Paetako? Mutta minne? Siitä on nyt kysymys.
Tornikellot kaupungissa lyövät kymmenen. Puomit oli jo laskettu alas
pienemmän Tonavan yli vievällä sillalla, joka johti saarelle. Nyt
pääsi jäätäkin myöten suuremman Tonavan haaran ylitse. Mutta sinne ei
voi päästä häivyttämättä kaikkia puusillalla olevia tullipalvelijoita
ja rannalla muutamia poliiseja, joilla on ankara käsky olla
päästämättä illasta kello 8:sta aamuun kello 7:ään ketään jäälle,
vaikka pyrkijä olisikin itse paavi.
Tosin pari seteliä herra von Levetinczyn lompakosta kenties olisi
saanut aikaan sen, mitä eivät edes pyhän isän bullat olisi pystyneet
toimittamaan; mutta silloin olisi myös seuraavana päivänä varmasti
koko kaupunki tiennyt kultapojan myöhään yöllä, yksin suuressa
kiireessä lähteneen vaarallisen jään yli. Siitäpä olisi tullut
erinomainen kuvitus juoruun, joka jo oli syntynyt kaupungissa
kaksintaistelun johdosta. Pian olisi sanottu:
"No, hän pakenee jo Ameriikkaan." Ja se olisi tullut Timeankin
korviin.
Timea!
Oi, kuinka raskasta on muistella tätä nimeä! Ja se kaikuu kaikkialta
häntä vastaan.
Hänelle ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin palata Serberkadulla
olevaan taloonsa ja odottaa siellä, siksi kunnes päivä alkaisi
sarastaa.
Seuraisi tuskallinen yö.
Varovasti kuin varas, hän avasi oven, joka johti hänen huoneeseensa.
Tähän aikaan nukkuivat talon kaikki muut asukkaat.
Tultuaan huoneeseen hän ei sytyttänyt mitään valoa. Hän heittäytyi
sohvalle. Mutta pimeässä löysivät takaa-ajavat aaveet hänet vielä
paremmin.
_Kuinka punastuivatkaan alabasteri-kasvot!_
Niinmuodoin on siis elämää jään alla. Vain aurinko puuttuu.
Avioliitto on Timealle ikuinen talvi, ikuinen napamaidentalvi. Hän on
uskollinen vaimo.
Ja kilpakosija on myöskin uskollinen ystävä. Hän lyö miekkansa
palasiksi sen miehen kalloon, joka uskaltaa panetella jumaloidun
rouvan miestä.
Hänenkin edessään on Timarin kumartaminen. Aina niin pitkälle on
hänen täytynyt nöyrtyä, että hänen nyt on pidettävä tätä miestä,
jota hän vihasi, onnellisena kilpakosijanaan, jota hän halveksien
katseli kuin nälkiintynyttä raukkaa, joka kokosi muutamia muruja
muonanhankinnasta, aina niin pitkälle on tultu, että Timarin
on pidettävä häntä suurena luonteena, joka on paljon hänen
yläpuolellaan. Hänen itsensä yläpuolella!
Ja Timea rakastaa tätä henkilöä ja on onneton niinkuin tämäkin.