Hän kirjoitti:
On mahdotonta enää vaijeta. Minun täytyy tehdä tämä tunnustus. Minun
täytyy avata polttava sydämeni, vapauttaa kiusattu omatuntoni.
Olen koettanut tukahduttaa omantuntoni ääntä; olen tehnyt työtä, olen
saanut yhä uusia velvollisuuksia, yhä uusia harrastuksia. Mutta kuta
enemmän olen kohonnut ihmisten silmissä, kuta tärkeämpään asemaan olen
päässyt yhteiskunnassa, sitä voimakkaammaksi on käynyt omantuntoni ääni.
Olen tullut jo elämässäni niin pitkälle, ettei omantunnon ääni enää
vaikene. Sisäinen olentoni, henkeni, sieluni on jo niin kehittynyt,
ettei se enää huomaa yksinomaa tapauksia ulkopuolella minua, ei se vaan
niihin kiinny ja niitä harrasta. Se kääntyy sisälle päin; se tutkii oman
olennon syvyyksiä, se tarkastaa niitä salaisuuksia, jotka siinä
piilevät.
Vuosikausia on se niitä tarkastanut.
Monta kovaa taistelua olen käynyt itseni kanssa. Olen ollut tilillä,
olen ollut tuomiolla; olen rukoillut, olen katunut. Olen saanut armoa ja
lohdutusta, olen tuntenut virkistystä ja voimaa. Aika ajoin olen
tuntenut onnea ja saanut tyydytystä elämältä. Mutta jälleen on tuskan
laine syöksynyt päälleni hirmumyrskynä. Omatuntoni on minua varoittanut
ja uhannut.