SIIRI ja AGNES.
SIIRI. Ei, mutta mitä minä näen! Sinä, Agnes!
AGNES. Niin, minä itse eikä kukaan muu. No, kultaseni, älähän pudota
silmiäsi.
SIIRI. Mikä äärettömän mieluisa yllätys! Milloinka sinä olet tullut
Helsinkiin?
AGNES. Eilen.
SIIRI. Ja tulit näin verrattain kohta minua tapaamaan! Sinä rakas,
kiltti Agnes.
AGNES. Luulenpa tosiaankin, että lapsi aivan vilpittömästi ihastui minut
nähdessään.
SIIRI. Mutta nyt sinun pitää riisua päällysvaatteesi. -- Maltas, niin
minä autan sinua. Onko miehesikin kaupungissa?
AGNES. Hän ei mielellään poistu maatilaltaan.
SIIRI. Sukutilaltaan, tarkoitat. Ajatteles, kun on miehenä sukutilan
omistaja!
AGNES. Niin, sitä kannattaa kadehtia. Eikö niin?
SIIRI. Mutta tule nyt tänne lampun luokse, että saan oikein nähdä sinut.
Mehän emme ole tavanneet kokonaiseen neljään vuoteen.
AGNES. Onko siitä vain neljä vuotta?
SIIRI. On. Minähän olin nuorempana morsiustyttönä sinun häissäsi.
AGNES. Se on totta. Minä siis erehdyin.
SIIRI (_katsellen häntä_). Komea ja ylpeä kuin aina, mutta olet sinä
käynyt vähän kalpeaksi.
AGNES. Sinä sitävastoin olet punakka kuin aamurusko.
SIIRI. Nyt pitää sinun istua tänne sohvaan. Kas niin, ja tyyny pään
taakse, palli jalkojen alle ja -- --
AGNES. Riittää, riittää, kiitos. Minä olen kuin kissa. En pidä siitä,
että minua liiaksi silitellään. -- Tämä on siis sinun kotisi, Siiri?
Kuinka miellyttävä pikku pesä!
SIIRI. Oikeinko todella? No, niin, onhan tämä hyvä kylläkin, vaikka
tosin puuttuu yhtä ja toista. Ja _sinun_ kotiisi verraten, niin -- --
AGNES. Puhukaamme nyt miehestäsi. Minähän en lainkaan tunne häntä.
SIIRI. Mutta hän tuntee sinut.
AGNES. Niinkuin minäkin hänet: nimeltä. Tiedän m. m., että hän on
tavattoman oikeamielinen ja rakastettava nuori mies.
SIIRI. Oikeamielinen ja rakastettava! Ohoo, se on aivan liian vähän! Hän
on parhain, viisain, kaunein, hauskin, --
AGNES. Hillitse itseäsi. Nyt on minulla hänen luonteensa aivan selvillä.
Te rakastatte toisianne siis yhä edelleen?