(Mikael Wörösmarty.)
Sä uskollinen maallesi
Ain ollos, Magyari!
Se kehtos on ja kerta myös
Se on sun hautasi.
Et maailmassa muualla
Sä konsaan turvaa saa;
Sun elääkses, sun kuollakses
on ainoa tää maa.
Tän maan es'isäin hurmehet
Monasti kasteli,
Ja tähän muistos pyhimmät
Vuos'tuhat yhdisti.
Arpádin urhot taisteli
Edestä tämän maan,
Tääll' orjanikeen murtumaan
Sai Hunyad voimallaan.
Oi vapaus! sun veriset
Tääll' lippus liehuivat,
Ja sota sorti, kalma vei
Pois poikas parhaimmat.
Niin paljon vaikka kärsi maa
Ja kalma paljo vei,
Tää maa ei sentään sortunut,
Tää kansa kuollut ei.
Maailma, kansain isänmaa!
Soi huuto puolees sun:
»Suo elää tahi kuolla jo
Vuos'sadan sorretun!»
Niin moni sydän turhaan ei
Voi vuotaa hurmettaan,
Niin mon' ei rinta riutua
Edestä synnyinmaan.
Ei järki turhaan, voima ei,
Ei pyhin innostus
Voi raueta, jos painaiskin
Sen päällä kirous.
On tulevat, ja tuleekin
Viel' ajat armahammat,
Joit' ikävöiden kansan nyt
Huokailut kohoovat.
Tai tulee, jos on tullakseen,
Kuolema maineikas,
Ja verisenä silloin maa
Sä vaivut hautahas.
Ja haudan, kansan haudan luo
kansoja kaihoon jää,
Ja murhekyynel miljoonain
Silmässä kimmeltää.
Ain' uskollinen ollos sä
Maallesi, Magyari!
Se turvasi on eläissäis,
Kuoltuas hautasi.
Et maailmassa muualla
Sä konsaan turvaa saa;
Sun elääkses, sun kuollakses
On ainoa tää maa.