Kirkkoväärti _Laukkus_ tulee seuraavan repliikin aikana vasemmalta.
Hän on vanhus, hiuksilta karkea hakoniska ja harmaa. Harmaa on myös
leukaperiä kiertävä parta. Mutta ylähuulessa ei ole partaa lainkaan,
joten leveä ohuthuulinen suu ja jykevä leuka tulevat ilmeikkäästi
näkyviin. Ruumiiltaan hän on jykevä. Puku talonpoikainen. — Hän astuu
pari askelta keskemmälle. Mutta kun ei Kålk katsahdakaan tulijaan, jää
hän paikalleen uhkaavana seisomaan.
_Elias Kålk_ (Ismaelille). Niin, kuolema ei liene tällä viikolla käynyt
taloja. Mutta mitä on sairautta ollut, siitä nyt olisi sinun tieto
annettava.
_Ismael_ (jääden se isälleen). Viime Valpurin-aamuna varhain täältä
pois temmattiin Maalina Laurintytär, vanha vaimo, joka halusi sielunsa
lunastukseksi viimeistä rippiä ja Pyhää ehtoollista, mutta ei saanut,
koska kirkkoherra vietti Valpurin-juhlaa.
_Elias Kålk_ (kavahtaa seisalleen, mutta hillitsee itsensä ja istuutuu
jälleen, lyhyesti). Mitä muuta?
_Ismael_ Jere, riivattu, on ennestäänkin raivokkaampi. Väänsi
toissapäivänä hoitajan käden, joka ojensi luukusta ruokaa — —
väänsi sen sijoiltaan. Ja sitten — — se on yötä päivää henkien
riivaama, huutaa useasti kirkkoherran nimeä ja manaa (ikäänkuin omana
syytöksenään singoten) iankaikkiseen kadotukseen.
_Elias Kålk_ Se pitää lyötämän rautoihin ja kytkettämän seinään kiinni.
_Ismael_ Minun äitini on sairaana valvoskellut. Mutta kun möin
nikkaroimani kapistukset — — kirkkoväärtin luvalla — —
_Elias Kålk_ Kirkkoväärtin luvalla?
_Laukkus_ (jäykästi). Niin, minun luvallani.
_Ismael_ Ja ostin prinssin keltaisia tippoja ja pyysin kirkkoväärtin
emännältä rieskaleipää, on vaiva lievittynyt.
_Elias Kålk_ Etkö tietänyt, että minun käskystäni olisi Taneli-herra
antanut lääkkeet?
_Ismael_ (katsoen Öhrniin). Sitä en tietänyt. (Siirtyy seuraavan
keskustelun aikana lähelle ulko-ovea.)
_Taneli Öhrn_ (johon Kålk katsoo kysyvästi). Ei ole ollut sellaista
tapana näihin asti.
_Elias Kålk_ Se on ja on oleva tapana. Armollisen kuninkaamme asetukset
tässä suhteessa olen lukenut köyhäinhuoneen hoitajalle ja teille,
kirkkoväärti. Tonttiäyreillä ja kolehtituloilla on kaikkinainen
ylläpito ja hoito annettava vaivaisille. Mutta — se teidän on
tiedettävä — kerjuu, ihmisen alennus ja häpeä, kuin myöskin kaupustelu
on ankarasti kielletty. Kirkkoväärti on sallinut kerjuuta omassa
talossaan ja antanut lupia, jotka kuuluvat yksin kirkkoherralle.
_Laukkus_ (järeästi). Ei ole tämän pitäjän yhteinen kansa nostanut
vielä ketään kirkkoherrakseen.
_Elias Kålk_ (katsoo kummastuneena). Tämä on öykkärin kieltä! Te
tiedätte, että tuomiokapitulin virkakirjan ovat pitäjän miehet vanhan
kristillisen tavan mukaan oikeaksi tunnustaneet.
_Laukkus_ Niin tekivät siinä uskossa, että naimisliiton kautta olisi
jatkuva meidän keskuudessamme vaikuttanut pappissuku. Mutta pianpa
paljasti karvansa Ilves-Kolkin poika: Petti nuoruudenkihlattunsa ja
potki talostaan kuin kulkukoiran.
_Elias Kålk_ (ylpeästi). Talonpoika ei ole minun sydämeni herra.
_Laukkus_ Mutta meillä on tapa, että vasta sitten on pappi oikeaksi
kirkkoherraksemme tunnustettu, kun kirkkoväärti ja kuudennusmiehet
ovat hänet kättä lyömällä ja Pyhän kolminaisuuden nimeen keskuuteemme
ottaneet. Minä olen kirkkoväärti ja kuudennusmiehistä vanhin, mutta en
ole kuorissa Elias Kålkille kättäni tarjonnut. Eikä ole anottukaan.
_Elias Kålk_ (nousten jäntevästä paikaltaan). Eikä anota vastakaan,
vaan hengen ruoska minun kädessäni on teidät nöyryyttävä.
_Laukkus_ Oikein. Ruoska oli isäsikin herruuden merkki. Niin istukin
istuimellasi, istu kuin ruhtinas koreissa vaatteissa vääryyden
kukkulalla. Mutta tiedä: kohta riepoitamme sinut istuimeltasi alas!
Rikoksen ryönää on kertynytkin jo karpio täyteen.
_Elias Kålk_ (hurjistuu, mittaa pitkin askelin huonetta oikealle ja
sieltä jälleen vasemmalle). Vai niin! Niinkö mittaa talonpoika minun
henkeäni karpiolla ja kapalla. (Tulee Ismaelin eteen, töykeästi.) Mitä
seisot, poika, täällä?
_Ismael_ (sanoja haparoiden). Piti pyytämäni — — huomispäiväksi äitiäni
Pyhälle ehtoolliselle — —
_Elias Kålk_ (lyhyesti). Siitä puhun erikseen äitisi kanssa.
(Öhrnille.) Vie poika kotiin ja katso, että minun tahtoni talossa
tapahtuu.
_Taneli Öhrn_ (kumarrellen). Lähdetään, lähdetään. (Teeskennellen
liikutusta.) Nöyrät terveiseni rakkaalle tyttärelleni, neitsyt
Agnekselle — — hehheh.
_Elias Kålk_ Mene. (Tulee Laukkuksen eteen; rintaansa lyöden.) Tämä
kestää. Käykää kiinni miestä rinnuksiin.
_Laukkus_ Polvesta polveen ovat tämän pitäjän papit saarnanneet
Valpurin saatanan-messuja vastaan. Sinä renttuilit mukana.
_Elias Kålk_ Ovat saarnanneet, mutta turhaan. Minä, minä astun
juhlijain joukkoon ja puhdistan heidän menonsa. Minä tahdon näyttää
teille, te riemulle saidat, että taivaan perillisten pitää jo täällä
ajassa heleästi riemuitseman.
_Laukkus_ Muille tuomiota, itsellesi evankeliumia.
_Elias Kålk_ Evankeliumi on vain nöyrille luotu — Muuten: Viime
Valpurin-yönä ainoastaan teinit ja eräät aateliset junkkarit herättivät
pahennusta. Mitä muuta?
_Laukkus_ (astuu ulko-ovelle, sinkoo sieltä hetken vaitiolon jälkeen).
Olet huorintekijä! Se riittää.
_Elias Kålk_ (harvakseen, kylmästi). Ja riitti keskustelu. Nyt alkaa
teko. Huomisaamuna astuessanne kirkkoväärtin penkkiin olette näkevä,
että paavillinen epäjumalan kuva, Neitsyt Maarian kuva, jonka eteen
ukot ja akat kumarrellen ja niiaten uhrilahjoja kantavat, on poissa — —
_Laukkus_ Se kuva on kansalle pyhä!
_Elias Kålk_ Tänä iltana minä sen murskaan. Niin on paavillinen
villitys lopussa. Samoin myöskin kaikki taikurit ja noidat joutuvat
oitis tilille minun edessäni. Ja varokaa astumasta tielleni, sillä
maallinen esivalta, kuninkaan vouti, on minun rinnallani.
_Laukkus_ Herrojen huovit eivät ole ennenkään meidän niskojamme
taivuttaneet. (Lähtee vasemmalle.)
_Elias Kålk_ (Laukkuksen jälkeen). Mutta ovat taittaneet!