Se 50 penikulman pituinen rannikkoalue, joka etelässä rajoittuu
Egyptiin ja pohjoisessa Vähän-Aasian niemimaahan, ei koskaan,
päinvastoin kuin Egyptin ja Mesopotamian oli laita, päässyt
pikkuvaltioastetta pitemmälle. Itse luonto asetti esteitä noiden monien
pienten yhteiskuntien sulautumiselle yhdeksi suureksi valtakunnaksi.
Täällä ei ollut sellaista elävöittävää ja koko maalle yhteistä
valtasuonta kuin Niili tai Eufrat. Päinvastoin viljelyskelpoisen maan
pirstoivat vaikeapääsyiset vuoret, jotka erottivat seudut toisistaan
Norjaa tai Sveitsiä muistuttavalla tavalla.
Pohjoisesta etelään suuntautuu Libanon, »Valkoinen vuori», suurimman
osan vuotta lumihohteisine harjanteineen, ja rinnan sen kanssa kulkee
Antilibanon, molemmat lähes Pyreneitten korkuisia. Rannikkoa pitkin
leviävää kalkkimaavyöhykettä kastelevat vuoripurot ja pikkuvirrat,
jotka itse ovat kuljettaneet mukanaan hedelmällistä maata matkallaan
sulavan lumen peittämältä vuorenharjalta sen juurelle asti. Mutta
vuoren pääjonosta lähtevät haarautumat leikkaavat tämän viljelykseen
kelpaavan maan kapean vyöhykkeen poikittaiseen suuntaan niin tiheään,
että niiden välissä olevat maa-alueet ovat vain jonkin harvan
neliöpenikulman laajuiset, ja muutamin paikoin ne laskeutuvat aivan
äkkijyrkkinä mereen. Syyrian oli luonto siis määrännyt useiden
pikkuvaltioiden maaksi ja sellaisena pysymään.
Jos siis luonto itse rakensi esteitä vilkkaalle liikeyhteydelle ja
rauhalliselle yhteistoiminnalle Syyrian pikkukansojen kesken, eivät
vuorijonot sitävastoin olleet ylitsepääsemättöminä esteinä heille, kun
oli ryhdyttävä taisteluun toistensa kanssa. Näiden pikkuyhteiskuntien
poliittinen historia onkin suureksi osaksi kertomusta ainaisista
riidoista ja kahakoista ja sodista, jotka »sotajoukkojen» suuruuteen
nähden usein tuntuvat meistä suorastaan tämän käsitteen ivailulta,
samoinkuin näiden pikkuvaltioiden »kuninkaat», joksi he itse nimittivät
itseään, tuskin ovat muuta kuin suurtilallisia tai pikkupasshoja.
Kun sitävastoin on kysymys Syyrian kansojen osuudesta rauhan toimissa,
silloin niiden harvalukuisuus on omiaan herättämään vain suurempaa
kunnioitusta, kun näkee, minkä erinomaisen tärkeän tehtävän varsinkin
kaksi niistä, nimittäin israelilaiset ja foinikialaiset, ovat
suorittaneet kulttuurin historiassa.