Hän syntyi vuonna 1790 pienessä kaupungissa Etelä-Ranskassa. Isä oli
kirjakauppias ja eli hyvissä taloudellisissa oloissa. Suuri keksijä
tuli maailmaan yhdennellätoista hetkellä — voimme sanoa — sillä hänen
äitinsä oli jo täyttänyt 48 vuotta eikä ollut saanut lasta kymmeneen
vuoteen.
Jean François'n lapsuus sattui Ranskan vallankumouksen levottomimpien
vuosien ajaksi, jolloin toiset elivät myrskyisessä vapaudenriemussa ja
toisten silmistä virtasivat kyynelet. Yhdeksän vuoden iässä hän tuli
kouluun Länsialppien rinteellä sijaitsevaan Grenoble'in kaupunkiin.
Täällä hän tuli pian kuin lapseksi departementin prefektin perheeseen,
jonka pää oli hyvin sivistynyt mies ja oli kuulunut Egyptin retken
aikana Napoleonin tieteelliseen esikuntaan. Nuoren pojan suurin riemu
oli saada katsella muinaisesineitä, joita hänen vanhempi ystävänsä oli
tuonut mukanansa faaraoiden maasta. Hän on itse kertonut, että siitä
hetkestä saakka, jolloin hän sai nähdä tämän kokoelman, hänessä kypsyi
päätös omistaa elämänsä Egyptin muistomerkkien tutkimiseen. François
oli silloin ainoastaan yhdentoista vuoden vanha. Mutta hän olikin
ihmelapsi, jolla oli ilmiömäiset kielilahjat. Jo 16 vuoden ikäisenä hän
alkoi julkaista faaraoiden ajan Egyptiä käsittelevää suurta teosta. Hän
oli silloin omin päin ehtinyt perehtyä kaikkiin mahdollisiin itämaisiin
kieliin: heprean, arabian, Syyrian, kaldean, sanskritin kieliin ja
persian eri murteisiin, vieläpä kiinaan ja meksikkolaisiin kieliin. Hän
ei lainkaan välittänyt siitä, että jäi hinteläksi ja turmeli silmänsä
öisin opiskelemalla.
Ja niin käy hän sitten hieroglyfien kimppuun. Kaikki ammattimiehet
neuvovat häntä olemaan tuhlaamatta voimiansa ratkaisemattomaan
probleemaan. Mutta mitkään »hyvät neuvot», mitkään vaikeudet eivät
voi estää häntä. Ja hänen vanhempi veljensä on uskollisesti hänen
rinnallaan ja tukee häntä kehoituksillaan.
Ennenkuin François on täyttänyt 19 vuotta, hän tulee historian
opettajaksi Grenoble'iin, jossa hänen vanhempi veljensä on
professorina. Innolla ja harrastuksella nuori pedagogi antautuu
nuorison kasvatukseen. Hän on suuri lastenystävä, ja hänen rakkain
virkistyksensä työstä päästyä on lukea pikku tyttärensä ja veljensä
lasten kanssa, kertoa heille satuja ja tarinoita, arvuuttaa heillä
arvoituksia, maalata hauskoja kuvia ja huvittaa heitä kaikenmoisilla
taidonnäytteillä.
Mutta idylli ei ole täydellinen. Niin pian kuin nuori oppinut
on päässyt eteenpäin tässä maailmassa, hän luonnollisesti saa
monia kadehtijoita, ja nämä tekevät huomautuksia ei yksin hänen
nuoruudestaan, vaan myöskin hänen valtiollisista mielipiteistään.
Ja tämähän on vaarallista niin levottomana aikana, jolloin eivät
edes maan mahtavimmat hallitsijat istu varmoina valtaistuimillaan.
Champollion on aina ollut kukistetun Napoleonin innokas kannattaja eikä
pidä salassa mitä ajattelee. Hänen lausuntonsa toimittavat valppaat
juonienpunojat hovin korviin, ja tuloksena on, että hänen täytyy jättää
opettajantoimensa Grenoble'issa. Hänen terveytensä on pahasti kärsinyt
pitkäaikaisesta liikaponnistelusta ja alituisesta levottomuudesta,
jossa hän on elänyt, mutta hänen tähystävälle katseelleen on nyt
avautunut toinen maailma, jossa valtiolliset myrskyt eivät voi häiritä
hänen sielunrauhaansa: egyptologisen tieteen ääretön tutkimusala.
Kiinteän maan jalkojensa alle hän saa, kun hänen onnistuu päästä
selville niistä seitsemästä hieroglyfimerkistä, joilla kirjoitettiin
kuningasnimi Ptolemaios. Vaivattuaan paljon päätänsä pääsee hän lopuksi
selville, että nimi hieroglyfitekstissä kuuluu Ptolmais.