Babylonialaisen sivistyksen varsinaisena perustana oli maanviljelys.
Mutta hienostuksen tälle sivistykselle antoivat ne rikkaudet, joita
_kauppa_ tuotti Babylonian kansalle.
Suuri osa muinaisesineistä, joita Babyloniasta on käsiimme joutunut,
on liikeasiakirjoja, jotka koskevat ostoa, lainaa sekä vuokra-
ja arentisopimuksia. Tämä tosiasia opastaa meitä älyämään, minne
babylonialaisten harrastukset suuntautuivat. Tämä kansa ei ollut
pelkästään maanviljelijöitä, vaan myöskin liikemiehiä enemmän kuin
kaikki muut Etu-Aasian kansat. Vielä Raamatun profeetoillekin Babylonia
oli »kaupustelijain maa», ja »Niniven kauppiaat olivat lukuisammat kuin
taivaan tähdet.»
Aikana, jolloin Egypti ei vielä ollut päässyt pitemmälle kuin
vaihtokauppaan ja luonnontalouteen, babylonialaiset jo maksoivat
liiketoimissaan punnitulla kullalla ja hopealla. Näistä jalojen
metallien painoyksiköistä kehittyivät rahayksiköt. Muut itämaiset
kansat ovat heiltä lainanneet kauppaa, mittaa ja painoa koskevat
sanansa. Aina Kreikkaan saakka on kulkeutunut sellaisia lainasanoja.
Jokaisesta vähänkin merkitsevämmästä kaupasta, jokaisesta vuokra- ja
arentivälipuheesta, jokaisesta lainasta ja panttauksesta täytyi laatia
kirjallinen sopimus, ja molempien osallisten kuin myös läsnäolevien
todistajain oli se allekirjoitettava. Olipa Hammurapin laeissa määräys,
että joka ilman todistajia ja välikirjaa osti jotakin, olipa se mitä
hyvänsä, »oli varas ja hänet piti surmattaman.» Näistä ankarista
lainmääräyksistä oli seurauksena, että sekä julkisiin että yksityisten
varastoihin kertyi joukoittain liikeasiakirjoja. On löytynyt kokonaisia
arkistoja sellaisia asiakirjoja, Babylonissa esim. Egibi & Poikain ja
Nippurissa toiminimi Murashshu & Poikain liikearkistot.
Nämä alati kasvavat oikeus- ja kauppa-asiakirjojen määrät Babyloniassa
todistavat hämmästyttävän korkealle kehittynyttä liike-elämää. Jo
muinaisessa Babyloniassa voitiin perustaa osakeyhtiöitä, voitiin mennä
takaukseen ja tehdä konkurssi, jossa jaettiin esim. 50 % määrätyille
saamamiehille ja 25 % tai vähemmän muille. Myöskin siihen aikaan
oli ihmisillä pankkitilinsä pankkiirin huostassa, ja maksut voitiin
suorittaa pankkiosoituksilla. Säilyneet oikeusasiakirjat todistavat
myöskin, että pitkät ja seikkaperäiset kirjelmät jo siihen aikaan
olivat Justitia-rouvan suurin autuus.
Vakinainen kaava määrätynlaisissa taloudellisissa sopimuksissa
oli: »Toinen asianosainen älköön nostako kannetta toista vastaan»,
lauseparsi, joka sanoo varsin paljon. Aivan tuntee, miten oikeusjutun
uhka tässä maassa aina väreili ilmassa.
Melkein kaikki tärkeät oikeus- ja liikesopimukset vahvistettiin myöskin
jumalten nimeen vannotuilla valoilla. Valan sisällys oli alkujaan aina
se, että jumalilta anottiin rangaistusta sopimuksen rikkojalle. »Marduk
on lyhentävä hänen tulevat päivänsä», sanottiin esim. Vala oli siis
oikeastaan _kirous_.
Eräs sangen tyypillinen isän ja tyttären välinen sopimus
uusbabylonialaisen valtakunnan loppuajoilta alkaa näillä isän sanoilla:
»Olen sairas. Veljeni on työntänyt minut luotaan, ja poikani on
jättänyt minut oman onneni nojaan. Ota minut luoksesi, osoita minulle
ystävällisyyttä ja anna minulle ylläpitoa, niin kauan kuin elän,
nimittäin ruokaa, voidetta ja vaatteita! Kaiken oikeuden tuloihini,
myöskin siihen osaan niistä, jonka omistan yhdessä veljeni kanssa,
tahdon testamentata sinulle.» Tämän jälkeen sopimus jatkuu: »Tabtum» —
se oli tyttären nimi — »kuuli isäänsä ja otti hänet luokseen taloonsa.»
Ja sitten määrätään, että hän saa elinaikansa nauttia tulojaan, mutta
ei saa toiselle henkilölle myydä, lahjoittaa tai pantata mitään niistä.
Sen, joka yrittää tehdä tyhjäksi tämän sopimuksen, tulevat Anu ja
kaksi muuta nimeltä mainittua jumalaa »kiroamaan peruuttamattomalla
kirouksella. Nabu, Laivaan kirjuri, on lyhentävä hänen elinaikansa»
ja kaksi muuta nimeltä mainittua jumalaa on »tuhoava hänen nimensä ja
sukunsa.»
* * * * *
Liikeasiain hoitamisen taidossa babylonialaiset olivat kaikkien
länsiaasialaisten kansojen oppimestareita, jopa foinikialaistenkin.
Tämä käy selville muun muassa siitä, että nämä jo toisen
vuosituhannen keskivaiheilla e.Kr. lainasivat babylonialaisen mitta-
ja painojärjestelmän, ja samoinhan El Amarnan ja Bogasköin löydöt
todistavat babylonian kielen samanaikaisesta maailmanherruudesta.
Egyptin faaraoiden tavoin Babylonian kuninkaat henkilökohtaisesti
tekivät aloitteen pitkänmatkan kaupparetkiin. Jo enemmän kuin 5
000 vuotta sitten muuan babylonialainen pikkukuningas lähetti
kauppakaravaaneja aina Välimeren rannikolle saakka noutamaan
kiviä ja setripuita temppelirakennuksia varten ja Punaisen meren
seuduille noutamaan kuparia ja kultaa. Ja vähän myöhempänä aikana
kuninkaat kertovat seikkaperäisesti useihin eri maihin tekemistänsä
kaupparetkistä, erittäinkin »Setrivuorille», s.o. Libanonille,
Palestiinaan ja Egyptiin.
Jo 15:nnellä vuosisadalla e.Kr. Eufratin maat olivat kauppayhteydessä
Kyproksen kanssa, mistä saatiin kuparia. Voimme käsittää, miten
laajaa tämän kaupan on täytynyt olla, kun ajattelemme sitä tärkeätä
merkitystä, mikä kuparilla oli, ennen kuin rauta oli tullut käytäntöön.
Että babylonialaiset myös kävivät Intian kauppaa, ilmenee m.m.
siitä, että Intian kansat lainasivat babylonialaisen painoyksikön,
minan.[143] Toisena todistuksena siitä on se tosiseikka, että
Homeroksen lauluissa tinalla ja eräillä muilla kauppatavaroilla on
intialaiset nimet, ja nämä ovat voineet kulkeutua Vähään-Aasiaan
vain Niniven ja Baabelin kautta. Ne intialaisen koiran kuvat, joita
usein näkee mesopotamialaisissa muistomerkeissä, ja Babyloniassa
tehdyt teakpuulöydöt viittaavat myös vilkkaaseen yhteyteen Intian
kanssa. Intiasta arvellaan myös pumpulikasvin tulleen Mesopotamiaan
assyrialaisen hallitsijan Sanheribin aikana, noin 700 e.Kr. Kuningas
kertoo itse: »Kansani keritsi puuta, joka kasvoi villaa, ja valmisti
siitä itselleen vaatteita.»
Todennäköisesti kauppa- ja sivistysyhteys Babylonian ja Intian välillä
on tapahtunut etupäässä meritse Eufratin suulta käsin. Se tie nimittäin
oli verrattoman paljon mukavampi kuin pitkä maamatka läpi autioiden,
vieraanvarattomien seutujen, joissa asusti villejä rosvoja.
Muiden maiden tuotteista babylonialaisilla oli annettavana
vaihtotavarana viljaa, taateleita, villoja ja sesamöljyä[144],
savitavaroita sekä kaislasta valmistettuja koreja, arkkuja, mattoja
y.m. Myöskin maapihka eli asfaltti oli Babylonian ja Assyrian
arvokkaimpia tuotteita. Yhtyneenä valaistukseksi käytettävään
naftaan asfalttia kumpusi maasta monin paikoin. Sitä käytettiin m.m.
muurilaastin asemesta rakennuksissa ja veneiden tiivistämiseen.
Babylonialaisten pitkät kaupparetket ovat sitä enemmän omiaan
herättämään kunnioitusta, kun matkalla uhkasivat monet vaarat. Kuumuus
saattoi olla hirvittävä, varsinkin kun oltiin vähällä nääntyä veden
puutteeseen, mutta suurin vaara uhkasi kuitenkin rosvojen ja muiden
vihamielisten ihmisten taholta. Kauppiasten matkojen turvaaminen
vieraissa maissa kuuluikin sentähden jo varhain valtakunnan tehtäviin.
El Amarnan ja Bogasköin kirjeet todistavat, että Etu-Aasian ja Egyptin
kuninkaitten väliset diplomaattiset suhteet eivät koskeneet ainoastaan
henkilökohtaista ystävyyttä ja perhesiteitä, vaan niihin sisältyi myös
huolenpito heidän ulkomailla olevista alamaisistaan. Niinpä muuan
Pohjois-Mesopotamian kuningas valittaa Ekhnatonille, että hänen maansa
karavaaneja on ryöstetty Egyptin alueella, ja vaatii hyvitystä. Toisen
kerran hän valittaa, että rosvot ovat Palestiinassa ahdistaneet ja
surmanneet mesopotamialaisia kauppiaita. Hän pitää tätä alamaisiaan
kohtaan harjoitettua väkivaltaa persoonallisena loukkauksena häntä
itseään kohtaan. Hän nimittäin sanoo: »Kanaan on sinun maasi. Sinun
maassasi olen joutunut väkivallan uhriksi.» Ja hän lopettaa vaatien
vahingonkorvausta ja syyllisten ankaraa rankaisemista.
Emme tiedä, johtivatko nämä tarmokkaat toimenpiteet mihinkään
tulokseen. Mutta joka tapauksessa on mielenkiintoinen tosiseikka,
että matkustava kauppias jo noin 3 1/2 vuosituhatta sitten saattoi
ulkomaillakin luottaa kuninkaansa suojelukseen, ja tuskin erehtynemme,
jos laskemme kansainvälisen oikeuden alkaneen näihin aikoihin.
Kirjallisuutta:
Bruno Meissner, Assyrische Jagden (»Der alte Orient» 1911).
Friedrich Delizsch, Handel und Wandel in Altbabylonien.
Hermann Rancke and Arno Poebel, Babylonian legal and business documents
from the time of the first dynasty of Babylon.
Albert T. Clay, Legal and Commercial transactions, daled in the
assyrian-babylonian and persian periods, chiefly from Nippur.
Walter Schwenzner, Das geschäftliche Leben im alten Babylonien (»Der
alle Orient» 1916).
Benno Landsberger, Assyrische Handelskolonien in Kleinasien aus dem
dritten Jahrtausend (»Der alte Orient» 1925).