E-text prepared by Tapio Riikonen
KESKINÄINEN IHMISYYS
Kirj.
JOHN RUSKIN
Suomennos
Helsingissä,
J. Simeliuksen perill. Kirjap. Osakeyhtiö,
1905.
SISÄLLYS:
I. Keskinäinen ihmisyys.
II. Naisista.
III. Elämä yksin on rikkautta.
IV. Kauneuden siunaus.
Keskinäinen ihmisyys.
1. Näihin kolmeen -- työhön, tuskaan ja iloon on ihminen syntynyt.
Jokaisella näistä kolmesta on ala-arvoisuutensa ja ylevyytensä. On
olemassa ala-arvoista työtä ja ylevää työtä. Löytyy ala-arvoista surua
ja ylevää surua. Löytyy ala-arvoista iloa ja ylevää iloa. Älä
kuitenkaan luule voivasi välttää näiden tuottamaa turmiota, tulemalla
toimeen ilman niitä. Eikä voikaan pitää oikeana elämänä sitä, missä
nämä kolme eivät esiinny. Iloton työ on ala-arvoista. Tuskaton työ cm
ala-arvoista. Työtön suru on ala-arvoista. Työtön ilo on ala-arvoista.
2. Jumala antaa jokaiselle luodulleen erikoisen tehtävän. Ja kun he sen
tekevät ja osoittautuvat _ihmisiksi_, ja jos he itsessään olevaa valoa
uskollisesti seuraavat ja varjelevat sitä kaikilta tunnottomilta,
tukahuttavilta vaikutteilta, alkaa se epäilemättäkin niin hehkua, että
se sillä tavalla ja siinä määrin, kuin säädelty on, alkaa näkyä
ihmisille ja on oleva ainaiseksi siunaukselliseksi hyödyksi. Täytyy
nimittäin löytyä äärettömän monellaista valoa. Sillä heikoimmallakin
meistä on lahja, joka, vaikka se olisi näennäisesti kuinkakin mitätön,
on hänelle kuitenkin ominainen, ja joka oikein käytettynä on ainaisesti
oleva sukukunnallekin arvokas.
3. Kaikista saavutettavissa olevista vapauksista on sinun todellakin
ennen kaikkea tavoitteleminen hyödyksi olemista. Olisi parempi, että
lakkaisit puhumasta riippumattomuudesta; sillä et ole riippuvainen
ainoastaan jokaisesta ympärilläsi asuvien, sinulle tuntemattomien
ihmisten teosta, vaan jokaisesta olemassa olleesta jo tuhansia vuosia
tomuna olleiden teosta. Samoin on tulevien vuosisatojenkin meno
riippuvainen sinussa olevasta pienestä, katoovaisesta voimasta. Se on
sittenkin aina oleva kyllä pieni, katoovainen ja palkitsematon, vaikka
kuinkakin hyvin sitä käyttäisit. Ymmärrä minua oikein! Hyve ei ole
sen tekemistä, mikä heti palkitaan, taikka sinulle, itsestään
hyveelliselle, palkitaan. Tapahtukoon se sitten eli ei, joskus tulee se
kuitenkin palkituksi; mutta hyveen elinehto on juuri se, että oma
tekonsa on sen palkkana ja pikemmin toivoo palkan tulevan toisille,
aivan samoin kuin pahekin tyytyy omaan tekoonsa ja toivoo, että kosto
lankeisi toisille.
4. Kuinka paljon tuskaa säästyisikään tuhansilta ihmisiltä, jos he
kerrankin avomielisesti ja nöyrästi käsittäisivät tämän suuren
totuuden, tämän lain: -- että jos jonkun suuren työn yleensä voi tehdä,
voi sen tehdä _helposti_; jos se on tehtävä, on maailmassa kenties vain
_yksi_ ihminen, joka sen voi tehdä; mutta _hän_ voi sen tehdä ilman
minkäänlaista ponnistusta -- s.t.s. ettei hänellä ole siitä enemmän
vaivaa, kuin tavallisilla ihmisillä tavallisia töitä toimittaessaan,
vieläpä on hänellä siitä vähemmänkin vaivaa. Ja mikä totuus ilmeneekään
selvemmin kaikissa inhimillisissä ilmiöissä, kuin juuri tämä ja eikö
kaikissa suurissa teoissa ole huomattavissa onnekkaan, vaivattoman työn
selviä merkkiä. Osoittavathan ne meille selvästi -- ei että "tämä on
vaatinut paljon vaivaa, vaan että tässä on ollut vaikuttamassa suuri
voima!"...
Älä kuitenkaan käsitä minua väärin luulemalla, että tähän suureen
totuuteen sisältyisi tuo nuorille ihmisille mieluinen luulo, ettei
heidän muka tarvitse tehdä työtä, jos heillä vaan on neroa. Asianlaita
on päinvastoin niin, että nerokas ihminen on aina työhön halukkaampi,
kuin muut ihmiset, ja työssään saa hän aikaan niin paljon parempaa, ja
on hän niin vähän tietoinen itsessään asuvasta jumaluudesta, että hän
aikaansaamansa pitää työn ansiona ja niille, jotka häneltä kysyvät,
miten hän on tullut siksi, mikä hän on, vastaa hän: "Jos minä jotakin
_olen_, mitä suuresti epäilen, niin on minut sellaiseksi tehnyt työ."
Näin tapasi Newton puhua ja sama lie luullakseni ylimalkaan suurten
aatemiestenkin ajatus. Nerokkuuden taiteessa on tavallisesti oleminen
itsetietoisempi, mutta muillakin aloilla osoittautuu se voimiensa
keskittämisessä ja hallitsemisessa kestävällä, tasaisella,
hyvätarkoituksellisella, onnellisella ja uskollisella työllä,
samoinkuin sen suorittamisen suuren suurella ja jakamattomalla
helppoudellakin. Oikeastaan ei liikuta ketään, onko hän nerokas eli ei:
työtä on hänen tekeminen, oli hän sitten minkälainen tahansa; mutta
levollisesti ja kestävästi; ja semmoisen työn luonnollinen ja pakoton
tulos on aina juuri se, mitä Jumala häneltä vaatii ja samalla hänen
parastansa. Eivät mitkään sieluntuskat eivätkä sydämen surut saata
häntä mitään sen parempaa aikaan saamaan. Jos hän on suuri henki, on
hän toimittava suuria tekoja, jos hän on tavallinen ihminen, saa hän
aikaan jokapäiväisiä tekoja; mutta jos teot tehdään levollisesti, ovat
ne aina olevat hyviä ja todellisia, jos ne taas tehdään hätäisesti ja
kunnianhimoisesti, ovat ne aina vääriä, turhia ja ylenkatsottavia.
5. Huolettoman elämän viettäminen toisten luotujen veren kustannuksella
soveltuu hyttysille ja merianemoneille, mutta ei ihmisille. Eivät
päivät eikä elämä voi sen kautta pyhittyä ja jalostua, että vietetään
ne työttöminä. Paras rukous päivän alussa on, ettemme sen hetkiä
turhaan kuluttaisi; paras ruokarukous on tieto, että olemme
päivällisemme rehellisesti ansainneet.
6. Työ on taistelu, jonka ihminen vastustajan kanssa suorittaa; --
sanaan "elämä" sisältyvät hänen järkensä, sielunsa ja ruumiilliset
voimansa taittelemassa kysymyksien, vaikeuksien, koettelemuksien tai
aineellisten voimien kanssa. Työ on suurempi- tai vähempiarvoinen aina
sen mukaan, onko siinä enemmän tai vähemmän elon ainesta; -- ja hyvin
tehdyssä työssä, olkoon se minkälaatuinen tahansa, on aina niin paljon
järkeä ja tunnetta, kuin tarvitaan ruumiillisen voiman eheään,
sopusointuiseen säännöstelyyn. Jos on puhe työn siveellisestä ja
aineellisesta arvosta, on sillä aina tarkoitettava jonkun määrätyn
arvoista tai laatuista työtä, aivan samoin kuin puhumme määrätystä
kullan tai hopean hienopitoisuudesta. Huonoa, s.t.s. itsekästä,
kokematonta ja järjetöntä työtä ei voi arvostella, se on epäiltävällä
tavalla sekoitetun kullan tai murenevan raudan kaltainen.
7. Inhimillinen työ on tehtävä kunnollisesti ja perusteellisesti, koska
me nyt olemme ihmisiä; -- jos me joskus toivomme tulevamme enkeleiksi,
taikka jos me kerran olemme olleet tyhjäntoimittajia, ei sillä ole
mitään käytännöllistä merkitystä. Nyt _olemme_ kuitenkin inhimillisiä
olentoja ja meidän on vastuullamme tekeminen työtä _inhimillisesti_,
s.t.s. lempeästi, rehellisesti ja vakavasti. Päätös tehdä työmme hyvin
on kaiken uskonnon ainoa terveellinen perusta ja yksinomaan tämän
päätöksemme sekä sen mukaan, mitä olemme tehneet, eikä uskomme mukaan,
on Kristus meitä ylösnousemisessa tuomitseva, kuten hän selvin sanoin
on sanonutkin (joskaan ei kukaan tätä usko).
8. Ei kukaan meistä ole niin hyvä rakennusmestari, että hän
tottumuksesta tekisi ala-arvoista työtä, ja kuitenkaan minun
tuntemistani, viime aikoina perustetuista rakennuksista ei ole
ainoatakaan, jossa ei olisi kyllin silmiinpistävä se seikka, ettei
arkkitehti eikä urakoitsija ole panneet parastansa. Tämä on
nykyaikaisen työn erikoinen tunnusmerkki. Melkein kaikki entisinä
aikoina tehty työ oli kovaa. Olipa se sitten lasten tai barbaarien tai
talonpoikien työtä; aina oli se kuitenkin heidän parastansa. Nykyajan
työssä ilmenee aina palkan kieroileminen, sen keskeyttäminen, milloin
ja missä vaan sopii, sekä veltto itseensä tyytyminen, mutta ei koskaan
voimaimme oikeaa ponnistamista. Älkäämme koskaan tehkö tällaista työtä!
Koettakaamme voittaa kaikkinainen sen suuntainen kiusaus; älkäämme
vapaehtoisesi itseämme alentako sitten taas kykenemättömyyttämme
napistaksemme ja surraksemme; tunnustakaamme köyhyytemme ja
karuisuutemme, mutta älkäämme pettäkö itseämme. Ei olekaan kysymys,
kuinka _paljon_ meidän on tekeminen, vaan _miten_ se tulee tehdä; ei
ole puhe siitä, teemmekö enemmän, vaan teemmekö paremmin.
9. Missä toimitetussa työssä on sterlingin verta arvoa, johtuu tämä
siitä sterlingin vertaisesta arvosta, minkä tämän työn tekijä on
sielustansa siihen pannut, olkoonpa tämän sitten vaikka kuinkakin
turmellut ja häväissyt syntinen tila, joka meitä usein sentähden
enemmän hämmästyttää ja kummastuttaa, kuin kaikki, mitä omasta
sydämestämme löydämme, sillä se on osa persoonallisuutta, joka on meitä
suurempi ja jonka pimeyttä me voimme yhtä vähän arvostella kuin seurata
sitä valkeudessa.
10. Työntekijän mieltymys ja mietteet olkoot meille suurempiarvoiset
kuin hänen työnsä! Hänen työnsä ei voi olla muuta kuin epätäydellistä,
mutta aatteensa ja mieltymyksensä saattavat olla todellisia ja syviä.
11. Ei voi arvostella työtä kukaan, joka ei itse ole uuttera; sillä hän
ei tiedä, kuinka paljo vaivaa se on vaatinut, eikä hän voi arvostella
todellista intohimoa, itse intohimoja omistamatta, taikka arvostella
lempeyttä, olematta itse lempeä. Vienoimpiakin luonteen vikoja ja
heikkouksia voi vain se arvostella, joka itse on samallaisien vikojen
kanssa kamppailut.
12. _On fyysillisesti mahdotonta olla olemassa tosi uskonnollista
tietoa tai puhdasta siveellisyyttä yhdessäkään kansanluokassa, joka ei
käsin leipäänsä ansaitse_.
13. Luulen, että ylempien luokkien kestävästä, olkoonpa se vaikka
kuinka kömpelöstä yrityksestä tahansa, hakea ruumiillista ponnistusta
jostakin hyödyllisestä toiminnasta -- sen sijaan että nyt etsivät sitä
ehdottomasti huveista -- olisi äärettömän suuri voitto terveydelle ja
onnelle. Olisi varmaankin paljo parempi, että gentlemanni itse
niittäisi omia peltojaan, sen sijaan että ratsastelee toisten ihmisten
peltojen poikki.
14. Ei ole koskaan yksikään ihminen toimittanut sellaista suuremmoista
työtä, jossa ei olisi pääasiallisena henkisenä voimana vaikuttanut
vaisto taikka jonka järjestely ja suunnitelma olisi säännöillä ollut
määrätty tai järjen käsittämä. Senpätähden mekaaninen toiminta
hävittääkin taiteen tarmoa ja samalla uskonnollista tunnetta.
Vihdoinkin ovat kaikki kansat huomaavat sen, minkä ne, jotka voimalla
ja hengellä johtaen ovat heidän edeltäjänsä olleet, jo aikoja sitten
ovat havainneet: että nimittäin meidän sukukuntamme voima ja hyve alkaa
oman alhaisen luontomme tuntemisella ja alistumalla korkeimman olennon
lakien alaiseksi. "Maasta olet sinä tullut ja maaksi pitää sinun
jälleen tuleman" on ensimmäinen meitä itseämme koskeva totuus, mikä
meidän on opittava. Ensimmäinen velvollisuutemme on viljellä maata,
josta olemme tulleet: tähän työhön ja yhteyteen luontokappaleiden
kanssa, johon yhteyteen se meidät johtaa, perustuvat korkeimman kykymme
ja korkeimman onnemme ehdot: ilman tätä työtä on ihmisen mahdoton
saavuttaa järkeä, taidetta ja rauhaa.
Mutta tätä työtä tehden -- kuten se ylevän nöyränä tyytyy ruumiilliseen
kuolemaan, jossa olemme alhaisempien luotujen kaltaiset ja päivästä
päivään jalolla innolla sytyttää henkisen elämän, mikä tekee meidät
alhaisempia luotuja etevämmiksi -- voimme saavuttaa viisautta, rauhaa,
epäitsekästä toivoa ja rakkautta sekä maan päällä että taivaassa, ja
silloin meidän elämämme on todellakin vain hiukan vähäarvoisempi kuin
enkelien.
15. Älkää kerrassaan milloinkaan antako tavaksi tulleen puheenparren
"eroitusta tekemättömästä hyväntekeväisyydestä" pettää itseänne. Meidän
ei ole käsketty ravitsemaan nälkäistä, joka on sen ansainnut, taikka
ahkeraa nälkäistä tai miellyttävää taikka hyväntahtoista nälkäistä,
vaan meidän on yksinkertaisesti ravitseminen yleensä nälkäisiä. On
ehdottomasti totta, että joka ei tahdo työtä tehdä, hänen ei pidä
syömänkään; muistakaa se, ja joka kerta, kun istutte päivällispöytään,
sanokaa juhlallisesti, ennenkuin luette ruokarukouksenne: "Kuinka
paljon työtä olen tänään tehnyt päivällisestäni?"
16. Maailmassa on kahdellaisia kalliita asioita: sellaisia, joita
Jumala antaa meille ilmaiseksi, auringon paiste, ilma ja elämä (sekä
ajallinen että ijankaikkinen elämä), ja sitten ne toiseksi
kallisarvoiset asiat, jotka Hän meille antaa määrätystä maksusta;
_näitä_, maallista viiniä ja maitoa voi vaan määrätyllä rahalla ostaa,
eikä voi niitä koskaan saada halvemmalla. Ei petkuttamalla eikä
tinkimällä voi puolesta hinnasta saada niin mitään luonnon taloudesta.
Jos haluamme olla vankkoja -- niin tehkäämme työtä! Jos taas tahdomme
olla nälkäisiä, niin paastotkaamme!
Jos taas onnellisia, niin olkaamme lempeitä! -- Jos tahdomme olla
viisaita -- havaitkaamme ja ajatelkaamme! Vaikka voisimme tunnissa
matkata sata peninkulmaa, minuutissa saada aikaan tuhat kyynärää, ei se
kumminkaan tee meitä vähääkään voimakkaammiksi eikä onnellisemmiksi
eikä viisaammiksi. Maailmassa on aina ollut enemmän nähtävää, kuin
ihmiset ovat saattaneet huomata, vaikka he olisivat kävelleet kuinkakin
hitaasti. Nopeammin käyden eivät he sitä sen paremmin näe. Vihdoinkin
he ovat pian huomaavat, että heidän suuret (omasta mielestään) tilaa ja
aikaa voittavat keksintönsä eivät todellisuudessa mitään voitakaan;
sillä paikka ja aika ovat itsessään voittamattomat, eikä niitä
sitäpaitsi pidä millään tavalla voittaakaan, vaan _käyttää_. Hullu
tahtoo paikkaa ja aikaa aina lyhentää; viisas haluaa ne ensin voittaa
ja sitten elähyttää. Jos tahdot niitä oikein käsittää, niin on rautatie
vain keino saattaa maailmaa pienemmäksi, ja mitä siihen tulee, että nyt
kykenemme puhumaan paikasta toiseen, niin onhan se kyllä hyvä ja
hauskaa; mutta ajattelehan, ettei sinulla olisikaan niin mitään
sanottavaa! Vihdoinkin olemme pakotetut myöntämään, mitä meidän jo
aikoja sitten olisi pitänyt käsittää, että todellisesti kalliit ovat
ajatus ja näkeminen eikä kulkeminen ja käyminen. Pyssynluotia ei
ensinkään hyödytä se, että se saapuu pian perille, eikä ihmiselle ole
haitaksi käydä hitaasti, jos hän todellisesti on ihminen. Sillä hänen
kunniansa on olemisessa eikä suinkaan kävelemisessä.
"Niin, mutta rautatiet ja sähkölennätinhän ovat niin hyödyllisiä
levitettäissä tietoa villeille." Kyllä, jos teillä on heille jotain
annettavaa. Jollette tiedä muusta kuin rautateistä ettekä voi antaa
muuta kuin vesihöyryä ja ruutia -- niin mitä hyötyä siitä on? Vaan jos
teillä on jotakin muuta annettavaa, niin on rautatie vain siitä syystä
hyödyksi, että se on välikappaleena sen levittämiseen, mutta herää
kysymys -- mitä se muu sitten on? Onko se uskontoa? Luulen että jos
sitä todellakin olisimme tahtoneet levittää, olisimme voineet sen
vähemmässäkin kuin 1800 vuodessa tehdä ilman höyryäkin. Minun
tietääkseni on uskonnollista opetusta enimmin annettu jalan käyden,
eikä sitä voi juuri nopeammin levittääkään muulla tavalla kuin hitaasti
käyden. Onko se tiedettä? Mutta mitä tiedettä -- liikkumisen, ravinnon
tai lääkkeen? Hyvä! Kun sinä olet vaatettanut villin, ruokkinut
nisuleivällä ja opettanut hänen vetämään jäsenensä sijoilleen -- mitä
sitten? Syvenny tähän kysymykseen. Kuvittele mielessäsi, että joka este
on voitettu; tee villi osalliseksi kulttuurin joka kehityksestä yhä
suuremmassa määrässä; otaksu, että olet pistänyt indiaanin ahtaihin
kenkiin, olet opettanut kiinalaisen tekemään wedgwoodposliinia ja
maalaamaan sitä kuluvilla väreillä, että olet saanut vakuutetuiksi
kaikki hindunaiset siitä, että on paljo hurskaampaa ärsyttää
puolisoitansa koko heidän elämänsä ajan, kuin poltattaa itsensä heidän
hautajaisissaan. Vihdoinkin, kun ajattelemme askel askeleelta
eteenpäin, havaitsemme, että kaikki tosionnellisuus ja arvokkaisuus
ovat meitä lähellä ja kuitenkaan emme niistä välitä, ja että niinkauvan
kuin emme ole oppineet olemaan onnellisia ja jaloja, ei meillä ole
indiaaneillekaan paljon sanottavaa. Kilpajuoksut ja metsästys, yöllinen
seuraelämä, kallis ja väsyttävä musiikki, kallis ja haitallinen puku,
harmillinen kilpaileminen asemasta, vallasta, rikkaudesta, eli joukon
suosiosta, kaikki tämä loppumaton tarkoitukseton puuha, tämä tyhjän
toimittaminen ilman lepoa, ovat meidän keskuudessamme nautintoja, joita
meidän ei luullakseni tarvitsisi pyrkiä muille jakamaan. Kaikki
todellinen ja terve ilo, joka on ihmisen saavutettavissa, on
pääasiallisesti mahdollinen rauhassa saavuttaa. Ja oli semmoista iloa
jo silloin, kun ihminen ensin mullasta luotiin, aivan samoin kuin
nytkin. Nähdä viljan kasvavan ja kukkasten silmikoituvan, saada
kyntäessä ja lapioidessa syvään huoahtaa, lukea, ajatella, rakastaa,
toivoa, rukoilla -- tämä kaikki tekee ihmiset onnellisiksi; se on
heille aina mahdollista; eivätkä he koskaan voi sen enempää tehdäkään.
Maailman onni tai onnettomuus perustuu siihen, että nämä muutamat asiat
huomaamme ja muillekin opetamme -- mutta ei millään tavalla rautaan tai
lasiin tai sähköön tai höyryyn.
17. Elämän ilot ovat kaikki teitä varten. Jumala on ihmisen luonut sitä
varten, että hän käyttämällä näköänsä, järkeänsä ja jäseniänsä löytäisi
iloa. Ihminen epäviisaudessaan koettaa aina elää näkemättä mitään,
ajattelematta mitään ja tekemättä mitään, ja tulee sillä tavalla ei
ainoastaan hirviöksi, vaan vieläpä onnettomimmaksikin kaikista
hirviöistä. Kaikki laiskuus ja himot, joita hän keksii, saattavat hänet
vaan vielä suurempaan kurjuuteen. Jos joku ihminen nyt juuri kävelisi
Parisin kaduilla havaintoja tekemässä -- kaduilla tuon kaupungin, jossa
joka keksintö, jota tiede, järki ja rikkaus vain pystyvät keksimään,
tuottaa tyhjäntoimittajien huveille vain kiihoketta ja vaihtelua, niin
ei hän näkisi ainoitakaan rauhallisia ja onnellisia kasvoja,
lukuunottamatta sellaisia alhaisesta, kovin raskasta työtä tekevästä
kansaluokasta. Joka ilo, mikä saavutetaan Jumalan tahdon vastaisella
tavalla, halvalla, varastamalla ja äkisti, sen sijaan että se Hänen
määräyksensä mukaan olisi rehellisesti ja hitaasti ansaittava, muuttuu
myrkylliseksi taakaksi ja pysyy, ilon haihduttua, painona ja päivästä
päivään kasvaa sen rautapaidan kuolettava tuli. Vihan, taistelun,
irstaisuuden, turhanpäiväisen tiedon ja alhaisen ylellisyyden ilot ne
kaikki muuttuvat hitaiksi tuskiksi. Puhtaasta ilosta ei ihmiselle jää
mitään. Eikä hänelle ole mahdollista mikään muu, kuin rehellinen
rakkaus kanssaihmiseen, lakien tunto ja Jumalan ihanuus, ynnä sen
lisäksi jokapäiväinen Jumalan hänelle antamien ruumiin ja sielun
taipumusten käyttäminen.
18. Vaikka kuuluukin korkeimpien luontojen ylevyyteen omaksua heille
määrätyt muutokset, ne osittain ymmärtää ja valmistautua niitä varten
ja vieläpä niiden tulosta, jos ne, kuten tavallisesti ennen määrätyt
muutoksetkin, johtavat korkeampaan tilaan, iloitakin, niin perustuu
kuitenkin jokaisen ihmisen voima siihen, että se nykyaikana tyytyy
kotitaloonsa ja vain sillä tavalla koettaa lähentää toivomaansa
muutosta, että hän täyttää nykyisen tilansa velvollisuudet pienimpään
asti.
19. Sinä olet luotu nautintoa varten. Ja elämä on täysi seikkoja,
joista olet nauttiva, ellet ole liian ylpeä niistä iloitsemaan etkä
liian ahne olemaan välittämättä jostakin, mikä sinulle tuottaa
ainoastaan iloa. Ajattelepas, että kauniimmat kappaleet maailmassa
tuottavat kaikkein vähin hyötyä; esim. riikinkukot ja liljat; minä
ainakin luulen, että tämä kädessäni pitämä sulka kirjoittaa paremmin
kuin riikinkukon sulka; ja Veveyn talonpojat, joiden pellot keväällä
ovat liljoista valkoiset, kuin ikuisen lumen peittämä vuori, sanoivat
minulle, ettei heidän heinänsä niiden vuoksi tulisi paremmiksi.
20. Missään muissa voimissa, paitsi ihmisen henkisissä, ei voi tulla
kysymykseen, mikä elämä on ja mikä ei. Elintunne, olkoon se sitten
vegetabiilinen tai animaalinen, voi joutua niin suureen heikkouteen,
että sen olemassaolo käy epäilyttäväksi; mutta jos se yleensä on
huomattavissa, niin on se selvästikin semmoisenaan havaittava. Ei
mitään jäljentämistä tai uskottamista voi erehdyksestäkään pitää
oikeana elämänä; ei mikään mekanismi tai galvanismi saata sen sijaa
anastaa; ei mikään yhdennäköisyys ole niin silmiinpistävä, että se
voisi arvostelua erehdyttää.
Usein kyllä sattuu olemaan yhdennäköisyyttä, jota ihmisen mielikuvitus
mielellään suurentaa, kadottamatta kuitenkaan näkyvistä hetkeksikään
elottomien asioiden oikeata luonnetta, mikä niitä elähyttää; se
päinvastoin iloitsee omasta äärettömästä elämästään, joka pilville
antaa värityksen, ilahuttaa laineet ja antaa kallioille kaikunsa.
Mutta niin pian kun olemme ihmisvoimien kanssa tekemisissä, huomaamme
heti, että edessämme on kaksinaisolento. Hänen olemuksensa suurempi osa
näyttää olevan epä-alkuperäistä toisintoa; se on ihmiselle vaaraksi,
ellei hän siitä vapaudu ja kiellä sitä. Hänellä on siis oikea ja väärä
usko, (jota tavallisesti sanotaan kait eläväksi ja kuolleeksi,
teeskennellyksi ja teeskentelemättömäksi). Hänellä on todellinen ja
väärä toivo, todellinen ja väärä rakkaus, ja lopullisesti todellinen ja
väärä elämä. Hänen todellinen elämänsä on, kuten alhaisilla
orgaanisilla olennoillakin, se riippumaton voima, minkä avulla hän
ulkonaiset asiat muodostaa ja hallitsee; omistamisen voima, joka kaiken
hänen ympärillänsä olevan muuttaa ravinnokseen tai keinokseen; joka
nöyrästi ja kuuliaisesti saattaa kuunnella ja seurata etevämmän järjen
johtoa, mutta ei koskaan luovu omasta ratkaisevan vaikutinperusteensa
auktoriteetista, tahdosta, joka tahto kykenee sekä tottelemaan että
vastustamaan. Hänen väärä elämänsä on todellisuudessa vaan
kuolemantila, kangistuminen, mutta se on sentään toimiva, vaikka ei
voisikaan sanoa sen elähyttävän eikä sitä ole aina helppo eroittaa
oikeasta elämästä. Se on tuo tottumuksen ja sattuman elämä, jossa useat
meistä viettävät ajastaan suurimman osan; se elämä, jossa teemme mitä
emme aijo, puhumme, mitä emme tarkoita ja hyväksymme, mitä emme
ymmärrä; se elämä, jonka tulee sortamaan ja muovailemaan ulkonaisten
seikkojen paino, sen sijaan että se omaksuisi ne; sen sijaan että
elähyttävän kasteen alaisena kasvaisi ja kukoistaisi, jäätyy se huuraan
ja suhteutuu oikeaan elämään niinkuin vesa puuhun -- se vieraiden
ajatuksien ja tottumuksien kiteytynyt yhteenkutistuminen, hauras,
vastahakoinen ja jäinen, joka ei voi taipua eikä kasvaa, mutta jonka
täytyy tulla murskatuksi ja sirpaleiksi lyödyksi, jos se on meille
esteeksi. Kaikki ihmiset ovat jossain määrin tälle jäähtymiselle
alttiit; kaikki ovat ikäänkuin painostavan aineen raskauttamat ja
niinkuin kuoren peittämät; mutta jos heissä on oikeata elämää,
puhkaisevat he tämän kuoren aina uudelleen suuremmoisin repäisemin,
kunnes ne, kuten koivussa tummat syyt, todistavat yksinomaan hänen
sisällisestä voimastaan. Kaikista parhaidenkin ihmisten ponnistuksista
huolimatta kuluu heidän olemuksestaan paljon unentapaisesti; he
liikkuvat, he pelaavat osansa tyydyttävästi kanssauneksijoidensa
mielestä, mutta he eivät ole selvästi tietoisia siitä, mitä heidän
ympärillään tai heissä itsessään on, ja ovat toisia kohtaan sokeita ja
toisia kohtaan vastaanottamattomia.
21. Kokemattomalle on sanoin vaikea selittää, mimmoisen jumalallisen
leiman toimiva hurskaus ja rakkaus lyö kovimpiinkin ja koleimpiin
kasvoihin, ja miten heijastavalla valolla se ne ympäröi, sekä
minkälaisen varjon niiden katoaminen heittää suloisimmillekin
kasvoille. Ei ole hyvettä, jonka harjoittaminen ei kasvonpiirteille
heti antaisi uutta kauneutta.
22. Puhuinpa kuninkaista tai syvistä riveistä, niin on vankka
vakuutukseni se, että ihmisen luonto on jotakin jaloa ja kaunista eikä
mitään epäpuhdasta ja alhaista. Ihmisten syntiä pidän sairautena, enkä
heidän luontonaan, siis vältettävissä olevana vähämielisyytenä, eikä
välttämättömyytenä, johon yksinkertaisesti on alistuminen. Jopa asiain
pahimmillakin ollessa sittenkin ihailen ihmisen luonnon saavutettavissa
olevaa ylevyyttä. Pidän ihmisen luonnon jalona ja huomaan sen vielä
jalommaksi kuin ajattelinkaan. Sitä vastoin ne, jotka pitävät sen
alhaisena, huomaavat sen vielä alhaisemmaksi, kuin odottivatkaan: sillä
se on rajaton, kykenevä rajattomasti kohoamaan ja rajattomasti
lankeemaan, mutta sen sisäinen olemus -- ja pysy kansani lujana uskossa
-- se se on ylevyyttä eikä turmiota.
23. Sielumme joka kyky ja pyrkimys on altis heille ominaiselle
turmelustavalle: ja ihmisessä tai hänen ympäristössään koittaa pahan
mahti tai tila yhtenään vetää hänen sielunsa ihanuutta sekä jokaista
sen elämän voimaa alas äärimmäiseen, hänelle mahdollisen turmion
asteeseen. Mitä kauniimmat nämät ovat, sitä kauheampi on heidän
turmeltumistaan kostava kuolema.
24. Aina sanotaan ihmisen olevan luonnostaan sydämmettömän. Älä usko
sitä! Ihmisen luonto on lempeä ja ylevä; mutta se on ahdas ja sokea
sekä saattaa vaikeasti käsittää, mitä se ei juuri näe ja tunne. Ihmiset
heti huolehtisivat yhtähyvin toisista kuin itsestäänkin, jos he vain
voisivat syventyä toinen toistensa elämään, jos lapsi putoo veteen
tylymmänkin miehen nähden, niin tämä tavallisesti oman elämänsäkin
uhalla tekee kaiken voitavansa lasta pelastaakseen ja koko kaupunki on
tuon pienen elämän pelastuksesta riemuitseva. Anna saman miehen nähdä
satojen lasten kuolevan kuumeesen jonkun terveydellisen määräyksen
puutteessa, jonka määräyksen toimeenpantavaksi saamiseen hänen olisi
itseänsä vaivattava, niin hän ei ole ponnistava voimiansa sen hyväksi;
mutta jos hän sen tekisi, niin koko kaupunki sitä luultavasti
vastustaisi. Useiden ansiokkaiden naistenkin elämä kuluu pikkumaisten
huolten pitkässä jaksossa, heidän ahtaan piirinsä pienen pienten
harrastuksien ja muutamien ilojen jälkipoiminnassa, sillä heitä ei ole
opetettu tämän ahtaan piirinsä ulkopuolelle silmäämään, ja havaitsemaan
jotakin siitä mahtavasta maailmasta, missä heidän elämänsä kuihtuu,
kuten kitkerän ruohon korret hedelmättömällä pellolla.
25. Jalostava eroitus kahden ihmisen välillä -- kahden eläimen välillä
-- on juuri siinä, että toinen niistä tuntee enemmän kuin toinen. Jos
olisimme sieniä, emme ehkä kykenisikään tuntemaan; jos olisimme
onkilieroja ja siten joka hetki vaarassa tulla lapiolla kahtia
leikatuksi, niin ehkä ei meitä liikanainen tunne hyödyttäisikään. Mutta
kun olemme ihmisiä niin on se hyväksi meille. Niin, me olemme vaan sen
verran inhimillisiä, kuin tunnemme ja kunniamme tarkasti suhteutuu
intohimojemme voimaan.
26. Tyly käsi ja kuollut sydän sekä sairaloinen tottumus ja paatunut
omatunto tekevät ihmiset alhaismielisiksi. He ovat siinä määrin
ainaisesti halpamielisiä, kuin ovat osanottoon kykenemättömiä -- kaiken
sen nopeaan käsittämiseen, jota me käyttäen tavaksi tullutta, mutta
kuitenkin tarkkaa sanaa "tunne" tai hienotunteisuus, kutsumme ruumiin
ja sielun tunneaistiksi; se on sitä hienotunteisuutta, jota muihin
kasveihin nähden on ennenkaikkea mimosalla ja toisten luotujen suhteen
etupäässä puhtaalla naisella; -- sitä tuntemisen hienoutta ja
runsautta, joka on järkeä ylevämpi ja itse järkeäkin johtaa ja
pyhittää. Järki vain voi määrätä, mikä on totta; -- mutta tämä Jumalan
meille antama voima se yksin voi _käsittää_ hänen tekojensa ihanuutta.
27. Meidän kaikkien suuri tunteettomuus on elämän ensimmäinen
salaisuus; se on kaiken käsittämyksen ja hyveen esteenä. Emme saata
sitä kyllin ihmetellä. Ei ole käsitettävissä, että elämän puuhilta ja
huveilta puuttuu vaikutusperuste; mutta -- että se puuttuu itse
elämältä, ettemme kysy, mihin se johtaa emmekä estä sen ainaiseksi
meiltä poisottamista, se se todellakin on salaisuus.
28. "Voimakkaan sydämen ja ylevän hengen" omistaminen -- "ylevänä"
oleminen s.t.s. olla todellakin suuri elämässä; kasvaa siinä,
tarkoittaa "edistymistä elämässä" -- elämässä itsessään eikä sen
komeudessa. Muistatko sinä vielä sitä vanhaa skytiläistä tapaa perheen
pään kuollessa; miten hänet puettiin parhaimpiin vaatteisinsa,
asetettiin vaunuun istumaan ja vietiin hänet siten hänen ystäviensä
koteihin, kuinka hänet pantiin istumaan pöytänsä kunniapaikalle ja
vietettiin juhla-ateriaa hänen läsnäollessaan? Otaksu, että sinullekin
yksinkertaisin sanoin tarjottaisiin, kuten sinulle _onkin_ kauheiden
tositapahtumien kautta tarjottu, tämä skytiläinen kunnia vähitellen
saavutettavaksesi, olettaessasi olevasi vielä elävä. Kuvittele
mielessäsi tätä tarjousta: sinun täytyy kuolla hitaasti, veresi on
päivä päivältä tuleminen kylmemmäksi, lihasi on kangistuminen ja
sydämmesi on sykkivä lopulta vain kahden ruostuneen rautaisen läpän
tavoin. Elämäsi on sinulta häviävä ja vaipuva Cainan jäähän; mutta
päivä päivältä on ruumiisi tuleva loistokkaammin puetuksi ja asetettava
istumaan korkeampiin vaunuihin, ja on rinnassasi oleva aina enemmän
kunniamerkkejä, -- kruunujakin päässäsi, jos haluat. Ihmiset
kumartavat, katsoa tuijottavat ruumiisesi ja riemuitsevat äänekkäästi.
He parveilevat kadulla sen ympärillä, rakentavat sille palatseja ja
mässäävät yöt sen näkyvissä; niin paljon sielustasi on jäävä siihen,
että se tietää, mitä he tekevät, että se tuntee kultaisen vaatteen
painon olkapäällänsä ja kruunun reunan puristuksen pääkallossaan; -- ei
sen enempää. Ottaisitko tämän tarjouksen vastaan, jos kuoleman enkeli
sitä sinulle ehdottaisi. Luuletko alhaisimmankaan meistä siihen
suostuvan. Mutta käytännöllisesti todellisuudessa siihen kuitenkin
myönnymme, jokainen meistä suostuu jossain määrin. Useat suostuvat
siihen koko sen hirmuisuudessa. Kukin, joka toivoo elämässä
edistyvänsä, ottaa sen vastaan, tietämättä, mikä elämä on. Hän luulee,
että pääasia on, omistaa aina enemmän hevosia, yhä enemmän
palvelijoita, enemmän ja enemmän omaisuutta ja saada aina enemmän
yleistä kunniaa -- _eikä_ enemmän persoonallista sielua. Se vaan
elämässä edistyy, jonka sydän tulee lempeämmäksi, veri lämpimämmäksi,
järki terävämmäksi sekä se jonka henki omaksuu elävän rauhan. Ihmiset,
jotka tällaisen elämän omistavat, ovat maailman oikeat herrat ja
kuninkaat, -- he ja yksinomaan he.
29. Niinkuin todellinen tietäminen on kuriin totutettu ja koeteltu --
eikä sitä ole ensimmäinen heräävä ajatus -- samoin on oikea intohimokin
kuriin totutettu ja koeteltu, eikä suinkaan ensimmäinen esiintuleva
intohimo. Ensin ilmenevät nuo turhat, väärät ja uskottomat; jos annat
heille perää, niin he vievät sinut erehdyttävästi ja kauvas turhiin
pyrintöihin ja onttoon innostukseen, kunnes sinulle ei enää jää
lainkaan rehellistä pyrkimystä eikä todellista intohimoa. Ei asianlaita
ole sellainen, että joku ihmiselle mahdollinen tunne itsessään olisi
väärä; se on vaan väärä silloin, kun se ei ole järjestetty. Sen
jalous on sen voimassa ja oikeudessa; se on väärä, jos se on heikko
taikka ilmenee jonkin viheliäisen syyn aiheuttamana. Alhainen on
ihmetteleminen lapsen, joka näkee silmänkääntäjän heittelevän kultaisia
palloja; se on halpaa, jos haluat sen siten sanoa. Mutta luuletko, että
ihmetteleminen on epäjaloa taikka vähäisempi vaikutus, millä ihmissielu
on kutsuttu tarkastelemaan taivaan kultaisia palloja, kun sen maailman
kaikkeuden halki heittää käsi, joka ne on luonut? Alhainen on lapsen
uteliaisuus, joka kielletyn oven avaa, palvelijan uteliaisuus, joka
nuuskii herransa asioita; -- mutta jaloa on tiedonhalu joka vaaroja
pelkäämättä tutkii suuren virran lähteitä korven tuolla puolen ja
suurten maiden avaruutta meren takana; vielä ylevämpi on tiedonhalu,
joka tutkii elämänvirran lähteitä, taivaallisten maiden avaruuksia, --
asioita, joita enkelit nähdä haluavat. Samoin on jännitys, millä
turhanpäiväisen kertomuksen kulkua ja kehitystä odotat, epäjaloa; mutta
luuletko, olevan eroitusta pienemmän tai suuremman jännityksen välillä
siinä, millä seuraat tai sinun ainakin _pitäisi_ seurata sitä, kuinka
kova onni ja sallimus kohtelevat kiusatun kansan elämää? Voi, se on
sitä tunteen ahtautta, itsekkäisyyttä ja pikkumaisuutta, jota meidän
tänäpäivänäkin on englantilaisissa surkuteltava; sen tunteen, jota
kulutetaan kukkaisvihkoihin ja puheisin, pitoihin ja aterioihin,
valetaisteluihin ja huvittaviin nukenleikkeihin, samalla kun voidaan
estämättä, kyyneleittä katsella, miten jaloja kansoja melkein
sukupuuttoon surmataan.
Mainitsin tunteen "pikkumaisuudesta" ja "itsekkäisyydestä". Olisi
riittänyt puhua tunteen "puolueellisuudesta" ja "epärehellisyydestä".
Sillä ei missään eroa ylevä ihminen tavallisesta ja ylevä kansanluokka
(semmoisia on ollut) syvistä riveistä muussa kuin siinä, että
edellisten tunteet ovat luotettavat ja todelliset, oikean tutkimisen ja
puolueettoman ajattelemisen tulos. Syvät rivit voi puhumalla saada
vaikka mitä tekemään; sen tunteet saattavat ylimalkaan olla
jalomielisiä ja oikeita, ja ne ovatkin tavallisesti sellaiset; mutta
heillä ei ole niille vahvaa perustaa eikä kestävyyttä. Sinä voit heitä
mielesi mukaan pakoittaa vaikka minkälaisiin tunteisiin kutkuttamalla
heidän turhamielisyyttään; suurimmaksi osaksi ajattelevat he toisien
antamilla ajatuksilla ja mielipiteitä saavat he samoin kuin joku saa
nuhan. Eikä mikään aihe ole niin pieni, etteivät he riehuisi villinä,
kun tilaisuus siihen tarjoutuu, eikä mikään taas niin suuri, etteivät
sitä tunnin kuluessa unohtaisi, kun kohtaus on ohi. Ylevän ihmisen ja
ylevän kansan intohimot ovat oikeita, vakavia ja kestäviä.
30. Mene pakoveden aikana loivalle merenrannalle, ota kämmenellesi
hiukan santaa ja eroita yksi santajyvänen toisista. Koeta sitten
kuvitella mielessäsi tämän yksinäisen jyvän suhdetta kaukaisen rannan
välkkyvän hietikon ja äärettömän etäisten maiden sannan paljouteen.
Tähtientutkija sanoo sinulle, että maailmasi on sellainen santajyvänen
verrattuna olemassa oleviin maailmoihin, mutta ettei hän voi huomata
niissä mitään asukkaita, ei mitään elon- tai hyvyydenmerkkiä. Kauhistus
ja sattumus, kylmyys ja tuli, hankaamisesta syntynyt valo, räjähtävien
taivaankappaleiden ja kiitävien meteoorien lohduton hävittäminen! Entäs
-- sinä, santajyvälläsi, mikä sinä olet? Itse pikku jyvänenkin on
suurimmaksi osaksi asumaton; se on kostean, vihreän vyön ympäröimä.
Siinä santajyväsessä -- raukat pikku matelijat -- elätte lyhyet
hetkenne, suurimmaksi osaksi taistelemalla keskenänne ravinnostanne,
taikka jos teillä sattumalta on rauhaa, rakentamalla likaisia pesiä,
joissa kuolette nälkään, keuhkotautiin, tai paheen tuottamiin tauteihin
tai epätoivoon. Siinä teidän kulttuurihistorianne, lyhyempi kuin
Bucklen ja todellisempi, jos tarkkaatte taivasta ja maata ilman
Jumalaa.
Se on hirmuinen näkö ja sen lisäksi väärä. _Millä tavalla_ se on väärä,
sitä en tiedä enkä kysy. Mutta sen minä tiedän, että jos profeetta
silmiinne koskettaisi, niin näkisitte hetkessä kaikki nämä ikuiset
avaruudet taivaallisten sotajoukkojen täyttäminä, ja sen myöskin
tiedän, että jos tahtoisitte ihmissilmin ruveta näitä tähtiä
tarkastamaan ja oppimaan, mitä jalot ihmiset ovat niistä ajatelleet ja
ruveta niiden valossa pyhiä tarkoituksia palvelemaan, niin
saavuttaisitte paremman ilon ja paremmat tiedot, kuin silmänne ovat
koskaan nähneet. Meillä ei ole taivaan avaruuden tapahtumien kanssa
mitään tekemistä (taikka sen kanssa, mitä mahdollisesti kerran voi
tapahtua), meidän on vain ottaminen vaari siitä, mikä täällä ja nyt
tapahtuu. Tuolla tähdet nousevat! Oletko koskaan tarkannut niiden
järjestöä, kuullut niiden vanhoja nimiä, ajatellut niiden olleen
opettajina, "esilukijoina" noille muinaisajan viisaille yön aavassa
avaruudessa? Oletko koskaan muistanut itsellesi annettua lupausta, että
saatat olla heidän kaltaisensa, jos haluat? "_Opettajat paistavat kuin
taivaan valo ja ne, jotka monta opettavat vanhurskauteen, niinkuin
tähdet alati ja iankaikkisesti_."
Siis opettajat. Älä ajattele, että sillä olisi tarkoitettu niitä, jotka
tietävät, kuinka suuri kuu on. Sillä tarkoitetaan, että sinä miehenä ja
vaimona tiedät tehtäväsi; että tunnet velvollisuutesi isääsi, lapsiasi,
naapuriasi ja kyläläisiäsi kohtaan.
31. Onko olemassa vain _yksi_ tuomiopäivä? Jokainen päivämme on
sellainen; joka päivä on "dies irae" (vihan päivä), joka piirtää
vastustamattoman tuomion lännen tulihehkuun. Luuletko tämän tuomion
odottavan siksi, kunnes hautojen ovet avataan? Kotienne ovella se jo
odottaa, -- odottaa katujenne nurkissa; olemme keskellä tuomiota --
hyönteiset, joita olemme jaloin tallanneet, ovat tuomarimme, -- hetket,
joita olemme harmitellen ja vihotellen viettäneet, ovat nekin
tuomarimme, -- ainekset, jotka meitä ravitsevat, tuomitsevat meidät
palvellessaan -- ja huvitukset, jotka meitä pettävät, tuomitsevat meitä
samalla kun ne meitä miellyttävät: tehkäämme elämämme tähden ihmisten
töitä, niinkauvan kuin ihmishahmossa olemme, jos tämä elämä _ei_
todellakaan ole höyryn kaltaista _eikä_ haihdu.
32. Otaksukaamme, että luotettava lääkäri sanoisi sinulle, että sinulla
on enää seitsemän päivää elettävänäsi. Ja olettakaamme, että sinun
kasvatuksesi laita on samoin kuin monen muun, ettet olisi koskaan
kuullut mitään tulevasta elämästä taikka et olisi kuulemaasi uskonut ja
täytyisi sinun sentähden tämän lähestyvän kuoleman välttämättömyyttä
kaikessa sen alastomuudessa katsoa silmästä silmään: et pelkäisi mitään
rangaistusta jostakin synnistä, jonka olisit ennen tehnyt taikka voisit
seuraavina päivinä tehdä, eikä sinulla samalla olisi mitään toivoa
menneen taikka vielä mahdollisen hyveen palkinnosta; et edes odottaisi,
että sinulle seitsemännen päivän kuluttua jäisi tietoa tekosi
seurauksista rakkaillesi, eikä tietoa jonkun jälelle jääneen
tunteistakaan sinua kohtaan: silloin olisi tapa, jolla vietät nuo
seitsemän päivää, luontosi tarkka siveyden mittapuu.
Tiedän, että moni tässä tapauksessa eläisi ne heille myönnetyt päivät
aivan niinkuin heidän pitäisikin. He eivät laskisi menneisyytensä
virheitä eikä surisi niiden iloja; eivät tavoittelisi nykyisyyden
halpaa tavaraa; eivätkä turhaan valittaisi tulevaisuuden
salaperäisyyttä, mutta heti täyttäisivät he tosi toiminnalla, mitä
heille olisi vielä tällä ajalla mahdollista, järjestäisivät asioitaan
ja pitäisivät huolta tulevasta hyvinvoinnista ja -- siinä määrin kuin
he sen tiedonannon tai ilmoituksen kautta kykenisivät tekemään --
lohdutuksesta niiden, joita he rakastavat ja joiden muistoon -- ei
omaksi hyväkseen -- he tahtoisivat jäädä. Missä määrin voisi joku
toinen taas inhimillisessä heikkoudessaan masentua ja jäädä jälelle
hävetessään menneisyyttään ja joutuessaan epätoivoon siitä, mitä ei
voinut loppupäivinänsä täyttää, taikka särjetyn rakkauden
sietämättömyydestä, kaikki se riippuu siitä määrästä millä hänen
luonteensa olisi hänen menneen elämänlaatunsa kautta masentunut eli
vahvistunut. Luulen kuitenkin, että olisi harvoja, jotka eivät
viettäisi näitä viimeisiä päiviä paremmin kuin edellisiä.
Jos tarkoin tutkimme niiden elämää, jotka ovat ihmiskuntaa parhaiten
palvelleet, niin huomaamme, että paras, mikä tuli tehdyksi, tehtiin
näin; -- ja että kaikkien etevimpien henkien ja ylevimpien sielujen --
isän oikeiden lasten, jonka isän edessä tuhat ajastaikaa on kuin _yksi_
päivä -- vajavaiset seitsemänkymmentä vuotta ovat kuin seitsemän
päivää. Vaikka kuoleman varjo olisi heistä siirtynytkin epämääräiseen,
mutta kuitenkin läheiseen etäisyyteen, ei se heiltä koskaan kuitenkaan
poista sen välitöntä valvontaa. Jos heille onkin suotu muutamia
valonhetkiä enemmän tai vähemmän, niin he kuitenkin täydellisesti
käsittävät tietonsa ja työnsä äärettömän vajavaisuuden. Heidän lyhyen
palveluksensa turhuus vie heidät ihanaan epätoivoon ja kun he päänsä
levolle kallistavat eivätkä enää pidä ihmisen ääntä minäkään, jättävät
he vielä kunniansa toisten iloksi.
Siten ovat parhaat toimet toimitetut ja siitä syystä surullisin
sydämin. Mutta suurin osa kaikkea hyvää työtä maailmassa tapahtuu joko
puhtaan häiritsemättömän velvollisuuden tunteen johdosta taikka on --
ja se onkin vielä parempi -- sen iloinen ja avulias tekeminen, mikä
käsin on tehtävä siinä tiedossa, että mestari illalla antaa, mitä
tarvitsemme.
33. Meillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, miten asiat lopullisesti
tulevat olemaan, vaan sen kanssa, miten niiden laita on nykyään. Ja ne
ovat usein perin huonoja.
34. Ihmisen järjen ja itsetunnon, jos ne ovat vakavia, ilmestyksen
avulla aina saattaessa hänet kykeneväksi havaitsemaan, mikä oikein on,
ei hänen järkensä eikä itsetuntonsa eikä tunteensakaan koskaan kykene
(sillä se ei ole niiden tehtävä) päättämään, mikä hänelle on
mahdollista. Ei hän tunne omaa eikä toveriensa voimaa, eikä hän tunne
missä määrin hän voi omiin liittoutuneihinsa luottaa, eikä tunne
vastustusta, jota hän voi vihollisiltaan odottaa. Intohimo voi hänen
asiain arvostelunsa tehdä nurinkuriseksi, ja tietämättömyys voi niitä
rajoittaa; mutta se on hänen oma syynsä, jos ne vaikuttavat hänen
velvollisuuden ja oikeuden käsitykseensä. Mikäli olen tullut tuntemaan
monellaisen epäonnistumisen syitä, joihin kokeneiden miesten
ponnistukset ovat johtuneet, erittäinkin valtiollisella alalla, sikäli
minusta näyttää, kuin johtuisi se suurimmaksi osaksi yhdestä
hairahduksesta: nimittäin että epäilyttävien ja jossain määrin
selittämättömien suhteiden tutkiminen, kyky, sattumus, vastustaminen ja
epätäydellisyys on heistä tärkeämpi, kuin hyvän ja oikeuden
puolustamisen ratkaisu, vieläpä edellinen tämän kokonaan syrjäänkin
sysää. Eikä ole ihmeteltäväkään, että joskus voimamme liian
kylmäverinen arvioiminen meitä ehkä liiankin helposti sovittaa
riittämättömyytemme kanssa ja johtaa siihen vaaralliseen harhaluuloon,
että paras, mitä luulemme tarvittavan tehdä, on hyvä sellaisenaan,
tai toisin sanoen, että haittojen välttämättömyys tekee ne
vahingoittamattomiksi.
35. Ei kukaan ole koskaan tietänyt eikä ole koskaan tietävä, mitä
seurauksia voi lopullisesti olla hänelle tai toisille hänen yhdestä
ainoasta toimitavastaan. Mutta jokainen voi tietää, ja suurin osa
meistä tietääkin, mikä teko on oikea ja mikä väärä. Samalla tavalla
voimme kaikki tietää, että hurskaudella on lopullisesti niin meille
kuin muillekin mahdollisimman hyvät seuraukset, vaikka emme voikaan
koskaan sanoa, _mikä_ on parasta tai _miten_ se mahdollisesti tapahtuu.
36. Utoopinen (haaveiltu) on myös yksi niitä paholaisen lempisanoja.
Uskon, että maltillisuus ja myöntyväisyys, millä kaikki myönnämme,
ettei jonkin seikan pidä koskaan tuleman oikeaksi, syystä että se
kauvan on ollut nurinkurinen, on yksi niitä turmiollisimpia kurjuuden
ja rikosten lähteitä, jotka ovat maailman vaivana. Varo ainakin miestä,
joka koettaa sinua estää tekemästä hyvää siitä syystä, että
täydellisyys on "haaveiltua". Pyyhi se sana kokonaan pois
sanakirjastasi. Sinä et tarvitse sitä. Asiat ovat joko mahdollisia
taikka mahdottomia saada aikaan -- kumpaisestakin näistä molemmista
voit sillä määrällä ihmistietoa, kuin sinulla on, päättää. Jos asia on
mahdoton, niin ei sinun tarvitse siitä välittää; jos se taas on
mahdollinen, niin tavoittele sitä. On liiaksi haaveiltua toivoa saada
joskus poistaa kokonaan juoppous ja kurjuus Canongatista [osa
Edinburgin vanhan kaupungin pääkadusta]; mutta haaveilu ei kuulu
sinulle -- _vaan työ_. Toivo opettaa joka lasta tässä kuningaskunnassa
tuntemaan Jumalaa nuoruudestaan lähtien on haaveilevaa; mutta haaveilu
ei kuulu sinulle -- _vaan työ_.
37. Uskon pettymyksen olevan joskus terveellisen lääkkeen ja me voimme
sitä seuraavassa yksinäisyydessä kuten Tiziankin mieluisassa
puolihämärässä nähdä asian värit paljon syvemmässä totuudessa kuin
häikäisevässä auringonvalossa.
38. Jokaisella suurella miehellä on aina tukensa; sillä hänen kykyynsä
kuuluu ottaa aina kaikista asioista ja ihmisistä itselleen niissä
löytyvä hyvä.
39. Ei ole olemassa todellista voimaa, muuta kuin auttamisen voima;
eikä todellista kunniaa muuta kuin pelastamisen kunnia.
40. On tietenkin totta, että viho viimeinkin voittaa vain hyvä;
vääryyden versovat ohdakkeet lopullisesti tulessa räiskyvät: ja
kylvetystä hyvästä viljasta nousee jonakuna päivänä tuhansista yksi
jyvä -- ja jokainen saa siitä jyvästä henkisen ravintonsa; mutta suurin
osa etevistä opettajistamme Carlyle ja Emersonkin lukuunotettuina tätä
lohdutusta ilmoittaessaan rohkaisevat enemmän kuin onkaan hyödyllistä,
peltomme ollessa nisun sijasta täynnä lusteita ja ohran sijasta täynnä
aurankukkia. Minun mielestäni ei yksikään heistä ole kylliksi ilmi
tuonut pahan pakkaavaa mahtia ja tarttumista sekä hyvän helposti ja
kokonaan hävittämisen mahdollisuutta. Lääkkeeltä usein puuttuu
tehokkaisuutensa, myrkyltä ei koskaan, ja muistelemalla kuluneen
elämäni havaintoja, saatan totuuden mukaan sanoa, että olen tuhat
kertaa nähnyt kärsivällisyyden toivossaan pettyneen ja viisauden
tarkoitusperässään; mutta en ole koskaan nähnyt mielettömyyttä, joka ei
olisi tuottanut onnettomuuden hedelmiä, ja paheita, jotka eivät olisi
päättyneet kurjuuteen.
41. Ei koskaan voi muutos hyvään tapahtua helposti eikä nopeasti; ei se
voi tapahtua äkkinäisen, säännönmukaisuutta vailla olevan ponnistuksen
kautta, ei huonojen ihmisten kautta, eikä hyvienkään ihmisten kautta
ilman suurta kärsimystä. Joka tapauksessa on suurien ratkaisujen
aikana paljon kärsiminen; kysymys on vain, tahdommeko saavuttaa
tarkoitusperämme (jos niitä koskaan saavutammekaan) kautta pakollisen
ja osaksi tarpeettoman kurjuuden sarjan, mikä on meille arvotonta
taikka tahdommeko heti saada tiedon kaikkein pahimmasta ja käydä sitä
vastustamaan sillä viisaalla ja selvällä rohkeudella, jossa kanssamme
on Jumala.
42. Kuten on vaaraksi, jos heimo laajentaa herruutensa paljaasta
vallanhimosta, samoin on vielä suurempi vaara tarjona, jos se
kieltäytyy ryhtymästä voimainsa mukaiseen hyökkäyssotaan, milloin hän
vaan voi olla varma, että auktoriteettinsa voisi tuottaa apua. Älkää
viitsikö kuunnella viisastelevaa vastalausetta, että on mahdotonta
tietää, milloin apu on tarpeesen ja milloin ei. Pitäkää huolta, että
kansallinen omatuntonne on puhdas, niin kansalliset silmännekin pian
selkenevät. Ei yksikään mies, joka todellakin on valmis ottamaan jaloon
taisteluun osaa, ole koskaan kauvan epäröivä, kuka tai mikä seikka
hänen apuaan kaipaa. -- Sanon teille arkailematta ja avomielisesti,
että me englantilaiset olemme viimeisien kymmenen vuoden kuluessa
ritarillisen kansan nimemme menettäneet; missä ei meidän olisi pitänyt
taistella, siellä olemme kuitenkin voiton himosta taistelleet; missä
meidän ei olisi pitänyt jäädä osaa ottamattomiksi, siinä olemme pelosta
toimettomina katselleet. Sanon teille, että se sekaantumattomuuden
periaate, jommoisena sitä meillä nykyään saarnataan, on niin itsekäs
ja julma, kuin julmin valloittamiskiihko, ja eroittuu se tästä
yksinomaan siinä, ettei se ole ainoastaan sydämetön, vaan samalla
pelkurimainenkin.