Heinissä mansikainen viekasteli,
Sen posket uhkuin hohti purppuralle.
»Nyt poimin sun!» näin kuiskin veitikalle
Ja vastaukseks tää vaan hymyeli.
Jo halu sormiani syyhytteli —
Tuo kuinka maistuneekaan makealle!
Vaan ensin silmäsin sen lehtein alle —
Kyy siellä hyppystäni väijyskeli.
Ain' yhä hohtaa marja heinissänsä,
Viehättävämp' on vielä entistänsä
Ja miettinee: »sun kyllä vielä hurmaan.»
Vaan minä? Entistäni tulisemmin
Mä marjaa silmin hyväilen ja lemmin —
Mut en mä hyppystäni pistä turmaan.