[1] Että leijona kerran on elänyt Euroopan keskiosissa, ei ole niin
yllättävää, kun tietää, että tämä petoeläin vielä historiallisella
ajalla elämöi Balkanin niemimaalla. Kun Kserkseen sotajoukko samosi
Makedonian halki Kreikkaa vastaan, ahdistelivat leijonat sitä.
[2] Tämän eläinlajin joitakin yksilöitä eli vielä 1600-luvun alussa
Liettuassa. Tukholman Pohjoismaisen museon varuskamarissa on
aikoinaan kuningas Sigismundille kuulunut alkuhärän sarvesta tehty
metsästystorvi, johon on kaiverrettu ilmoitus, että se vuonna 1620
koristi Masovian viimeistä alkuhärkää.
[3] Villihevosia luullaan olleen Euroopassa vielä 1500-luvulla,
viimeiset Preussissa.
[4] Kolmannen osan kaikesta kaupittavasta norsunluusta luullaan olevan
peräisin mammuttieläimistä, jotka ovat löytyneet Siperian ikuisen jään
peittämistä tundroista.
[5] Hampaat olivat hyvin kuluneet ja hammasmädän syömät.
[6] Samantapaisia vartalokuvia on löytynyt myös kivissä kohokuvina,
loisia piirreltyinä sarveen ja luuhun.
[7] Ihmisen aivokopan tilavuuden kehittyminen voidaan todeta jo
historiallisella ajalla. Perusteellisesti tulkittaessa Ranskasta
löytyneitä eri ajoilta peräisin olevia pääkalloja on tultu siihen
tulokseen, että suurimmalla osalla Ranskan asujamistoa oli nuoremmalla
kivikaudella pääkopan tilavuus 1.3—1.4 dm³. Kahdennellatoista
vuosisadalla tilavuus oli lisäytynyt 1.4—1.5 kuutiodesimetriin, ja
useimmilla nykyajan pariisilaisilla se on 1.5—1.6 dm³.
Yhtä kiinnostavia ovat tulokset muinaisten ja nykyajan egyptiläisten.
pääkoppain vertailusta. Niinä kahtena tuhantena vuotena, jotka ovat
kuluneet maan sivistyksellisestä kukoistuskaudesta, hengen viljelyksen
laantuminen on ilmennyt siinäkin, että väestön aivokoppain tilavuus on
pienentynyt.
Merkillistä on myöskin, että eläintenkin keskuudessa jalostus luo
myötänsä aivomassan lisäyksen. Verrattakoon toisiinsa esim. kesyn ja
villin koiran pääkalloja!
[8] Ihmisen aivojen pinnallahan on, kuten tunnettua, joukko n.s.
poimuja, jotka näyttelevät suurta osaa sielunkykyjen kehityksessä.
[9] Tässä yhteydessä tulee etsimättä mieleen hyvin arvoisan
Simplicissimus-kirjailijan, itävaltalaisen Roda Rodan
testamenttimääräys, että hänen kalloonsa oli kiinnitettävä
vuosilukulaatta, ellei kukaan ryhtyisi kuljeksimaan sen kanssa
ympäriinsä ja näyttämään sitä neanderthalilaisen tai puuttuvan renkaan
pääkoppana.
[10] Aikaisemminkin oli löytynyt tuollaisen ihmisen kallo samasta
maasta ja suunnilleen samasta geologisesta kerrostumasta.
[11] Myöhemmin osoitti muuan taitava anatomi, että kallon kappaleet
oli pantu kokoon virheellisesti, niin että pääkoppa oli tullut aivan
liian suppeaksi ja saanut apinamaisemman näön, kuin mikä sillä todella
oli ollut. Silloin löytäjän oli laajennettava rekonstruoitua kalloa
ja alistuttava siihen, että aivokopan tilavuus kasvoi vähemmästä kuin
1.1 dm³:stä jopa 1.3 dm³:iin. Mutta kun eräs pätevä anatomi sommitteli
kallon kokoon, on sen tilavuudeksi tullut 1.5 dm³.
[12] Itsekukinhan voi vapaasti oman kantaisänsä ja kantaäitinsä
kuvitella kuinka iljettäväksi hyvänsä — maustahan ei pidä kiistellä
ja ihmisten yksityisiin sukulaissuhteisiin ei pidä sekaantua. Mutta
kun ne, jotka johtavat sukunsa moisista mielikuvittelun epäsikiöistä,
jollaisia muutamat »rekonstruktiot» ovat olleet, esiintyvät
vaatimuksin, että tavallisten kunniallisten ihmisten on hyväksyttävä
ne _omiksi_ kantavanhemmikseen, niin silloin on sanottava: »Seis!
Jo riittää!» Se on aivan yhtä lyhytjärkistä ja tolkutonta kuin
vaatia kirjaimellisesti uskomaan juutalaisten tai babylonialaisten
luomistaruja.
Kehitysoppi kaikkeen kunniaansa! Sen tieteelliset tulokset ovat
ihmeteltäviä. Mutta se on liian suurenmoinen vaikuttaakseen
vakuuttavalta, jos sen hengestä ja tarkoituksesta tietämättömät
hypoteesihuijailijat saavat sitä peukaloida.
[13] Kieltämättä ällistyy, kun löydöntekijän kuulee kallon
tutkimuksistaan esittävän sellaisia johtopäätöksiä, kuin että se 3—6
vuotias olio, jonka se on ollut, olisi paremmin kuin apinat kyennyt
muodostamaan itselleen käsityksen esineiden muodosta, painosta,
väristä ja yleisestä näöstä, toisin sanoen _yhdistämään kokemuksensa
käsitteiksi, ja ollut saamaisillaan artikuloivan puhekyvyn._
[14] Pitkäkalloiseksi sanotaan pääkoppaa, joka on vähintään kolmatta
osaa leveyttänsä pitempi.
[15] Kreikan kielestä muodostettu saviteosten nimi.
[16] Fellah on arabialaisien käyttämä nimitys Egyptin maataviljelevästä
väestöstä erotukseksi kaupungin asukkaista ja beduiineista, erämaan
paimentolaisista.
[17] Katarakteiksi sanotaan niiden koskien putouksia, joita Niili
peninkulmien pituudella noissa seuduin muodostaa murtautuessaan
graniittikallioitten lävitse.
[18] Natriumsuolaa oli hyvin runsaasti n.s. natronjärvissä Libyan
erämaassa suistomaasta länteen.
[19] Eräs kumihartsi, jolla on balsamin tuoksu; sitä saaliin Arabian,
Abessinian ja Somalinniemen puisia.
[20] Torinon, muinoisen Sardinian kuningaskunnan pääkaupungin museossa
on samoin hyvin paljon kuoriaisia, yli 1 000 kpl. Myöskin sammakkojen
kuvia käytettiin amuletteina. Tämä johtuu siitä luulosta, etteivät
nämä eläimet synny siitoksesta, kuten muut eläimet, vaan heräävät
henkiin suoraan siitä savesta, jota Niili toi tulvissaan. Sammakko
oli siten todistus siitä, että eläviä olentoja voi syntyä elottomasta
aineesta. Siitä tuli siten vainajan uuteen elämään heräämisen
vertauskuva. Tämän turvaamiseksi pantiin sammakon kuvia kuolleen
mukaan. Myöhään kristillisenä aikanakin eli Niilinmaassa usko näiden
eläinten vertauskuvalliseen merkitykseen. Kirkkojen lamput tehtiin
sammakonmuotoisiksi ja varustettiin kirjoituksella: »Minä olen
ylösnousemus.»
[21] Papyrus, jonka nimestä »paperi» sana on johtunut, on meidän
kaislamme sukuinen suokasvi, joka kasvaa usein yli viisi metriä
korkeaksi ja käsivarrenpaksuiseksi. Sen pehmeästä, valkoisesta
»ytimestä» vanhat egyptiläiset valmistivat eräänlaatuista paperia.
He leikkasivat sen sormenlevyisiksi suikaleiksi, joita liisteröitiin
yhteen niin leveälti, kuin miksi »paperin» leveys haluttiin. Tämän
kerroksen päälle liisteröitiin sitten uusi, suorakulmaisesti alempaa
vastaan, jonka jälkeen kaikki tyynni puserrettiin kokoon, kuivattiin ja
silitettiin.
Papyruslehdet liisteröitiin sitten yhteen kääröksi, joka voi olla monta
metriä pitkä. Pisin British Museumin papyruskääröistä oli 40 metriä
pitkä.
[22] Atsuuri, lasuurikivi eli lapis lazuli on syvänsinisen värinen
puolijalokivi.
[23] Sistrum oli kilisevä rengashelistin, jota soitinta varsinkin on
ruvettu pitämään egyptiläisen musiikin edustajana. Sen ääni muistutti
katolisen kirkon pienten messukellojen ääntä.
[24] Se, jota mnemotekniikka (muistitaito) kiinnostaa, voi tehdä
sen huvittavan huomion, että hallitsijasukujen jakautuminen eri
valtakuntain osalle on helppo muistaa, jos huomaa sen osuuden, mikä
tässä on luvulla 6: vanhan valtakunnan aika (joka alkaa 3:nnella
dynastialla), päättyy 6:nteen dynastiaan; keskimmäisen valtakunnan
suuruuden aika alkaa 12:nnella (tai 11:nnellä) dynastialla ja loppuu
16:enteen; uusi valtakunta alkaa 18:nnella (loppuakseen 20:nnellä);
uudistettu valtakunta käsittää 26:nnen dynastian.
[25] Kahdessa vanhan valtakunnan loppuajalta peräisin olevassa
mahtimiehen haudassa on tavattu kaiverrettuja kehoituksia sille, joka
tulee hautaan tuomaan kuolleelle uhria. Kuollut lupaa siinä tapauksessa
puhua antajan puolesta hyvää sille jumalalle, jota hän on palvellut
elämänsä aikana. Näissä molemmissa tapauksissa vainajat olivat näet
olleet pappeja.
Toinen näistä merkillisistä hauta-piirtokirjoituksista on Kairon
lähellä ja kuuluu näin: »Jokaisen hyväksi, joka tuo minulle
uhrilahjoja, minä lupaan tehdä tämän: tahdon puhua hänen puolestansa
Jumalan edessä ja juhlallisesti sulkea hänet hänen armolliseen
huomaansa. Minä tahdon tehdä tämän palkaksi leivästä, oluesta,
vaatteesta, voiteesta ja viljasta, mitä lahjaksi olen saanut.»
Toinen hauta oli Herkhufin, jolla maaherrantoimensa ohella oli
pappisarvo. Hänen hautakirjoituksessaan on seuraavat sanat: »Oi Te,
jotka elätte ja olette maan päällä! Ken Teistä kulkeneekin tämän
haudan ohi sanoen: 'Tuhat leipää, tuhat saavia olutta tämän haudan
asukkaalle!', hänen parhaansa puolesta täällä manalassa olen minä
puhuva.»
[26] Keskimmäisen valtakunnan aikana rakennettiin tosin pyramidejakin
auringonkuivaamasta tiilestä, mutta ne _päällystettiin_ silloin
luonnonkivellä.
[27] On laskettu, että Kheopsin pyramidi sisältää niin paljon kiveä,
että se riittäisi koko Suomea kiertäväksi kaksi metriä korkeaksi ja
puoli metriä paksuksi muuriksi. Pyramidin ympäri saa kävellä lähes
kilometrin matkan.
[28] Nykyisin luullaan oltavan selvillä siitä, että sfinksin pää kuvaa
Kheopsin pojan, Khefrenin, lähinnä suurimman pyramidin rakentajan
kasvojen piirteitä.
[29] Ei olekaan mitään rakennustuotetta, joka samassa määrin
kuin Kheopsin pyramidi olisi mielikuvitusta ja mietiskelyä
askarruttanut. Mystiikkaan taipuvat luonteet eivät ole tahtoneet
tyytyä siihen selitykseen, että tämä rakennustaiteen ihmetyö
yksinkertaisesti on viisi tuhatta vuotta vanha kuningashauta; he ovat
suorittaneet mittauksia ja tehneet laskelmia pyramidin ulkonaisista
ulottuvaisuuksista ja sen sisäisistä käytävistä ja gallerioista ja
tulleet aivan toisiin, merkillisiin tuloksiin. Muuan skotlantilainen
Smyth niminen astronomi (kuollut v. 1900 81 vuoden ikäisenä) sai
selville, että Kheopsin pyramidi on rakenneltu jumalallisesta
innoituksesta »maapallon kiinteän osan keskipisteeseen ja että sen
paino- ja tilavuussuhteet olivat niin suunnitellut, että siitä
voitiin saada paino- ja mittayksiköt, jotka etukäteen oli laskettu
koko maailman omaksuttaviksi». Johtonansa pyramidin käytävien
suunta niiden suhteessa tähtitaivaaseen, sellaisena kuin tämä oli
esiintynyt erinäisinä aikoina, laski hän, että pyramidin piti olla
25.827 vuotta tai kenties pari kolme kertaa niin vanha. »Tällaisen
käsityksen hyväksymisiä ei estä mikään», sanoo vielä tänäkin
päivänä muudan Smyth-uskoinen tämän alan kirjailija. Ja hän jatkaa
seuraavanlaatuisinkin väittein: »Suuren pyramidin on rakentanut kansa
ja aika, joka oli perillä mekaanisista apuneuvoisia, joista meidän
aikamme ei voi uneksiakaan. Vaikka maailman kaikki kansat parhaimpien
insinööriensä johdolla yhtyisivät yhteen puuhaan, ne eivät kykenisi
aikaansaamaan sellaista rakennusta kuin suuri pyramidi.»
Toiset mystikot ovat laskeneet edelleen ja huomanneet, että pyramidin
korkeus on = sellaisen ympyrän säde, jonka pituus on sama kuin
pyramidin ympärys maanpinnalla laskettuna. Jos jaetaan pyramidin
kantasivu sillä luvulla, joka ilmaisee, kuinka monta päivää maa
tarvitsee kiertääkseen yhden kierroksen auringon ympäri, siis luvulla
365.242, niin saadaan osamääräksi 63.56 sm. Jos tämä kerrotaan
kymmenellä miljoonalla, niin saadaan tulokseksi maan keskipisteen
etäisyys navoista. Pyramidin rakentajat ovat siis — siinä sen kuulitte!
— »tarkoin tunteneet maan ulottuvaisuudet, tietäneetpä myöskin, että se
on litistynyt napojen kohdalta»!
Jos kerrotaan pyramidin korkeus tuhannella miljoonalla, saadaan
maan etäisyys auringosta. Vaikka hiukan saanee kai noita tarkkoja
numeroita tasoitella, sillä koska etäisyys täältä aurinkoon on
148.200.000 kilometriä, täytyy olettaa, että pyramidin korkeus ei
ole ollut 146 metriä, vaan täsmälleen 148.2 metriä. Ja pyramidin
kantasivujen pituuteen nähden saa olla hiukan runsaskätinen ja lisätä
sen 227-metristä 232.8 metriin. Tai hellävaraisemmin sanottuna:
kun pyramidi on niin ajan hampaan syömä, on suorastaan mahdotonta
saada täysin varmoja lukuja sen alkuperäisistä tilavuussuhteista,
varsinkin korkeudesta. Sillä voidakseen laskea sen täytyisi tuntea
sivujen kaltevuuskulma, ja on toivotonta koettaa perustaa täsmällisiä
laskelmia tässä suhteessa niihin mitättömiin jätteisiin, joita
ulkoisesta päällyskivestä on jäljellä aivan pyramidin alaosassa.
Lähemmin tarkastellessa esitetyt laskelmat eivät siis vaikuta
valtavilla, kuin miltä ne ensi hämmästyksen vallassa voivat tuntua.
Ja tarina siitä, että vanhat egyptiläiset olisivat osanneet
ratkaista ympyrän neliöimisprobleeman ja tunteneet tuon merkillisen
pii-luvun, joka osoittaa ympyrän kehän suhdetta halkaisijaan, haihtuu
itsestään. Muinoiset babylonialaiset, jotka olivat paljoa vankempia
matemaatikkoja,. eivät koskaan päässeet piin arvoon nähden lähemmäksi
kuin tulokseen: noin 3. Meidän on yhäkin mukauduttava siihen, että
piin arvo laskettiin vasta 1500-luvulla, siis 4 l/2 tuhatta vuolta sen
jälkeen kuin suuren pyramidin rakentajat tekivät laskelmiansa. Mutta
usko tekee ihmeitä ja löytää kaikkialta ihmeellisiä seikkoja, kuten
senkin, että pyramidin sisällä olevan kuninkaan sarkofagin tilavuus on
»hyvin lähellä» — huom.! — ennen mainittua merkillistä senttimetrilukua
63.56 koroitettuna kolmanteen potenssiin ja kerrottuna luvulla 5.57,
joka on maan ominaispaino. Jos sarkofagi täytetään tislatulla vedellä,
saadaan painoyksikkö, jota Smyth nimitti pyramiditonniksi. Kun hän
sitten oli laskenut, että pyramidin — huomioonottaen kaikki käytävät ja
muut ontot kohdat — täytyi painaa 5 273 000 sellaista tonnia, totesi
hän ihmeekseen saaneensa luvun, joka on tuhannesbiljoonasosa koko
maapallon painosta. Tai saisikohan olla ilkeä ja otaksua, että hänen
laskutoimiluksillansa on ollut päinvastainen suunta?
Vahvauskoinen oli sekin amerikkalainen tuomiopäivänprofeetta,
joka pyramidin lukusuhteista sai esille koko biblian ajanlaskun
selvänselvästi ennakolta sanottuna ja tietysti tuhatvuotisen
valtakunnan tulemisen ajan — muutoin vuoden 1914! Hän perusti
menettelynsä parin Smythin maanmiehen laskelmiin, jotka olivat
pyramidin lukusuhteista löytäneet ennustuksia sellaisten
maailmantapahtumain ajasta kuin uskonpuhdistuksen, Ranskan
vallankumouksen ja englantilaisten v. 1882 toimeenpaneman Egyptin
miehittämisen. Mutta amerikkalainen profeettamme kulki omiakin
itsenäisiä teitänsä ja löysi pyramidista muun muassa n.s.
vedenpaisumusviivan, jota hän käytti lähtökohtanaan laskiessaan,
kuinka monta vuotta oli kulunut Aatamin luomisesta keväällä 4128 e.Kr.
vedenpaisumuksen loppumiseen. Määrätyt pyramidin etäisyyssuhteet
osoittavat, että tämä ajanjakso kesti 1654 vuotia. Mutta silloin ei
laskussa ole otettu huomioon niitä kahta vuotta, jotka Aatami vietti
paratiisissa.
Kaiken tämän perästä voitaneen tyytyä siihen »armoitettujen» mielestä
niin arkipäiväiseen egyptologien käsitykseen, että suuri pyramidi on
ollut faaraon tomumajansa ylle pystyttämä muistomerkki, mutta yhtyä
vanhaan arabialaiseen historioitsijaan Ibn Muhammed el Maqriziin siinä,
että sen sydämessä, joka katselee suuria pyramidia, liikkuu ajatuksia,
»jotka saavat hänet puremaan sormenpäitään».
[30] 5:nnen hallitsijasuvun kuninkaita.
[31] Syyrialainen satama, setripuiden peittämän Libanonin juurella.
[32] Nykyisten Luksorin ja Karnakin kylien paikalla.
[33] Todennäköisesti on Egyptin labyrintti ollut mallina
Theseus-tarusta kuuluisalle Kreetan labyrintille, joka oli kuninkaan
palatsi.
[34] Tällä muistokivellä on omituinen historiansa. Sen löysi suuri
saksalainen egyptologi Lepsius vuonna 1844. Kun pilari oli kahtena
kappaleena, pakkasi hän ne erikseen, mutta ainoastaan alaosa joutui
Berliinin museoon. Toisen Lepsiuksen työmiehet unohtivat Semneen.
Sieltä se löytyi 42 vuolta myöhemmin tuossa Lepsiuksen pakkauksessa. Se
vietiin silloin Kairoon ja oli egyptiläisessä museossa vuoteen 1899,
jolloin se siirrettiin Berliiniin, missä Sesostriksen voitonpatsaan
molemmat kappaleet jälleen yhdistettiin enemmän kuin puoli vuosisataa
kestäneen eron jälkeen.
[35] Ne osoittavat, että Niilin vedenkorkeus silloin korkeimmillaan
ollessaan oli 8 metriä korkeampi kuin nyt. Se riippuu siitä, että joki
aikojen kuluessa on kaivautunut yhä syvemmälle kallioihin.
[36] M.m. Tallqvist on kumminkin toista mieltä. Hän sanoo
(Maailmanhistoria I, s. 114): »Seemiläisiä heimoja lienee ollut heidän
seurassaan, mutta hyksos-heimot itse tuskin olivat seemiläisiä.
Pikemmin sopii asettaa heidät Vähästä Aasiasta lähteneiden
heetiiläiskansojen yhteyteen, jotka juuri siihen aikaan hyökkäsivät
Babyloniankin kimppuun.» (Suoment. huomautus.)
[37] Hänen ruumiissaan, jota nyt säilytetään Kairon museossa, on
vieläkin selviä taistelun jättämiä merkkejä. Sotakirveen isku on
halkaissut hänen vasemman poskensa, niin että hampaat ovat esillä.
Toinen kirveen isku on tunkeutunut syvälle kalloon, ja aivot
ovat juosseet otsalle. Sitäpaitsi hänellä on haava oikean silmän
yläpuolella, joko tikarin tai keihään iskemä, ja kuolinkamppailussa hän
on purrut kielensä poikki.
[38] Ehkä tämä johtui siitä, että ensiksi Egyptiin tuodut hevoset
olivat liian pieniä ratsastukseen. Luultavasti vasta Egyptin ja Nubian
lihavilla laitumilla suurempi hevosrotu kehittyi. — Tämän yhteydessä
mainittakoon, että kameelista, jonka siluetti nyt niin läheisesti
kuuluu egyptiläiseen maisemaan, ei ole Egyptin historialliselta ajalta
tavattu kuvaa, joka olisi kreikkalaisaikaa varhaisempi. Aikaisemmin
käytettiin yksinomaan aasia erämaakuljetukseenkin. Vasta arabialaisten
mukana, 7:nnen vuosisadan koskipaikoilla e.Kr., »erämaan laiva» tuli
yleisemmäksi Niilinmaassa. Tämä uskollinen kuorma- ja ratsueläin muutti
suuressa määrin maiseman ulkonäköä, se kun syö sekä puiden vihreitä
osia että muuta erämaan kasvullisuutta.
[39] Isän ja tyttären välisiä avioliittoja ei sitävastoin tunneta
tavallisten kansalaisten keskuudesta, mutta sekä neljänteen dynastiaan
kuulunut Snofru että yhdeksänteen hallitsijasukuun lukeutuva Ramses II
näyttävät kaikesta päättäen solmineen tällaisen suhteen.
[40] Todennäköisesti majat oli rakenneltu tällä tavoin turvaksi
termiiteiltä, valkoisilta muurahaisilta, jotka tänäkin päivänä ovat
maanvaivana Somalinmaassa.
[41] Kun muutamia vuosia sitten suoritettiin kaivauksia temppelin
ympäristössä, löytyi palasia puista, jotka ilmeisesti olivat kuolleet,
ennenkuin olivat ehtineet juurtua, kenties huolimattoman kastelun
vuoksi. Luultavasti ne olivat Hatshepsutin mirhamipuiden jätteitä.
[42] Monivaimoisuus oli tavallista Egyptin hovissa, varsinkin
valtiollisista syistä, sillä avioliittosuhteita pidettiin
varmimpina poliittisina siteinä valtioiden kesken. Mutta muiden
yhteiskuntaluokkain kesken yksiavioisuus oli sääntönä.
[43] Tämä ilmiö ei ollut ainoa laatuaan. Eräässä muistotaulussa
kuningas Kheopsin pääpuoliso kertoo, että hän aikaisemmin oli ollut
myöskin hänen isänsä ensimmäisenä puolisona ja että lopuksi Kheopsin
poika ja seuraaja vielä oli liittänyt hänet haaremiinsa ja oli pitänyt
häntä suuressa kunniassa. Hänen rakkaudentarinansa jatkumista läpi
kolmen sukupolven ei totisesti saa lukea hänen kauneutensa ansioksi,
sillä hänen kuvapatsaansa kertoo naisesta, jolla on ollut leveä, ja
tuskainen naama, riippuvat suupielet, mulkosilmät ja hirvittävän rumat
kädet. Ilmeisesti hallitsijasukua koskevat syyt tekivät hänestä niin
ihmeellisen rakastettavan ja tavoitellun.
[44] Amenhotep IV oli valtaistuimelle noustessaan aivan nuori, ja
valtiollinen valta näyttää hänen hallituksensa alussa olleen hänen
äitinsä, kuningatar Tejen käsissä.
[45] Pohjoismesopotamialaisen valtakunnan päivät olivat nyt luetut.
Dusratta kaatui kapinan uhrina ja hänen valtakuntansa joutui pian
heettiläiskuningasten herruuteen.
[46] Talentti oli Itämailla noin 25 kg. Kultatalentin arvo oli siis
likimäärin 500.000 mk.
[47] Kullan ja hopean sekoitus.
[48] Egyptiläinen fajanssi on ainetta, jonka pääosana on piihiekka ja
jota päällystää läpinäkymätön, kuparipitoinen silaus, jolle kernaasti
anneltiin malakiitin vihreä tai taivaansinen tummansininen väri.
[49] Patsaat olivat alkujaan 21 m korkeita. Niiden jalat ovat yli 3
metrin pituiset ja keskisormi on lähes puolitoista metriä.
[50] Polyteismi = monijumalaisuus; monoteismi = yhden ainoan jumalan
palveleminen.
[51] Hierarkkinen = pappisvaltainen. (Suomentajan selitys).
[52] Egyptiläiset luulivat, että Niilin alkulähteet olivat manalassa.
[53] _Abrakadabra_ = sekasotku, lörpötys. (Suomentajan huomautus.)
[54] Monissa uuden valtakunnan ajoilta olevissa haudoissa on kuvia,
joissa apinat palvovat auringonjumalaa.
[55] Tässä esiintyy käsitys, että auringonjumala kulkee venheessä yli
taivaanlaen.
[56] _Proselyytti_ = käännynnäinen. (Suoment. muistutus.)
[57] Tämä lienee riippunut siitä, että Egyptin kotimaista rautaa
sen vähäisen hiilipitoisuuden vuoksi ei voitu karkaista niitä
jalostusmenetelmiä käyttäen, jotka tunnettiin. Heettiläisten rauta
sitävastoin soveltui tähän käyttelyyn.
Kiintoisaa on El Amarna-kirjeistä nähdä, että Dusrattan Amenhotep
III:lle antamain lahjain joukossa usein esiintyy rautaisia tikareja
ja sormuksia. Se osoittaa, kuinka suuressa arvossa rautaa pidettiin
tuohon aikaan Egyptissä. Kun sitten Ramses II ja heettiläisten kuningas
ystävystyivät, oli rauta niiden kalliiden tavarain joukossa, joita
faarao pyysi »veljeltään».
[58] Sen sijaan Seti I kaiverrutti vanhain jumalain nimet jälleen
muistomerkkeihin, joista Ekhnaton ne oli hävittänyt.
[59] Shubbiluliuma oli hänen nimensä.
[60] Sodan jumala.
[61] Osiris-jumalan veli.
[62] Kernaasti käytetty kuvaannollinen sanonta.
[63] Egyptiläisien korkein jumala.
[64] Heettiläisten suurin jumala.
[65] Tehkööt sinut iloiseksi.
[66] Taurus.
[67] Hänen hallituksensa kesti kumminkin ainoastaan viisi vuotta.
[68] Tänäkin päivänä nubialaiset sotilaat ovat Egyptin sotavoiman
ytimenä.
[69] Min, hedelmällisyyden jumala, oli myöskin egyptiläisten
suojelusjumala vieraissa maissa.
[70] Niin monen konsonanttimerkin tarpeellisuus riippuu siitä, että
egyptinkielessä oli enemmän äänteitä kuin meillä, kuten erilaisia kh-,
s- ja t-äänteitä, omituinen kurkkuäänne sekä meidän korviimme tuskin
kuuluva heikosti »näpsähtävä» tai »narahtava» ääni, jotka äänteet
tavataan myöskin seemiläisissä kielissä.
[71] Jo puolitiessä ensimmäiselle kataraktille Champollion ja hänen
seuralaisensa saivat nähdä krokodiilin toisensa perästä. Nykyisin
ovat toisen kataraktin pohjoispuolella kaikki krokodiilit hävitetyt
sukupuuttoon. Vasta näiden koskien rannoilla matkailija voi niitä
nähdä. Ne on istuttanut Thos. Cook & Son, Lontoo(?).
[72] Korvaamaton aarre on tieteelle erikoisesti Berliinin
museon kopiakokoelma. Se on tulos suuren egyptologin Lepsiuksen
1840-luvulla oikein aito saksalaisella tarkkuudella kosteaa
harmaapaperi-jäljennösmenetelmää käyttämällä suorittamasta
piirtokirjoitusten ja korkokuvain jäljennöstyöstä.
[73] Sellaisia _on_ tosiaankin! Egyptin kotiteollisuus on erittäin
korkealla kannalla. Suorituksen tarkkuudessa ja yksityiskohtien
huolittelussa sen tuotteet usein voittavat parhaimpienkin
antikviteettitehtaiden saavutukset. Luksorin läheisyydessä esimerkiksi
on muuan antiikkisten kovakuoriaisten valmistamo, jonka omistajan
työ on niin taitavaa ja täsmällistä, että välistä ei edes tämän
pienen alan erikoistuntija voi erottaa hänen tuotteitansa vanhoista
kovakuoriaisista.
»Antiikki»-käsite on nykyisin egyptiläiselle kaupustelijalle niin
rakas, että poikaviikarit, jotka turistiseuduilla likaisin käsin
tarjoavat perin yksinkertaista rihkamaansa, koruompeleisia yömyssyjä
ja muita kotitekoisia vaatekappaleita, koettavat kiihdyttää turistin
ostohalua hokemalla: »Antik», ainoata kansainvälistä sanaa, jonka he
taitavat — paitsi tietysti sanaa bakshihi (= juomaraha).
Muinaismuistoteollisuus on kehittynyt Egyptissä niin korkealle, että
Niilin-laivoilla matkustavien voi kuulla faaraoitten muistorikkaan maan
läpi suoritetun pari viikkoisen matkan jälkeen alkavan ihmetellä, eikö
kaikki lopultakin liene Thos. Cook and Son’in luomaa, eivätkö yksin
maisematkin, jotka hyvää päivittäistä maksua vastaan liukuvat ohi, ole
taitavasti maalattuja liikkuvia kulisseja, joita vastaan voisi tehdä
ainoastaan sen huomautuksen, että ihastuttavan kauniit värit tuntuvat
uskomattomilta.
[74] Ainutlaatuinen on kai sellainen onnellinen sattuma, että katto
sortuu rosvojen päälle. Niin tapahtui Medumissa (etelään Kairosta)
haudanhäpäisy-yrityksessä.
[75] Arkeologit saavat siis löytöjensä vuoksi nähdä enemmän vaivaa kuin
esimerkiksi Ranskan keisarinna Eugénie, joka kerran halusi suorittaa
kaivauksen. Se sattui silloin, kun hän oli mukana vihkimässä Suezin
kanavaa, vuonna 1869. Liehakoitseva kediivi tahtoi huoltaa kaiken mitä
parhaiten kauniille keisarinnalle ja järjestytti etukäteen vallan
erinomaisen löytöpaikan erämaan hiekkaan. Kun hänen majesteettinsa
saapui sinne, aloitettiin kaivaukset suuren työläisjoukon
kehoitushuutojen ja laulujen kaikuessa, moninaisin teknillisin
valmistein. Ja katso: kauan ei viipynytkään, ennen kuin päästiin niin
pitkälle, että keisarinna saattoi korkean omakätisesti lakaista hiekan
harvinaisen komealta muumioarkulta — joka nyt oli satuttu löytämään
toisen kerran. Ensimmäisen kerran se löytyi kalliohaudasta!
[76] Harvemmin arkeologin enää tarvitsee liikkua henkensä kaupalla,
kuten siihen aikaan, jolloin Belzoni uskaltautui Kuningasten laaksoon
ja Kurnan lähellä olevaan kantakaupunkiin. Kumminkin Carter vielä
niin myöhään kuin vuonna 1916 joutui näissä villeissä seuduissa
seikkailuun, joka helposti olisi voinut ainaiseksi tehdä lopun hänen
tutkijaurastaan. Maailmansota oli silloin luonut Egyptiinkin uuden
epävarmuudentilan. Järjestyksen siteet olivat höltyneet, sillä paljon
englantilaisia viranomaisia oli joutunut sotilaallisiin tehtäviin; tämä
sekä sodan villistyttävä vaikutus antoivat uutta vauhtia alkuasukasten
haudanryöstöille. Eräänä päivänä, kun Carter oleskeli Luksorissa, hän
sai sanoman, että ryövärijoukkue on erään tähän saakka tuntemattoman
haudan kimpussa, joka sijaitsee Kuningasten laakson yläpuolella
korkealla kalliolla. Suurimmassa kiireessä hän kokoaa työmiehensä. On
jo ilta, mutta kuu valaisee kirkkaasti 600 metriä korkealle huipulle
johtavaa tietä. Kun retkikunta saapuu perille, on keskiyö. Köysi, joka
riippuu alas pitkin pystysuoraa kallioseinää, kertoo rosvojen olevan
löytyvissä. Sitäpaitsi kuuluu selvästi, kuinka he työskentelevät vuoren
sisällä.
Kaiken aluksi Carter katkaisee haudanryöstäjäin nuoran. Sitten hän
kiinnittää toiseen paikkaan erikoisen vahvan köyden, jolla hän
lasketuttaa itsensä alas heidän luokseen. »Keskellä yötä lasketuttaa
itsensä ryöväripesään on», sanoo hän itse, »ajanviettoa, jolta ei
ainakaan puutu jännitystä. Kahdeksan miestä oli työssä alhaalla, ja kun
minä tulin sinne, eivät pari ensimmäistä silmänräpäystä olleet vallan
miellyttäviä. Minä jätin heidän valittavakseen joko laittautua sieltä
tiehensä minun köyteni avulla tai jäädä sinne, missä olivat, ja lopuksi
he tulivat järkiinsä ja antautuivat.»
Haudanryöstäjät olivat ehtineet tunkeutua kallioon kolmenkymmenen
metrin syvyyteen, mutta kaksikymmentä vuorokautta Carterin väki sai
vielä tehdä työtä, ennenkuin saavuttiin itse hautaan, jossa koettiin
se pettymys, että — sitä ei koskaan oltu valmiiksi rakennettu.
Siellä oli sarkofagi, joka samoin oli jätetty puolinaiseen kuntoon.
Piirtokirjoituksista selvisi, että molemmat olivat tarkoitetut
kuningatar Hatshepsutille sinä aikana, jolloin tuo mahtava nainen
vielä oli vain kuninkaan puoliso. Kun hän sitten sai omiin käsiinsä
kuningasvallan, hänen täytyi, kuten kaikkien muidenkin kuninkaiden,
sijoittaa hautakammionsa Kuningasten laaksoon, ja siten alkuperäisen
haudan teko keskeytyi.
[77] Kun alkuasukkaat kyllästyivät työhön, hän saattoi sen omin voimin
päätökseen apunansa ainoastaan viisi muuta eurooppalaista.
[78] Tilapäisesti (1926) Tutankhamonin muumio on Kairossa, mutta
tarkoitus on toimitettujen tieteellisten tutkimusten perästä viedä se
takaisin hautaansa.
[79] Innoissaan Davis vie kynttilän lähemmäs sarkofagia, mutta onneksi
Maspero viime hetkessä hänet siitä pidättää — muutoin hautakammio
olisi tuossa tuokiossa ollut ilmiliekeissä. Sarkofagi oli nimittäin
puinen ja asfaltilla päällystetty, ja muukin haudassa oleva oli hyvin
tulenarkaa. Entä sitten veto käytävästä hautakammioon! Sisälläolijain
olisi ollut mahdotonta ehtiä ahtaasta muurin kolosta pelastautua
kauheasta kuolemasta. Ruotsalainen egyptologi Lugn lausuu: »On helppoa
kuvitella, miten maailman sanomalehdistö olisi sisältänyt historioita
'faaraon kostosta', jos kuuluisa Maspero ja kaikkien turistien tuntema
eksentrinen amerikkalainen miljoonamies Davis tällä draamallisella
tavalla olisivat sinne palaneet samalla hetkellä, jolloin he julkeasti
häiritsivät tuntemattoman vainajan lepoa.»
Tämän varoituksen jälkeen johdettiin hautaan sähkövalo.
[80] Antakaamme sen raivota, mutta pysähtykäämme hetkeksi
tarkastelemaan sen miehen mielenkiintoista kuvaa, joka kustansi kalliin
kaivausretkikunnan. Tämä vaitelias Albionin poika oli sydämestään ja
sielustaan innostunut muinaismuistojen palvelija. Jo nuorukaisena
hän ryhtyi palavin innoin kokoamaan antikviteetteja. Aiheena siihen,
että hänen harrastuksensa kohdistui juuri Egyptin muinaisaikaan, oli
— auto-onnettomuus. Hän oli itse ohjaamassa ja ajoi pettämättömän
kylmäverisesti kuten tavallisesti suoraa ja inhimillisesti nähden
täysin vaaratonta tietä, kun äkkiä oli edessä jyrkkä notko ja siinä
kuin ansaksi viritettyinä kahdet härkävaunut — ja seuraavassa
silmänräpäyksessä hän makasi tajuttomana auton alla. Hän oli saanut
aivotärähdyksen, luunmurtuman, palohaavoja ja muita pahoja vammoja.
Kun hän pariksi silmänräpäykseksi tuli tajuihinsa, oli ainoa mitä hän
sanoi: »Eihän vain kukaan menettänyt henkeänsä?» Häntä rauhoiteltiin
vastaamalla kieltävästi. Ja sitten hän menetti tajuntansa jälleen.
Hänen henkensä pelastettiin, mutta ei hänen terveyttään. Suoritettiin
vaikea leikkaus toisensa perästä. Hän kärsi suunnattomia tuskia, mutta
kantoi kärsimyksensä kuin mies. Muun muassa hän oli saanut pahan
hengenahdistuksen, joka pakotti hänet talvisin etsimään lauhkeampaa
ilmastoa kuin Englannin. Tätä varten hän tuli Egyptiin. Kauan hän ei
siellä ollut ollut, ennenkuin hän sai melkein ylivoimaisen harrastuksen
kaivauksiin. Kuta enemmän hän tätä ajatusta hautoi, sitä paremmin
hänelle setvisi, että hän tarvitsi ammattimiesten apua. Ja Carterista
hän sai sen työtoverin ja ystävän, jota hän tarvitsi. Kuudentoista
vuoden ajan he vaihtelevin onnin työskentelivät yhdessä.
[81] Haudan ovessa oli nimittäin myöskin haudantarkastusmiesten
sinettejä, jotka nämä haudan ryöstön jälkeen sen tarkastettuaan ja
jälleen suljettuaan olivat oveen asettaneet.
[82] Vaunuja ei oltu niiden suuruuden vuoksi voitu kokonaisina
kuljettaa pitkin käytävää. Senvuoksi oli hautajaisia varten täytynyt
sahata poikki akselit ja irroittaa pyörät. Vaunujen puuaines oli hyvin
säilynyt, kun sitävastoin kosteus oli turmellut silavaljaiden nahan ja
se oli muuttunut sitkeäksi mustaksi massaksi. Onneksi oli kuitenkin
hihnakangas melkein kauttaaltaan kultakaloilla peitetty, ja niiden
avulla Carter voi rekonstruoida silat niiden alkuperäiseen muotoon.
[83] Näyttää aivan siltä, kuin haudanhäpäisijät olisivat tulleet
häirityiksi äkkiä keskellä puuhiaan. Sitä todistaa se mielenkiintoinen
seikka, että Carter eräästä ryövärien nuuskimasta lippaasta löysi
kourallisen kultasormuksia kangaspalasen — tarkemmin sanoen yhden
vainajan vyön — sisään solmittuina — aivan samalla tavoin, kuin fellah
vielä tänäkin päivänä solmiaa saamansa rahat turbaaniinsa. Tämä löytö
viittaa siihen, että ainakin joku ryöväreistä on yllätetty itse teossa
tai paetessaan, ja että osa saaliista on viranomaisien toimesta jälleen
pantu hautaan.
Näin saa parhaiten selityksensä sekin, että lippaan sisältö oli aivan
huiskin haiskin pistetty sinne takaisin. Tapahtuman jälkiä korjatessaan
haudanpalvelijat ovat ilmeisesti työskennelleet yhtä nopeassa tahdissa
kuin varkaat hävitystyössään. Mutta heidän hyväkseen on luettava,
etteivät he tällä kertaa liittyneet rosvojen työtovereiksi. Olihan osa
kalleuksia niin pieniä, että ne helposti olisivat voineet takertua
palvelusmiesten omiin sormiin.
[84] »Kerran», Carter kertoo, »sattui sellaista, mikä sai meidät vallan
kauhistumaan. Pari kolme päivää taivas oli aivan mustana ja näytti
olevan tulossa sellainen raju sadesykloni, joita silloin tällöin
Thebassa raivoaa. Silloin valuu sade virtana, ja koko laaksonpohja
muuttuu koskiseksi joeksi. Ei mikään mahti maailmassa olisi silloin
voinut suojella hautaamme täyttymästä vedellä. Mutta vaikka muissa
ympäristön seuduissa täytyikin sataa pilvien täydellä, selviydyimme me
kaikeksi onneksi muutamilla pisaroilla.»
Melkein eniten kaivajien hermoja ärsyttäväksi kävivät kuitenkin —
sanomalehtien kirjeenvaihtajat ja Egyptin turistilaumat.
»Suuri yleisö kiinnostunutta arkeologiaan!» — Carter huudahtaa, — »se
oli useimmille meistä uutta ja hämmennyttävää. Ennen emme tällä taholla
olleet huomanneet muuta kuin laimeaa arvonantoa tutkimustyötämme
kohtaan. Nyt saimme äkkiä nähdä, että koko maailma on mukana
yrityksessämme ja haluaa niin kiihkeästi saada tietoonsa huomiota
herättäviä yksityiskohtia, että lähetetään erityisiä suuripalkkaisia
selostajia meitä haastattelemaan, kertomaan jokaisesta pienimmästä
ruumiinliikkeestämme työtä tehdessämme ja höröllä korvin kuulostelemaan
salaisuuksiamme...
»Onhan kätkettyjen aarteiden ajattelemisella kieltämättä oma
houkutuksensa useimmille ihmisille.
»Mutta olipa nyt syy tähän yleiseen elävään harrastukseen mikä hyvänsä,
yksi on ainakin varmaa: että mikään mahti maailmassa ei voinut meitä
enää suojella, heti kun ensimmäinen sähkösanoma löydöstä oli saapunut
sanomalehdille. Me olimme suojattomia, ja meidän täytyi koettaa
mukautua siihen niin hyvin kuin voimme.
»Kaikista maailman ääristä sateli meille sähkösanomia. Muutamain
viikkojen perästä alkoi tulla kirjeitä, oikea tuhotulva, joka ei
tahtonut lainkaan lakata. Aluksi tuli onnittelukirjeitä. Sitten saapui
senkin tuhannen laatuisia avun tarjouksia, pyyntöjä saada jokin muisto
haudasta — niinkin vähäisiä lahjoja kuin muutamia hiekkajyväsiä haudan
edustalta otettaisiin mielellään vastaan — huikean korkeita tarjouksia
kaivaustyön elokuvaamisoikeudesta j.n.e. Meillä on kokonainen
säkillinen sellaisia kirjeitä.
»Kirjeiden jälkeen saapuivat ystävämme sanomalehtimiehet. Suurissa
parvissa he virtasivat »laaksoon» ja käyttivät kaikki seurustelukykynsä
— ne olivat kadehdittavat — karkoittaakseen viimeisenkin
jätteen erämaan yksinäisyyden tunteesta. He tekivät tehtävänsä
perusteellisesti. — Olihan jok'ikinen heistä sekä itseänsä että
lehteänsä kohtaan velvollinen antamaan päivittäiset raporttinsa.
»Mutta kaikkein pahimmaksi kävi meille se hirmuinen vetovoima, joka
haudalla oli turisteihin.» Sinne he keräytyivät kaikki kuin magneetin
vetäminä. Haudan edustalla heitä suorastaan _asui_ aamusta iltaan,
ja monet Euroopan kiintoisimmista nähtävyyksistä jäivät sinä talvena
kävijöittä. Tuli aivan urheiluksi käydä Tutankhamonin haudassa
voidakseen sillä ainakin kerskua toisille, jotka eivät olleet olleet
yhtä onnellisia; ja englantilaiset ja amerikkalaiset matkatoimistot
hyötyivät suunnattomasti uskottelemalla häikäilemättömästi omin
lupinsa voivansa valmistaa tilaisuuden haudassa käyntiin. Kuuluu
asiaan, että turistit, jotka olivat panneet kaikki voimansa liikkeelle
hankkiakseen itselleen muotihuvin käydä faaraon haudassa ja kuluttaneet
mahdollisimman paljon arkeologien kallista aikaa, lähtivät pois
ääneensä tuumiskellen: »No, niin paljon näkemistä siinä nyt ei sentään
ollut!»
Pelkkä asiaankuulumattomien oleskelu niin pienessä ja täpötäydessä
huoneessa kuin kuningashaudassa, on muutoin vakavana vaarana siellä
oleville arvokkaille esineille. Ennemmin tai myöhemmin sattuu aina
sellaisissa oloissa, että katselija, joka joutuu hurmioon jonkin
ihastuttavan löydön nähdessään, peräytyy askeleen ja — polkee jollekin
toiselle arvokkaalle esineelle.
Eri syistä Carterin kävi siis välttämättömäksi rajoittaa
haudassakävijäin luku niihin, joilla oli todellista kiinnostusta
muinaistutkimusta kohtaan ja edellytyksiä arvostamaan löytöjen
merkitystä. Kun näin oli tapahtunut, arkeologien työ pääsi jälleen
jatkumaan.
[85] Egyptiläisten jumala. Käytetty myöskin kuninkaan nimityksenä.
[86] Tällä tarkoitetaan kuninkaallisia ja muita hyvin korkeassa
asemassa olevia henkilöitä.
[87] Että päästäisiä päinvastoin kuin rottia pidettiin pyhinä
eläiminä ja balsamoitiin, johtui siitä, että kissat eivät kernaasti
niitä hätyyttäneet. Tämä aiheutuu kuitenkin näiden pienten eläinten
voimakkaasta hajusta, joka kissasta on vastenmielinen.
[88] Sakkaran luota on löytynyt tuhansittain muumioituja ibis-lintuja,
mutta kaikki niin hauraina, että hajosivat ensi kosketuksesta.
[89] Euroopassa oli ennen kotikissan aikaa käytetty kärppiä ja
tarhakäärmeitä suojana rottia vastaan. Mutta kissat olivat sopivampia
kotieläimiksi, sillä ne tulivat kesymmiksi ja luotettavammiksi. Kärpät
olivat parantumattomia munien ja kotilintujen varkaita ja sitä paitsi
niissä oli vastenmielinen tuoksu. — Egyptiläisten lempieläin ennen
kaikkia muita oli kuitenkin koira, joka oli saanut nimensä äänestään.
Koiran nimi oli nimittäin _auau_, meidän hau-hau. Kissa oli egyptin
kielellä »_mau_», joka muistuttaa meikäläisiä miau. Vanhimpina aikoina
oli muotieläimenä vinttikoira, luultavasti sudanilaista alkuperää.
[90] Vanhin Ptah'in palveluspaikka oli Memfis.
[91] Vielä uuden ajan alussa luultiin, että päiväntasaajan seutujen
babiaanit olivat ihmisiä, joilla oli koiran pää, ja sinne lähti
lähetyssaarnaajia julistamaan heille evankeliumia. Ja tänäkin päivänä
Sudanin väestö tuntee melkein uskonnollisia kunnioitusta babiaaneja
kohtaan. — Apinat olivat hyvin pideltyjä seuraeläimiä niin Egyptin
kuin Assyriankin kuninkaiden hovissa. Niille opetettiin erilaisia
taitoja: ne kantoivat ruukkua päänsä päällä, tanssivat ja olivat apuna
hedelmänkorjuussa.
Sakaali, jonka egyptiläiset usein kesyttivät ja opettivat
metsästykseen, oli myöskin eräissä paikoin pyhä eläin, ja on löytynyt
paljon sakaalinmuumioita. Se oli samoin kuin koira valppauden
vertauskuvallinen edustaja.
Kotkaa on vanhastaan pidetty pyhänä kaikissa maissa. Samoin suurin
piirtein korppikotkaakin, vaikka tätä lintua samalla kertaa
inhottiinkin sen löyhkäävän raadonhajun vuoksi. Vanhat egyptiläiset
luulivat, että tätä lintulajia oli vain naaraita, että ne
hedelmöityivät lentämällä vasten etelätuulta ja sitten kolmen vuoden
perästä synnyttivät eläviä höyhenpeittoisia poikasia maailmaan. Haukkaa
pidettiin myös pyhänä Egyptissä, ja lukemattomia sellaisia lintuja on
löytynyt haudattuina.
Pelikaanista luultiin, että kun se sai poikasia, se repi auki rintansa
ja ruokki jälkeläisiään omalla sydänverellään. Tämä usko on johtunut
siitä, että lintu palauttaakseen suuhunsa puoleksi sulattamansa kalat,
joilla se poikasiansa ruokkii, painaa valtavaa nokkaansa rintaansa
vastaan. Useinkin kalat luonnollisesti palaavat esiin verisinä, ja niin
luultiin niiden verta linnun omaksi vereksi.
[92] Vielä tänäkin päivänä kuuluvat äidit Egyptissä imettävän lapsiansa
kolmen vuoden ajan.
[93] S.o.: Usko itsesi Jumalalle ja jätä kosto hänelle.
[94] Tällä tarkoitetaan varmastikin mielisairasta.
[95] Sananlask. 22:21. (Suomentajan lisäys.)
[96] Suomalaisessa raamatunkäännöksessä: Enkö ole sinulle kirjoittanut
_kunnon lauseita_, joissa on neuvoja ja tietoa. (Suomentajan huomautus.)
[97] S.o. sellaisilla herkkupaloilla, jotka eivät ole tarkoitetut
sinulle, vaan ylhäiselle miehelle itselleen.
[98] »Kuka» luultavasti pro »mitä». (Suomentajan huomautus.)
[99] »Palasi, jonka olet syönyt, täytyy sinun oksentaa ulos.»
(Suomentajan huomautus.)
[100] Tällä arabialaisella sadulla on varmaankin juurensa egyptiläisissä
taruissa, kuten satu Ali Babasta ja neljästäkymmenestä ryöväristä
osaksi on lähtöisin egyptiläisestä tarusta, jossa kerrotaan
sotapäälliköstä, joka valloitti Jaffan kaupungin Palestiinassa
kätkemällä miehensä aasien selkään kuormitettuihin koreihin ja siten
kuljettamalla heidät salaa kaupunkiin aivan kuin kauppatavarana.
[101] — S.o. Siinain niemelle.
[102] S.o. Oikeamielisyys on elämää.
[103] Harakle oli, kuten Amon, niitä jumalia, jotka vähitellen
sulautuivat yhteen Ra’n kanssa.
[104] Silloin kuten nytkin egyptiläinen musiikki sisälsi joukon puoli-
ja kolmasosasäveliä.
[105] Tavallinen aviopuolisoiden asento kuvissa.
[106] Vasta myöhemmin, eurooppalaisten tunkeutuessa Egyptiin,
viininviljelys on jälleen alkanut saada siellä vauhtia. Nykyisin
tuotetaan Niilinmaassa erinomaisia rypäleitä.
[107] 11:nnen hallitsijasuvun ajalta.
[108] Raamatun lainalauseet olen tässä kuten yleensäkin ottanut meillä
käytännössä olevasta suomennoksesta. Ruotsalaiset sanat kuuluvat: »Njut
livet med någon kvinna, som du älskar, så länge de fåfängliga livsdagar
vara, som förlänas dig under solen, ja under alla dina fåfängliga
dagar; ty detta är den del, du får i livet, vid den möda, som du gör
dig under solen.» (Suomentajan huomautus.)
[109] Egyptiläisien fysiikan tietoja on myöskin yliarvioitu.
Kaikkialla, missä pm luultu esiintyvän todistuksia tieteellisistä
huomioista tällä alalla, on tämä olettamus lähemmin tulkittaessa
osoittautunut vääräksi. Niinpä luultiin kerran Faijumista löytyneen
vanhan egyptiläisen suurennuslasin; mutta pian selveni, että lasi oli
aivan liian kupera kelvatakseen suurennuslasiksi. Luultavasti se oli
tarkoiteltu ainoastaan koristeupotukseksi johonkin huonekaluun tai
muuhun esineeseen. — Sama oli laita vanhan väitteen, että obeliskien
tarkoitus oli ollut toimia ukkosenjohdattimina. Tämä olettamus johtui
eräiden egyptiläisien tekstien väärästä tulkinnasta, joissa todellakin
sanotaan, että obeliskien tuli olla suojana, mutta ei salamalla, vaan
_pahoilla hengillä_. Väärä käsitys sai tukea siitä, että obeliskien
huipussa tavallisesti oli metallikärki; mutta salaman johdattimeksi se
oli aivan kelpaamaton, koska se ei ollut minkäänmoisessa yhteydessä
maan kanssa. Olettamus, että obeliskit olisivat olleet aurinkokelloja,
on samoin osoittautunut vääräksi Egyptiin nähden. Vasta roomalaiset
keksivät ajatuksen, että niitä voisi käyttää tähän tarkoitukseen.
[110] Julius Caesarin suhteita Egyptiin saatiin kiittää siitä, että
egyptiläinen kalenteri otettiin käytäntöön Rooman maailmanvaltiossa.
Vanhat egyptiläiset laskivat vuoteen täsmälleen 365 päivää. Seuraus
tästä oli, että he joka neljässä vuodessa joutuivat päivän edelle
kalenterissaan, joka siten vuosi vuodella tuli yhä erehdyttävämmäksi.
Vuonna 238 e.Kr. pääteltiin sen vuoksi, että joka neljänteen vuoteen
oli lisättävä karkauspäivä.
[111] Kuinka vaikea ajanlaskukysymys Egyptin historiassa on, siitä
pääsee parhaiten selville Eduard Meyerin tutkimuksesta »Ägyptische
Chronologie» (»Abhandlungen der königlichen preussischen Akademien
1901) tai Henry Breastedin teoksesta »Ancient records of Egypt» I: s.
25 seur.
Muinaiset egyptiläiset aloittivat vuotensa Niilin noususta, joka taas
suunnilleen sattui siksi ajaksi, jolloin Sirius-tähti auringonnousun
lähellä tuli näkyviin itäisellä taivaanrannalla oltuaan kauan aikaa
näkymättömissä taivaanlaelta. Tämä tapahtui kesäkuun 19 p:nä.
Erinomaisen tärkeä todistuskappale Egyptin vanhimman historian ja
sen ajanlaskun tuntemiselle on Palermon museossa oleva _Palermon
kivi_, johon on vuosi vuodelta merkitty tärkeimmät tapahtumat aina
vuodesta 3400 vuoteen 2700 e.Kr. Se on vanhin kaikista tunnetuista
aikakirjoista koko maailmassa. Se sisältää tietoja, joiden arvo niiden
lyhyydestä huolimatta on mittaamaton. Ajateltakoon vain sellaistakin
ilmoitusta, kuin että Snofruksen, neljännen hallitsijasuvun ensimmäisen
kuninkaan aikana lähetettiin neljäkymmentä alusta noutamaan setripuita
Libanonista. Paha kyllä kivi on vahingoittunut; muutoin olisi meille
kenties säilynyt vielä satamäärä esihistoriallisen ajan kuningasnimiä.
[112] Manauksissa käytettiin usein elävää lasisisilmäkäärmettä
loitsusauvana. Jos kovasti painaa erästä kohtaa tämän eläimen niskassa,
niin käärme saa jäykkäkouristuksen ja ojentautuu suoraksi ja kankeaksi
kuin sauva, mutta kun paino lakkaa ja käärme heitetään maahan, se
saa jälleen liikkuvaisuutensa. Taidosta »muuttaa käärme sauvaksi»
puhutaan, kuten tunnettua, Vanhassa Testamentissa, ja tänäkin päivänä
egyptiläiset käärmeenlumoojat suorittavat tämän taitonäytteen.
[113] Hammasmätä ei ollut harvinaista. Monilla muumioilla ovat
hampaanterät hyvin kuluneet, joka johtui siitä, että leivän jauho tuli
hyvin epätasaisesti jauhetuksi alkuperäisissä käsimyllyissä ja että
siihen sekaantui runsaasti pientä kivensirua. Juuri tämä hampaiden
kuluminen oli vuorostaan usein syynä hammasmätään.
Kun muumion päästä on löytynyt tekohampaita, varottakoon tämän
johdosta — kuten jotkut ovat tehneet — vetämästä johtopäätöstä,
että hammaslääkäritaito olisi ollut korkealla tasolla vanhassa
Egyptissä. Irtohampaat ovat nimittäin osoittautuneet myöhemmän ajan
muinaismuistokeinottelijain työksi — että vainajan kauppa-arvo kohoaisi.
[114] Ennenkuin tämä muistokivi löytyi, määriteltiin varhaisin tunnettu
lapsihalvaustapaus vuodeksi 1784. Egyptin tapaus on lähes 3 1/2
vuosituhatta vanhempi.
[115] Väitetään kumminkin, että vanhat egyptiläiset olisivat tunteneet
taidon karaista kuparia.
[116] Kirjoitustaidon ja tieteen suojelusjumala.
[117] Puolivälissä Memfiksen ja Theban välillä.
[118] Alkutekstissä: »... ungefär detsamma som att börja var egen med
konung Ingjald.» (Suomentajan muistutus.)
[119] Ensimmäinen varma vuosiluku babylonialaisten historiassa — joka
onnistuttiin saamaan tietoon eräässä vanhassa tekstissä olleiden
astronomisten ilmoitusten avulla — on vuosiluku 1969 e.Kr. Assyrian
historiasta meillä ei ole täysin varmaa ajanlaskua ennenkuin noin
vuodesta 900 e.Kr.
[120] Kaisloista tehtiin oikeita veneitäkin, jotka tiivistettiin
maapihkalla.
[121] Hän eli siis suunnilleen ylitä kauan ennen Kristuksen syntymää
kuin me sen jälkeen.
[122] Nykyisin tunnetaan nuolenpääkirjoituskatkelmista erinäisiä
sumerien lakeja ja tuomioistuinten pöytäkirjojakin, jotka valaisevat
noiden kaukaisten aikojen oikeustajuntaa. Muuan tällainen asiakirja
koskee orjatarta, joka oli varastanut vaatteet häntä hoitaneelta
lääkäriltä, mutta väitti, että eräs talon orja oli antanut ne
hänelle. Orja menee kuitenkin Ninmar jumalattaren temppelissä valalle
viattomuudestaan, ja tämän nojalla nainen tuomitaan orjaksi lääkärille,
jolta hän oli varastanut.
Toinen oikeuden pöytäkirja koskee sellaista tapausta, että leski oli
myynyt tyttärensä orjattareksi kokille. Tytär ilmoittaa vastalauseensa
sanoen: »Minä en ole sinun orjattaresi.» Äiti ilmestyy näyttämölle,
mutta kokki näyttää todistajilla toteen, että hän oli ostanut tytön
ja suorittanut maksun, ja tämän nojalla tyttö tuomitaan saamaan
selkäsaunan.
[123] Tilavuusmitta.
[124] Nämä naiset eivät olleet lihallisia sisaruksia, mutta heidän piti
tulla sisariksi avioliitossa saman miehen kanssa.
[125] S.o. alamaistansa.
[126] Syyttää siveettömyydestä.
[127] Luultavasti joko polttamalla tai leikkaamalla.
[128] Jos tappelussa oli iskenyt toiseen haavan, mutta vannoi, ettei
ollut tehnyt sitä »tahallaan», niin pääsi rangaistuksesta suorittamalla
lääkärin palkkion. Jos iskusta oli ollut kuolema seurauksena, mutta
iskun antaja vannoi, ettei ollut lyönyt »harkiten», niin hän pääsi
jutusta pelkällä pienellä sakolla.
Joka oli antanut houkutella itsensä ottamaan orjanmerkin pois
orjasta, mutta vannoi tehneensä sen hyvässä uskossa, pääsi vapaaksi
rangaistuksesta.
Hätä voi myöskin rikkoa lakia: jos vaimo miehen ollessa sotavankina oli
siirtynyt toisen miehen taloon, vaikka elämiseen olisi ollut varoja
vanhassakin kodissa, niin »hänet oli heitettävä veteen». Mutta jos se
oli tapahtunut puutteesta, hän oli vapaa rangaistuksesta.
[129] Jolle kirje oli kirjoitettu nuolenpääkirjoituksella.
[130] Yksi kultasikli = 400 nyk. Suomen markkaa, yksi hopeasikli = noin
20 nyk. Smk.
[131] Vuoden kahdeksas kuukausi. Vastasi säännöllisesti meidän
marraskuutamme.
[132] Heprean kerubini.
[133] Eräs pohjoisbabylonialainen kaupunki.
[134] Kun Botta puhui miehen kanssa, tämä oli pelkkää huolenpitoa
vieraan, »rakkaimman ystävänsä», kalliista elämästä, joka toki oli
enemmän arvoinen kuin kaikki raunioiden vanhat kivet. Miksi siis panna
se alttiiksi moisten tyhjänpäiväisyyksien vuoksi? Ja sitä paitsi
oli sekin ikävää, että noita rauniokumpuja, joita Botta kaivoi,
muhammedilaiset olivat käyttäneet hautauspaikkoinaan; ja lakihan
kielsi kaiken haudan rauhan häiritsemisen. — Salaisuudessa tämä
suosija oli öiseen aikaan _laitattanut_ hautausmaan eräälle kummulle
kuljetuttamalla sinne hautakiviä paikkakunnan oikealta hautausmaalta.
[135] Täällä ei ole hyvä lähteä aseettomana omin päin liikkeelle, sillä
voi tapahtua helposti, että kohtaa aavikon vapaan pojan, joka sanoo:
»Katsos minulla on pyssy, mutta sinulla ei ole. Anna minulle kaikki,
mitä sinulla on!» Ja silloin on syytä valittaa, jollei ole seurannut
kuuluisan assyriologin George Smithin neuvoa pitää aina mukanaan joku
Timesin numero, niin että on jotakin päällepantavaa kotimatkalla.
[136] Yksistään kysymys siitä, miten nuolenpääkirjoitusmerkkien
kirjoittaminen tapahtui, on synnyttänyt kokonaisen pienen
erikoiskirjallisuuden. Tässä kohden ollaan yksinomaan arvelujen ja
kokeilujen varassa, koska ei ole löydetty, eikä ole toiveitakaan
koskaan löytää minkäänmoista assyrialais-babylonialaista
kirjoitusvälinettä, eikä ole senaikaista kuvaustakaan siitä. Pari
löydettyä kuvaa ilmaisee kovin vähän.
Tutkiessamme arkeologien Egyptissä suorittamaa työtä olemme saaneet
lukuisia näytteitä siitä perusteellisuudesta ja tarkkuudesta, jolla
tätä työtä suoritetaan. Lisäksi on meidän muutamin sanoin kosketeltava
niiden tutkimusten ja kokeilujen lopputuloksia, joita on tehty
nuolenpääkirjoituksen piirtämistavasta. Ensiksikin on käynyt ilmi,
että puikko, jolla nuolenpääkirjoitusmerkit paineltiin pehmeään
saveen, oli puinen. Useimmissa savilaatoissa voi nimittäin paljaalla
silmällä nähdä puun juovikkuuden jälkiä. Kun nyt puu nopeasti lahoaa
Babylonian suolapitoisessa ja ajoittain kosteassa maassa, niin ei ole
ihmettelemistä, ellei sellaista puikkoa ole koskaan löytynyt.
Seuraava kysymys on: »_Mitä puuta_ puikko oli?» Nykyiset kokeilut
eri puulajeilla ovat vieneet siihen masentavaan tulokseen, että
puikon kärki aivan liian pian savessa olevan kosteuden vaikutuksesta
levisi, hajosi ja tarttui kiinni saveen. Silloin eräs aito saksalaisen
perinpohjainen tutkija keksi, että puikot oli tehtävä bambutikuista.
Johtuen niiden sileastä, piipitoisesta ulkopinnasta huomattiin niiden
kestävän hyvin kosteuden tuhoavaa vaikutusta. Ne eivät imeneet vettä
kuten tavallinen puu, eivätkä sen tähden tarttuneet kiinni saveen, kun
tämä oli paraiksi kosteaa. Että assyrialais-babylonialainen puikko oli
todellakin tehty jonkinlaisesta bamburuo'osta, sitä todistaa sekin,
että assyrialaiset aina nimittävät sitä kirjoitusruo’oksi.
Kokeilujen avulla on myös koetettu saada selville, millainen oli puikon
kärjen muoto. Tällöin voitiin jossakin tapauksessa saada tulokseksi
nuolenpääkirjoitus, joka ensi näkemältä näytti olevan aivan aitoa,
mutta ei kuitenkaan tyydyttänyt harjaantuneen kirjoitus-asiantuntijan
herkullista makua. Silloin koetti saksalainen erikoistutkijamme päästä
varmempaan tulokseen toista tietä: hän otti valujäljennöksiä vanhoista
nuolenpääkirjoitustauluista. Mikä alkuperäisissä oli syvennyksiä, se
tuli valelmissa kohoutumiksi, ja nämä koholla olevat kolmiot osoittivat
tarkalleen, miltä puikon kärki oli näyttänyt.
Emme voi tässä kuitenkaan ryhtyä selittelemään niitä asteiden
murto-osiin meneviä kulmanmittauksia, joita on tehty erilaisten
levyjen ajateltuihin puikkoihin nähden. Nämä mittaukset ovat kuitenkin
osoittaneet, että puikot ajan mittaan tehtiin yhä leveämmiksi, mutta
että samana aikana on tavattu pieniä yksilöllisiä erilaisuuksia
kirjoittajien erilaisesta mausta riippuen. Tämä tosiasia ei ole
niinkään merkityksetön, kuin miltä se ensi silmäyksellä voi näyttää,
sillä näiden ja toisten yksilöllisten erikoispiirteiden avulla voi
asiantuntija ainakin jonkinlaisella todennäköisyydellä erottaa eri
kirjoittajien tuotteet, samoinkuin hän erottaa eri käsikirjoitukset
esim. kreikkalaisen, roomalaisen ja muinais-pohjoismaisen
kirjallisuuden jäljennöksissä. Siten voi saada hyvää apua erilaisten
nuolenpääkirjoitustekstien iän ja anon tekstikriitillisessä
arvostelemisessa. Voi nimittäin varmemmin ratkaista, mitkä
nuolenpääkirjoituslaulujen palaset kuuluvat yhteen, ja mitkä taulut
ovat samanaikaisia y.m.s.
Lopuksi pari sanaa itse savitaulusta. Koska sen täytyi olla kostea
kirjoitettaessa, oli kirjoittajan ensimmäisenä tehtävänä sinä aikana —
jos hänen esim. kiireesti piti laatia välikirja tai jokin sentapainen
— vatkata ja tehdä kosteasta savesta litteä, sopiva kirjoitustaulu,
mikäli hänellä ei ollut sellaisia valmiina käärittyinä kankaaseen,
jota silloin tällöin kostuteltiin. Sitten kun itse kirjoitus oli saatu
valmiiksi, kuivattiin taulu auringossa tai poltettiin se tiileksi.
[137] Vihdoin ne kumminkin niihin pääsivät: anno 1893! Silloin vasta
oli aika antaa suurelle kielinerolle hyvitystä.
Samaan aikaan kuin Grotefend esiintyi muuan saksalainen professori,
jonka nimeä ei tarvinne painaa mieleensä, selittäen, että
nuolenpääkirjoituksen tulkinta oli maailman yksinkertaisin asia. Hän
oli tarvinnut vain vilkaista noihin merkkeihin päästäkseen perille,
että ne vallan yksinkertaisesti olivat muinaisarabialaisia kirjaimia,
joita oli hieman mielivaltaisesti muuteltu! Häkeltelemättä tämä
kielinero luki pitkän babylonialaisen nuolenpääkirjoitustekstin alusta
loppuun — tai oikeammin sanottuna lopusta alkuun, koska hän oli saanut
päähänsä, että oli luettava kuten arabiassakin oikealta vasemmalle.
Kauniita, syviä ajatuksia luo kelpo professori loihtikin henkiin.
Teksti sisälsi kuolemanjumalan ylipapin puheen sureville naisille,
jotka kuolleiden päivänä kokoontuivat omaistensa haudoille suruansa
osoittamaan. Ylipappi kehoitti heitä hillitsemään suruansa ja etsimään
lohdutusta jumalilta.
Lisättäköön varmuuden vuoksi, että tuo teksti on osoittautunut —
oikeudelliseksi, maalahjoitusta koskevaksi asiakirjaksi.
[138] Vanhaa kuningasta pitäisi siis kutsua Nebukadresariksi.
[139] Esharran poika oli Ninib, metsästyksen ja sodan jumala.
[140] Ei ole myöskään riittävästi pätevää työvoimaa, joka ottaisi
tehtäväkseen selittää ne nuolenpääkirjoituslevyt, jotka jo on kerätty.
Kuuluisa orientalisti Winckler laski julkaistessaan teoksensa
»Babylonian ja Assyrian historia» v. 1892, ellei edes kymmenettä osaa
niistä nuolenpääkirjoitusteksteistä, joita on koottu eri museoihin
ympäri maailman, ole vielä tieteellisesti käsitelty eikä julkaistu. Ja
samaan aikaan — hän sanoo — osoittavat alituisesti uudet löydöt, että
me tuskin voimme ajatella, kuinka suuria ja merkityksellisiä havaintoja
meillä vielä on odoteltavissa. Niin, »meillä ei ole vielä hallussamme
edes sadannesosaakaan siitä, mitä on tavattavissa. Mutta tämä
sadannesosa on yksistään riittävä antamaan vielä viideksikymmeneksi
vuodeksi eteenpäin täysin riittävästi työtä niille oppineille, jotka
työskentelevät näiden todistuskappaleiden tulkitsemiseksi, ennen kuin
nämä voivat olla käyttökelpoisia historiallista tutkimista varten.» Ne
todistuskappaleet, jotka jo ovat käytettävissämme, riittävät antamaan
meille jokseenkin selvän kuvan Eufrat-Tigrismaiden _valtiollisesta_
historiasta, kuvan, joka kuitenkin jättää suuria aukkoja moniin
vuosisatoihin.
[141] Ilmanjumalan nimi
[142] Vielä niin myöhään kuin anno 1896 voi tapahtua
seuraavanlaistakin. Kuuluisa tulkitsija tuo hartaasti odottaville
ilosanoman, että hän eräässä nuolenpääkirjoitustaulussa oli tavannut
ensimmäisessä Mooseksen kirjassa mainitun Kedorlaomerin nimen ja siten
tuonut esiin todistuksen tämän kirjan historiallisesta arvosta. Tätä
tutkijaa pian sen jälkeen toinen assyriologi löi kumminkin sormille.
Ensimmäinen tulkitsija oli lukenut nuolenpääkirjoituksessa sanat: »Se
päivä, jona Kedorlaomer kärsi tappion.» Mutta myöhempi tulkitsija
oikaisi hänen selitysyrityksensä seuraavaksi: »Ne joukot, jotka
olivat Inuhsamarin päällikkyyden alaiset» (Inuhsamar oli eräs kuningas
Hammurapin alipäällikkö). Täten hän oli armottomasti murskannut
ne uudet ja kauaskantoiset hypoteesit, joita toiset assyriologit
ensimmäisen tulkitsijan auktoriteetin nojalla olivat rakennelleet hänen
»huomiotaherättävän havaintonsa» varaan.
Suureksi osaksi saa väärintulkitseminen selityksensä siitä, että
nuolenpääkirjoitusteksti oli vahingoittunut — »jonkin terävän esineen
aiheuttamista naarmuista, joko tapaturmasta tai jollakin muulla
tavalla», lisää tutkija, joka on selvittänyt kysymyksen ja näillä
sanoin antaa meidän ainakin epäillen aavistaa, että on sovellettu
lauseita: »Tarkoitus pyhittää keinot.» Tässä oli siis kaksi eri uskoa
olevaa miestä vastakkain.
[143] Mina oli eräissä tapauksissa noin 1 kg, toisissa tapauksissa noin
½ kg.
[144] Yrtti, jonka siemenistä puserretaan oliiviöljyn vastikkeena
käytettyä öljyä.
[144] Näiden herrojen liikeasiat eivät suinkaan aina olleet
kauneimpia. Perhearkistosta on löydetty todisteita sekä oikeista
koronkiskuritilityksistä että vielä paljon likaisemmista
»geschäfteistä». Siellä oli esim. sopimus, joka tehtiin, kun pankin
silloinen johtaja vuokrasi orjattaren eräälle porttolanpitäjälle.
Siistiin sopimukseen kuuluu, että siveettömyydenpesän omistajan on
päivittäin maksettava kelpo pankkiirille määrätty rahasumma sekä
sitäpaitsi 2/3 voitosta. Itse hän saa tyytyä 1/3:aan.
Mahtavan pankkimiehen poika kulki isänsä jälkiä. Häneltä on peräisin
sopimus, joka osoittaa, että hän itse otti maksua niiltä, joiden kanssa
eräs hänen orjattaristaan selitti harjoittaneensa siveettömyyttä.
[145] Babylonian vankeudessa ollessaan juutalaiset osasivat
erikoisesti valvoa etujaan liike-elämässä. Niinpä tapaamme suuren
joukon juutalaisia nimiä mahtavan toiminimi Murashshun aikaisista
asiakirjoista, jotka ovat säilyneet Nippurissa. Kun juutalaiset saivat
Kyyrokselta luvan palata koliinsa Palestiinaan, käyttikin vain pieni
osa Jumalan omasta kansasta tätä hyväkseen. Useimmat olivat hankkineet
omaisuutta vieraassa maassa ja viihtyivät niin hyvin, että jäivät sinne.
[146] Yksi hopeasikli = noin 20 nyk. Smk.
[147] Teksti on osittain epäselvä.
[148] Sumeerien aikana hedelmällisyyden ja siitoskyvyn jumalatar
kuvattiin pienissä savikuvioissa alastomaksi naiseksi, jolla oli tuuhea
tukka ja uhkuvat rinnat, joita hän pusertelee käsillään. Samanlaisia
kuvia on olemassa rakkaudenjumalatar Ishtarista.
[149] Sellaisia temppeliporttoloita oli useitten vuosituhansien
aikana myös Syyrian kansoilla, ja Intiassa niitä on vielä tänä
päivänä. Miten inhoittavalta tämä uskonnon yhdistäminen himojen
purkautumiseen näyttäneekin meistä, jotka vaadimme miehen ehdotonta
puhtautta Korkeimman edessä, niin koettakaamme kuitenkin ymmärtää
sitä kuten kaikkea muutakin. Se perustuu siihen, että muinaisina
aikoina luonnonvoimat ja etenkin lisääntymis- ja siitosvoima olivat
uskonnollisen palvonnan esineinä.
[150] 12:s kuukausi. Vuosi alkoi tavallisesti kevätpäiväntasauksen
aikaan.
[151] Ainoa järkevä selitys lienee kai, että sellaista sattuu niin ylen
harvoin.
[152] Tällä tarkoitetaan epäilemättä mielenhäiriötä.
[153] Auringonjumala.
[154] Synnyttämisen jumalatar.
[155] Tämä on kreikkalainen muunnos sumerilaisesta nimimuodosta
Ziusutra; seemiläinen on Ut-napishti.
[156] Vielä Aleksanteri Suuren aikana Eufratilla ja Tigris-virralla oli
eri laskukohdat, jotka sijaitsivat päivänmatkan päässä toisistaan.
[157] Ean sumerilainen nimi.
[1587] »Jumai'äiti», jota palvottiin useissa paikoissa monin eri nimin,
kuten Marna ja Makh, ja joka oli erikoisesti synnytyksen jumalatar.
[159] Niinpä on pyrstötähtiä käsittelevään lukuun lisätty, että kun
Nebukadnesar I voitti elamilaiset — siis noin vuonna 1130 e.Kr. —
näyttäytyi pyrstötähti, jonka sydän loisti kirkkaasti kuin päivä
ja jonka pyrstö muistutti skorpionin pistintä. Sitä pidettiin
babylonialaisten voiton enteenä.
[160] On kuvaavaa, ellei heidän esim. koskaan onnistunut täysin
tarkalleen laskea kevätpäiväntasauksen ja kesäpäivänseisauksen
aikaa. Vielä 3:nnella ja 2:sella vuosituhannella e.Kr., joita
pidetään babylonialaisen tähtitieteen kukoistusaikana, ilmoitettiin
kevätpäiväntasauksen päivämäärä 4—5 päivää liian myöhään. Silloin voi
käsittää, että vanhempina aikoina virheet varmaan ovat olleet paljoa
suurempia.
[160] Vanhimmat selvästi kirjoitetut havainnot tunnetuista
pimennyksistä ovat kolme babylonialaisia kertomusta kuunpimennyksistä
vuosilta 721 ja 720 e.Kr.
[161] 4:nnen Mooseksen kirjan 21:14 mainitaan »Herran sotain kirja»
vanhan laulun lähteenä. Daavidin valitusvirsi Saulin ja Jonatanin
tähden mainitaan 2:sen Samuelin kirjan 1:18 otetun »Hurskasten
kirjasta», joka mainitaan lähdekirjaksi myöskin Josuan kirjan 10:13.
Kuningasten kirjat viittaavat monta kertaa »Salomon aikakirjaan»,
»Juudan kuningasten aikakirjaan» tai »Israelin kuningasten aikakirjaan»,
[162] Todistaahan paljon sekin tosiasia, että israelilaiset ovat
saaneet ympärileikkaustavan egyptiläisiltä. Kun Josua kehoittaa
kansaa ympärileikkaamaan itsensä, hän perustelee tätä toimenpidettä
sillä, että siten »torjuttaisiin egyptiläisten pilkka»; ja Herodotos
kertoo syyrialaisten nimenomaan sanoneen oppineensa ympärileikkauksen
egyptiläisiltä,
[163] Tässä ei voi ryhtyä lähemmin esittelemään Raamatun kertomusta
kymmenestä vaivasta. Sanottakoon vain sen verran, että useat
niistä ovat varsinkin Egyptille kuvaavia. Niitten kuvailu todistaa
siis todellista Egyptin olojen tuntemista. Kertomus Niilin veden
muuttumisesta vereksi, joka kuulostaa niin uskomattomalta, saa
selityksensä pienen punalevän tai sen tapaisen eliön esiintymisestä,
joka toisinaan vielä nytkin voi muuttaa virran veden ihan punaiseksi.
[164] Todennäköisesti Arabian niemimaan lounainen rannikkoseutu.
[165] Muutamia mielenkiintoisia _egyptiläisiä_ ja _assyrialaisia_
muistomerkkejä on hakattu kallioon jyrkkärantaisella vuoriniemellä,
joka pistää mereen noin keskipaikoilta Syyrian rannikkoa, joitakin
penikulmia Sidonista pohjoiseen. Siitä kulkee ikivanha, kallioon
hakattu tie, ja kellä tuo sola oli hallussaan, hän hallitsi
myöskin rantateitä, jotka veivät pohjoiseen ja itään Damaskokseen
ja etelään Sidoniin ja Tyrokseen. Tänne Ramses II on kolme kertaa
hakkauttanut kallioon kuvansa ja piirtokirjoituksia, ja kuusi Assyrian
soturikuningasta on seurannut hänen esimerkkiänsä. Läheisyydessä on
myöskin Nebukadnesarin piirtokirjoitus. Veistokset ovat nykyisin jo
melkein kokonaan tuhoutuneet. Tämän tuhon avustajain joukossa on oma
arvosijansa sillä miehellä, joka vuonna 1860 komensi näillä seuduin
ranskalaista armeijaa. Hän on osoittanut hyvää makuansa siten, että
on alimpaan ja siis helpoimmin saavutettavissa olevaan egyptiläiseen
tauluun koristukseksi kaiverruttanut oman sankarinimensä vanhain
faaraoiden piirtokirjoitusten päälle.
Parhaiten on säilynyt piirtokirjoitus, jonka Assarhaddon, viimeinen
täällä ikuistetuista Assyrian kuninkaista, on kaiverruttanut noin
vuonna 670 muistoksi vähän aikaisemmin suorittamastansa Egyptin
valloituksesta.
[166] Varmasti ei tiedetä, mitä tuo nitron oli. Ehkä jonkinlaista
suolaa.
[167] Mahdollisesti Aigeian meren saarten tai Kreetan asukkaat ovat
tämän kulttuurisaavutuksen ensimmäiset suorittajat.
[168] Meidänkin aikanamme on kokeiltu purppurasimpukan nesteellä
värjäämistä, mutta menetelmä on käynyt aivan liian kalliiksi.
[169] On epävarmaa, onko foinikialaisten yhteys Kyproksen kanssa
peräisin vanhemmilta ajoilta kuin toiselta vuosituhannelta e.Kr.
M.m. vanhojen babylonialaisten sivistysesineitten löydöillä on tosin
todistettu, että Kypros ja muut saaret jonkin verran aikaisemnin
ovat olleet yhteydessä mantereen kanssa. Mutta on paljon todisteita
siitä, että heettiläiset vanhempina aikoina välittivät tätä yhteyttä,
ja että se tapahtui Vähässä-Aasiassa sijaitsevan Troian kaupungin
kautta. Erikoisesti troialaisen ja kyproslaisen saviteollisuuden
läheinen sukulaisuus viittaa sellaiseen kauppayhteyteen. Patsaita,
jotka esittävät alastonta hedelmällisyyden jumalatarta, joka
puristaa käsiään rintojaan vasten, on löydetty sekä Troiasta että
Kypros-saarelta, viimemainitusta paikasta suurin joukoin. Bogasköin
uudet kirjoituslöydöt todistavat myöskin, että heettiläiset
kansat saivat kuparia Kyprokselta. — Myöskin kreettalainen ja
vähäaasialais-heettiläinen sivistys näyttävät olevan toisilleen
läheistä sukua.
[170] Gibraltarin salmen muinainen nimi.
[171] Muunnos sanasta »foinikialainen».
[172] Vasta myöhään alettiin kreikkalaisen kirjoituksen vaikutuksesta
merkitä myöskin vokaaleja, kuten kreikkalaisissa nimissä Ptolemaios ja
Kleopatra.
[173] Samoin on käynyt, kun foinikialaista kirjaimistoa on
yritetty johtaa kyproslaisesta, kreettalaisesta tai heettiläisestä
kirjoituksesta. Eniten huomiota herättäneitä johtoyrityksiä on
Flinders Petrien otaksuma, että foinikialainen kirjaimisto olisi
syntynyt eräistä »ikivanhoista» geometrisistä merkeistä: puumerkeistä,
savenvalajan- ja kivenhakkaajanmerkeistä y.m., joita käytettiin koko
Välimeren alueella. Näistä noin kuudestakymmenestä merkistä kuuluisa
arkeologi halusi johtaa kaikkien muinaisajan aakkosjärjestelmien
kirjaimnuodot. Jokainen kirjaimisto oli muka eri kielien
erikoistarpeita silmälläpitäen tehty valikoima näitä merkkejä.
Petrie on harvinaisen etevä arkeologi, mutta kielentutkija hän ei
ole. Asiantuntijoiden oli helppo kumota hänen väitteensä tällä
alalla. Hänen »ikivanhat» merkkinsä ovat itse asiassa osoittautuneet
olevan osaksi niin yksinkertaistuneita hieroglyfejä, että niistä ei
ikimaailmassa voisi johtua mitään kirjainta, osaksi yksinkertaisia
merkkejä, joilla ei ole kirjoituksen kanssa enempää yhteistä kuin
ympyröillä, kolmioilla, tähdillä, risteillä ja muilla sellaisilla
merkeillä, joita vielä nykyjäänkin käytetään samalla tavalla. Onpa
todistusainehisto, jolle Petrie on perustanut teoriansa, osaksi
pelkkiä väärennyksiä, vieläpä niin kömpelösti tehtyjä, ettei
ikinä olisi voinut uskoa niiden saattavan pettää niin kuuluisaa
muinaistutkijaa. Tähän todistusainehistoon kuuluu nimittäin m.m. eräitä
kivensirpaleille piirrettyjä kirjoituksia, jotka hän itse on ostanut
muinaisesineitten kauppiailta Kiimasta läheltä Luksoria. Jo sen seikan,
että ne ovat kotoisin tästä nykyaikaisesta Egyptin muinaisesineitten
valmistuksen kuuluisasta pesäpaikasta, olisi pitänyt saattaa hänet
epäluuloiseksi. Mutta kun hän löysi näistä kalleuksista joitakin
rakkaan »alkukirjaimistonsa» merkkejä sekoittuneina egyptiläisiin
hieroglyfeihin, hänen ihastuksensa voitti arvostelukyvyn, niin ettei
hän edes huomannut, miten huonoja jäljittelyjä nämä hieroglyfit olivat.
[174] Ylen oppineista ja mielikuvitusrikkaista selitysyrityksistä
vie voiton erään saksalaisen semitologin paljon melua aikaansaanut
keksintö, että osa kirjoituksista on peräisin itseltään Moosekselta,
joka eräässä niistä kertoo, että kuningatar Hatshepsut omassa
persoonassaan »suvaitsi vetää hänet Niilistä sekä teki hänestä
temppelinjohtajan» — ihka uusi historiallinen yhdistelmä! Tuskin
tarvinnee mainita, että sellaiset selitykset ovat aivan järjettömiä ja
kaikille todellisille egyptologeille kauhistus. Niiden syntyminen on
selittäjien mielikuvituksen ansio. Se on pitänyt kirjaimina kivessä
olevia halkeamia ja ilkivaltaisesta tehtyjä naarmujakin, joita
vähemmän herkkäuskoiset silmät eivät milloinkaan erehtyisi luulemaan
kirjoitukseksi.
Lisättäköön, että kun ylenmäärin ihastuneet sanomalehtimiehet saivat
haltuunsa selitysyritykset, niitä on suurenneltu niin, että Siinain
löydöt käsittävät kahdeksan Mooseksen laintauluista, ja että on vain
ajankysymys, milloin kaksi jäljelläolevaa löytyy.
Muuan toinen selittäjä, joka pääasiassa asettuu samalle kannalle,
hylkää kuitenkin Mooses-teorian ja lukee sen sijaan toisesta
israelilaisesta nimeltä Menasse, jota Hatshepsut ei ole nostanut
Niilistä, vaan _kaivoksesta_, s.o. »vapauttanut pakkotyöstä Siinain
kaivoksissa ja tehnyt työnjohtajaksi ja temppelin esimieheksi». Hän
tekee johtopäätöksen, että israelilaisten orjuus Egyptissä on ollut
pelätyissä Siinain kaivoksissa suoritettua pakkotyötä Hatshepsutin ja
Thotmes III:h hyväksi. — Myöhemmin tämä kirjanoppinut on kuitenkin
muuttanut mieltään ja lukee, että Hatshepsut on suvainnut siirtää hänet
pakkotyöstä eräällä Niilin kanavalla temppelin esimieheksi Siinaille.