Suven sorja impi
Sai jo Pohjolaan,
Kukkain kaunihimpi
Kaapu verhonaan.
Hänen kutriansa
Kietoo vehryt ansa,
Hänen poskillansa
Ruusut hohtaa vaan.
Maan hän kinoksista
Vapahaks jo saa,
Talven kahlehista
Purot irroittaa,
Lehdet puihin luopi,
Tuoksut lehtoon tuopi —
Koivun alla juopi
Kotvan mahlajaa'
Sitten halki kiitää
Kunnaat, notkelmat;
Jälkeen perhot liitää
Kullan hohtoisat, —
Maan hän kulkeissansa
Peittää nurmillansa —
Hänen helmastansa
Kukat siruvat.
Hälle paimentorvet
Soi ja toitottaa —
Kuule! metsät, korvet
Kuinka raikuaa —
Häntä tervehtäen
Kaikuu kukku käen,
Vierelmällä mäen
Kertut sirkuttaa.
Terve tultuasi
Immyt Pohjolaan,
Tänne kukkiasi
Tuoden tuoksumaan!
Anna silmäs, hellä,
Kirkkaan päilyellä!
Luonnon hymyskellä
Kauan loistossaan!