Alkujaan egyptiläiset, kuten kaikki alkeellisella kannalla olevat
kansat, uskoivat sairauden aiheutuvan siitä, että paha henki oli
ottanut asuntonsa ruumiiseen. Tämän mukaisesti lääkkeellinen käsittely
voi ainoastaan lieventää tai hävittää taudin _oireen_ — todella
parantua sairas voi vain siten, että haltia karkoitettiin hänen
ruumiistaan. Tämä tapahtui manauksilla: pappi tai muu loitsutaitoinen
henkilö laski kätensä sairaan päälle ja kehoitti pahaa henkeä
poistumaan sairaan ulostuksissa tai eritteissä.[112] Vähitellen
kuitenkin lääketiede kehittyi siihen, että manauksiin turvauduttiin
vain taudeissa, jotka osoittautuivat muutoin parantumattomiksi.
Egyptiläisten käsitystä sairauden syisiä kohottivat ajan oloon
korkeammalle tasolle ne anatomiset tiedot, joita he hankkivat
alituisesti puuhaillessaan ruumiinavauksissa. Välistä nämä tiedot tosin
hämmästyttävät meitä eriskummallisuudellaan, mutta toisissa tapauksissa
ne ovat omiaan todellakin herättämään kunnioitusta.
Niinpä on esimerkiksi vallan suurenmoista, että jo puoli vuosituhatta
sitten päästiin selville verenkierrosta ja siitä, että sydän oli sen
toimeenpaneva voima. »Ebersin papyruksessa», etevimmässä egyptiläisessä
lääketieteen oppikirjassa sanotaan: »Kun lääkäri laskee sormensa
jollekin ruumiinosalle, hän kohtaa kaikkialla sydämen, koska se
suomensa kautta puhuu kaikissa jäsenissä.» Tämä käsitys suonista
näyttelee suurinta osaa vanhain egyptiläisten lääketieteessä. Useimmat
taudit aiheutuvat heidän käsityksensä mukaan verisuonista: »Ne
veltostuvat kierrossaan, ne tulehtuvat» j.n.e. — Egyptiläiset olivat
huomanneet senkin, että kuume vaikuttaa valtimonlyönnin nopeuteen.
Mutta, kuten sanottu, muinaisilla egyptiläisillä tavataan hyvin
eriskummallisiakin anatomisia käsityksiä kuten se, että sydän oli
ajatuskyvyn elin ja että se keräsi itseensä ruumiin ravinnon.
Suurin piirtein kuitenkin lääketiede oli se tiede, jossa vanhat
egyptiläiset pääsivät pisimmälle. Lääketaidolla onkin hyvin
vanhat ja hienot esi-isänsä Niilinmaassa. Vanhin egyptiläinen
historiankirjoittaja, ylipappi Manetho, kertoo, että jo ensimmäisen
hallitsijasuvun toisen kuninkaan poika oli ollut lääkäri ja
lääketieteellinen kirjailija; ja myöhemmän ajan papyruskääröissä
väitetään osan reseptejä olevan peräisin ensimmäisen ja toisen
hallitsijasuvun ajoilta ja suurten pyramidinrakentajain päiviltä.
Mahdotonta ei ole, että niin voi ollakin, mutta huomioon on otettava
sekin, että egyptiläiset papit kernaasti antoivat lääkemääräyksilleen
vanhuuden kunnianarvoisan leiman.
Myöskin Herodotoksen vakuutus, että Egyptissä vilisi lääkäreitä,
osoittaa, että lääketaito oli erityisen mielenkiinnon esineenä
faaraoiden maassa. Ja ken lähemmin tutkii kreikkalaisten
lääketieteellistä kirjallisuutta, huomaa siellä hämmästyttävän
paljon yhtäläisyyttä egyptiläisen kanssa, joka todistaa sitä, että
kreikkalaisten lääketieteelliset tiedot — myöskin »lääkintätaidon
isän», Hippokrateen — oleelliselta osaltaan olivat peräisin Egyptistä.
Tiedämme myöskin, että Persian kuningas Kyyros kutsutti sairaan
äitinsä vuoksi silmälääkärin Egyptistä, vaikka Persian hovissa muutoin
käytettiin kreikkalaisia lääkäreitä.
Kuuluisa Ebersin papyrus antaa myöskin hyvän todistuksen egyptiläisten
lääkärien perusteellisuudesta. Huolellisesti he tutkivat potilasta
ja seurasivat sairauden kulkua varovaisesti käyttäen sitä lääkettä,
jota pidettiin sopivimpana. Tosin kysymyksessä olevaan lääkärikirjaan
sisältyy monia rukouksia ja manauksia, mutta nämä eivät ole vielä
muuttuneet siksi käsittämättömäksi sekasotkuksi, mikä keskiajalla
tuhosi lääketieteen.
Useimmat egyptiläisten lääkkeet olivat peräisin kasvimaailmasta ja
osoittavat, että egyptiläisillä oli hyvät kasviopilliset tiedot. Mutta
heidän lääkkeissään on myöskin koko joukko eläinmaailmasta saatuja
iljettäviä aineksia.
Ollakseen oikein hyvää piti lääkkeessä olla mahdollisimman paljon
erilaisia aineita, kuta merkillisempiä, sitä parempi — ja kuta
iljettävämpiä, sitä parempi, voisi myöskin sanoa. Siinä oli
muserrettuja sian hampaita, oli mädäntynyttä lihaa ja rasvaa, oli
eritettä sian korvista ja muuta samantapaista. Mutta ennen kaikkea
luultiin erinomaisen parannusvoiman olevan sellaisilla lääkkeillä,
joita sisältyy 1600-luvun »terveyttäantavaan kura-apteekkiin», s.o.
niin hyvin ihmisten kuin kaikenlaisten eläinten ulostuksilla.
Kun lääkäri oli suorittanut taudin määrittelyn, hänellä oli valittavana
koko joukko reseptejä. Muutamat lääkkeet vaikuttivat nopeasti, toiset
hitaammin, mutta sitä varmemmin. Eräät vaikuttivat vain määrättyinä
vuodenaikoina. Niinpä muuatta silmälääkettä voitiin käyttää vain
ensimmäisenä ja toisena talvikuukautena, kun toinen taas sopi talven
kolmantena ja neljäntenä kuuna. Lääkkeiden ulkomaisia nimiä näyttää
ympäröineen erityinen sädekehä Egyptissäkin — aivan kuten meillä!
Silmävoide, jonka keksijäksi ilmoitettiin »Bybloksen seemiläinen»,
näyttää päässeen yhtä hyvään huutoon kuin meillä »amerikkalaiset
patenttilääkkeet.»
On erittäin kiintoisaa vertailla, kuinka suuri lukumäärä reseptejä
oli valittavana eri tauteihin, sillä siitä voi tehdä summittaisia
johtopäätöksiä, mitkä sairaudet olivat tavallisimpia muinaisessa
Egyptissä. Huomaa, että silmätaudit silloin, kuten meidän
päivinämmekin, olivat siellä todellisena maanvaivana, riippuen alemman
väestön siivottomuudesta ja sen suvaitsevaisuudesta kärpäsiä kohtaan.
Silloin kuten nytkin äidit sallivat siipiäisten asettua ryhmissä pikku
lasten silmiin, joita luonnollisesti ei milloinkaan pesty.
Ihotauteja ja syöpää vastaan tavataan samoin Ebersin papyruksessa monta
lajia lääkkeitä. Naistentauteja käsiteltiin monin erilaisin keinoin, ja
myöskin sikiön lähdettämistä värien annetaan siinä neuvoja.
Tuossa vanhassa papyruskäärössä on myöskin lääkkeitä hiusten, jopa
silmäripsienkin harmaantumista vastaan, keinoja hiusten lähdön ja
kaljupäisyyden torjumiseksi ja neuvotaanpa siinä myöskin ryppyjen
poistamista kasvoista, ihonvärin muuttamista ja ruumiin kaunistamista.
Hammassärkyä ja muita hammastauteja hoidettiin myös vanhassa
Egyptissä.[113]
Hammastaudin aiheutti vanhain itämaalaisten luulon mukaan »mato», joka
kalvoi hammasta, kunnes se lopulta putosi.
Muumiot ovat itsekin myöhäisen ajan uteliaille lapsille paljastaneet
osan niitä sairauksia ja ruumiin raihnauksia, jotka ahdistivat
vanhoja egyptiläisiä. Muuan Englannin etevimpiä anatomeja on
äskettäin monien vuosien kokeilujen jälkeen päässyt, siihen, että
hän eräänlaisella suolaliuoksella, johon on lisätty jokin määrä
alkoholia, voi pehmittää muumioiden kivikovat kudokset ja saada ne
palautumaan alkuperäiseen muotoonsa. Sitten kuin kuolleita ruumiita on
täten käsitelty, ne on luikittu leikkausveitsellä ja mikroskoopilla.
Silloin on selvinnyt, että egyptiläiset jo neljä vuosituhatta sitten
kärsivät suunnilleen samoista sairauksista kuin mekin. Sydänvika
oli tavallinen vamma heillä ja ainakin yksi faaraoista on kuollut
siihen. Merenptahilla, sillä faaraolla, joka paadutti sydämensä,
niin että Mooses rasitti hänen maatansa seitsemällä maanvaivalla, on
ollut isorokko. Hänen rokonarpiset kasvonsa todistavat selvästi sitä.
Verisuonten kalkkiutuminen oli tavallinen ilmiö tuohonkin aikaan.
Suuri soturikuningas ja valtiomies Ramses II esim. kärsi siitä.
Ohimosuonet ovat nimittäin hänellä hyvin paisuneet ja niiden seinämät
kalkkiaineiden kovettamat. Munuaistaudit näyttävät myös olleen hyvin
tavallisia Egyptissä. Pari keuhkotulehdustapausta on myöskin todettu
kuolemansyyksi.
Kööpenhaminan glyptoteekin arvokkaissa egyptiläisissä kokoelmissa
on egyptiläinen kuva, 3000 vuotta vanha, joka tarjoaa nähtäväksemme
maailman ensimmäisen tunnetun lapsihalvaustapauksen. Eräs meidän
päiviemme etevä anatomi on todennut, että juuri tämä tauti on
säännönmukaisella tavalla kutistanut sairaan oikean säären.[114]
Keuhkotauti, reumatismi ja luuvalo olivat myöskin niitä tauteja, jotka
vaivasivat ihmiskuntaa jo tuolloin.
Myöskin järjettömät luontokappaleet saivat osansa kurjuudesta.
Apinanmuumioista on todettu eläimissä esiintyneen riisitautia,
keuhkotautia, reumatismia ja kasvannaisia, luultavasti seurauksena
siitä, että ne olivat joutuneet elämään kylmemmässä ilmastossa, kuin
missä olivat syntyneet. Sitäkin epäterveellisemmäksi kävi »pyhien»
eläinparkojen elämä, kun niitä pidettiin suljettuina temppelipihoihin,
jonne tuskin päivänsäde pääsi tunkeutumaan ja missä öisin voi olla
kauhistavan kylmä.
Että egyptiläiset lääkärit jo varhain olivat hankkineet melkoiset
kirurgiset tiedot, sitä todistavat muumioiden hienosti hoidetut
luunmurtumat. Muuan vanhan Egyptin merkillisimmistä lääkärikirjoista
selittelee juuri kirurgisia tapauksia, haavoja ja luunmurtumia
eri osissa ruumista, ja käsittelee niitä kaikkia selvästi ja
asiallisesti ja loppuu ilmoitukseen, onko toiveita käsitellä tapausta
menestyksellisesti, vai onko se toivotonta.
Kirjallisuutta:
Herman Schneider, Kultur und Denken der alten Ägypter.
Alfred Wiedemann, Magie und Zauberei im alten Ägypten (»Der alte
Orient» 1905).
Georg Ellers, Papyros Ebers.
Ove Hamburger, Et Tilfælde af Börnelamhed i Oldtiden (»Ugcskrift for
Læger» 1911).