Assurbanipalin kuolemaa seuranneena Assyrian heikkouden aikana
Babyloniasta tuli jälleen itsenäinen valtakunta. Toinen seemiläinen
kansa, kaldealaiset, ottivat nimittäin maan haltuunsa ja perustivat
n.s. _Uus-Babylonian valtakunnan_. Sitten he auttoivat meedialaisia
kukistamaan Assyrian vallan ja valtasivat Niniven kukistuksen jälkeen
suurimman osan entistä Assyrian aluetta.
Rohkea soturi ja suuri rakennuttaja _Nebukadnesar_ II aloitti vuonna
604 e.Kr. Babylonian uuden suuruudenajan. Hän kaunisti Baabelia
mahtavilla rakennuksilla. Hänen tavattoman innokas rakennustoimintansa
sai aikaan suuren rakennuspuun kysynnän, ja Libanonin setrimetsät
tulivat nyt suureen arvoon. Erityisen kuuluisaksi tuli Nebukadnesarin
Bel-Mardukille rakennuttama temppeli, jonka »kaikkein pyhimmän»
kerrottiin olleen täyttä hopeaa ja sen sisällä kultaisen jumalankuvan,
joka istui kultaisella valtaistuimella. Temppeliryhmään kuului
babylonialaisen tavan mukaisesti korkea torni; pengermittäin kohoava
ja siis rakennettu saman rakennustaiteellisen suunnitelman mukaan kuin
Egyptin porraspyramidit. Pengermiä oli Belin temppelitornissa seitsemän
ja ne oli pyhitetty auringolle, kuulle sekä viidelle silloin tunnetulle
kiertotähdelle. Ne tekivät loistavan vaikutuksen eriväristen tiilien
peittäminä. Komeimmat olivat auringon pengermä, joka oli kullattu, ja
kuun, joka hopeoituna loisti tornissa ylimpänä.
Tämän uljaan tornin rauniot ovat jäljellä tänäkin päivänä, ja tämä
muistomerkki on näytellyt suurta osaa ympärillä asuvain arabialaisten
mielikuvituksessa. He ovat niitä pitäneet jätteinä »Baabelin tornista»,
jonka alkuajan ihmiset olivat rakentaneet. Eräs meidän aikoinamme
löytynyt piirtokirjoitus kertoo kumminkin, että torni kohosi kohti
taivaan korkeutta vasta kuningas Nebukadnesarin aikana ja hänen
käskystään. Tämä mainitsee nimittäin tuossa kirjoituksessa, että
temppelitorni oli kyllä olemassa ennen häntä, mutta että siinä oli
silloin vain kaksi pengermää.
Nebukadnesar ei ollut ainoastaan suuri kuningas, vaan myöskin hurskas
mies. Ne rukoukset, jotka hän on kohdistanut Mardukille, taivaan
suurelle hallitsijalle ja hänen pojallensa, ovat niin puhtaita
ja yleviä ja todistavat niin syvää uskonnollista tunnetta, että
maailmankirjallisuudessa ei ole monta niiden vertaista.
Itselleen Nebukadnesar rakensi loistavan palatsin ja ilahduttaakseen
puolisoaan, joka oli meedialainen ja kaipasi kotimaansa
vuorenkukkuloita, hän antoi ympäröidä palatsin pengermäisillä
puutarhalaitteilla, n.s. »riippuvilla puutarhoilla», jotka pyramidien
ohella luettiin »maailman seitsemän ihmeen» joukkoon. — Kun Raamattu
ja klassilliset kirjailijat puhuvat Babylonin ihanuudesta, niin se
tapahtuu ennen kaikkea Nebukadnesarin ajan Babylonin lumoissa. Ne
muurit, temppelit, palatsit ja yksityisrakennukset, joita meidän
aikanamme on esille kaivettu, ovat myöskin suurimmaksi osaksi peräisin
tuolta ajalta.
Mielihyvän tuntein Nebukadnesar puhuu kirjoituksissaan suurenmoisten
rakennusluomiensa tekemästä vaikutuksesta sekä siitä, miten niissä
nähtiin todistus »Hänen Majesteettinsa loistavasta ihanuudesta».
Erittäinkin hän tällöin iloitsi siitä, että hän oli tehnyt uhkean
pääkaupunkinsa täysin valloittamattomaksi rakennuttamalla vahvoja
linnoituksia, joiden muurit ja vallitukset olivat »korkeita kuin
vuoret», sekä kaivattamalla veden täyttämiä vallihautoja, niin leveitä,
että ne »muistuttivat merta». Milloinkaan ei sellainen, »joka tuli
väärissä tarkoituksissa», voisi tunkeutua niiden lävitse.
Eipä saattanut kuningas aavistaa kirjoittaessaan nämä ylväät sanat,
että ainoa hänen seuraajistaan, jolla olisi voinut olla hyötyä näistä
linnoituksista, ei edes koettaisikaan käyttää niitä hyväkseen,
vaan veltosti luovuttaisi valloittamattoman pääkaupunkiosa vieraan
hallitsijan käsiin.
Babylonian oman kuninkaan näin luopuessa kaikesta vastarinnasta
kansa luopui heikosta hallitsijastaan ja antautui voimakkaammalle.
Miekan iskutta Baabel avasi porttinsa persialaiselle valloittajalle
_Kyyrokselle_.
Nyt Kyyros vallitsi suurkuninkaana Baabelissa, ja kaikki Babylonian
valtakunnan vasalliruhtinaat aina kaukaisen Välimeren rannikoilta asti
riensivät Eufratin rannalla olevaan pääkaupunkiin suutelemaan uuden
hallitsijan jalkoja ja tuomaan hänelle veroa.
Herodotos on koristanut kertomuksen Baabelin kukistumisesta muutamin
vähemmän luotettavin yksityiskohdin. Hänen mukaansa babylonialaiset,
ylväästi tietoisina pääkaupunkinsa valloittamattomuudesta ja luottaen
kokoamiinsa valtaviin varastoihin, olivat vihollisen tullessa
juhlahumun vallassa. Mutta Kyyros oli johtanut pois veden isosta
vallihaudasta, niin että persialaiset saattoivat kahlata sen poikki;
ja sillä välin kuin babylonialaiset vielä tanssivat ja juhlivat,
persialaiset valtasivat kaupungin. Myös juutalaisen perimätiedon mukaan
Baabel kukistui suuren juhlan aikana. Kyyroksen omassa kertomuksessa
Babylonian valloittamisesta mainitaan niinikään eräästä Baabelissa
vietetystä uskonnollisesta juhlasta, mutta Kyyros sanoo tämän
juhlan olleen jo ennen persialaisten tuloa. Mihinkään sotajuoneen
hänen ei tarvinnut turvautua, sillä babylonialaiset ottivat hänet
vastaan avoimin sylin. Ja varmaa on, että Herodotos on väärässä
väittäessään, että babylonialaiset olisivat koonneet varastoja monen
vuoden piirityksen varalta. Päinvastoin kaupunki oli niin huonosti
varustautunut kestämään piiritystä, että miehistöllä, jonka olisi
pitänyt sitä puolustaa, ei ollut mitään syötävää.
Antautumalla ilman mainittavaa vastarintaa lempeälle ja ylevämieliselle
valloittajalle Baabel vältti Niniven kohtalon. Se pysyi useiden
vuosisatojen ajan yhä edelleenkin Itämaiden huomattavimpana kaupunkina,
joka oli kuuluisa uhkeudestaan ja turmeltuneista tavoistaan. Vähitellen
kuitenkin sivistyksellinen johtoasema siirtyi muille kaupungeille.
Baabel oli hylätty ja rappeutunut. Niin toteutuivat kirjaimellisesti
profeetta Jesajan sanat: »Baabelille, kuningaskuntain kaunistukselle,
kaldealaisten kopeuden koristukselle, käy samoin kuin Sodomalle ja
Gomorralle, jotka Jumala kukisti. Ei siellä enää asuta eikä asuntoa
pidetä suvusta sukuun, ei arabialainen siellä majaile eivätkä paimenet
siellä lepää. Vain erämaan pedot siellä lepäilevät, ja heidän huoneensa
ovat täynnä huuhkajia, kamelikurjet siellä asuvat, ja metsän peikot
siellä hyppelevät. Ja kirjavat sudet ulvovat heidän linnoissansa ja
villikoirat heidän huvihuoneissansa; sen aika on kohta tuleva eivätkä
sen päivät viivy.»
* * * * *
Uus-babylonialaisen ajan kulttuurimuistojen joukossa on
kirjekokoelmilla kiintoisa sijansa.
Näistä kirjeistä saamme kuulla matkoilla olevien aviomiesten
koteihinsa lähettämiä terveisiä, kuulla heidän kysyvän, miten kotona
voidaan, lähettävän tervehdyksiä ystäville ja tuttaville sekä antavan
talousasioita koskevia hyviä neuvoja. Eräs huolehtivainen perheenisä
ilmoittaa kotilietensä sulostuttajalle, että hän jumalien armosta voi
hyvin ja että hän on määrännyt erään kauppiaan lähettämään vaimolleen
vähän vehnää. Hänen kirjeensä päättyy seuraaviin kehoituksiin: »Älä
ole kotia hoitaessasi huolimaton, vaan huolellinen! Rukoile jumalia
tukemaan minua ja lähetä pian jonkun matkustavaisen mukana tietoja
itsestäsi!» — Siinä lajissaan varmasti oikea mallikirje, jossa ei ole
ainoatakaan tarpeetonta sanaa!
Eräs toinen kirje taas huokuu erään perheenisän tyytymättömyyttä.
Hän kuvailee vaimolleen, miten pitkä ja vaivalloinen hänen matkansa
on ollut. Kaikista rasituksista huolimatta hän voi hyvin, mutta
ihmettelee, ettei hänen aviosiippansa ole kirjoittanut hänelle ja
kysynyt, miten hän oli suoriutunut matkansa kaikista vaivoista.
»Minkätähden», hän sanoo, »en ole saanut kuulla sinulta mitään enkä
ainoatakaan vastausta sinulle lähettämiini kirjeisiin? Kirjoitinhan
sinulle näin: ‘Siitä päivästä lähtien, jolloin alan pitkän matkani,
anna minun tietää kaikki, mitä tapahtuu talossani!' Miksi siis en ole
saanut sinulta ainoatakaan kirjettä kokonaiseen kuukauteen?» Hänen
kirjeensä päättyy kysymyksiin, mitä kotiin kuuluu ja miten se tai tämä
voi. Toivokaamme, että hän vihdoinkin sai vastauksen.
Kuulemme myös erään naisen valittelevan, ettei hänen ystävättärensä
ole antanut itsestään vähäisintäkään elonmerkkiä, vaikka oli saapunut
matkustavaisena samaan kaupunkiin, missä kirjeen kirjoittajatar asui.
»Kun kuulin», hän kirjoittaa, »että olit tullut kaupunkiin, halusin
heti hartaasti saada tavata sinua. Mutta nyt olen suuresti sekä
pahoillani että ihmeissäni. Älä nyt anna minun enää kauempaa odottaa
tietoja itsestäsi!»
Pitkän kirjeen on kirjoittanut ystävälleen ja »veljelleen» eräs
mies, joka oli tämän ystävän puolesta mennyt takuuseen eräälle
viljakauppiaalle. Velallinen on saanut viljan, mutta ei ole lähettänyt
maksua. »Onko tarkoitus», kysyy takuumies, »että minun on maksettava
sinun viljasi?» Mutta ei siinä kyllin: kirjeen kirjoittajalle on
koitunut ikävyyksiä myös eräästä toisesta samanlaisesta viljakaupasta.
Ellei siis hänen »veljensä» heti lähetä maksua, niin hän uhkaa »haastaa
hänet kuninkaan tuomioistuimen eteen Baabeliin.»
Suurin osa näistä kirjeistä koskee kuitenkin asioita, jotka liittyivät
Sipparissa[133] olevaan auringonjumalan temppeliin. Auringonjumalan
maatilojen hoito oli nimittäin laajaperäinen liikeyritys. Huolimattomat
ja laiskat jumalan peltojen viljelijät saavat yhtenään nuhteita, kun
eivät hoida laihoansa eivätkä täytä viljanhankintasitoumuksiansa. Ja
muutkin hankkijat saavat usein muistutuksia, olipa sitten kysymys
verka- tai purppurakankaasta tai jostakin muusta, mistä temppeli ja
papisto kärsi tilapäistä puutetta.
Kirjallisuutta:
R. Campbell Thompson, Late babylonian letters.