On yö ja kaikki lepää. Piilossansa
Vaan yksin turman imp' ei rauhaa saa,
Sen rintaa kateus jo paisuttaa —
Hän hiipii hiljaa ulos uumeistansa.
Ja levitellen usmahulpeitansa
Nyt viljapellon yli leijastaa
Ja tuoden turmiota, kuolemaa
Käy pitkin vainiota huokunansa.
Ja halme heilinänsä pudottain
Nyt kastekyyneleitä itkee, turhaan
Armoa, säälimystä pyytää vain.
Jo julman mieli piintynyt on murhaan —
Voi! kyyneleet jo jäänä kimaltaa,
Kun koitar kunnahalle kohoaa.