_Taneli Öhrn_ tulee vasemmalla, kurkkailtuaan ympärilleen lähestyy
Ismaelia.
_Ismael_ (ponnahtaa pystyyn, huomaamatta vielä Öhrniä) Minun tuskaini
verinen lähde! Se oli päilyvä kerran — — nyt on se verinen kuoppa ja
rannalla rutaa.
_Taneli Öhrn_ (koskettaa Ismaelia olkaan). Missä on pappi?
_Ismael_ (äkkiä). Mene pois minun tyköäni; syyttömästi minä pimeässä
istuin. Minä lähden täältä. (Aikoo Öhrnin ohi.)
_Taneli Öhrn_ (painaa Ismaelia rahille istumaan). Soh-soh, syyttömästi
ihan. Herrat sen tekivät. Minä olen ystävä paras. Kukas sinulle
kirkkoväärtiltä hankki luvan kapineita myödä? Oletko sen jo papille
sanonut?
_Ismael_ Miksi pitää minun se kirkkoherralle sanoman? En uskalla
sanoa! — — Se on helvetin kuningas — — se ruhtoo ja silpoo — — (Yhä
kauhistuneempana.) Tai äitini roviolle lyöttää!
_Taneli Öhrn_ Sanottavaksi sen tahtoo äitisikin. Ja poika, älä totuutta
pelkää. Eikös ole sitä äitisi alati opettanut?
_Ismael_ (kirkastuen). Niin, et peljätä saa, vaan totuutta pitää sinun
puhuman — —. Niin on sanonut äiti — —
_Taneli Öhrn_ Niin on sanonut — — ja sinuun, poika, pappi ei hevillä
koske, kun saa kuulla, mitä olet sukua.
_Ismael_ (itsekseen, valoisasti). Nyt tunnen tien. Niinkuin Jumala
sanat antaa, niin tahdon haastaa.
_Taneli Öhrn_ (liikehtien ja käsiään hykerrellen). Satanim — — satanim
— —