SIIRI. Olinhan minä. Mutta minä ajattelin, että _pahimmassa_ tapauksessa
-- -- Ymmärrätkö -- pahimmassa tapauksessa --
TUURE. Niin, minä ymmärrän.
SIIRI. Sinä et olisi voinut kieltää, kun vain olisit saanut nähdä sen.
Odotahan vähän. (_Juoksee vasemmalle._)
TUURE (_yksin_). Minä olen mieletön, hullu! Tämmöisiä ylellisyys-menoja
_nyt_! -- -- Jos voisin sanoa Siirille kaikki. -- --? Ei, ei vielä, ei
vielä! Onhan minulla hiukan toivoa, ja sitä paitsi -- -- Mutta mistä
saada rahoja _tähän_. (_Seisoo ajatuksiinsa vaipuneena._) No niin, oli
menneeksi. Pahimmassa tapauksessa käyköön niinkin. Ne päivät, jotka ovat
jälellä, tahdon -- täytyy minun nähdä hänet iloisena. Sitten? -- --
Sitten en tahdo ajatella _mitään_. -- --
SIIRI (_vasemmalta hattu päässä_). No, onko mitään ihanampaa!
TUURE (_katselee häntä_). Tuskin.
SIIRI. Ja entäs kun minä kävelen. Katsohan vain, mitenkä sulkatöyhdöt
hyppelevät!
TUURE. Aivan kuin sirkushevosen selässä.
SIIRI, Hyi, Tuure! Kuinka voit sanoa niin -- ilkeästi.
TUURE. Minä myönnän, että se oli halventavasti sanottu. Mutta totuus
sattuu välistä pujahtamaan esiin aivan huomaamatta.
SIIRI (_seisoo peilin edessä nyökytellen päätään_). Ei, sirkushevosilla
ne ovat paljon suuremmat.
TUURE. Ja paljon kauniimmat.
SIIRI (_arvokkaasti, ottaen hatun päästään_). Sinulla ei ole makua,
Tuure.
TUURE. Eikö ole? Ja kuitenkin olen valinnut sinut puolisokseni.
SIIRI. Anteeksi, minäpä se valitsin _sinut_.
TUURE (_nauraen_). Siinä tapauksessa tunnustan mielelläni, että --
sinulla on hyvä maku. Mutta nyt pitää minun mennä.
SIIRI. Mihinkä niin?
TUURE. Ulos --. Konttorista hakemaan rahaa.
SIIRI (_mielistellen_). Mitä sillä tekee! Mamma väitti aina, että on
huonoa taloudenhoitoa maksaa käteisellä.
TUURE. Niin, tulee kyllä huokeammaksi, kun ei maksa ollenkaan
(_syrjään_) -- kuten hän.
SIIRI. Ei, mutta vähän kerrassaan.
TUURE. Säästä sinä viisautesi, Siiri, muuten muserrat minut aivan
kokonaan. (_Hellästi._) Onko pikku vaimoni nyt oikein tyytyväinen?
SIIRI. Oikein tyytyväinen ja iloinen. Mutta en ainoastaan _tuon_ takia
(_osottaa hattuaan_), vaan sen tähden, että minulla on kiltein ja
parhain mies maailmassa! (_Heittäytyy Tuuren syliin._)
TUURE (_syrjään_). Mistä saada rohkeutta synkistämään tämmöistä
auringonpaistetta. (_Ääneen._) Anna minun olla, Siiri. (_Lykkää Siirin
luotaan._)
SIIRI. Mikä sinun on?
TUURE. Minun? Mikäpä _minun_ olisi. Apropos, Siiri. Nyt juuri johtui
mieleeni eräs ajatus. Jos me sattumalta menettäisimme kaikki, mitä
meillä on, jos meidän olisi pakko supistaa huvituksiamme, tapojamme --
mitä sinä silloin sanoisit?
SIIRI. En mitään. Minä vain itkisin, itkisin yöt ja päivät. Mutta miksi
puhut sinä niin kauheita asioita?
TUURE. En tosiaankaan tiedä. Mutta hyvästi nyt hetkeksi.
SIIRI. Ethän sinä viivy kauan?
TUURE. Korkeintaan puoli tuntia, toivon minä. Hyvästi, lapsukaiseni.
(_Menee perältä._)
SIIRI (_avaa oven_). Tuure! Taaskin sinä unohdit suudella minua! (_Tuure
suutelee häntä nopeasti ja menee_). Niin kummalliseksi kuin hän on
käynytkin. Äsken hän melkein tyrkkäsi minut luotaan ja -- -- varmaankin
minä vain kuvittelen. Sen konstin minä kyllä osaan. (_Laittelee
hyräillen hattua päähänsä peilin edessä._) Ei, Liisan pitää nähdä tämä.
(_Huutaa._) Liisa, Liisa!