SIIRI. Sinä narraat!
TUURE. Narraanko minä?
SIIRI. Niin, minä lähetin äsken kysymään sinua ja silloin vastasi Lind,
että sinä et ollut koko iltana käynyt konttorissa.
TUURE (_nousee_). Siitä kai Lind vähän tietää. Muuten viivyin minä
siellä vain pikkusen ajan, sen verran vain, että otin rahat.
SIIRI. Ja äsken sinä sanoit, että sait odottamatta työtä!
TUURE. Aikooko kultu ruveta kiristämään tunnustuksia. No niin, jos nyt
siis tekisin synnintunnustuksen: minä kävin Knuutin luona pyytämässä
häneltä vähän -- apua.
SIIRI. Kirjainpäätökseen, arvaan minä.
TUURE. Juuri niin! Totisesti, eikös vain pikku vaimoseni rupea jo
olemaan perehtynyt kauppatermeihin.
SIIRI (_synkästi_). Niin, ainakin _kirjainpäätökseen_.
TUURE. Se onkin kaikista vaikein.
SIIRI. Ja kaikista ikävin.
TUURE (_istuu uudestaan Siirin viereen_). Ei mutta katsos vain lapsosen
suuta! Sulkee lehtensä kuin orjantappura sadesäällä.
SIIRI. Sinulla on varmasti runollisia taipumuksia, Tuure.
TUURE. Oliko tuo orjantappura-vertaus sitten niin kovin runollista,
mitä?
SIIRI. Oikeastaan oli vahinko, että hylkäsit lukusi.
TUURE. Voinhan minä ruveta kansankirjailijaksi. Kunnollinen
kansankirjailija ei varmaankaan voisi olla herättämättä huomiota.
SIIRI. Oo, eipä sen puolesta. Mutta »tohtorinna» kuuluu sentään koko
joukon paremmalta kuin kasöörin rouva. (_Huokaisten._) Agnesta kutsutaan
»hänen armokseen».
TUURE. Mahdollista kyllä. Mutta olisipa meillä ollut odottamista.
SIIRI (_ilostuen_). Niin, sinä olet oikeassa. Ja sitä en minä
varmaankaan olisi kestänyt.
TUURE. Mutta minä olisin.
SIIRI. Älä kiusaa minua, Tuure.