. Kylmyys, hajamielisyys,
tuntikausia kestävä poissaolo voimatta sanoa, missä on ollut, naisen
kirje, jota sinä et saa lukea, ynnä muuta.
SIIRI. Niin, niin -- -- niin se on.
AGNES. Ainoa mikä sinua voi lohduttaa, on se, että hän on sinulle
kokonaan arvoton.
SIIRI. Arvoton! Kuinka _sinä_ sen tiedät? Tiedätkö _sinä_, kuinka minä
olen kiusannut, koetellut häntä! Tiedätkö _sinä_, että hän ei koskaan
ole kuullut ainoatakaan tervettä neuvoa minun huuliltani, vain mitä
järjettömimpiä vaatimuksia, että minä en koskaan ole tukenut hänen
pyrkimyksiään, että hänellä, pitääkseen minua hyvällä tuulella aina on
pitänyt olla taskut täynnä namusia ja lahjoja ikäänkuin hemmotellulle
lapselle. Sano, tiedätkö sinä tämän kaikki. Ja tällaiselle oikulliselle
nukelle on hän uhrannut koko tulevaisuutensa ja antautunut toimeen, joka
on hänelle mitä vastenmielisin. Jos joku on arvoton, niin se olen minä
eikä hän. (_Heittäytyy itkien nojatuoliin._)
AGNES (_syrjään_). Lääke oli katkera, mutta se vaikutti. (_Ääneen._) No,
rakkaani, emmeköhän nyt lukisi tätä hirveätä kirjettä.
SIIRI. Kirjettä? Niin, lue sinä. _Nyt_ minä voin kuulla sen.
AGNES (_lukee_). Rakas veljenpoikani.
SIIRI. Veljenpoikani!
AGNES (_lukee_). On ikävä kuulla, että elämä Helsingissä tulee niin
kalliiksi. Mutta minun mielestäni sinun olisi pitänyt ajatella sitä
asiaa, ennenkuin menit naimisiin. Mitä nyt vekseliin tulee, jota pyydät
minun lunastamaan, niin kieltäydyn minä aivan jyrkästi. Mies, joka
yhdessä vuodessa velkaantuu kaksituhatta markkaa, ei ansaitse mitään
apua. Minua ilahduttaa kuulla, että teidän pesänne on vakuutena, sillä
silloinhan ei kukaan joudu kärsimään. (_Puhuu._) Paitsi te itse, mutta
se ei tunnu mitään merkitsevän. (_Lukee._) Muuttakaa sitten johonkin
vinnikamariin ja olkaa säästäväiset, se on minun neuvoni. Hienolle
rouvalle se kai käy raskaaksi, mutta parempi niinkin kuin lainata,
voimatta maksaa takaisin. Ystävällinen musterisi Margareetta. (_Kääntää
kirjeen kokoon._) No, _hänen_ ystävällisyyttään ei suinkaan voi epäillä.
SIIRI (_tempaisee kirjeen_). Mitä sinä luet? (_Silmää kirjeen läpitse._)
Kaksi tuhatta markkaa -- -- teidän pesänne -- -- vinnikamari -- -- hieno
rouva.
AGNES. Voitko kuunnella minua levollisesti, Siiri?
SIIRI (_yhä kirjettä silmäillen_). Voin, voin.
AGNES. Miehesi on ponnistellut kaikki voimansa hankkiakseen rahoja,
mutta turhaan, ja keskiviikkona lankeaa vekseli.
SIIRI. Kuinka _sinä_ tiedät tämän kaiken?
AGNES. Sehän on yhdentekevää; siinä kyllä, että tiedän. Jos sitä ei
siihen mennessä makseta, niin -- --
SIIRI. Niin, mitä?
AGNES. Niin toimitetaan täällä ulosmittaus.
SIIRI. Mitä ymmärretään ulosmittauksella?
AGNES. Te menetätte kaikki, mitä teillä on.
SIIRI. Ja tämä on minun vikani, _minun_!
AGNES. Niin, voimmehan siten otaksua kohteliaisuuden vuoksi.
SIIRI. Minä se olen houkutellut ja vietellyt hänet yhä uusiin ja uusiin
menoihin, mutta minä en koskaan ymmärtänyt, miten väärin se oli. Ei
kukaan ollut opettanut minulle rahan arvoa, muuta kuin että mikään
uhraus ei ollut liian suuri, kun kysymyksessä oli minun koristamiseni.
AGNES. Sinä olet kuitenkin onnellinen, kun sinun ei ole tarvinnut uhrata
itseäsi.
SIIRI. Hänen taistellessaan, kärsiessään olen minä nauttinut, leikkinyt!
AGNES (_nostaa lattiasta ja silmäilee sitä paperilappua, joka putosi
Tuuren lompakosta) _. _Kohtalo_ puhuu tänään järkeä. Minun ei tarvitse
vaivata ajatuksiani. Kas tässä, Siiri (_antaa hänelle paperilapun_).
Sinun päätelmiltäsi ei siis puutu johdonmukaisuutta.
SIIRI (_silmää lappua_). Ja tämän hän on tehnyt maksaakseen tuon
(_osottaa hattua_). Tuure, Tuure! (_Juoksee vasemmalle._)
AGNES (_yksin_). Tänään hän panttaa kellonsa, huomenna -- --!
(_Nytkäyttää olkapäitään._) Onneksi on huomispäivä minun käsissäni.
(_Repäisee lehden muistikirjastaan ja istuutuu kirjoituspöydän ääreen._)
SIIRI (_vasemmanpuoleisesta huoneesta_). Rakas, rakas Tuure!
AGNES. Voida rakastaa, voida puhua noin.
TUURE (_myöskin vasemmalla_). Ei, Siiri, syy on minun, ainoastaan minun,
mutta rakkauteni teki minut raukaksi.
AGNES. Miten he kiusaavat minua! (_Sulkee kiireesti kirjeen kuoreen._)
Kas niin, nyt on _heidän_ surunsa lääkitty. Mutta on toinen, joka kalvaa
kuolemaan asti. Minkätähden annoin minä myydä itseni!
SIIRI (_yhä vasemmalta_). Köyhät! Mitä se tekee, kun omistamme toinen
toisemme!
AGNES (_nousee_). Mutta minä! Minulla on sukutila ja vapaaherrattaren
arvonimi! Äitini osasi ainakin panna hintaa tavarallensa. Ei, pois
täältä. Minä en, näen mä, siedä tätä ilmapiiriä. Raitis ilma on vain
myrkkyä turmeltuneille keuhkoille. (_Panee kiireesti hatun ja takin
päällensä._)