Aakkosista olemme uusimpien tutkimusten tuloksien mukaan
todennäköisesti kiitollisuudenvelassa muinaisille egyptiläisille.
_Meille_ aakkoset ovat tulleet roomalaisilta ja kreikkalaisilta.
Kreikkalaiset vuorostaan ovat saaneet useimmat kirjaimet
foinikialaisilta, viimeistään 10. vuosisadalla e.Kr. Tämä käy selvästi
ilmi jo kirjainten nimistä. Foinikialaisen kirjaimiston kaksi
ensimmäistä kirjainta näet ovat nimeltään »alef» ja »bet», joista
kreikkalaisilla tuli »alfa» ja »beta».
Eurooppalaisen sivistyksen levitessä yli koko maapallon ja islamin
ulottaessa voittokulkunsa kauas Aasian ja Afrikan sisäosiin n.s.
foinikialainen tai oikeammin länsiseemiläinen aakkosjärjestelmä on
valloittanut melkein koko maailman. Ainoastaan kiinalainen sivistysalue
on enää eristäytyneenä siitä — saattaa kysyä, miten kauan. Paitsi
foinikialaista aakkosjärjestelmää ei missään maan päällä ole kehittynyt
puhdasta kirjainkirjoitusta. Kaikki muu kirjoitus, olkoonpa se sitten
syntynyt Egyptissä tai Babyloniassa, Kreetassa, Vähässä-Aasiassa,
Kiinassa, Japanissa tai Meksikossa, on enemmän tai vähemmän
pelkkää kuvakirjoitusta, joka parhaassa tapauksessa ei ole ehtinyt
tavukirjoitusta pitemmälle.
N.s. foinikialaisessa kirjoituksessa on, päinvastoin kuin meillä,
merkkejä ainoastaan konsonantteja varten sekä konsonantteina toimiville
puolivokaaleille j ja w. Vokaalit sitävastoin jätetään merkitsemättä.
Foinikialainen kirjoitus luetaan oikealta vasemmalle. Kreikkalaiset
täyttivät aakkosjärjestelmässä vallitsevan vokaalien puutteen ja
muuttivat kirjoituksen kulkemaan vasemmalta oikealle.
Mistä on länsiseemiläisten aakkosten keksijä saanut kirjaintensa
esikuvat? On m.m. arvailtu, että ne olisi saatu babylonialaisilta.
Mutta tämä on mahdotonta, pääasiallisesti seuraavista syistä:
1) Nuolenpääkirjoituksessa merkitään sekä vokaalit että konsonantit,
kun sitävastoin foinikialainen kirjaimisto on vailla vokaaleja. 2)
Nuolenpääkirjoitus kulkee vasemmalta oikealle, mutta foinikialainen
kirjoitus oikealta vasemmalle. Nuolenpääkirjoitustakin oli tosin joskus
kirjoitettu oikealta vasemmalle, mutta jo kokonaista kaksi vuosituhatta
ennen kuin kreikkalaiset muuttivat kirjoitustapansa päinvastaiseen
suuntaan, babylonialaiset olivat tehneet omalle kirjoitukselleen
samoin. 3) Nuolenpääkirjoitusta ei ole tarkoitettu _kirjoitettavaksi_,
vaan _painettavaksi_, kun taas foinikialainen, aivan kuin meidänkin
kirjoituksemme, edellyttää kynää, mustetta ja papyrusta tai muuta
sellaista.
_Egyptiläinen kursiivikirjoitus_ sitävastoin täyttää nämä ehdot.
Foinikialaisen kirjoituksen tavoin sitä kirjoitettiin oikealta
vasemmalle, ja se oli vokaalitonta[172], kuten tämäkin. Jos nyt
foinikialaisen kirjaimiston pohjana olisi kirjoitus, jossa jo oli
vokaalimerkit, niin näiden merkkien poisjättäminen olisi ollut
käsittämätöntä taantumusta kehityksessä. Kun sitävastoin ajatellaan
vokaalitonta kirjoitusta foinikialaisten aakkosten esikuvaksi, voidaan
selittää vokaalimerkkien puuttuminen tästä kielestä.
Myöskin useissa yksityiskohdissa, joihin syventyminen tässä
kävisi liian laajaksi, foinikialainen kirjoitus osoittaa ilmeistä
sukulaisuutta egyptiläisen kanssa. Voidaanpa sanoa, että useat
puutteet ja omituisuudet muuten niin käytännöllisten foinikialaisten
kirjaimistossa voidaan selittää vasta sillä perusteella, että
nämä omituisuudet on ilman muuta peritty ja omistettu muinaisilta
egyptiläisiltä. Foinikialaisen kirjaimiston johtumiseen egyptiläisistä
kirjoitusmerkeistä viittaa vihdoin myöskin vilkas liikenneyhteys
molempien kansojen välillä.
Kaikki yritykset johtaa foinikialainen kirjaimisto
nuolenpääkirjoitusmerkeistä ovat osoittautuneet aivan epäonnistuneiksi.
Muutaman etevän ranskalaisen tiedemiehen sitävastoin onnistui
jonkin aikaa saada yleistä kannatusta koettaessaan suoraan johtaa
foinikialaiset kirjaimet eräistä egyptiläisen kursiivikirjoituksen
merkeistä. Mutta nykyjään kaikki sekä egyptologit että seemiläisten
kielten tuntijat ovat yksimielisiä siitä, että nämäkään vertailut eivät
pidä paikkaansa, niin houkuttelevilta kuin ne alussa näyttävätkin.[173]
n.s. foinikialaiset kirjaimet ovat todellakin uusia luomia ja
egyptiläiset kirjoitusmerkit ovat siinä olleet ainoastaan esikuvina.
Vanha sisältö esiintyy uudessa muodossa; tässä voi, käyttääksemme
raamatullista kuvaa, puhua vanhasta viinistä uusissa leileissä.
Kansa, joka loi länsiseemiläiset aakkoset, valitsi kirjainmerkkinsä
siitä aatepiiristä, joka oli sitä itseään lähinnä, ja piirsi tai
kirjoitti nämä kirjaimet oman makunsa ja tapansa mukaan noudattamalta
egyptiläisten oppimestariensa omituista tyyliä.
* * * * *
Olemme koko ajan käyttäneet tavaksi tullutta nimitystä »foinikialainen
kirjaimisto», ja tämä nimi on sikäli oikeutettu, että foinikialaisethan
_välittivät_ kirjainkirjoituksen Länsimaihin. Mutta on toinen kysymys,
olivatko he myöskin kirjaimiston tai — oikeammin — konsonanttimerkkien
_keksijöitä_. Jos teoria näiden merkkien egyptiläisestä syntyperästä
on oikea — ja asiantuntijat ovat siitä yleensä nykyjään yksimielisiä,
niin on todennäköisempää, että foinikialainen kirjaimisto on keksitty
seudulla, missä babylonialaisella nuolenpääkirjoituksella ei ole ollut
sellaista vaikutusta, kuin El Amarna-kirjeistä näemme sillä Syyriassa
olleen. Silloin on todennäköistä, että tämän käänteentekevän keksinnön
on tehnyt jokin länsiseemiläinen kansa _Syyrian ulkopuolella_,
seudulla, joka ei ollut voimakkaan babylonialaisen vaikutuksen
alainen, vaan jossa sen sijaan vallitsi egyptiläinen sivistys, siis
ehkä _israelilaiset_ asuessaan Gosenin maassa. Siellä he tietenkin
ovat omaksuneet koko joukon egyptiläistä kulttuuria. Luultavasti
heillä sinne tullessaan ei ole ollut mitään kirjakieltä, vaan he ovat
siellä egyptiläisen mallin mukaan luoneet itselleen kirjaimiston,
jonka he sitten veivät mukanaan Palestiinaan ja tekivät sen tunnetuksi
muiden Syyrian kansojen keskuudessa. Erästä toista seemiläistä
paimentolaiskansaa voidaan myöskin ajatella kirjainkirjoituksen
keksijäksi: _hyksoja_, jotka olivat vielä enemmän kosketuksissa Egyptin
kanssa. Tämä kansa on voinut viedä kirjaimiston mukanaan Syyriaan
tullessaan karkotetuksi Egyptistä.
* * * * *
Niin pitkälle olivat asiantuntijat vuonna 1916 päässeet päätelmissään
teoreettista tietä, kun saapui huomiotaherättävä tieto tutkijoilta,
jotka olivat lähemmin tarkastelleet Flinders Petrien vuosikymmentä
aikaisemmin Siinain kupari- ja malakiittikaivoksista löytämiä
kirjoituksia. Monien puhtaasti egyptiläisten kirjoitusten joukossa
siellä oli muutamia, jotka näyttivät muukalaisen kömpelöiltä
yrityksiltä jäljitellä egyptiläisiä hieroglyfejä. Oppineiden ei
ole vielä onnistunut selittää näitä merkkejä, huolimatta kaikesta
päänvaivasta, jota heillä on niistä ollut,[174] mutta tämä seikka
ei tee tyhjäksi löytöjen erinomaisen suurta — tekisi mieli sanoa
maailmanhistoriallista — merkitystä. Muuan etevä asiantuntija on
nimittänyt niitä _egyptiläisen ja syyrialaisen kirjoituksen väliseksi
»puuttuvaksi renkaaksi»_. Ne näyttävät siis olevan niiden merkkien
vanhin tunnettu perusmuoto, joista kaikki maailman kirjaimistot
välittömästi tai välillisesti polveutuvat. Ja kun nämä perusmuodot nyt
esiintyvät muinaisegyptiläisellä maaperällä egyptiläisten hieroglyfien
yhteydessä, niin on teoria kirjaimemme johtumisesta egyptiläisistä
hieroglyfeistä tullut enemmän kuin todennäköiseksi, ja kirjaimistomme
sukupuu juontaa juurensa hämärimmästä muinaisuudesta. Nuo tärkeät
merkit eivät kuitenkaan ole egyptiläisiä hieroglyfejä, vaan useat
niistä ovat ilmeisesti yksinkertaistettuja hieroglyfimerkkejä.
Siinain niemimaalta alkuseemiläinen kirjaimisto lienee levinnyt sekä
pohjoiseen Syyrian kansojen keskuuteen että eteläänpäin Etelä-Arabiassa
sijaitsevaan Sabaan, missä tapaamme seemiläistä kirjoitusta, joka
on muodoltaan vanhanaikaisempaa kuin »foinikialainen» ja muistuttaa
enemmän Siinain niemimaan kirjoituksia.
Kirjallisuutta:
Kurt Sethe, Der Ursprung des Alphabets (»Nachrichten von der
Gesellschafl der Wissenschaflen zu Göttingen» 1916). (Selostus
vanhemmasta kirjallisuudesta.)
Flinders Petrie, The formation of the alphabet.
Alan H. Gardiner, Der ägyplische Ursprung des semitischen Alphabets
(»Zeitschrift der deutschen morgenländischen Gesellschaft» 1923).
Kurt Sethe, Die wissenschaflliche Bedeutung der Petrieschen Sinaifunde
(»Zeitschrift der deutschen morgenländischen Gesellschaft» 1926).
Daniel Völter, Die althebräischen Inschriften vom Sinai und ihre
historische Bedeutung. (Selostus uusimmasta kirjallisuudesta.)