(Frans Kölcsey.)
Herra taivaan armias,
Siunaa Magyar-kansaa!
Taisteluissa voimallas
Ollos kalpanansa;
Riemun hetket, suosio
Suo jo kärsineille;
Rangaistuksen aika jo
Kyllin riittää meille.
Kárpátien rintaman
Kauttas isät peri,
Voitti maamme ihanan
Bendegúzin[1] veri.
Tisza kuohuu, Tonava
Läikkyy lavealta,
Niin myös muinoin avara
Arpádinkin valta.
Peitit kedot Kunságin
Tähkälainehilla,
Rypäleet sä Tokajin
Täytit nektarilla;
Tuhoks Turkin useinkin
Nostit lippusemme.
Kauhun tuotti Wienihin
Kalske kalpojemme.
Ah, vaan rikoksemme loi
Vihan rintahasi,
Kostoasi salamoi
Julmat vasamasi:
Vihas villin Mongolin
Nuolet sataa antoi,
Turkkilaisen ikeetkin
Hartiamme kantoi.
Voittokulut Ozmánin
Hurjan kauhuksemme
Kaikui kyllä useinkin
Haudoill' urhojemme.
Usein poikas povehes,
Armas maani, syöksi,
Rikoksista lapsies
Päiväs muuttui yöksi.
Vainon miekka piilevä
Uhkaa, valmis murhaan;
Hälle isänmaansa tää
Suojaa tarjos turhaan.
Vuoret laaksot tulvallaan
Huuhtoo kansan veri,
Kaikkialla yli maan
Lieskoo liekkimeri.
Miss' on ennen liidellyt
Riemua ja rauhaa,
Siellä tuska itkee nyt,
Kuolonparku pauhaa.
Ah, ei vihma hurmehen
Vapautta tuota,
Orjuudessa orpojen
Kyynel vielä vuotaa.
Armon Herra laupias,
Muista Magyar-kansaa!
Tuskan alla voimallas
Ollos turvanansa.
Riemun hetket, suosio
Suo jo kärsineille;
Rangaistuksen aika jo
Kyllin riittää meille!
[1] Bendeguz, hunnien kuningas, Attilan isä.