Maalisk. 6 p. oli Wielopolski kutsuttu ruhtinas Gortshakov'in puheille,
antamaan neuvoja, mitenkä maan oloja pitäisi parantaa. Hänen ensimäinen
ehdotuksensa oli, että 1815 vuoden hallitusmuoto edustuslaitoksineen
olisi jälleen pantava voimaan: mutta siitä täytyi toistaiseksi luopua,
koska huomautettiin mahdottomaksi, että keisari nykyhetkellä myöntäisi
Puolalaisille, mitä ei keisarikunnalla vielä ollut. Markiisi tämän
johdosta laski pääpainon kuningaskunnan hallinnolliseen itsenäisyyteen
ja lupasi astua hallituskuntaan, jos muutamat pääehdot täytettäisiin.
Ehdotus, vähän supistettuna, lähetettiin Pietariin ja kärsi siellä
vielä melkoisia supistuksia. Päätettiin asettaa eräs valtioneuvosto,
kokoonkutsuttava kerta vuodessa ja kokoonpantuna hallituksen
nimittämistä etevistä kotimaisista miehistä. Opetus- ja kirkollisten
asiain järjestämistä varten oli asetettava erinäinen toimituskunta,
jonka päälliköksi määrättiin Wielopolski; koululaitos oli täydellisesti
uudistettava ja yliopiston verosta, minkä Wielopolski oli ehdottanut,
piti järjestettämän eri tiedekunnat "korkeakouluiksi". Vihdoin piti
lääneissä ja piirikunnissa järjestettämän neuvostoja paikallisten
asiain hoitoa varten. Tämä oli tosin ainoastaan pientä alkua suotaviin
uudistuksiin. Mutta Wielopolski, joka toivoi, että tätä tietä
vähitellen päästäisiin tarkoittamillensa perille, otti vastaan tarjotun
luottamustoimen Maalisk. 27 p.
Sillä välin oli mielten tila sekä pääkaupungissa että maaseuduilla
melkoisesti pahentunut. Uskonnollisvaltiolliset mielen-osoitukset
kirkoissa ja kaduilla, surupukuineen litaniioineen, yhä jatkuivat.
Kymmentä päivää aikaisemmin Muchanov sisä-asiain päällikkönä
oli uudistanut erään vanhan salaisen kiertokirjeen, joka käski
kruununpalvelijain kehoittaa talonpoikia pitämään silmällä maalla
liikkuvia yllyttäjiä. Asia tuli pian yleisesti tunnetuksi ja
synnytti paljon mielipahaa; syytettiin hallitusta tarkoituksesta
yllyttää alustalaiset aatelisia isäntiä vastaan. Ruhtinas Gortshakov
teki parastaan korjatakseen tämän erehdyksen, ja Muchanov sai
eron virastansa. Mutta asia vielä paheni, kun Maanviljelysseuran
valiokunta Maalisk. 20 p. antoi vastajulistuksen, joka seuran
asiamiesten kautta levitettiin kirkoissa luettavaksi. Siinä
opetettiin, että Maanviljelysseura jo oli aateliston yhteisellä
suostumuksella päättänyt, että alustalaisten päivätyöt olivat
suorastaan lakkautettavat ja maiden lunastus tapahtuva jollakin
finansi-operatsioonilla, jonka laatua ei ilmoitettu, eikä
voitukaan ilmoittaa, kosk'ei sitä vielä keksitty. Itse teossa
oli Maanviljelysseura tällä tavoin anastanut päätösvallan, johon
välttämättömästi tarvittiin valtion välitystä.
Markiisi katsoi asianmukaiseksi, että talonpoikaiskysymyksen ratkaisu
pysyisi hallituksen käsissä ja kutsui seuran jäsenistä erinäisen
komissionin asiata pohtimaan. Mutta samassa hän sai ruhtinas
Gortshakov'in suostumuksen siihen, että itse Maanviljelysseura
Huhtik. 5 p. lakkautettiin. Tämä toimenpide, vaikka itsessään aivan
oikeutettu, koska Seuralta puuttui sekä kyky että valta säätämään
lakia, oli, mielissä vallitsevaan kiihtymykseen nähden, sillä hetkellä
kovin varomaton. Tätä tilaisuutta oli kumouspuolue kärkäs käyttämään
hyväksensä. Jo Huhtik. 7 p. pantiin toimeen suuret mielenosoitukset
Maanviljelysseuran valiokunnan ja kreivi Zamoiski'n kunniaksi.
Kuninkaallisen linnan edustalla oli sotaväkeä. Ruhtinas Gortshakov
meni itse väkijoukon sekaan, kehoittaen ihmisiä lähtemään hajalle,
ett'ei täytyisi ryhtyä ankarimpiin keinoihin. Hänelle vastattiin
karkeasti: me olemme täällä kotosalla, teidän on asia lähteä tiehenne.
Kuitenkin väkijoukko hajosi sillä kertaa. Mutta seuraavana päivänä,
sunnuntaina Huhtik. 8 p., saatiin vielä suuremmat joukot liikkeelle.
Komppaniia jalkaväkeä, santarmien ja kasakkain avustamana, pantiin
katua puhdistamaan. Hajoomiskehoitukseen vastattiin viskatuilla
kivillä ja haloilla; vihdoin sotaväki sai käskyn ampua: kymmenen
henkeä saivat surmansa ja noin satakunta tuli haavoitetuksi. Joukko
lankesi polvilleen, veisaten litaniioja, ja saatiin ainoastaan vaivalla
hajoomaan, sitten kun 70 pahimmista yllyttäjistä oli vangittu.
Tämmöisten surullisten tapausten estämiseksi julkaistiin heti asetus,
joka kielsi väenkokoontumisia kaduilla ja toreilla; se oli sen puolesta
erittäin kiitettävä sääntö, että rikokset sitä vastaan siirrettiin
sotilasoikeuksien piiristä tavallisten tuomio-istuinten tuomittaviksi.
Mutta vastustus alkoi levitä itse virkamies-piireihin; sisäasiain
päällikkö luopui virastansa ja Wielopolski'n täytyi ottaa tämäkin ala
hoitoonsa. Mielenosoitukset kaduilla kyllä lakkasivat; mutta kirkoissa
jatkettiin papiston myötävaikutuksella entistä kiihoittavaa menoa.
Kouluissakin kurittomuus nousi korkeimmilleen ja maaseuduilla salaisen
johdon valta järjestyi säännölliseksi pakkovallaksi, joka peloituksilla
ja häväistyksillä ajoi maltilliset ainekset joko vaikenemaan tai
liikkeesen yhtymään. Tuo salainen valta oli järjestetty suurella
taidolla; pitkin maakuntia asiamiehet ryhmitettiin satakuntiin ja
kymmenkuntiin, joiden kunkin jäsenet eivät tunteneet kuin lähimmän
päällikkönsä.
Hallituksen lainlaatimus-toimet edistyivät jotenkin nopeasti
myönnettyjen parannuksien perusteella. Jo Toukok. 16 p. 1861 ilmestyi
laki päivätöiden muuttamisesta vastaavaksi rahaveroksi, tulevasta
Lokakuusta alkaen. Maanviljelysseura oli, kuten näimme, tahtonut
lakkauttaa päivätyöt ilman korvauksetta, jonka tähden tämä nyt säädetty
kohtuullinen menettelytapa ei saavuttanut "yleisen mielipiteen"
hyväksymistä. Kesäk. 5 p. julkaistiin asetus perustettavasta
valtioneuvostosta; sekään ei voinut tyydyttää, koska se ei ollut kansan
valitsemaa eduskuntaa eikä sen valta ollut muu kuin neuvoa-antavainen.
Mutta unohdettiin taikka ei tahdottu tietää, että tämä oli vain
alkua parempaan. Myöskin opetus-olojen ja kirkollisten parannusten
järjestämisessä Wielopolski kohtasi alituista vastahankaa.
Näillä aioin tapahtui sekä hänelle että koko maalle se korvaamaton
onnettomuus, että Puolan ylimmäinen hallitusmies, tuo sävyisä ja
oloihin jo perehtynyt ruhtinas Mikael Gortshakov Toukokuun lopussa
kuoli. Pietarissa oltiin Puolan oloista kovin epäilevällä kannalla.
Ensi aluksi lähetettiin Gortshakov'in seuraajaksi eräs kenraali
Sukhozanet, entinen sotaministeri, joka tahdottiin kunniallisella
tavalla siitä virasta poistaa. Tämän miehen mielivaltainen luonne
uhkasi koko aseman pilata; sotaoikeudet ryhtyivät taas täyteen toimeen
ja ihmisiä vietiin muitta mutkitta Siperiaan. Wielopolski, joka ei
voinut tähän hallitustapaan suostua, vaati eronsa. Mutta koska eräs
kreivi Lambert jo oli määrätty maan ylimmäiseksi käskynhaltiaksi,
käskettiin markiisin pysyä asemillaan, kunnes tämä olisi saapunut.
Kreivi Charles Lambert, sukuperältään ranskalainen, oli kyllä kunnon
mies, varsin hyvänsävyinen, mutta jotenkin heikko sekä luonteeltaan
että terveydeltänsä. Kuunneltuaan ensin vastustus-puolueen kuiskauksia,
hän lopulta, kun epäjärjestykset joka haaralta karttuivat, julisti koko
maan piiritystilaan.
Salaisen hallituksen ohjelmana oli nyt toimeenpanna muistojuhlia,
joilla kiihko Warsovassa ja maaseuduilla pidettiin vireillä ja
Venäläisiä pyydettiin ärsyttää. Elokuun keskipalkoilla oli juhlaa
vietetty Puolan ja Litvan yhdistymisestä v. 1569. Litvassa olevat
Puolalaiset tietysti yhtyivät tähän liikkeesen ja sekä Vilnassa että
Kovnossa tapahtui yhteentörmäyksiä, joissa verta vuoti. Vähäistä
myöhemmin juhlittiin Dubienkan v. 1792 tapahtuneen tappelun muistoksi.
Lokak. 10 p. taas järjestettiin Horodlossa Bug'in varrella lähellä
Lublin'iä suuri valtiollis-kirkollinen juhlallisuus muka Volhynian
ja Podolian yhdistymisen muistoksi v. 1413; ainoastaan venäläisen
sotapäällikön maltti esti verenvuodatusta. Pahempia seurauksia
aiheutui surujuhlasta Kosiuscon kunniaksi Varsovassa Lokak. 16 p. Itse
tuomiokirkossa veisattiin kapinallisia lauluja ja kun tätä jatkettiin
läpi yön aamuun asti, ajettiin viimein väkijoukko poliisivoimalla
ulos. Mutta papisto otti tästä aiheen sulkeakseen kaikki kaupungin
kirkot, koska muka pyhiä paikkoja oli häväisty. Silloin kreivi Lambert,
jonka ruumiillisetkin voimat olivat lopussa, sai pyynnöstään eron, ja
kenraali Sukhozanet sai taas väliaikaisesti hallitus-ohjat.
Näissä sekavissa oloissa Wielopolski'n valmistamat uudistukset eivät
voineet edistyä niin nopeasti kuin suotavaa olisi ollut. Valtioneuvosto
oli kuitenkin kokoontunut. Laki-ehdotukset opetuslaitoksista ja
alustalaisten oikeudesta lunastaa tilojaan olivat valmiina. Samoin oli
saatu suoritetuksi uusi lain-ehdotus Juutalaisten yhteiskunnallisista
oikeuksista, asia joka Puolassa oli erittäin tärkeä, koska melkein
koko kauppasääty oli Mooseksen uskolaisia. Mutta Sukhozanet'in ja
Wielopolski'n välillä virisi erimielisyys korkeimmilleen. Markiisi
tahtoi erota, mutta kutsuttiin Marraskuun alussa Pietariin ja
viivytettiin siellä kahdeksatta kuukautta, sill'aikaa kuin hänen
laki-ehdotuksiansa keisarin lähisyydessä monipuolisesti tarkasteltiin.
Viikko sen jälkeen kuin Wielopolski oli lähtenyt, Sukhozanet
eroitettiin virasta, ja sijaan lähetettiin kenraali Aleksanteri Lüders,
eräs 71 vuoden vanha virkeä ukko, joka oli sota-asioissa kyllä kokenut,
mutta hallintotoimista kovin vähän huvitettu. Tästä oli seurauksena,
että Lüders'in venäläinen kanslia anasti haltuunsa tärkeimmät asiat ja
koko siviilihallinto joutui rappiolle. Toiselta puolen piiritystila
antoi tilaisuutta pahimpaan mielivaltaan ja väärinkäytökseen. Tätä
kaikkea kumouspuolue käytti eduksensa, eikä kauan viipynyt, ennen kuin
tuo salainen hallitus, kuleksivain kiihottajainsa ja kiertokirjeidensä
kautta harjoitti todellisempaa valtaa kuin virallinen hallitus.
"Passiivinen vastarinta", kuten sitä nimitettiin, alkoi jo kehittyä
väkivaltaiseen muotoon. Kun Tammikuussa 1862 uusi arkkipiispa Felinski
jälleen oli avannut Varsovan kirkot, alkoivat niissä mielen-osoitukset
uudestaan.
Näin tuo kuumeentapainen tila, joka piti mielet levottomassa
jännityksessä, jatkui talven läpitse ja pitkin kevättä 1862. Syy ei
ollut yksistään noissa kapinaa tarkoittavissa yllytyksissä, vaan
yhtä paljon Venäjän hallituksen epäröivissä toimenpiteissä, jotka
järkähyttivät luottamuksen luvattuihin parannuksiin. Alituiset
vaihdot korkeimmassa käskynhaltiudessa ja kahnaukset siviilihallinnon
ja sotilaskomennon kesken vaikuttivat, ett'ei mitään vakaantunutta
ohjelmaa voitu noudattaa. Itse Pietarissa, keisarin läheisyydessä,
oltiin kauan aikaa erimielisiä siitä, mikä määrä itsehallintoa sopisi
Puolan kuningaskunnalle myöntää. Ylipäänsä yleinen mielipide Venäjällä
oli Puolalaisille varsin suopea, mutta vanhan järjestelmän miehet,
joilla vielä oli paljon vaikutusvaltaa, pyrkivät miten mahdollista
supistamaan tai ainakin hidastuttamaan luvattuja uudistustoimia ja
saattoivat vastahankansa perusteeksi esiintuoda sekä Puolalaisten
vanhastaan tunnettua epäluotettavuutta että maassa yhä yltyvää
kiihkotilaa. Samalla kertaa sekä Preussi että Itävalta, joilla
kumpaisellakin oli kappaleita Puolan kansallisuutta hallussaan,
eivät suinkaan suopein silmin katsoneet uusien olojen syntymistä
kuningaskunnassa.
Vihdoin viimeinkin oli kumminkin markiisi Wielopolskin onnistunut
maltillisella ja luottamusta herättävällä käytöksellään päästä
Pietarissa tarkoitustensa perille. Päätettiin korkeimmassa paikassa,
että Puolan sisällinen hallinto oli kokonaan eroitettava keisarikunnan
viranomaisista, että keisarin edusmieheksi Varsovassa oli asetettava
Aleksanteri II:n veli, Suuriruhtinas Konstantino Nikolajevitsh, että
piiritystila oli vähitellen lakkautettava ja siviili-oikeuslaitos
siis pantava voimaansa, ja että siviilihallinnon päälliköksi oli
asetettava näiden uudistusten alkuunpanija markiisi Wielopolski. Tämä
uusi hallitusmuoto oli epäilemättä vähemmin loistava kuin se, minkä
Aleksanteri I v. 1815 oli Puolan kuningaskunnalle lahjoittanut; muun
muassa puuttui varsinaista kansan-edustusta, koska hallituksen asettama
Valtioneuvosto harjoitti ainoastaan neuvon-antamisen ja anomisen
valtaa. Mutta tällä hetkellä ei sopinutkaan laveampaa itsehallintoa
pyytää. Koko hallintokoneisto oli kumminkin uskottava puolalaisten
kansalaisten omiin käsiin, ja erinäiseksi suosion-osoitukseksi oli
katsottava jalon ja hyväntahtoisen Konstantinon nimitys hallitsijan
paikalliseksi edusmieheksi.
Kesäk. 14 p. 1862 Wielopolski saapui Varsovaan, ryhtyäkseen
uuden virkansa toimiin. Hän heti kääntyi maan etevimpien miesten
puoleen, saadakseen heidän isänmaallista myötävaikutustaan. Mutta
häntä vastaanotettiin ylipäänsä varsin kylmästi. Aateliston
johtomiehet, etupäässä Andreas Zamoiski, eivät voineet sulattaa,
että Maanviljelysseura oli lakkautettu, ja pysyivät itsepintaisesti
uudistustointen ulkopuolella. Kumouspuolue vielä jyrkemmin vastusti
kaikkia parannuksia jo senkin vuoksi, että ne olivat Venäläisten
myöntämiä. Paitsi sitä asetettiin ehtoja, joista hyvin tiedettiin,
ett'ei keisari paraimmallakaan tahdolla olisi voinut, Venäläisten
kansallistuntoa loukkaamatta, niihin myöntyä. Wielopolskille luettiin
viaksi, ett'ei hän saanut toimeen Litvan ja Länsi-Venäjän yhdistämistä
Puolaan. Tämä järjetön vaatimus rikkoi kaikki sovinnon mahdollisuudet.
Kun salainen valta kumminkin pelkäsi, että Wielopolski'n järjestelmä
pääsisi mielissä voitolle, ryhdyttiin taas väkivaltaisiin toimiin ja
uusi hämmingin aika alkoi.